Ma 12.04.2010 @ 12:05Magnus Berglund

Valio dumppaa

Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen on onnistunut saamaan viestinsä perille: ruotsalaista maitoa pidetään suurena uhkana suomalaisille maidontuottajille. Saavutus on erinomainen, etenkin koska tullin tilastoista paljastuvat faktat eivät tue Laakosen viestiä.

Tällä kertaa MOT lähti liikkeelle pääministerin maitolausunnoista, mutta tullin tilastot toivat jutulle aivan uuden ulottuvuuden.

Vuonna 2009 Suomeen tuotiin Ruotsista 30 miljoonaa litraa maitoa. Suomen oma tuotanto oli 2 264 miljoonaa litraa. Suomalainen maidontuottaja sai keskimäärin 40 senttiä litralta meijeriltä, ja valtiolta 7 senttiä tukea. Ruotsalaisesta maidosta maksettiin 33 senttiä litralta.

Laaksonen väittää, että ruotsalaista maitoa polkumyydään, ”rahdataan väkisin” Suomeen alle Ruotsin tuotantokustannusten. Ruotsalainen maidontuottaja sai viime vuonna 29 senttiä litralta. Polkumyyntiväite on harhaanjohtava.

Valion toimitusjohtaja väittää myös, että tanskalaiset dumppaavat, polkumyyvät juustoja Suomeen. Tästäkin asiasta tosiasiat löytyvät tullin Uljas-tilastoista: Tanskasta tuotiin viime vuonna 11 miljoonaa kiloa juustoa Suomeen. Hinta oli keskimääärin 4,04 euroa kilolta. Valion kokonaisjuustovienti vuonna 2009 oli 36 miljoonaa kiloa, keskihintaan 3,10 euroa kilo. Suomesta vietiin siis enemmän juustoa kuin tuotiin, mutta halvemmalla.

Miksi Valion toimitusjohtaja syyttää tanskalaisia polkumyynnistä, kun Valio itse vie juustoa halvemmalla ulkomaille? Valiohan on se, joka harrastaa polkumyyntiä, myy alle tuotantokustannusten. Tästäkö johtuu, että Valion omat tuottajat saavat yhä huonompaa hintaa Valiolta?

Mitä Valion tuottaja ajattelee tästä? Meijerituotteiden kuluttajana olen itse yllättynyt siitä, että Valio vei 8,5 miljoonaa kiloa juustoa Yhdysvaltoihin vuonna 2009, hintaan 3,26 euroa kilo. Tämä vienti on Valion ylpeydenaihe. Valion Emmentalia viedään kovien vientiponnistusten tuloksena USA:n itärannikolle suuria määriä.

Mutta tämä hintahan on törkeä: Emmentalia kolme euroa kilolta. Me suomalaiset maksamme Valion Emmentalista 15-20 Euroa kilolta. Miksi Valio myy polkuhintaan Emmentalia bostonilaisille? Miksei Valio myy Emmentalia halvemmalla meille suomalaisille? Eikö hieno ja perinteikäs yritys voisi lopettaa tuotteidensa polkumyyntiä?

94 kommenttia

Valion ase on aina ollut propaganda eikä se ei aina ole perustunut faktoille tai monipuoliseen tiedonvälitykseen. Muistan kouluajoilta maito ja terveys -julisteet ja kaikki koululaiset joivat kuinkas muutenkaan kuin Valion maitoa. Kun Yhdysvalloissa on Pepsi ja Coca-Cola -kouluja, meillä on Valio-kouluja. Silti osteoporoosia sairastetaan eniten Suomessa, vaikka maidon väitetään vahvistavan luita. Nyt myöhemmin on alkanut ympäristö- ja eläinsuojeluasiat nousta myös esille ja niiltä osin Valion toiminta näyttää entistä synkemmältä. Esimerkiksi juustot ovat erittäin saastuttavia elintarvikkeita eikä niitä ole mitään järkeä viedä ulkomaille, ylituotannosta syntyvää ja ympäristöä pilaavaa maitoa kaadetaan suoraan pelloille, saastuttava lihantuotanto on voimakkaassa kytköksessä maidontuotannon kanssa, lehmiä rahdataan pitkiä matkoja toisella puolelle Suomea teurastettaviksi, lehmät on jalostettu sairaiksi maitokoneiksi jne. Nämä eivät toki ole pelkästään Valion ongelma, vaan koko maidontuotannon ja täysin kieroutuneen kepulipolitiikan.

Jutussa olisi voinut mainita Valion isänmaallisen teon myydä jäätelötoiminta Nestlelle. Pingviini - jäätelöiden alkuperästä ei siten enää voi olla varma. Paljon varmasti tulee jo ulkomailta. Sitävastoin Ingmannin jäätelöt tulevat suomesta ja työllistävät suomalaisia kokonaisuudessaan.

Iso paha Valio ja pieni kilpailija Arla.
Arla liikevaihto 6 miljardia
Valio liikevaihto 1,6 miljardia
Mites toimittajat nyt noin.

Olen aina ostanut Valion maitoa ja ostan vieläkin.Kauniisti purkissa kiitetään,etä kiitos kun ostit Suomalaista maitoa,sillä työllistät suomalaisen.Mutta nyt tuli yksi asia mieleen.Miksi te maatilalliset ostatte ulkomaalaisia traktoreita,jotenkin ristiriidassa kotimaisuuteen.T.Jouko

Olipas taas niin epäpätevästi tehty dokumentti. Miksi aina käsitellään ainoastaan Valiota ja ingmania suomen maidonpurkittajina. Maakunnissa on paljon vielä osuusmeijereitä jotka tuottavat ison osan suomen maidosta. Nämä osuusmeijerit valio yritti ajaa alas vuosikymmenet sitten.
Paikalliset ostavat vain ja ainoastaan oman meijerinsä tuotteita ovathan he itse sen omistajiakin.
Myös dokumentin vertaus mitä EU maidontuottajat saavat ja mitä suomalaiset maidontuottajat saavat ansioita oli niin väärin laadittu!!! Tärkeäähän loppujen lopuksi on se mitä jää viivan alle, eli eu:n maidontuottaja tuskin joutuu lämmittämään tuhansien neliön navettaansa niin paljon kuin kuin täällä pohjolassa. Perkele pikkuisen tarkkuutta noihin käppyröihin.

Käytättehän te siellä lapissa venäläisiä huoria. Vaihtakaa kotimaiseen myöskin.

Toimittaja on siis maailmankansalainen jonka mielestä suomalainen tuote ei saa myydä ja tuottaa hyvinvointia Suomeen. Ei Ruotsalainen toimittaja luultavasti koe huonoksi asiaksi jos ruotsalainen maito myy ja tuottaa työtä heille.

Toimittaja haluaa kysyä varmaan kysymyksen vientituista joilla juustonhinta on saatu alhaiseksi, sekä kaupan kilpailun määrän Yhdysvaltain itärannikolla joka on luultavasti suurempaa kuin Suomassa, jossa kaksi toimijaa määrittävät elintarvikkeiden hinnan, myös juuston. Kaupan hintalapuistahan toimittaja kilohinnan on laskenut, ainiin vientihinnathan löytyy tullin tiedoista eikä sisällä kaupan katetta eikä kustannuksia joita Suomalaiset väliportaat teollisuuden jälkeen hintaan lisäävät.

Laske tässä sitten puolueellisesti. Toinen hinta on teollisuuden hinta kaupalle (vientitilastot) ja toinen hinta kuluttajalle (hintalappu). Teollisuudelle harvoin kauppa on katettaan tilittänyt.

Ei näköjään kelpaa ArlaIngmanin tuottajalle suomalaisen duunarin kasaama kotimainen traktori. Tämä teollisuusduunari ostaa tämän ohjelman jälkeen vaikka sitten ranskalaista maitoa, kunhan vain voi jättää Ingmanit kaupan hyllyyn. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa on joku viisas joskus sanonut.

Olisin toimittajien toivonut ottavan selvää ja kertovan myös siitä, että kuinka arla ingmanin Hämeenlinnan meijerillä purkaa samaan maitosiiloon sekä ruotsin rekisterissä oleva maitoauto että suomen rekisterissä oleva maitoauto. Tämä ei mielestäni ole enää mitään suomalaista maitoa, niinkuin arla ingmannista väitetään.

Tais Ingaman aikoinaan myydä pelkän viileä tuotannon Arlalle... Eli ingman kotimainen yritys eikä mitään tekemistä arlan kanssa!!!

Koko maitosopan ydin on Tanska ja sikäläinen ylituotanto. Sieltä halpa Arlan raakamaito rahdataan ensin Ruotsin markkinoille, jossa se polkee sikäläiset tuotajahinnat ja sen jälkeen Ruotsin raakamaito onkin kiljailukykyistä ajattaa Suomeen. Tästä järjestelystä kärsii sekä ruotsalainen, että suomalainen maidontuottaja. Sattumaan ei liene se, että Arla on tanskalainen yhtiö.

Vinkki Arla-Ingmannille, jos haluatte pitää aidosti täkäläisistä maidontuottajistanne huolta. Laittakaa niihin purkeihin selkeä merkinnät siitä mistä ko. purkin raakamaito on peräisin, pelkkä Hämeenlinnan osuusmeijeri ei kerro koko totuutta. Suomenlippu vain niihin tölkkeihin joiden sisältö on 100% suomalaista.

jouko lapista kirjoitti:

Olen aina ostanut Valion maitoa ja ostan vieläkin.Kauniisti purkissa kiitetään,etä kiitos kun ostit Suomalaista maitoa,sillä työllistät suomalaisen.Mutta nyt tuli yksi asia mieleen.Miksi te maatilalliset ostatte ulkomaalaisia traktoreita,jotenkin ristiriidassa kotimaisuuteen.T.Jouko

Mutta purkissa ei muisteta kiittää siitä että suomalaisen maidon proteenirakenne myös altistaa mm. diabetkselle.

http://www.fabresearch.org/view_item.aspx?item_id=1169

Ihmettelen ettei kukaan kerro totuuksia VALION menettelytavoista. Olin pieni maidon tuottaja Suonenjoen osuusmeijerissä .Meijerissä tehtiin remonttia ja automatisointia -90 luvulla.Valio määräsi meijerin lopettamaan toimintansa ja kielsi kaluston ja laitteiden myynnin, me jäsenet emme olisi saaneet mitään. Ingman osti meijerin, nimi muuttui Maitomaaksi. Ottakaa selvää jos kiinnostaa.

Ohjelmasta unohtui raakamaidon tuonti- ja vientihinnat sekä Vanhasen lausunnon loppuosa. Siinä Matti haastattelijan johdatteluista piittaamatta sanoo, että valinnan pitää tehdä kuluttaja, eikä kauppias.

Niinhän siinä sitten kävikin, että Valion maidot palasivat hyllyyn.

Kansallisen ikonimme Valion peli on niin kaksinaamaista, että luultavasti ryhtyisin boikotoimaan Valioa ellen jo boikotoisi. Ja syy boikottiini on Valion ydinvoimakytkentä. Valio on osakkaana Fennovoimassa, myös "suomalaisessa" ydinvoimayhtiössä, jonka ylivoimaisesti suurin omistaja on maahamme pyrkivä saksalaisjätti E.ON.

Tästä kytkennästään Valio ei tietystikään suureen ääneen huutele, niin kuin ei huutele muistakaan, tässä mainiossa MOT-ohjelmassa mainituista toimistaan. Voi Valio, voi!

Mainitsemastani boikotista, jonka kohteena on muutama muukin ydinvoimaan satsaava yhtiö, on lisää tietoa osoitteessa www.adressit.com/ydinvoimaboikotti.

Toimittaja unohti kertoa maidosta tuottajille maksettavasta hinnasta sen, että Valion tuottajat maksavat vielä tuosta hinnasta Valiolle takaisin osuuskuntamaksun.... Arlalla ei taida moista olla.

Anonyymi kirjoitti:

Ei näköjään kelpaa ArlaIngmanin tuottajalle suomalaisen duunarin kasaama kotimainen traktori. Tämä teollisuusduunari ostaa tämän ohjelman jälkeen vaikka sitten ranskalaista maitoa, kunhan vain voi jättää Ingmanit kaupan hyllyyn. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa on joku viisas joskus sanonut.

Saman firman AGCOn koneita on sekä valtra että ventti...

YLE:n maatalousvastainen kampanja jatkuu ja jatkuu. Nyt oli tulilinjalla maidontuottajat. Irtisanon huomenna tv maksuni. Näin tulevat muutkin joukolla tekemään.

Vanha kahjo kirjoitti:

Ihmettelen ettei kukaan kerro totuuksia VALION menettelytavoista. Olin pieni maidon tuottaja Suonenjoen osuusmeijerissä .Meijerissä tehtiin remonttia ja automatisointia -90 luvulla.Valio määräsi meijerin lopettamaan toimintansa ja kielsi kaluston ja laitteiden myynnin, me jäsenet emme olisi saaneet mitään. Ingman osti meijerin, nimi muuttui Maitomaaksi. Ottakaa selvää jos kiinnostaa.

Korjaan vähän, ei ingman kait ostanut Suonenjoen osuusmijeriä vaan teki yhteistyösopimuksen - meijerin tuotevalikoimaan kuuluivat mm. raejuusto ja voimariini

Anonyymi kirjoitti:
jouko lapista kirjoitti:

Olen aina ostanut Valion maitoa ja ostan vieläkin.Kauniisti purkissa kiitetään,etä kiitos kun ostit Suomalaista maitoa,sillä työllistät suomalaisen.Mutta nyt tuli yksi asia mieleen.Miksi te maatilalliset ostatte ulkomaalaisia traktoreita,jotenkin ristiriidassa kotimaisuuteen.T.Jouko

Mutta purkissa ei muisteta kiittää siitä että suomalaisen maidon proteenirakenne myös altistaa mm. diabetkselle.

http://www.fabresearch.org/view_item.aspx?item_id=1169

Jatkan vielä.Kunnioitan suomi tuotetta aina ja olen itse lapsuudessani nähnyt kuin kovaa hommaa se on.Silloin oli Hankkija,jossa kaikki tuotteet olivat soumi tavaraa.Pitäisi olla lojaali kotmiselle tavaralle,eikä ostella Johd Deerejä,Caseja ym.Valmet on rautaa ja suomesta.Olkaa nyt suomalaisia ja ostakaa soumitavaraa.

niku kirjoitti:

YLE:n maatalousvastainen kampanja jatkuu ja jatkuu. Nyt oli tulilinjalla maidontuottajat. Irtisanon huomenna tv maksuni. Näin tulevat muutkin joukolla tekemään.

Täällä näyttää jylläävän väyrysläiset ja valiolaiset! Olen hesalainen kuluttaja ja tämän mot-ohjelman jälkeen
en osta enää mitään Valion tuotteita. Suomalaiset mansikat eivät kelpaa Valiolle, se unohdetaan täälläkin
kun pilkataan Arlaa. Valitaan vain ne asiat keskusteluun, jotka tukevat valion toimintaa. Vanhanen lausun-
noillaan jo osoitti todeksi kansanviisauden: Kepu pettää aina! Hyvästi Valio!

kai jouko ajaa think city sähkö autolla kun se on suomessa tehty. sitä paitsi valtran isoimmat mallit valmistetaan ranskassa, että se kotimaisuudesta.

Suomalainen maidontuottaja on tänä päivänä todella kovassa puristuksessa. Pohjoissuomalainen tuottaja saa maitolitralta huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Hämeen tuottaja. Työtä on niin valtavasti ja saatu palkka niin huono, ettei nuoriso enää halua niihin hommiin. Ei ole sattuma, että eläimet voivat huonosti, kun niitä pitää hoitaa niin kustannuttehokkaasti. Jos ei tarvitsi olla niin kustannustehokas, pärjäisi pienemmällä eläinmäärällä ja ne tulisi hoidettua paremmin. Olisi aikaa ja voimia.

Aamulehdessä oli eilen yleisönosastokirjoitus, jossa väitettiin, että THL:n tilaston mukaan 31% 20-25 vuotiaista Suomen nuorista on työelämässä. Jos se on totta, niin luku on järkyttävän alhainen.

Kyllä suomalaisen pitää tehdä jopa tukiostoja suomalaisen tavaran puolesta. Arla on tanskalainen yritys ja kaikki pääoma on siellä ja voitot menevät sinne, Se voi lopettaa Suomessa omistavansa meijerit tosta noin kuten kävi sokeritehtaalle.

Ihmettelen aika paljon tätä MOT-ohjelman motiivia, kun Suomessa kaikki pitää olla niin puhdasta ja oikeamielistä, mutta kysyn, että toimivatko muut EU-valtiot niin? Lukekaa tositarinoihin perustuva kirja Etelän kuningatar, niin tulee vähän ajatteltavaa, miten muut EU-maat toimivat ja onko ne rehellisiä.

Kovasti ollaan kansalainvälisen kilpailun puolella ja mitenkäs kävi suomalaisten kansalainvälisessä kilpailussa Vancouverissa. Kansainvälisessä kilpailussa on vaikea pärjätä. Pitää olla omien puolella. Myös maitoasioissa.

Anonyymi kirjoitti:

Tais Ingaman aikoinaan myydä pelkän viileä tuotannon Arlalle... Eli ingman kotimainen yritys eikä mitään tekemistä arlan kanssa!!!

Kyllä se viileätuotanto jäi ingmanille ja muu on myyty.

Valio on Suomessa 105 toimintavuotensa aikana yhdessä jäsenmeijereidensä kanssa mahdollistanut kuluttajille laadukkaat ja monipuoliset maitotuotteet.Tuotteiden laatu on ollut aina keskeisin tekijä. Lähtökohtana on tilalla tuotetun maidon laatu, katkeamaton kylmäketju tilalta kauppaan. Huolellinen ja tutkimukseen perustuva meijerikäsittely ja pakkaus- sekä kuljetustekniikka. Tiloilta tulevan maidon laatuun meijerikohtaisesti voi Euroopan meijereiden järjestön tilastosta MOT toimittajat tutustua bakteeri ja solupitoisuuden osalta (tilitysperuste tiloille) raakaaineen laatutilanteeseen. Valio on vuosikaudet ollut tämän tilaston kärjessä. Se kertoo pitkäjänteisestä laatutyöstä joka on tuotteiden laadun perusta. Tuotekehittelyn ja kliinisten tutkimusyhteyksien osalta Valio on koko toimintansa ajan ollut maailman meijereiden kärjessä.
Tutkimuksen ja tuotekehittelyn osuus on ollut jatkuvasti keskeinen. Professori Virtasen avaama toimintalinja on jatkunut vuosikymmenet nimekkäiden tutkijoiden toimesta.
Maidon komponenteista ja propionaateista on rakennettu
luotu uusia tuotteita joiden patentoidut lisenssit on sopimuksin noin 30 meijerin käytössä eri puolilla maailmaa. Tässä voi mainita kaksi, gefilustuotteet ja laktoosittoman maidon valmistusmenetelmän. Vuosittaisessa Suomen elintarviketuotannon markkinan imagotutkimuksessa tuotteiden laadun ja toiminnan luotettavuuden osalta Valio on jatkuvasti ollut mitalisijoilla kuluttajien arviona.
Valion internet sivustoilla voi tutustua asioihin tarkemmin.
Esimerkiksi kaupan hyllyilä löytyvään yli tuhannen tuotteen valikoimaan. Uusia tuotteita tulee ja vanhoja jää pois.
Suomalaisen kuluttajan reaktiot kaupan ratkaisusta jättää
Valion tuotteet valintavaihtoehtona pois ovat ymmärrettäviä.
Jos etsitty tuote puuttu kaupan hyllyltä, kauppa vaihtuu.
Tämä on kuluttajan luovuttamaton oikeus myöskin myöskin Matti Vanhasella. Tämä on syytä kaupan ja median muistaa.
Valio on yli sadan toimintavuoden aikana luonut mittavan osaamiskeskittymän niin tietotaitona kuin aineellisesti.
Merkittävintä on se että tämä keskus on suomalaisten omistama ja hallitsema. Suomalainen kuluttaja ratkaisee
suomalaisen maidontuotannon kohtalon.
Tarkkailija.

Anonyymi kirjoitti:

Jutussa olisi voinut mainita Valion isänmaallisen teon myydä jäätelötoiminta Nestlelle. Pingviini - jäätelöiden alkuperästä ei siten enää voi olla varma. Paljon varmasti tulee jo ulkomailta. Sitävastoin Ingmannin jäätelöt tulevat suomesta ja työllistävät suomalaisia kokonaisuudessaan.

Kyllä se Valio jäätelö edelleen tulee Turengista ja tehdään suomalaisesta maidosta.

Joosef kirjoitti:

Ohjelmasta unohtui raakamaidon tuonti- ja vientihinnat sekä Vanhasen lausunnon loppuosa. Siinä Matti haastattelijan johdatteluista piittaamatta sanoo, että valinnan pitää tehdä kuluttaja, eikä kauppias.

Niinhän siinä sitten kävikin, että Valion maidot palasivat hyllyyn.

Siitä vaan tutustumaan K-ryhmittymän kauppoihin ja kuluttajan mahdollisuuksiin tehdä valintoja. Aika huonot vaihtoehdot on kun tarjolla vain Valion maitoa. Olen samaa mieltä pääministerin kanssa. Vaihtoehtoja pitää olla. Kaikissa kaupparyhmittymissä. Ei vain hänen lähikaupassaan.

entinen maidontuottaja kirjoitti:

Toimittaja unohti kertoa maidosta tuottajille maksettavasta hinnasta sen, että Valion tuottajat maksavat vielä tuosta hinnasta Valiolle takaisin osuuskuntamaksun.... Arlalla ei taida moista olla.

Ei kerrottu sitäkään ,että Valio kerää jokaisen tuottajansa maidon ihan Lapin perukoilta saakka, Ingman sen sijaan saanee maitonsa rintamailta halvemmilla kustannuksilla, niin ja tuomalla Ruotsista.

Anonyymi kirjoitti:
niku kirjoitti:

YLE:n maatalousvastainen kampanja jatkuu ja jatkuu. Nyt oli tulilinjalla maidontuottajat. Irtisanon huomenna tv maksuni. Näin tulevat muutkin joukolla tekemään.

Täällä näyttää jylläävän väyrysläiset ja valiolaiset! Olen hesalainen kuluttaja ja tämän mot-ohjelman jälkeen
en osta enää mitään Valion tuotteita. Suomalaiset mansikat eivät kelpaa Valiolle, se unohdetaan täälläkin
kun pilkataan Arlaa. Valitaan vain ne asiat keskusteluun, jotka tukevat valion toimintaa. Vanhanen lausun-
noillaan jo osoitti todeksi kansanviisauden: Kepu pettää aina! Hyvästi Valio!

Tiesitkö että Ingman tekee ruotsalaisesta maidosta jogurttia, eikä raaka-aineen alkuperää mainita.

Anonyymi kirjoitti:

Täällä näyttää jylläävän väyrysläiset ja valiolaiset! Olen hesalainen kuluttaja ja tämän mot-ohjelman jälkeen
en osta enää mitään Valion tuotteita. Suomalaiset mansikat eivät kelpaa Valiolle, se unohdetaan täälläkin
kun pilkataan Arlaa. Valitaan vain ne asiat keskusteluun, jotka tukevat valion toimintaa. Vanhanen lausun-
noillaan jo osoitti todeksi kansanviisauden: Kepu pettää aina! Hyvästi Valio!

Suomessa tuskin pystytään tuottamaan niin paljoa mansikoita, että se jogurttiteollisuudelle riittäisi. Oletko huomannut ettei täällä voi ympäri vuoden viljellä? Ihan tämmöisellä logiikalla pääsee pitkälle... Eivät taida myöskään banaanijogurtin banaanit olla suomalaisia.
Yrittäkääpäs muuten löytää kotimaisia suolakurkkuja.

Kuitenkin. Mitenkäs tämä kepun vika? Voi jösses teidän kanssa.
Kuten ohjelman alussa, median vika se on. Media uutisoi ihmiset harhaan, uskomaan että korvataan ruotsalaisella maidolla.

Sitten MOTn kilohintoja katsoessa - joku muu ulkomailla vetää välistä vain paremmin, koska tuottajat eivät todellakaan saa hyvää hintaa maidosta.

HYVÄT IHMISET! LUKEKAA AINA VALMISTUSMAA! Ja siitäkin huolimatta epäilkää edes hieman, varsinkin raaka-aineiden kohdalla, joita on mahdotonta tuottaa Suomessa.

Kyllä minä näen vääryyden niitä Arla-Ingmannin tuottajia kohtaan - kaikki eivät halua olla Valion tuottajia. Onneksi siellä täällä löytyy myös pieniä osuusmeijereitä, joita tuen kun kohdalle sattuu.

Ja ilo käydä kaupassa, jossa tällainen valinnanvapaus on.

Mistäköhän johtuu, että suomalaiset toimittajat ovat juuttuneet 70-luvun juoksuhautoihin ja eivät millään hyväksy oman maansa tuotantoa. Käsittääkseni samaa ei esiinny missään muualla euroopassa. Toisaalta toimittajien kulissien takaisista kytkennöistä me tavalliset ihmiset emme tiedä mitään. Tuleviin vaaleihin taidettiin tälläkin ohjelmalla valmistautua.

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
jouko lapista kirjoitti:

Olen aina ostanut Valion maitoa ja ostan vieläkin.Kauniisti purkissa kiitetään,etä kiitos kun ostit Suomalaista maitoa,sillä työllistät suomalaisen.Mutta nyt tuli yksi asia mieleen.Miksi te maatilalliset ostatte ulkomaalaisia traktoreita,jotenkin ristiriidassa kotimaisuuteen.T.Jouko

Mutta purkissa ei muisteta kiittää siitä että suomalaisen maidon proteenirakenne myös altistaa mm. diabetkselle.

http://www.fabresearch.org/view_item.aspx?item_id=1169

Jatkan vielä.Kunnioitan suomi tuotetta aina ja olen itse lapsuudessani nähnyt kuin kovaa hommaa se on.Silloin oli Hankkija,jossa kaikki tuotteet olivat soumi tavaraa.Pitäisi olla lojaali kotmiselle tavaralle,eikä ostella Johd Deerejä,Caseja ym.Valmet on rautaa ja suomesta.Olkaa nyt suomalaisia ja ostakaa soumitavaraa.

Maitoalueella Valtran markkinaosuus on yli 70% niin että kyllä sitä suomalaista ostetaan.

maituri kirjoitti:

Koko maitosopan ydin on Tanska ja sikäläinen ylituotanto. Sieltä halpa Arlan raakamaito rahdataan ensin Ruotsin markkinoille, jossa se polkee sikäläiset tuotajahinnat ja sen jälkeen Ruotsin raakamaito onkin kiljailukykyistä ajattaa Suomeen. Tästä järjestelystä kärsii sekä ruotsalainen, että suomalainen maidontuottaja. Sattumaan ei liene se, että Arla on tanskalainen yhtiö.

Vinkki Arla-Ingmannille, jos haluatte pitää aidosti täkäläisistä maidontuottajistanne huolta. Laittakaa niihin purkeihin selkeä merkinnät siitä mistä ko. purkin raakamaito on peräisin, pelkkä Hämeenlinnan osuusmeijeri ei kerro koko totuutta. Suomenlippu vain niihin tölkkeihin joiden sisältö on 100% suomalaista.

Maidon tuottajahintoja helmikuu 2010

Hämeenlinnan osuusmeijeri 33.79
Lactalis Ranska 32.16
Granarolo Italia 33.98
Arla Tanska 27.15
Keskiarvo 28.00

Kannattaako tuota Arlaa nyt niin kauheasti kehua.

joo hei hyvä juttu

Oli tosi hyvä juttu. Mä en tykkää yhtää valion maidosta. Mun mielestä arla-ingman on parempa. Harmittaa vaan ku mä en voi juoda maitoo ollenkaa ku mulla on toi laktoosi-intoleranssi mut muute mä oon kyllä samaa mieltä.

Anonyymi kirjoitti:

Mistäköhän johtuu, että suomalaiset toimittajat ovat juuttuneet 70-luvun juoksuhautoihin ja eivät millään hyväksy oman maansa tuotantoa. Käsittääkseni samaa ei esiinny missään muualla euroopassa. ... Tuleviin vaaleihin taidettiin tälläkin ohjelmalla valmistautua.

Toimittaja osui jutullaan todella kipeään kohtaan maidontuottajien pahan mielen nostattajana. Minkä sille voi, että kytköksiä puluepolitiikan ja maidontuotannon välillä, vaikka elämme vapaan markkinatalouden aikakaudella. Olen tyytyväinen Ylen rooliin asian esittämisessä, koska muutoin asiasta ei tunnu syntyvän edes keskustelua muissa medioissa. Ja mistähän tämä taas kertoo?

Mot puhui pienestä Arla Ingmannista ja suuresta valiosta, kuinkahan on. Käsittääkseni arla on monikansallinenyhtiö. Mot on muuttunut hieman puolueelliseksi, valio sitä valio tätä, ei pahaa sanaa Arlasta. Sen lisäksi painotettiin isänmaallisuutta ja tartuttiin mansikkakeittoon, kysehän oli maidosta. oikeen hehkutettiin ja haastateltiin kaupassa asiakasta, jolta lyseltiin: onko tämä mielestäsi isänmaallista, kun mansikat on tuotu ulkomailta?. Niin se maitoko oli kyseessä. Mot:n takia en enää osta yhtään Arla-ingmannin tuotetta, skö oli tarkoitus. Minuun tuollainen "toimittaminen" vaikuttaa päinvastaisesti, sitäpaitsi, se Vanhasen kannanotto kait koski sitä, että ei ollut valinnanvaraa maidossa paikallisessa Prismassa, oli vain Arla-ingmannin maitoa. Mielestäni pitäisi olla mahdollisuus ostaa, mitä haluaa ja mistä maasta, selkeästi näkyvissä mistä raaka-aineet tulee!

mistäs sitä demarille sitten työtä saadaan kun kaikki tuotetaan ulkomailta.

MOT kannanotot ovat todella läpinäkyvää propakandaa. Jokainen esitetty asia oli pelkkää vääristelyä.

Tuon emmentaalin myyntihinta kaupalle on todella eri kuin ostavalle asiakkaalle. Kauppaporrashan tässä ryöstää kuluttajalta. Pelkkä hyllyynlaitto maksaa enemmän kuin tuottaja saa - onko siinä mitään JÄRKEÄ!??

Olipa harvinaisen typerästi tehty ohjelma.Toimittajien pitäisi ottaa asioista selvää ennen kuin lähtee hämmentämään asioita joista ei tunnu tietävän yhtään mitään.

Ensinnäkin Suomeen tuotavat juustot ovat suurimmalta osin kalliita erikoisjuustoja(gouda,homejuustot yms.)kun taas Valio vie ulkomaille perusjuustoja(edam ja emmental)joiden hinnat on huomattavasti halvempia.
Toiseksi Suomen mansikkasato on pieni ja kasvukausi helvetin lyhyt,Suomen mansikat ei yksinkertaisesti riitä joka purkiin soseeksi.

Ja mitä maitoon tulee niin Ingmanilla menee maito
samaan astiaan tuli se sitten omasta maasta tai rajan takaa
se vain purkitetaan eri purkkeihin.Valio sentään
myöntää suoraan jos jokin tuote on ulkomaista.

Taitaapa toimittajalla olla "ystäviä"ingmannilla sen verran
yksipuolisesti tehty ohjelma

Anonyymi kirjoitti:

Käytättehän te siellä lapissa venäläisiä huoria. Vaihtakaa kotimaiseen myöskin.

Taidat itse olla huoranpenikka Hesasta, ihan oikea venäläinen luomutuote !? Siellähän niitä venäläisiä huoria on ollut vuosisadat jo? Ja maataloudesta ja maidontuotannosta et tiedä yhtikäs mitään?

Siis hetkinen en minä saanut sellaista kuvaa että sok vaihtaisi ruotsalaisiin ingmannin maitoihin. Kyllä sietäisi motin tekijöiden hävetä. Aina muuten niin asiallinen ohjelma ja nyt sorrutaan tälläiseen sensaatiohakuiseen uutisointiin. Eiköhän suurimmalla osalla ihmisistä ole ongelmana se että ingman=arla, eli ruotsalais/tanskalainen yritys ja ennemmin tuetaan suomalaista. Valiolla on toimintaa noin 10 maassa. Arlalla noin 85maassa.
Mikä ihmeen ingmanni? Ei ole enää mitään ingmannia. Arla omistaa ingmannin kokonaan. Ingmanni nimeä käytetään vain siksi että suomalaiset ostaisivat "Ingmannia".

Arla sen sijaan on monikansallinen yhtiö, jolla on toimintaa yli 85 maassa. Sen ainut tavoite on ajaa tanskalaisten maidontuottajien etuja. Se dumppaa halpaa maitoa joka maahan ja täten ajaa paikalliset meijerit ja maidontuottajat ongelmiin. Suomessa se ei ole pystynyt Valiota kaatamaan ja tuskin tulee kaatamaankaan, niin kuin se on tehnyt monissa muissa maissa. Arvatkaas miten on käynyt kun Arla on päässyt yksin hääräämään yhden maan maitomarkkinoilla? Ei ole enää halpaa maitoa, vaikka maidon laatuluokka on laskenut paikallisten meijereiden alasajon takia.

Suomessa maidontuottajille voidaan maksaa parasta hintaa mitä muualla EU alueella. Kiitos Valion pitkäjänteisen työn. Täällä ei ole ollut maidon ylitarjontaa, niin kuin muualla euroopassa. Nyt sitä ylitarjontaa tietysti on kun Arla tuo ruotsalaista halpamaitoa suomeen, joka on kaukana Valion parhaasta laatuluokituksen raakamaidosta.

Suomessakin maidontuottajia on kaatunut, koska maidosta saatava hinta on niin rajalla, ettei kannata ottaa riskiä ja tehdä investointeja uusien navettojen suhteen. Älkää luulko että keskieuroopassa maidontuottaja elää 20sentin litratilityshinnalla. Ei se kata edes tuotantokuluja. Siellä vain suurimmat tilat sinnittelee ja toivoo että mahdoliissimman paljon pienempiä maitotiloja kaatuu ja maidon ylitarjonta olisi ohi.

Valion maidossa on tutkitusti vähiten antibioottijäämiä maidossa, kuin mitä muissa maissa. Täten voidaan kyllä ihan reilusti sanoa että Valio on laatujohtaja, myös ihan maailmanlaajuisesti. Täten on surullista että varsinkin lapsiperheet, joilla on vähän rahaa käytössä, ostavat antibioottijäämistä maitoa ruotsista. Siitäkin nousi kauhea kohu kun kouluissa syödään kasvuhormoneilla tuotettua broileria. Eikä se Ruotsista dumpattu maito välttämättä ole ruotsalaista, se voidaan dumppaa Ruotsiin mistä tahansa.

Itsepä ruokitte lamaa lisää kun ostatte parinkymmenensentin takia ruotsalaista maitoa ja lisäätte suomessa työttömyyttä. Kyllä se maidon ylitarjonta jossakin välissä loppuu ja hinta lähtee taas nousuun.

Vanha kahjo kirjoitti:

Ihmettelen ettei kukaan kerro totuuksia VALION menettelytavoista. Olin pieni maidon tuottaja Suonenjoen osuusmeijerissä .Meijerissä tehtiin remonttia ja automatisointia -90 luvulla.Valio määräsi meijerin lopettamaan toimintansa ja kielsi kaluston ja laitteiden myynnin, me jäsenet emme olisi saaneet mitään. Ingman osti meijerin, nimi muuttui Maitomaaksi. Ottakaa selvää jos kiinnostaa.

Eikai ingman ostanut vaan tuottajat jatkavat omana osuuskuntana vain yhteistyökumppani vaihtui

Eläköön MOT! Täytyy todeta kuten joku jo totesikin: jos en olisi tähänkin asti boikotoinut Valion tuotteita, niin nyt alkaisin boikotoida. :D

Joku huomautti, että Vanhanen olisi puhunut Prismasta eikä Klaukkalan S-Marketista, josta MOT selvitti että siellä oli ollut Valion maitoa myynnissä vain viimeisen vuoden ajan ennen tämän talven kohupäätöstä ja sitä ennen monta vuotta vain Arla Ingmania.

Miten on? Olisi ihan kiva tietää sikäli että muuttaahan tuo asian jos noin on.

Koskahan näemme sellaisen ohjelman, jossa kerrottaisiin, kuinka Nokia on aivan liian suuri Suomeen, sillä on aivan liian suuri markkinaosuus, sen puhelimet ovat aivan liian kalliita eivätkä oikeastaan edes kovin hyviä ja sitä paitsi suuri osa niistä tehdään Aasiassa. Ja hyvähän ihmisten olisi sekin tietää, että Nokia tilittää voittonsa omistajilleen, jotka asuvat pääasiassa jossain ihan muualla kuin Suomessa. Ja lopuksi toimittaja voisi ylpeillä sillä, että ainakin hänellä on Samsung.

Toinen tärkeä aihe olisi puuttua Suomi-Soffan toimintaan. Kyseinen yhtiö härskisti mainostaa lopettavansa ulkomaisten sohvien myynnin ja palkkaavansa lisää työntekijöitä Suomen tehtailleen! Onhan tuollainen sisäänpäin käpertynyt impivaaralaisuus aihan vastuutonta. Mehän elämme avoimessa taloudessa. Koko hyvinvointimme perustuu siihen. Ja vielä Janne Ahonen poseeraa Suomi-Soffan mainoksissa, vaikka saat valtiolta tukea urheiluunsa. Törkeää, eikö teistäkin! Onneksi Ikeasta voi ostaa 90 eurolla itselleen sohvan, jossa yhdistyy pohjoismainen muotoilu, lastulevyn ylellisyys ja vinkuintialainen lapsityövoima harmoonisella tavalla meidän kaikkien parhaaksi.

Anonyymi kirjoitti:

Ei näköjään kelpaa ArlaIngmanin tuottajalle suomalaisen duunarin kasaama kotimainen traktori. Tämä teollisuusduunari ostaa tämän ohjelman jälkeen vaikka sitten ranskalaista maitoa, kunhan vain voi jättää Ingmanit kaupan hyllyyn. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa on joku viisas joskus sanonut.

Minäkin vankkana Valion kannattajana hämmästelin vuosi sitten mansikkakeittoa syötyäni että miksi niveleni alkoivat narista. Tähän ei silloin löytynyt rehellistä vastausta mutta nyt arvelen sen johtuvan kiinalaisista melamiinimansikoista jota nyt tukee se että narina on vaihtunut paskataudiksi polakkien ansiosta. Harkitsen vakavasti vaihtavani toimittajaa rehellisempään niin kuluttajaa kuin myös alkutuottajaa kohtaan.

Joosef kirjoitti:

Ohjelmasta unohtui raakamaidon tuonti- ja vientihinnat sekä Vanhasen lausunnon loppuosa. Siinä Matti haastattelijan johdatteluista piittaamatta sanoo, että valinnan pitää tehdä kuluttaja, eikä kauppias.

Niinhän siinä sitten kävikin, että Valion maidot palasivat hyllyyn.

Ja myös hyllyssä pysyvät.

Ensimmäistäkään Valion tuotetta ei lähde kaupasta enää minun maksamana. Todella härskiä ja jopa suoraa valehtelua "kotimaisuuden" varjolla.

Mikä on pääministerin motiivi lähteä tässä asiassa mannekiiniksi? MTK määräsi?

niku kirjoitti:

YLE:n maatalousvastainen kampanja jatkuu ja jatkuu. Nyt oli tulilinjalla maidontuottajat. Irtisanon huomenna tv maksuni. Näin tulevat muutkin joukolla tekemään.

Kirveleekö totuus noin paljon? Ettekö tosiaan ole tajunneet missä mennään ettekä kiireiltänne ehtineet ottaa selvää. Olkaa tyytyväisiä kun saatte oikeaa tietoa kotisohvalle vaikka se ei aina olekaan miellyttävää. Totuus harvoin on.

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Jutussa olisi voinut mainita Valion isänmaallisen teon myydä jäätelötoiminta Nestlelle. Pingviini - jäätelöiden alkuperästä ei siten enää voi olla varma. Paljon varmasti tulee jo ulkomailta. Sitävastoin Ingmannin jäätelöt tulevat suomesta ja työllistävät suomalaisia kokonaisuudessaan.

Kyllä se Valio jäätelö edelleen tulee Turengista ja tehdään suomalaisesta maidosta.

Mutku ne kuuluisat voitot menee ulkomaille. Näin Ingmannia on moitittu vanhamatti etunenässä.

Tämä kepun taloutta koskeva uusliberaalisuus loppuu kuin seinään, kun tulee kyse maa- tai metsätaloustuotteista.

Sitä paitsi, tuo Ingmanin leirissä ollut maidontuottaja vaikutti ihan suomalaiselta. Miksi pääministeri rankaisee yhtä kotimaista tuottajaa toisen kustannuksella?

Ei-valiolainen kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Täällä näyttää jylläävän väyrysläiset ja valiolaiset! Olen hesalainen kuluttaja ja tämän mot-ohjelman jälkeen
en osta enää mitään Valion tuotteita. Suomalaiset mansikat eivät kelpaa Valiolle, se unohdetaan täälläkin
kun pilkataan Arlaa. Valitaan vain ne asiat keskusteluun, jotka tukevat valion toimintaa. Vanhanen lausun-
noillaan jo osoitti todeksi kansanviisauden: Kepu pettää aina! Hyvästi Valio!

Suomessa tuskin pystytään tuottamaan niin paljoa mansikoita, että se jogurttiteollisuudelle riittäisi. Oletko huomannut ettei täällä voi ympäri vuoden viljellä? Ihan tämmöisellä logiikalla pääsee pitkälle... Eivät taida myöskään banaanijogurtin banaanit olla suomalaisia.
Yrittäkääpäs muuten löytää kotimaisia suolakurkkuja.

Kuitenkin. Mitenkäs tämä kepun vika? Voi jösses teidän kanssa.
Kuten ohjelman alussa, median vika se on. Media uutisoi ihmiset harhaan, uskomaan että korvataan ruotsalaisella maidolla.

Sitten MOTn kilohintoja katsoessa - joku muu ulkomailla vetää välistä vain paremmin, koska tuottajat eivät todellakaan saa hyvää hintaa maidosta.

HYVÄT IHMISET! LUKEKAA AINA VALMISTUSMAA! Ja siitäkin huolimatta epäilkää edes hieman, varsinkin raaka-aineiden kohdalla, joita on mahdotonta tuottaa Suomessa.

Kyllä minä näen vääryyden niitä Arla-Ingmannin tuottajia kohtaan - kaikki eivät halua olla Valion tuottajia. Onneksi siellä täällä löytyy myös pieniä osuusmeijereitä, joita tuen kun kohdalle sattuu.

Ja ilo käydä kaupassa, jossa tällainen valinnanvapaus on.

Ei Puolassakaan viljellä mansikkaa ympäri vuoden!

Sivut

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »