Valtio kiitti kriitikkoaan
MOT:n työryhmä; toimittaja Kati Juurus, kuvaaja Marco Hyvärinen ja leikkaaja Minna Nuotio saivat tänään valtion tiedonjulkistamispalkinnon viime vuonna esitetyistä kahdesta ohjelmasta, joissa kerrottiin Guantanamon vankileirille joutuneista Kiinan uiguureista. (Osa 1 ja osa 2.)
Ohjelmat oli aiemmin palkittu myös AV-alan Koura-palkinnolla, ja Juurus oli pääosin näiden ohjelmien ansiosta ansiosta saanut Bonnierin suuren journalistipalkinnon. Nyt siis myös opetusministeriön alaisuudessa toimiva tiedonjulkistamisen neuvottelukunta piti tarpeellisena kiittää hyvää työtä.
Kriittisen tutkivan journalismin ohjelmalle on tietysti hieman erikoista ottaa vastaan valtionpalkinto jutusta, jossa arvosteltiin valtiovaltaa. Koko tarinahan lähti liikkeelle siitä, että USA oli tarjonnut Guantanamossa viruvia, syyttömiksi toteamiaan uiguureja pakolaisiksi EU-maihin, mm. Suomeen.
MOT yritti selvittää, miksi Suomi muiden mukana kieltäytyi ottamasta miehiä vastaan. Miksi näiden syyttömiksi todettujen miesten pitää kärsiä siitä, ettei EU halua osallistua USA:n aiheuttaman humanitaarisen sotkun selvittelyyn?
Ulkoministeri Erkki Tuomioja vastasi Juuruksen kysymyksiin vastahakoisesti ja tavalla, joka antoi aiheen olettaa taustalla olevan piilomotiiveja. Mitään salaliittoteorioita ei kuitenkaan tarvitse kehitellä: uuden maailmanmahdin Kiinan edut vaikuttavat tietysti myös EU-maiden ulkopolitiikkaan. Kaikki ymmärtävät sen, samoin kuin sen, ettei sitä saa sanoa ääneen.
Ja Kiinalla oli tässä tarinassa yllättävän paljon vaikutusvaltaa – ”kansantasavallan” agentit olivat päässeet jopa Guantanamoon kuulustelemaan separatisteiksi epäilemiään uiguureja, vaikka vankien asianajajatkaan eivät aina saaneet oikeutta keskustella heidän kanssaan.
Tuomioja kuitenkin pohti asiaa myöhemmin blogissaan tavalla, joka osoitti hänen olevan valmis harkitsemaan kantaansa uudelleen. Uiguureja ei Suomeen kuitenkaan ole päästetty. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta vei valtiollisen itsekritiikin vielä askeleen pitemmälle ja myönsi, että valtioiden toimet voivat riistää yksilöltä ne oikeudet, jotka heille on kansainvälisillä sopimuksilla turvattu.
Pitemmittä puheitta; MOT odottaa valtiolta toimenpiteitä uiguurien asiassa ja kiittää palkinnosta, jonka perustelut on kirjoitettu hienosti. Tässä suora lainaus neuvottelukunnan tiedotteesta:
”Toimittaja Kati Juurus, kuvaaja Marco Hyvärinen ja leikkaaja Minna Nuotio (palkitaan) Yleisradion TV1:n MOT-ohjelmasarjaan kuuluvista televisio-ohjelmista Ensimmäisen valtakunnan vieraana ja Tie Guantanamosta
Länsi-Kiinan Xingjiangin alueella asuvat islaminuskoiset, turkinsukuiset uiguurit ovat yksi vuoden 2001 jälkeisen terrorisminvastaisen sodan vähän tunnetuista kärsijöistä. Kiina leimasi kärkkäästi uiguuriaktivistit Al Qaidan tukijoiksi ja ainakin yli 20 uiguureihin lukeutuvaa vankia päätyi Yhdysvaltain ylläpitämälle Guantanamon vankileirille. Toimittaja Kati Juurus, kuvaaja Marco Hyvärinen ja leikkaaja Minna Nuotio seuraavat kahdessa TV 1:n MOT-ohjelmasarjaan kuuluvassa ohjelmassaan viiden uiguurivangin vaiheita Guantanamossa ja heidän vapauttamisensa jälkeen Albaniassa. Ohjelmat kertovat niistä lähes absurdeista kohtaloista, joihin syyttömäksikin todettu ihminen voi joutua maailmanpolitiikan pyörteissä.
Ohjelmat ovat korkealaatuisia dokumentteja, joihin on onnistuttu saamaan kansainvälisesti kiinnostavia haastatteluja ja otoksia. Ne osoittavat syvällistä perehtyneisyyttä kohteena olevaan aiheeseen ja edustavat tutkivaa journalismia parhaimmillaan. Kohdehenkilöiden ja heidän omaistensa kohtaloita seurataan Kiinan, Afganistanin ja Pakistanin ohella myös Ruotsiin ja Suomeen. Yhdysvallat tarjosi viittätoista Guantanamossa vangittuna ollutta uiguurivankia pakolaisiksi Suomeen, kun heitä ei mahdollisen epäinhimillisen kohtelun vuoksi uskallettu palauttaa Kiinaankaan. Suomi torjui tarjouksen monien muiden maiden tavoin. Lopuksi vain Albania suostui ottamaan vapautetut uiguurit vastaan – mutta ulospääsyä sieltä ei ole tiedossa. Juuruksen, Hyvärisen ja Nuotion taidokas ohjelma osoittaa, että valtioiden tekemät päätökset ja toimenpiteet voivat yksilötasolla johtaa tilanteisiin, joissa ihminen voi ilman omaa vaikutustaan menettää jopa sellaiset perusoikeudet, jotka on monin kansainvälisin sopimuksin haluttu turvata.”
P.S. Onnittelut myös muille palkituille.
Matti Virtanen
