Tilastoikaa edes!
Arvioiden mukaan joka kymmenettä sairaalapotilasta hoidetaan virheellisesti. Jopa 700 - 1700 henkilöä kuolee hoitovirheen vuoksi. Hoitovirheiden suuri määrä hätkähdyttää. Yhtä hätkähdyttävää on se, että Suomessa hoitovirheisiin ja niiden suureen määrään on havahduttu vasta viime vuosina. Kuten MOT: Hoidon vahingoittamat –ohjelmasta ilmenee, ammattilaisille virheiden määrä ei ole tullut yllätyksenä.
Hoitovirheet ovat olleet ja taitavat edelleen olla tabu. Jo ohjelmaa tehdessä havaitsin, että kuvausten järjestäminen oli tavallista vaikeampaa. Mikään sairaala tai terveyskeskus ei halua leimautua paikaksi, jossa hoitovirheitä tehdään. Kuitenkin todellisuudessa virheiden todennäköisyys lienee samankaltainen paikassa kuin paikassa. Eikä virheitä kukaan tahallaan tee.
Kohtalokas hoitovirhe on tragedia potilaalle, mutta se on usein sitä myös terveydenhuollon ammattilaisille.
Vaasan keskussairaalan laatupäällikkö Marina Kinnunen kertoo, että virheen tapahtuessa toiseksi uhriksi tavataan kutsua virheen tehnyttä ammattilaista. Hän ei välttämättä pysty palaamaan enää työhönsä.
Yhtä hämmentävää kuin virheiden määrä on se, että hoitovirheitä ja läheltä piti tapahtumia ei ole Suomessa tilastoitu. Suomen Potilasliiton puheenjohtajan Paavo Koistisen mukaan myöskään potilaiden tekemiä muistutuksia ei ole tilastoitu. Hoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluunsa tyytymätön potilas tai hänen omaisensa voi tehdä asiasta kirjallisen muistutuksen hoitopaikkansa terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Koistisen mielestä muistutusten tilastointi voisi parantaa terveydenhuollon yksiköiden laatua, kun epäkohdat tunnistettaisiin.
Oma lukunsa ovat vielä ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät ole saaneet tarvitsemaansa hoitoa. Virhe on tapahtunut jo siinä, että aikoja ei ole ja lääkärin vastaanotolle ei pääse.
Nyt kun hoitovirheistä on jo alettu keskustella, olisi hyvä aika alkaa tarkastella myös potilasvahinkojen korvausjärjestelmää. Onko järjestelmä kunnossa, jos vain vajaa kolmasosa hakijoista saa potilasvakuutuskeskukselta korvausta hoitovirheestä?
25 kommenttia
Ma 16.04.2012 @ 15:42
Hyvä ja todella tarpeellinen aihe käsitellä julkisuudessa. Olen ollut viidessä olkapään leikkauksissa ja kaikki nämä kaikki leikkaukset ovat epäonnistuneet. Ihmettelen sitä, että eikö ortopedit opi virheistä. Olisi hyvä jos tehtäisiin tutkimus siitä kuinka moni olkapään labrum-korjaus onnistuu tässä tietyssä sairaalassa ja vielä yleensä jossain muualla hoidettuna. Olen tehnyt asiasta myös muistutuksen johtaja ylilääkärille mutta vastaus oli laiha. Tällä hetkellä olen tekemässä ilmoitusta myös aviin ja potilasvahikoviranomaisille. Olen joutunut myös olemaan pitkällä sairauslomalla huonosta hoidosta johtuen sekä siksi, että en ole saanut hoitoa laisinkaan omassa sairaalassani. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on vielä vakituinen työpaikka josta olen ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla olkapäiden huonosta hoidosta johtuen. Jos terve ihminen sairastuu ja joutuu keskussairaalan tai muun julkisen terveydenhuollon armoille on todella suuri riski että hoitoa odotellessa henkilö vielä sairastuu henkisesti ja masentuu kun tarvittavaa hoitoa ei saa. Homma ei vaan oikein toimi!?
Ma 16.04.2012 @ 21:27
Tämä töihin palaamattomuus koskee varmaankin vain hoitohenkilökuntaa, tuskin lääkäreitä?
Minulla on kokemusta keskustelusta hoitovirheen tehneen lääkärin kanssa. Keski-ikää lähestyvä mies käyttäytyi töykeästi puhelimessa, oli lyhytsanainen ja tajusi mokanneensa pahasti. On kuitenkin keskussairaalatasoisesta hoidosta kysymys. Häntä ei saanut puhelimeen, vaan hänelle sai jättää soittopyynnön. No, hän sentään soitti huolestuneelle omaiselle. Syy taisi mennä sairaanhoitajan piikkiin, lääkäri puhui tietokatkoksesta. Rahat tulivat potilasvahinkovakuutuksesta, mutta korvaus on surkea haittaan nähden. Niiden haittojen kanssa on elettävä työikäisen ihmisen ja pahenevat vanhemmiten lisää. Totisesti, sitä ei rahalla korvata.
Ti 17.04.2012 @ 00:59
Minulla alkoivat oireet pari vuotta sitten. Ensin oli selkäkipu. Sitten puutui jalka. Tunnottomuuden alun jälkeen jalka petti alta muutamia kertoja. Lääkärit eivät alkuun tehneet mitään. 2 viikkoa vaikeat oireet jalassa kunnes päivystysleikkaus täydellisen ratsupaikkaoireen vuoksi. Puoli vuotta kaikki sujui hyvin. Olin oireeton kunnes alkoi sietämätön kipu jalassa. Pyrin hoitoon leikanneelle lääkärille, minua ei suostuttu tapaamaan. Hakeuduin kovan työn kanssa hoitoon ortopedialle, jossa tutkittiin laajasti ja todella pitkän ajan jälkeen lääkitysten ollessa jo liiankin kovat kokoiselleni ihmiselle, päädyttiin leikkaamaan selkä uudelleen. Leikkauksesta herättyäni olin halvaantunut polvesta alaspäin. Sain apuvälineitä helpottamaan arkeani ja kovemman lääkityksen uusiin hermosärkyihin. Leikkauskomplikaatioksi tilaani kutsutaan. Kävely ei onnistu ilman erillistä jalkatukea. Korkokengät saavat pölyttyä varastossa. Koitan selvitä arjesta ja odotan, että aikaa leikkauksesta on kulunut riittävästi, jotta saisin tehdä vahinkoilmoituksen. Jännityksellä sitten odotan saanko jotain korvausta kaikesta vai katsotaanko tämä valitettavaksi odotettavissa olevaksi tilaksi.
Ti 17.04.2012 @ 01:16
Minulla alkoivat oireet pari vuotta sitten. Ensin oli selkäkipu. Sitten puutui jalka. Tunnottomuuden alun jälkeen jalka petti alta muutamia kertoja. Lääkärit eivät alkuun tehneet mitään. 2 viikkoa vaikeat oireet jalassa kunnes päivystysleikkaus täydellisen ratsupaikkaoireen vuoksi. Puoli vuotta kaikki sujui hyvin. Olin oireeton kunnes alkoi sietämätön kipu jalassa. Pyrin hoitoon leikanneelle lääkärille, minua ei suostuttu tapaamaan. Hakeuduin kovan työn kanssa hoitoon ortopedialle, jossa tutkittiin laajasti ja todella pitkän ajan jälkeen lääkitysten ollessa jo liiankin kovat kokoiselleni ihmiselle, päädyttiin leikkaamaan selkä uudelleen. Leikkauksesta herättyäni olin halvaantunut polvesta alaspäin. Sain apuvälineitä helpottamaan arkeani ja kovemman lääkityksen uusiin hermosärkyihin. Leikkauskomplikaatioksi tilaani kutsutaan. Kävely ei onnistu ilman erillistä jalkatukea. Korkokengät saavat pölyttyä varastossa. Koitan selvitä arjesta ja odotan, että aikaa leikkauksesta on kulunut riittävästi, jotta saisin tehdä vahinkoilmoituksen. Jännityksellä sitten odotan saanko jotain korvausta kaikesta vai katsotaanko tämä valitettavaksi odotettavissa olevaksi tilaksi.
Tee ihmeessä ilmoitus potilasvahingosta heti. Voit myös varautua siihen että sinulla todetaan selkärangassa rappeuma (normaali kuluma) joka on aiheuttanut kaikki oireesi ja näin ollen mitään potilasvahinkoa ei ole tapahtunut.
Ti 17.04.2012 @ 07:51
Eilistä ohjelmaa katsoessani tuli mieleeni, että kunpa ihmiset heräisivät ajoissa itsensä hoitamiseen! Kun selkä alkaa oireilla se on merkki siitä, että jotakin olisi pitänyt jo tehdä aikaisemmin. Itselläni on selkä jo vuosia vihlonut ja jalat puutuneet enemmän tai vähemmän ja aina silloin sitä herää toimimaan; salille vahvistamaan niitä lihaksia, joiden pitäisi selkää tukea sekä kiinnittämään huomiota työskentelytekniikoihin.
Työvuosia hoitotyössä takana jo yli 20 ja samanverran olisi vielä edessä mutta arvelluttaa kestääkö paikat, kirurgin veitsen alle en vapaaehtoisesti halua koska leikkaus on aina riski.
Ja vielä ohjelmasta; tarkkuutta potilaiden intimiteetit säilyttämiseen (pienten lääkelisäyslappujen tiedot luettavissa 90" videotykkikuvassa)
Ti 17.04.2012 @ 09:31
Tästä jutusta näkyy se mikä on yhteistä diktatuurille ja Suomelle. Yksilö on laitoksia varten.
On ihan turha käydä taistelua oikeuksistaan kun aina vakuutusyhtiön tai julkisenlaitoksen kanta voittaa.
Olen asunut Briteissä muutaman vuoden ja tilanne on siellä toinen.
Lähtökohtaisesti yhteiskunta on kansalaisia varten.
Milloinka Suomessa??
Ti 17.04.2012 @ 22:38
Kiitos MOT-ohjelmalle tämän erittäin tärkeän aiheen käsittelystä! On inhimillistä, että hoitovirheitä tapahtuu. Tärkeintä olisi, että asiat selvitettäisiin oikeudenmukaisesti ja asiantuntevasti. Potilaan kuuluu saada hoitovahingosta asianmukainen korvaus ja anteeksipyyntö. Hoitovahingot olisi tärkeätä tilastoida, että niistä voitaisiin ottaa opiksi ja jatkossa välttyä samankaltaiselta virheeltä.
Tällä hetkellä potilaalla ei ole minkäänlaista oikeusturvaa. Moni ei pysty eikä ymmärrä palkata asianajajaa heti alusta alkaen hoitamaan tapaustaan, koska luottaa Potilasvakuutuskeskukseen. Tavallisesta vakuutusyhtiöstä PVK eroaa siinä, että se tekee kaikkensa, ettei joutuisi maksamaan korvauksia silloinkaan, kun tapaus selvästi sitä edellyttäisi. Potilaalla ei ole käytännössä mahdollisuutta hankkia asiantuntijalausuntoja asiansa tueksi, joten PVK:ssa asian käsittely perustuu lähes aina vain PVK:n omien vakiolääkäreiden lausuntoihin. Potilasvahinkolautakunta ei ole juurikaan parempi potilaan oikeusturvan kannalta, koska lautakunta voi tehdä suosituksen perustelemalla päätöksensä vain muodollisesti. Asianajajasta ja asian selkeydestä ei ole apua, kun PVK ja lautakunta voivat ohittaa kaiken todistusaineiston ja vedota oman lääkärinsä mittatilauslausuntoon ja jättää kaiken muun huomioimatta toteamalla, ettei mitään uutta ole tuotu esille. Tällaisia oikeusmurhia tapahtuu Suomessa eikä kukaan puutu niihin. Kuka valvoo PVK:n toimintaa? Entä potilasvahinkolautakuntaa?
Tannerin tapauksessa on konkretisoitunut tyypillinen vahingon kärsineen potilaan osa. Vaikka hän voitti juttunsa hovioikeudessa, hänelle jäi maksettavaksi osa kuluista. Jos taas PVK olisi voittanut, Tanner olisi joutunut maksamaan kaikki kulut. Tämä ei mahdu oikeudentajuun. Voimia Tannerille oikeustaisteluun! Kansalaiskeräyksiä on järjestetty turhemmistakin syistä, kuin Tannerin tappioiden korvaamiseksi.
Vastaan vielä lopussa esitettyyn kysymykseen, onko järjestelmä kunnossa, kun vain vajaa kolmannes saa korvausta potilasvakuutuskeskukselta. Järjestelmä ei ole kunnossa, vaan kaukana siitä. Todennäköisesti suuri osa näistäkin korvauksista on määrältään pieniä vahingon suuruuteen nähden.
Ke 18.04.2012 @ 07:43
Nimim. Kokemusta omaava.
Jouduin potilasvahinko kierteeseen lääkärin huolimattomuuden vuoksi. Se on nimen omaan kierre, jos et ole tyytyväinen menettäessäsi työkykysi juuri 40 v. täytettyäsi vain ja ainoastaan sen vuoksi, että lääkäri määrittelee sinut stressaantuneeksi yrittäjäksi, jolla on taloudellisia ongelmia, kun todellisuudessa oli kyse aivoverenvuodosta. Päivytyksestä oksennuspussin kanssa kotiin oksentelemaan järkyttävässä päänsäryssä. Sen jälkeen alkoi helvetti maan päällä, koska tihkuttava suoni puhkesi myöhemmin kokonaan. Jouduin jäämään menestyvästä yrityksetä eläkkeelle ja lopettamaan yrityksen sekä tekemään työttömäksi työntekijät. Aikaa on kulunut 10 v. ja edelleen tulee kirjeitä, joissa pyydetään lausuntoa siitä ja tästä. Korvaukset on hyväksytty sekä ansionmenetys, mutta siitä huolimatta PVK ei jätä rauhaan ja anna toipua ja selvitä tästä tilanteesta. Tekeekö PVK meistä korvauksen saaneista masentuneita esimerkkejä toisille, ettei kannata hakea korvauksia ja tehdä mitään muuta kuin ottaa vastaan lääkärin töppäilyt kiittäen ja kumartaen.
Koskaan ei SAA tehdä itse potilasvahinkoilmoitusta vaan sen on allekirjoitettava asianajaja. Se tulee hylkynä heti takasisin, jos sen tekee itse. Tiedän henkilön, joka teki 2-3 x itse ilmoituksen ja sen jäkeen neuvoin asianajajan, joka auttaa. Päätös tuli takaisin myönteisenä, jopa nopeammin kuin hylkäävät päätökset. Ottakaa aina mukaan toinen osapuoli, joka osaa kirjoittaa "kapulakielen" oikein samoin kaikki sanamuodot. Jos erehtyy laittamaan: ehkä, jos, olisi - sanoja niin siellä pyöritellään ne täysin päinvastoin kuin on ne olisivat täysin totta ja tapahtuneet heille myönteisesti. PVK perustettiin potilaan oikeuksia ajavaksi keskukseksi, mutta se on kaikkea muuta. Sanonta "ei korppi korpin silmää noki" pitää täysin paikkansa. Vakuutusyhtiöillä on sama juttu asiantuntijalääkärien kanssa.
To 19.04.2012 @ 10:30
Tulipas omituinen olo tuon MOT:n hoitovirheohjelman jälkeen.
Itselläni leikattiin samasta syystä selkä ja lyhyen ajan jälkeen leikkauksesta tilanne paheni heijastekivun ilmaantumisen myötä. Nyt sitten tulossa toinen leikkaus, koska MRI:ssä näkyy, että samassa kohtaa sama ongelma ja lisäksi hermoissa häikkää operoidun kohdan vieressä oireiden ja mittausten mukaan. Lisäksi heijastekivun puoleisessa jalassa voimattomuutta, jonka takia varpaillakävely ei onnistu, mikä tietysti näkyy jo normaalissa kävelyssä. Lisäksi tunnottomuutta sellaisissa kohdissa jalkaa, jotka eivät viittaa kyseiseen MRI löydökseen, sillä ne johtuisivat ylemmän nikaman kohdalla olevista ongelmista.
Huvittavaa sinänsä, että armeijan olen käynyt myös Santahaminan kranaatinheitinkomppaniassa.
Ikää tosin itselläni on alle 30 vuotta.
Onneksi en ole sentään rekkaa ajanut joten eivät voi väittää selän vikojen johtuvan huonosta ergonomiasta. Toimialaa kyllä olen joutunut yritykselläni vaihtamaan aivan toisenlaiseksi työkyvyn laskemisen vuoksi. Tai en nyt tiedä onko työkyvyn laskeminen oikea ilmaus, jos sängystä nouseminen vaatii huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden käyttämistä ja mitään maitopurkkia raskaampaa ei saa nostaa, mutta minkäs teet yrittäjänä kun ei ole esimiestä jolle ilmoittaa sairaudesta ja pistää hänet hoitamaan sairaslomalle sijaisen jotta sovitut työt tulee tehdyksi ja rahat riittävät palkkoihin.
Ehkäpä tämä tästä korjaantuu, mutta hoitovirheen sattuessa ryöstän mieluummin pankin, kuin lähden vaatimaan korvauksia kun tuntuu olevan lähinnä haittaa itselle jos vaatii muita noudattamaan lainsäädäntöä.
To 19.04.2012 @ 10:42
Hyvä ja todella tarpeellinen aihe käsitellä julkisuudessa. Olen ollut viidessä olkapään leikkauksissa ja kaikki nämä kaikki leikkaukset ovat epäonnistuneet. Ihmettelen sitä, että eikö ortopedit opi virheistä. Olisi hyvä jos tehtäisiin tutkimus siitä kuinka moni olkapään labrum-korjaus onnistuu tässä tietyssä sairaalassa ja vielä yleensä jossain muualla hoidettuna. Olen tehnyt asiasta myös muistutuksen johtaja ylilääkärille mutta vastaus oli laiha. Tällä hetkellä olen tekemässä ilmoitusta myös aviin ja potilasvahikoviranomaisille. Olen joutunut myös olemaan pitkällä sairauslomalla huonosta hoidosta johtuen sekä siksi, että en ole saanut hoitoa laisinkaan omassa sairaalassani. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on vielä vakituinen työpaikka josta olen ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla olkapäiden huonosta hoidosta johtuen. Jos terve ihminen sairastuu ja joutuu keskussairaalan tai muun julkisen terveydenhuollon armoille on todella suuri riski että hoitoa odotellessa henkilö vielä sairastuu henkisesti ja masentuu kun tarvittavaa hoitoa ei saa. Homma ei vaan oikein toimi!?
Hei! Minä odotan nyt neljänteen olkapää leikkaukseen. Minä tipuin 7.10.08 hevosen selästä olkapääni meni siinä ja tayssissa taisteltiin 8kk. Sanottiin että kipu on korvien välissä ja olkapää oli pois paikoiltaan. Lopulta jouduttiin lähtemään yksityiselle omakustanteisesti. Voin kertoa omastakokemuksesta että yleisellä puolella varsinkaan tayssissa homma ei toimi! Yleisellä ei oll tarpeeksi perehdytty olkapäihin. Tällä hetkellä hoitava lääkärini on Heliö Diacorin yksityissairaalasta.
Hoitovirheille pitäisi tehdä jotain. Minä tiedäm monia ketkä ei ole saanut olkapäätään kuntoon yleisellä. Olen sitä mieltä että me joiden olkapäät on mennyt ja yleisellä on tehty virheitä niin meidän täytyisi pitää yhtä ja ottaa asiaan suuresti nyt kantaa!!
Pe 20.04.2012 @ 19:22
Mistä toimittaja otti esittelemänsä luvut potilasvahingoista? Lähde olisi tyylikästä mainita, jotta katsoja pääsisi arvioimaan jutun luotettavuutta. Ohjelmasta ei saatu nyt asiallista, koska toimittaja jäi asioiden esittelyssä "musta tuntuu" -tasolle, aivan kuin omia mielipiteitään esittämään.
Toiseksi haluaisin ihmetellä väitettä, jossa taivasteltiin korvattavien tapausten vaatimatonta osuutta tehtyihin valituksiin nähden. Mikä korvauksia suorittava taho, oli se sitten vakuutusyhtiö tai muu vastaava, jakaa korvauksiansa ihan siitä riemusta, että joku on laatinut vahingonkorvausvaatimuksen? Lienee kuitenkin niin, että sittenkin asiallisiin ja perusteltuihin korvausvaatimuksiin suhtaudutaan vakavasti, mutta mielen pahoittaminen ei ole syy korvaukseen.
Potilasliiton edustaja on myös kovin tietämättömän oloinen ja tuntuu toimivan vahvasti tunnepohjalta ilman kunnon perusteluja.
Nyt näytettiin katkeroitunut roiskaus asioista, jotka oikeasti ovat hyvin vakavasti otettavia. Yksipuolisen näkemysten esittelyn sijaan toivoisin syvällisempää paneutumista vahingonkorvausmenettelyihin ja vaikka esimerkkejä asiattomista valituksista ja niiden suhteesta korvattuihin juttuihin.
En ole alalla, eli en puolusta hoitoväkeä tai lääkäreitä sen tunteikkaammin. Tämä ohjelma oli kuitenkin kovin heikkotasoinen, juoru suorastaan, kun asiallisiakin dokumentteja tulee.
Pe 20.04.2012 @ 19:46
Mistä toimittaja otti esittelemänsä luvut potilasvahingoista? Lähde olisi tyylikästä mainita, jotta katsoja pääsisi arvioimaan jutun luotettavuutta. Ohjelmasta ei saatu nyt asiallista, koska toimittaja jäi asioiden esittelyssä "musta tuntuu" -tasolle, aivan kuin omia mielipiteitään esittämään.
Toiseksi haluaisin ihmetellä väitettä, jossa taivasteltiin korvattavien tapausten vaatimatonta osuutta tehtyihin valituksiin nähden. Mikä korvauksia suorittava taho, oli se sitten vakuutusyhtiö tai muu vastaava, jakaa korvauksiansa ihan siitä riemusta, että joku on laatinut vahingonkorvausvaatimuksen? Lienee kuitenkin niin, että sittenkin asiallisiin ja perusteltuihin korvausvaatimuksiin suhtaudutaan vakavasti, mutta mielen pahoittaminen ei ole syy korvaukseen.
Potilasliiton edustaja on myös kovin tietämättömän oloinen ja tuntuu toimivan vahvasti tunnepohjalta ilman kunnon perusteluja.Nyt näytettiin katkeroitunut roiskaus asioista, jotka oikeasti ovat hyvin vakavasti otettavia. Yksipuolisen näkemysten esittelyn sijaan toivoisin syvällisempää paneutumista vahingonkorvausmenettelyihin ja vaikka esimerkkejä asiattomista valituksista ja niiden suhteesta korvattuihin juttuihin.
En ole alalla, eli en puolusta hoitoväkeä tai lääkäreitä sen tunteikkaammin. Tämä ohjelma oli kuitenkin kovin heikkotasoinen, juoru suorastaan, kun asiallisiakin dokumentteja tulee.
"Nyt näytettiin katkeroitunut roiskaus asioista, jotka oikeasti ovat hyvin vakavasti otettavia."
Jos minun osuuteni ohjelmassa tuntui katkeroituneen roiskaukselta niin voin kertoa että olet väärässä,se aineisto jonka olen kerännyt kymmenen vuoden aikana osoittaa vain totuuden asioiden käsittelystä ja vain oikeudenmukaiseen ratkaisuun pääsemisen vaikeudesta.
Jos se on oikeudenmukaista että potilas on näyttänyt toteen hoitovirheen ja siitä on oikeuden päätös mutta potilas on kaikkien näiden käsittelyiden jälkeen rahallisesti monia tuhansia euroja köyhempi niin tuntuuko se oikeudenmukaiselta? Se että todistin hoitovirheet ei tuo leipää joka päivä pöytään.
Su 22.04.2012 @ 14:19
Näin moni lääkäri jättää kertomatta hoitovirheestä
Julkaistu 22.04.2012
Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen tulokset antavat ymmärtää ettei sanonta "rehellisyys maan perii" kuulu kaikkien lääkäreiden mottoihin. Tutkimukseen vastanneista lääkäreistä 34 prosenttia ei usko, että heidän pitäisi kertoa vakavista hoitovirheistä potilailleen, uutisoi ABC News.
Tutkimukseen vastanneista lähes 2000 lääkäristä lähes 20 prosenttia lääkäreistä kertoi jättäneensä kertomatta hoitovirheestä oikeudenkäyntipelon vuoksi viimeisen vuoden aikana.
Hieman yli 10 prosenttia lääkäreistä sanoi kertoneensa viimeisen vuoden aikana potilailleen jotain, joka ei ollut totta. Vastanneista 55 prosenttia kertoi usein tai joskus kaunistelevansa potilaan ennustetta paremmaksi, kuin miltä sen hetkinen tilanne todellisuudessa enteilee
Potilaiden tiedostettava mahdollinen epärehellisyys
Tutkimuksen mukaan lääkäreiden valkoiset valheet voivat johtua ainakin pelosta joutua vastaamaan hoitovirheistään oikeudessa ja diagnoosien kertomisen vaikeudesta.
- Emme tiedä monenkaan tutkimustuloksemme tarkkoja syitä. Ne ovat kuitenkin varoittavia merkkejä, joista potilaan on hyvä olla tietoinen, sanoo tutkimuksen johtaja ja lääketieteen professori Lisa Iezzoni Harvardin yliopistosta.
Lähde
ABC News
Onkohan Suomessa luvut samanlaisia vaiko suurempia ??
Su 22.04.2012 @ 17:37
Tiedän, että toimittajan antavat luvut ovat peräisin Terveyden ja hyvinvoinnin laittokselta (THL) jos on vähänkin seurannut tiedotusvälineitä aikaisemmin Potilasliiton edustajan tiedot perustuvat niihin faktoihin joita on saatu potilailta ja jotka ovat todennettu. Eivätkä perustu tunnepohjalta annettuihin lausuntoihin. Ohhoh nimimerkki voisi valistaa tietojaan THL:n sivulta: www.thl.fi/potilasturvallisuus
Su 22.04.2012 @ 22:30
Jorma Tanner kiitos, että annoit kasvot potilasvahingoille!
Ohjelman katsottuani, totesin että sinun tarinasi oli toisinto omasta vahingostani. Omalla kohdallani taistelu oikeuksistani oli pitkä ja rankka. Yhtiö vetosi aikaisempiin selkäongelmiini, kulumiin ja kaikkeen mahdolliseen. Vammani katsottiin niin vähäisiksi, että korvaus oli aivan sama kuin sinun kohdalla.
Lopulta jätin asian oikeuden päätettäväksi ja loppuratkaisuksi sain juuri sellaisen päätöksen, kun hain. Eli voitin taistelun!
Ihmettelen, että oikeudenpäätökset ovat noin suuresti poikkeavia tapaustemme kohdalla, vaikka sinun tarinasi oli kuin minun suulla kerrottu.
Toivon sinulle Jorma sisua ja tsemppiä taisteluun.
Ma 23.04.2012 @ 08:00
Sairaala ei myöntänyt hoitovirhettä joten hain lausuntoja asiasta Suomen huippu lääkäreiltä ja tein itse potilasvahinkoilmoituksen kuten myös valituksen potilasvahinkolautakuntaan.
MINUN VIRHEENI OLI SIINÄ ETTÄ LUOTIN JÄRJESTELMÄÄN.
Olisi heti pitänyt palkata asioista perillä oleva juristi hoitamaan asiaa,nyt iso organisaatio jyräsi minut asiantuntijoidensa voimin ja syy on ilmeinen,työkyvyn menettäminen 42 vuotiaana olisi maksanut potilasvahinkoyhdistykselle paljon.Nyt se maksaa veronmaksajille kun todelliset korvausvelvolliset luistavat vastuustaan horjuttaen kansalaisen oikeustajua ja kunnioittamatta Suomen lakia eräiltä osin.
Ti 24.04.2012 @ 06:06
LÄÄKÄRIN EETTISET OHJEET
Hyväksytty Lääkäriliiton valtuuskunnan kokouksessa 6.5.1988
IX
Todistuksia ja lausuntoja antaessaan lääkärin tulee muistaa olevansa puolueeton todistaja ja asiantuntija, jonka lausunnon on perustuttava huolellisen tutkimuksen antamiin objektiivisiin havaintoihin ja niiden kriittiseen arviointiin sekä muihin tosiseikkoihin, jotka lääkäri on saanut tietoonsa.
TOTEUTUUKOHAN TÄMÄ LÄÄKÄRILIITON OHJEISTUS AINA ???
Ti 24.04.2012 @ 06:12
Suomen Lääkäriliiton suositus lääkäreille vakuutusyhtiöille annettavista tiedoista
3. Lääkärin vakuutusyhtiölle antama lausunto
Lääkärin tulee lausuntoa laatiessaan kiinnittää huomiota, että lausunto laaditaan asianmukaisesti ja riittävällä nopeudella ja että siinä noudatetaan Lääkäriliiton antamaa ohjeistusta.
4. Lääkärin lausuntopalkkio ja kulujen korvaaminen
Lääkäri toimittaa yksilöidyn laskun vakuutusyhtiölle palkkioistaan ja aiheutuneista kuluistaan.
NIIN,PALJONKO NE VAKUUTUSYHTIÖT MAKSAVATKAAN LÄÄKÄRIEN TEKEMISTÄ LAUSUNNOISTA ???
Ti 08.05.2012 @ 12:25
Itse jouduin liikennekolariin, sain vakavanvamman niskaan, päähän ja jalkamurtu nilkasta...olevinaan kuvasivat pään, ei kuulema mitään vikaa päässä ja korjasivat nilkan. Mut jättivät tutkimata niskan, jonkin aikaa mentii jotekin työelämässä, mut rupesi tulemaan monenlaisia ongelmia ja lopulta kohdistuivat niskaan. Joka paikassa yritettiin vähätellä niskanvammoja, keskussairaalan ylilääkäri tuumasi, ei ole mitään vikaa niskassa. Lopulta löyty sellanen paikka jossa, tuli mustaa valkoselle, selvät repeytymät kaularankalla, joka tuona aivovamman. No ei siinä kaikki sit kaaduin entisien vammojen takia ja tiesin heti nyt sattu lisää murheita, rannemurtu ja tuli uusi repeytymä niskaan. Keskussairalassa sai kinata kovasti, ranne ja pää ja niska kuvattava, lopulta sain tahtoni läpi. Rannemurtuman ne myönsivät, mut ei kuulema ole mitään vikaa niskassa. Kun sain CD käsiini ja katsoin kuvia, ja siinähän näky ihan selvästi entinen ja uusi repeytymä. En voi käsittää miten ihmisiä huijataan terveydenhoidossa!! Nyt jos olisi heti kolarinjälkeen tutkittu niska ja pää kunnolla ja kerrottu totuus, olisi ollut vielä paljon tehtävissä. Olisi voitu niskan repeytymä hoitaa samalla ajalla, kun oli jalkakipsissä ja miettiä tulevaisuutta, mitä voin tehdä työkseeni. Olisin vieläkin työelämässä ja yhteiskunta olisi säästänä isot määrät rahaa, eli olisin tuottava!! Mut aina heti tapaturman ja liikennekolarin jälkeen ei haluta tutkia, eikä kertoa totuutta, koska olevinaan tulisi vakuutusyhtiölle liikaa maksettavaa. Kaikki kaularankavammat halutaan painaa suohon!! Eihän täällä haluta, kuin virkamiehiä elättää, vammaatuneilla ihmisillä! Tällä tavalla ei ole kohta veronmaksajiia, on se kumma kun nykyjään ihmisten pitää vammafoorumien kauuta selvittää ongelmat ja koittaa sit tapella totuudesta, kun ei terveydenhuolto, osaa mitään tehdä. Ei tutkia, eikä tulkita ja valehdellaan puuta heinää lausuntoihin ja sit vakuutuslääkäri tappaa lopuksi!!
Pe 21.09.2012 @ 09:11
Julkisessa terveydenhuollossa tapahtuu valitettavan paljon virheiden peittelyä ja rappaamista, kun liukuhihnalla operoidaan ilman tarvittavaa osaamista ja ennenkaikkea asennetta. Nämä suuret osaajat ja taiturit jäävät joskus varjoon ja ilman kiitosta, jotka kuitenkin palauttavat ihmisen elämään takaisin ja tehden suoranaisia ihmeitä . Esim. minulle vakavan työtapaturman jälkeinen aorttaproteesileikkaus, joka minulle tehtiin Meilahden kirurgi/anestesiatyöryhmän toimesta. Ei voi kuin ihailla osaamista.
Sitten kuitenkin yksityisellä sektorilla tapahtuu myös vahinkoja. Menin yksityiselle lääkäriasemalle hyvälle ja hyvämaineiselle ortopedille akillejänteen tendinoosin korjaukseen kohta pari vuotta sitten. Haava infektoitui eikä haava ole vieläkään kokonaan ummessa. Akillesjänne myös marinoitui infektiossa ja katkesi myöhemmin.
Lääkäriasema pesi kätensä kokonaan, ja ainoa evästys oli, että tee potilasvahinkoilmoitus. No tein sen ja kuten odottaa saattoi, ongelmat alkoivat heti. Aivan tämän kirotun valetieteen eli vakuutuslääketieteen metodeja noudattaen pitkäpiimäisyys joka asian hoidossa oli tosi asia. Pelkkää vastausta saa odotella kuukausitolkulla, eikä niillä ole mitään vastuuta, paheneeko komplikaation seuraukset heidän vitkuttelunsa takia vai ei.
Selviä korvauksia jätetään maksamatta ilman perusteluja hyvin tiedostaen, ettei se noista summista kuitenkaan lähde käräjöimään.
Sitten kun ennestään vak.yhtiö on kiistänyt kaularanka ja aivovamman, niin kyllä potilaan asema tässä pohjolan ankeimmassa ja takapajuisessa kolkassa on todella surkea. Auttavia tahoja on niin vähän , ja niiden löytäminen vaatii lähes tutkijan intensiteetin löytyäkseen, ja sittenkin törmää usein tapaturmalain tulkintoihin, jotka tekevät vakuutussektorista ihan ylivertaisen potilaaseen nähden.
Pe 21.09.2012 @ 09:39
Seuraavilla sanoilla ilman mitään näyttöä PVK. eväsi minulta ansiotulomenetyksien korvauksen:
"Lisäksi Teille olisi käsityksemme
mukaan ilman potilasvahingon sattumista myönnetty Tapiolan osatyökyvyttömyyseläke."
PVK. Ei ollut tiedustellut asiaa mitenkään Tapiolasta, heillä ei ollut ainuttakaan kyseistä asiaa puoltavaa lääkärinlausuntoa.
Tämä osoittaa vakuutusyhtiöiden mielivallan,en ollut ikinä ennen hoitovirhettä hakenut minkäänlaista eläkettä.
Pe 28.09.2012 @ 13:39
http://blogit.mtv3.fi/epikriisi/2012/03/29/laakari-taalla-etiikka-tuolla/comment-page-16/#comment-4834
Ke 09.01.2013 @ 08:07
Käräjä ja hovioikeudessa eräs PVK.n palkkaama lääkäri VALEHTELI valan vannoneena todistajana,hän myös sepitti minulle sairaushistoriaa mikä ei pidä paikkaansa.
kyseisen asian on poliisi tutkinut ja vienyt kihlakunnansyyttäjälle joka teki syyttämättäjättämis päätöksen niin heppoisin perustein että pystyin ne hänelle näyttämään täysin vääriksi,kihlakunnansyyttäjä ei muuttanut päätöstään eikä perustellut asiaa mitenkään uudestaan.
Nyt asia on valtakunnansyyttäjällä,saas nährä mikä on päätös täysin selvästä väärästä valasta, vai pitääkö asiaa pöydällä niin kauan että vanhenee. ??
Pe 12.04.2013 @ 20:31
Käräjä ja hovioikeudessa eräs PVK.n palkkaama lääkäri VALEHTELI valan vannoneena todistajana,hän myös sepitti minulle sairaushistoriaa mikä ei pidä paikkaansa.
kyseisen asian on poliisi tutkinut ja vienyt kihlakunnansyyttäjälle joka teki syyttämättäjättämis päätöksen niin heppoisin perustein että pystyin ne hänelle näyttämään täysin vääriksi,kihlakunnansyyttäjä ei muuttanut päätöstään eikä perustellut asiaa mitenkään uudestaan.
Nyt asia on valtakunnansyyttäjällä,saas nährä mikä on päätös täysin selvästä väärästä valasta, vai pitääkö asiaa pöydällä niin kauan että vanhenee. ??
Jorma Tanner
Asiantuntijan lausuma
Lääkäritodistajan rikosvastuu
8.4.2013
Olette pyytänyt oikeudellista arviota oikeudessa todistajana esiintyneen lääkärin rikosvastuusta.
Käsittelen tässä lausumassa vastuuta yleisellä tasolla, ottamatta suoraan kantaa näyttökysymyksiin teidän tapauksessanne.
Kun lääkäriä kuullaan todistajana, hänellä on sekä positiivinen että negatiivinen totuusvelvollisuus, mistä johtuu, että
- hänen pitää vastata totuudenmukaisesti kysymyksiin
- hänen pitää omasta aloitteestaankin valaista asiaa, vaikka kukaan ei arvaisi jotain asiaan vaikuttavaa seikkaa kysyä.
Totuusvelvollisuuden rikkominen voi ensinnäkin johtaa vastuuseen tahallisesta perättömästä lausumasta (RL 15:1). Lausuma voi olla peräton siksi, että
-todistajan kertomat tosiseikat eivät pidä paikkaansa -todistaja tekee tahallaan virheellisen arvion tosiseikoista.
Lääkärin perätön lausuma voi olla kumpaakin edellä mainittua tyyppiä. Tosiseikoista kertomisen perättömyys on helpommin näytettävissä toteen. Tällöin näyttö koostuu todistajan lausumasta ja sen perättömäksi osoittavasta henkilö- tai asiakirjatodistelusta. Perättömyys siis yleensä osoitetaan objektiivisesti havaittavissa olevilla seikoilla. Arvion vääryys on vaikeammin osoitettavissa,
yleensä vain todistajan lausumaa vastaan puhuvalla asiantuntijanäytölla.
Tahallisuus tarkoittaa sitä, että todistaja mieltää lausumansa olevan varsin todennäköisesti perätön. Mitä raskaammanlaatuisesta väärästä tiedosta tai arviosta on kysymys, sitä perustellumpaa on katsoa todistajan mieltäneen lausumansa varsin todennäköisesti vääräksi. Todistajalla on myos velvollisuus varmistua muistikuviensa ja arvionsa perusteena olevien tosiseikkojen ja tieteellisen tiedon paikkansapitävyydestä. Lääkäritodistajan voidaan edellyttää perehtyvän potilasasiakirjoihin ja alan keskeiseen tutkimukseen. Lääkäritodistajan tulee myös tuoda selkeästi esiin arvioonsa mahdollisesti liittyvät riskitekijät ja epävarmuudet. Selvää on, ettei kysymystä lausuman perättömyydestä ja todistajan tietoisuudesta ole perustettava vain hänen omaan käsitykseensä. Rikosasiassa epäillyn asemassa perättömästä lausumasta olevalla lääkärilläkin on oikeus valehdella omaksi edukseen ja hänen lausumiaan perättömän lausuman esitutkinnassa pitää arvioida siltä pohjalta. Oma havaintoni on, ettei esitutkinnassa ja oikeudenkäynneissä uskalleta riittävästi kyseenalaistaa lääkärien lausumia. Tuomarilla ei tietysti ole asiantuntemusta lääketieteen hienouksista, mutta yleensä lausumien oikeellisuuden arviointiin ei sellaista tarvitakaan ja jos tarvitaan, hankittakoon oikeudenkäyntiin asiantuntija-apua vaikkapa Terveydenhuollon laitoksesta.
Perätön lausuma on rangaistava myös tuottamuksellisena (RL 15:4). Tähän rikokseen syyllistyy todistaja, joka ei suorastaan miellä lausumaansa varsin todennäköisesti perättömäksi, mutta hän ei ole todistuksessaan riittävän huolellinen. Huolellisuusvelvollisuus riippuu mitä suurimmassa määrin todistajan erityistiedoista ja taidoista. Lääkäritodistajalta voidaan edellyttää hänen asiantuntemuksensa alueella erityistä huolellisuutta siksikin, että tällaisen todistajan lausumalla on aivan erityinen painoarvo verrattuna keskimääräisen todistajan lausumaan. Huolellisuusvelvollisuus koskee yhtä hyvin tosiseikkoja kuin niiden ja todistajan tieteellisen pätevyyden perusteella tekemiä todistajan arvioita. Erityisen huolellinen lääkäritodistajan pitää olla silloin, kun hän tietää prosessin jonkun osapuolen oikeuden toteutumisen olevan keskeisesti hänen todistuksestaan riippuvainen.
Tapauksessanne syyteoikeus tuottamuksellisesta perättömästä lausumasta on jo vanhentunut, koska vanhentumisaika on siinä rikoksessa vain kaksi vuotta tekopäivästä. Syyttäjä ei voi enää arvioida, olisiko tämän rikoksen tunnusmerkistö tapauksessanne täyttynyt.
Syyttäjän päätös olla syyttämättä on kuvaava esimerkki vaikeuksista, joita liittyy tahallisen perättöman lausuman toteen näyttämiseen. En ota kantaa siihen, onko syyttäjän päätös oikea.
Riidattomalta kuitenkin näyttää, että olette kärsinyt asiassa oikeudenmenetyksen nimenomaan todistajan kertomuksen sisällön takia. Ratkaisu ilmentää hyvin asiantuntijatodisteluun liittyvia pulmia yleisemminkin. Oikeudella on vähän työkaluja arvioida asiantuntijatodistajan lausuman luotettavuutta tai edes oikeellisuutta. Oikeus joutuu luottamaan todistajan asiantuntemukseen ja kenties toisten asiantuntijoiden arvioon todistajana kuullun lääkärin asiantuntemuksesta ja menettelystä. Näitä lausumia on etenkin maallikon liki mahdotonta osoittaa vääriksi. Vielä suurempi ongelma on toki se, että vakuutusoikeudessa lääkäri on asiantuntijajäsenenä oikeuden kokoonpanossa, jolloin tuomioistuimen neuvottelusalaisuus saattaa jättää kokonaan piiloon lääkärin vaikutuksen päätökseen.
Matti Tolvanen
OTT, rikos- ja prosessioikeuden professori ltä-Suomen yliopisto
Niin, syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämis päätökaen vaikka kumosin hänen perustelut asiakirja tiedoilla, uusia perusteluja en ole saanuy.
Pe 19.04.2013 @ 10:21
Vakuutus- vai valelääkärit.
Vakuutuslääkärit puheenaiheena kyselytunnilla
Eduskunnan kyselytunti avattiin vakuutuslääkäreitä koskevalla keskustelulla. Oppositiota huoletti työntekijöitä koskevien vakuutuspäätösten pitkät käsittelyajat ja valituskierrosten venyminen sekä potilaan oikeusturva näiden aikana.
Opposition edustajat harmittelivat, että lääkäri ei välttämättä näe potilasta kertaakaan, mutta päättää silti potilaan työkykyisyydestä.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) sanoi, että lääkäreiden vakuutustietoutta lisätään, ja toiveena olisi, että vakuutuspäätösten yhteydessä kuultaisiin paremmin myös hoitavaa lääkäriä. Myös vakuutuspäätösten perusteet tulisi ministerin mukaan tuoda paremmin ja ymmärrettävämmin esille.
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templates/1.htx?id=5700
