Ma 09.03.2009 @ 11:55Martti Backman

Tievalta

Savonlinnan maalauksellisen keskustan lävitse aiotaan vetää valtatie. Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka Suomessa käytetään tievaltaa.

Moni lienee kuullut vanhan tokaisun, että Suomen tielaitos on valtio valtiossa. En ollut arvannutkaan, kuinka lähellä totuutta tuo väite on, ennen kuin tutustuin Savonlinnan ohitustien valmistelun vaiheisiin.

Se isompi valtio on uskonut halukkaasti ja kritiikittä kaikki numerot, joilla tievaltio on todistellut, että pienen savolaiskaupungin ohikulkutie on Suomen kannattavin tieinvestointi, että sen ruuhkautunut liikenne ylittää pian äyräänsä ja että Savonlinnan liikenteessä kuolee nykyisin viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin muilla Suomen vilkkaimmilla valtateillä.

Tievaltio oli kai tottunut siihen, että sen lukuja ei kukaan vaivaudu tarkistamaan.

Savonlinnan yliajotie on Suomen kallein tie ja sellaisena se on luultavasti Suomen tappiollisin tieinvestointi. Tien päissä tai varrella ei ole sellaista suurteollisuutta tai muuta elinkeinotoimintaa, joka ei aivan hyvin pärjäisi ilman niitä muutaman minuutin aikasäästöjä, jotka uuden tien avulla voidaan joissakin oloissa saavuttaa.

Ohikulkutie ei lisää Suomen tai edes seutukuntansa taloudellista kilpailukykyä, vaurautta ja verokertymää. Aikasäästöt kuluvat suurimmaksi osaksi paikallisten ihmisten asiointi- ja vapaa-ajan ajeluun.

Ja millä hinnalla? Savonlinna voisi olla maailmassa ainutlaatuinen saaristokaupunki, luonnonihmeeksi luettavan Saimaan järvisaariston keskuksena. Kaupunki, jossa pikkukaupunki-idylli, ooppera ja muu kulttuuri liittyvät saumattomasti vesistöön ja luonnonmaisemaan.

Sellaisena se voi houkutella matkailijoita kautta koko maailman. Salliessaan massiivisen valtatie-rautatie -yhdistelmän rakentamisen tämän ihanuuden sydämeen, Savonlinnan johto ottaa suuren riskin kaupunkinsa tärkeimmän menestystekijän, matkailuvetovoiman kärsimisestä.

Jättiläishankkeen vaikutukset Savonlinnan ympäristöön olisi tullut selvittää lain mukaisessa YVA-menettelyssä, mutta sellainen ei näköjään koske tievaltiota. Vai olisiko syynä se, että YVA-prosessi olisi vääjäämättä paljastanut hankkeen kohtalokkaat vaikutukset kaupungin kulttuuri- ja luonnonympäristöön?

Myös iso valtio, eli Suomen hallitus käyttää tievaltaa, jota myös silta- ja siltarumpupolitiikaksi kutsutaan. Elvytyshuumassa väylämiljoonia ripotellaan joka puolelle Suomea kuin paniikissa, ilman varmuutta siitä, että investoinnit maksavat itsensä takaisin. Tai tietoa siitä, minkä maalaiset urakoitsijat ja rakentajat tekevät työt.

Huonosti perusteltujen elvytyskohteiden kustantaminen on tuleville veronmaksajapolville katkera urakka. Elvytykseksi tarkoitettu ruiske voikin olla kuoleman suudelma. Kunpa Savonlinnalle ei kävisi niin.

80 kommenttia

Mistä ihmeestä, millä perusteella herra Nyman voi väittää, ettei ole kokenut ruuhkia Savonlinnassa. Arvon herra ei edes asu Savonlinnassa sehän on jo tietysti yksi peruste, ettei ole kokenut ruuhkia täällä. Mutta antaako se oikeuden kommentoida asiaa. Taisi olla sama henkilö aikaisemminkin kyseessä, joka väitti ettei ole nähnyt ikini rekkaa Savonlinnassa.

(asiaton kappale poistettu)

Tohtorikin hiihti paikalle paksusankaiset lasit nenällään. Hennolla värisevällä äänellä todeten:"Nyt ei ole melua, mutta kun ohitustie tulee, sitten sitä piisaa!" Nykyinen liikenteen jyrinä on lähempänä arvon tohtorin kotia. Olisikohan syytä käydä vaikka virkasisarella tai- veljellä tarkistuttamassa kuulonsa. Haloo!!!!!

Maalarikin totesi syväväylän siirron auttavan. En ole vielä kertaakaan nähnyt laivaa Olavinkadulla. Miksi siirtää ongelman osa vain paikasta toiseen.

Syväväylän siirto ja ohitustien teko mahdollistaa keskustan kehittämistä viihtyisämmäksi. Ihmisten on siellä hyvä olla, shoppailla, tapailla ystäviään tai vaan olla ja kuluttaa aikaa!

Jos tämä on taso ylen asiaohjelmissa, niin tervehdin ilolla uutta Mikkosten ohjelmaa. Ei nimittäin häviä mitään kun jättää kummatkin tekeleet katsomatta. Tuollaisesta yksipuolisesta valmiiksi ajatellusta ohjelman tekemisestä meitä laskutetaan tv-luvan muodossa.
Onko jäänyt toimittajalta kotipuolessa saamatta joku kadun pätkän kunnostus työmatkan varrelta, vai mikä saa moista aikaan? Asiaa tuntemattomaan tuo lässytys uppoaa samoin kuin minuunkin aikaisemmat ohjelmat, joissa on toimittajan "asiantuntemuksen" varassa. Haitanneko tuo mittään, kun sen tietää ja miehen tuntee. Saavat nämä tähti reportaashit jäädä katsomatta vastaisuudessa.

Maanantain MOT Savonlinnan ohitustiestä oli todella törkeästi toteutettu ja vähensi arvostustani Yleisradiota kohtaan. Vastustavat mielipiteet saivat paljon aikaa ja myönteisesti suhtautuvat kommentit oli pätkitty lyhyiksi ja tarkoituksenhakuisesti tehty ”hölmöiksi”. Todellisuudessa valtaosa savonlinnalaisista suhtautuu myönteisesti ohikulkutiehen. Vastustajien kanssa on taitettu sananpeistä jo parikymmentä vuotta, siihen ollaan väsyneitä, ja ollaan helpottuneita kun asiasta ei enää tarvitsisi tapella. Itse liikun päivittäin Savonlinnan kestustan alueella ja kannatan ohitustietä, muutama peruste:

Keskustassa on nykyään paljon liikennettä, liikenne on välillä hidasta ja melu- ja pakokaasuhaitat ovat selviä. Ohikulkutie tulee useine liittymineen pienentämään keskustan liikennettä jolloin varsinaisesta keskustasta tulee ilman muuta viihtyisämpi.

Uuden rakentamista vastustetaan melkein aina. Joskus Olavinlinnakin on rakennettu ja varmasti silloinkin oli vastustajia. Ohjelmassa vedottiin kulttuurimaisemaan joka menee pilalle. Kuitenkin maisema on kulttuurimaisemaa vasta sitten kun ihminen on jotain sinne rakentanut. On väärin olettaa että ohikulkutie olisi juuri se lisä maisemaan joka sen pilaisi. Toki jostakin pienestä kohdasta Casinon seutuvilta voidaan löytää kohta jonka maisemallinen arvo millin verran heikkenee ja jota zoomailtiin ohjelmassa ahkerasti, mutta unohdettiin kokonaan varsinainen keskusta, sen maisemalliset arvot ja se mitä liikenteen väheneminen sen viihtyisyydelle saa aikaan.

Tien suunnittelussa on maisemat huolellisesti otettu huomioon, uskoisin että kun se on valmis, se muutaman vuoden kuluttua mielletään hyvin kaupunkikokonaisuuteen.

Ohikulkutiet ovat nykyaikaa, pienissä kirkonkylyssäkin on nykyään sellaiset, miksi Savonlinnan pitäisi olla muinainen kultturijäänne, vaikka onkin ilman muuta kulttuurikaupunki.

Ärsyttää että ulkopuoliset sekaantuvat niin voimakkaasti asiaan, toki heillä on oikeus kommentoida, mutta tuo MOT oli selvä ylilyönti amputointipuheineen. Uskoisin että ne jotka vain joskus käyvät Savonlinnassa esim. turistit tai ne jotka asuvat 50 päässä keskustasta, kuten ohjelman pääesiintyjä, herkästi tulee vastustavalle kannalle, koska minuuteissa laskettuna ruuhkat eivät ole suuria. Kuitenkin me jotka päivittäin liikumme ja elämme keskustan tuntumassa, näemme asian paremmin kokonaisuutena. Ohikulkutie on luonnollista kaupunkikehitystä joka on välttämätöntä kun kerran ihmiset haluavat kulkea omilla autoillaan. Enemmän olisin huolestunut, kulttuurityöntekijänä, esim. puutalojen kohtalosta.

Enpä ole yksipuolisempaa ja vääristelevämpää paskaa nähnyt tv:stä koskaan. Ensinnäkin kuvataan esim. Olavinlinnaa ja annetaan siinä samalla kuva, että ohitustie pilaa sitten nämäkin maisemat. Tiedoksi ulkopaikkakuntalaisille: ohitustie ei vaikuta tuohonkaan maisemaan mitään; ei kulje sen vierestä.

Koululahti on ainoa paikka, mikä ohitustien rakentamisesta hieman kärsii. Tämä ei ole mitään sen rinnalla, että saamme vihdoinkin keskustan turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi. Miten voi olla, että koko raportissa ei puhuttu kunnolla siitä, että ihmiset oleskelevat ja shoppailevat Olavinkadun varrella, ei Koululahden puolella??? Olavinkadun varressa ei tätänykyä voi kävellessä kunnolla edes jutella, koska rekkojen ja muun liikenteen meteli on niin kova. Puhumattakaan siitä, mitä dieselkäryt tekevät hengitysilmalle!

Uskon, että ohitustien tultua on torillakin paljon mukavampi muikkunsa ja lörtsynsä heittää naamaan, kun niihin ei saa enää ylimääräistä pöly- ja dieselmaustetta vierestä menevistä rekoista.

Ylen sietäisi antaa potkut tuollaisille vääristeleville "toimittajille". Millä Nyman ja Kosmo hänet ostivat?

Terveisiä PERSEESTÄ suomen yleisradio!

Kylläpä osasi pääkaupunginpojat taas repäistä. Otetaan yksi maalari, yksi Ahvensalmelainen eläkeproffa ja entinen matkailujohtaja ja lyödään naulaa arkkuun Savonlinnan kehittämiselle.
Savonlinna on logistinen persereikä, jota Kai Nyman ei toki voi tietää, ajokortitta kun elämän valtateitä vaeltaa. eipä mot kertonut, sitä ettei esimerkiksi yhden suurimman työn antajan, worksin tuotteita pystytä kuljettamaan Juvalle päin, koska ne eivät mahdu siltojen alta. sen sijaan näytti miltä olavinkatu näyttää henkilöautosta ja oikein maalari kertoi miten risteykset tulisi toteuttaa. ei perkele!
Kuka täysjärkinen uskoo, että savonlinnasta tulisi "pohjolan venetsia" ilman ohitustietä. 500 vuotta on ollut aikaa kehittää, mutta totuus on se, ettei kulttuuri elätä yhtään kaupunkia Suomenmaassa.
Tuntuu olevan järkytys MOT:in tekijöille, kun kerrankin rahaa annetaan muualle, kun etelä-suomeen.
Ottakaa nyt helvetti järki käteen, jos halutaan että kaupunki kehittyy, on tie tehtävä. Onko pikkukaupungin idylliä se, että liikenne sullotaan kaupungin läpi ja jalankulkijat seikkailevat henkensä kaupalla autojen välissä? Jalkakäytävät ovat onnettomat, kun niitä ei mahdu leventämään.

ottakaapa sormi pois pyllystä ja antakaa yritysmaailmalle puheenvuoro.

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Valitettavasti täytyy todeta, että MOT ohjelman taso ei alemmaksi voi mennä. Eläkkeellä olevat henkilöt edustivat mukamas "savonlinnalaisten yleistä mielipidettä". Totuus on, että valtaosa Savonlinnalaisista on odottanut ohikulkutietä noin 40 vuotta. Esim. (liikenne)yrittäjien mielipide loisti poissa olollaan.

- Näin väärin ohjelman voi muistaa jos haluaa. Siinä oli kaksi eläkeläistä, Nyman yhdyskuntasuunnittelun ammattilaisena ja Mutka joka tietää, miksi Savonlinnaan tullaan. Eläköityminen ei vie työiän aikana karttunutta asiantuntijuutta.
-Hilima

Hilima kirjoitit asiasta aivan oikein. Eläköityminen ei vie työajan aikana karttunutta asiantuntijuutta, mutta tässä tieasiassa näyttääkin dementia saaneen yliotteen asiantuntijuudesta. Nyman ei muista sitä että emme asu Savonlinnassa Välimerellisessä ilmastossa haikailessaan utopioissaan Savonlinnaa Suomen-Venetsiana. Pepe taasen ei nyt yhtään muista höpinöissään kuinka Salzburg ja Savonlinna poikkeavat kaupunkisuunnittelultaan ja muulta infraltaan toisistaan. Savonlinnalainen naislääkäri esitti melun yhtenä ja uimakoppinsa toisena tekijänä tiehankkeen tyrmäämiselle, eikä näytä muistavan vanhuuttaan missä ne melu, pienhiukkas, pöly, pakokaasu sekä onnettomuusriskit ovat suurimmillaan. Ikäihmisille kaiki kunnia he ovat sen ansainneet, mutta joissain asioissa olisi parempi jos he pitäisivät suunsa yksinkertaisesti suljettuna. Ikäihminen minäkin.

Kuorolainen kirjoitti:
Ani kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista, että ympäristötutkimuksia ei lain mukaan tarvitse tehdä? Aluehan on saimaannorpan elinpiiriä ja saimaannorppahan juuri nostettiin erittäin harvinasten eläinten piiriin. Eikö tämä olisi yksi väylä vaatia tutkimuksia? Eu-tuomioistuin?

No saimaannorpalla tän jutun kanssa ei ole paljoa mitään tekemistä. Saimaannorppia ei ihan varmana ole tuossa keskustan lähellä. Ne viihtyvät kyllä huomattavasti rauhallisemmassa ympäristössä. Ja sitähän löytyy...

Mutta sitten itse ohjelman sisältöön. Vaikka en ohitustietä kannatakkaan, vaan syväväylän siirtoa, myös MOT-ohjelma olisi voinut tarkastella asiaa myös erilaisista näkökulmista. On ensinnäkin aivan eri asia käydä savonlinnassa kuvaamassa ruuhkia helmikuussa (niitä ei ole) ja vaikkapa heinäkuussa, jollin kaupungin läpi ei yksinkertaiseti pääse. Kukaan järkevä ei Savonlinnassa lähde kaupungin läpi heinäkuussa turhaan ajelemaan ja hikoilemaan tuntikausiksi viiden kilometrin matkan takia autossa. Kaipa siitäkin jotain haittaa kaupungille on, että ruuhkan takia ihmist välttävät menoa kaupungille. Ja sit tuosta Kai Nymanista: jos mies ei omista autoa ja asuu 50 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta, ei ole oppiarvostaan huolimatta kovinkaan pätevä arvioimaan asiaa. Voisi edes kerran kesässä ajaa savonlinnan läpi OMALLA autolla, niin tietäisi.

Itse asiassa saimaannorppia on aivan keskustan tuntumassa. Mm. toissakesänä norppa nousi usein pinnalle katselemaan oopperakuorolaisia Olavinlinnaan vievän sillan vierelle. Ilo oli nähdä se, ja ydinkeskustasta oltiin vain noin kilometrin päässä!

Niin niitä norppia on ollut iät ajat keskustan tuntumassa, koska norppa on utelias luonteeltaan, eikä sitä tule häiritsemään millään tavoin Savonlinnaan rakennettava uusi tie. Päinvastoin se jopa nauttii tulla esiin torinseudun ja sataman alueilla kun sitä suunnattomasti häiritsevä raskasliikenne ja ylimääräinen kevyempi liikenne kulkee uutta tielinjausta pitkin. Itse olen Saimaannorpan säilymisen puolestapuhuja, mutta tällä tieasialla ei ole norpan säilymisen kannalta minkäänlaista merkitystä. Kuorolaiselta toivoisin asiantuntemusta ennen kuin rupeaa keskustelemaan ja esittämään kommenttejaan kyseisestä tieasiasta. Norppien suojelija.

Kyllä nyt Ylen Mot-ohjelma vetäisi pohjanoteerauksen. Täytyy taas kerran ihmetellä mistä teille on palkattu tuollaisia toimittajia, joilla ei alkeellisintakaan käsitystä tutkivasta puolueettomasta journalismista! Tuollainen sensaatiohakuinen journalismi on alentanut Ylen ”asiaohjelmat” iltapäivälehtien tasolle!
Kyllä jokainen täysjärkinen toimittaja, ennen kuin lähtee teilaamaan noinkin mittavaa hanketta, tutkisi ja haastattelisi tasapuolisesti kaikkia osapuolia, jotka ovat olleet hankkeessa mukana, ja niitä joita hanke koskee eli paikallisia yrittäjiä, ammattiautoilijoita, kaupungin läpi rekkaliikennettä hoitavia yrityksiä jne. Miksi ei myöskään haastateltu liikenneministeri Anu Vehviläistä, joka hankkeen ajoi elvytyspakettiin? Entä miksi ei selvitetty kansalaismielipidettä, vaikka oltiin monta viikkoa Savonlinnassa? Miksi oltiin tarkkailuasemissa selvästi liikenteellisesti vuoden hiljaisempaan aikaan? Mikä oli typerän havainnekuvan tarkoitus? Miksi keskityttiin vain Kasinon saaren kupeeseen, kun pääasiassa tielinjaus kulkee Savonlinnan louhikkoisia ja täyttömailla pilattuja pohjoisrantoja, jotka siistiytyvät kertalaakista rinnakkaisväylän ansiosta? Melko tarkoituksen- ja sensaationhakuista touhua toimitukselta!
Nythän koko paletti perustui lähes pelkästään hankkeen aktiivisimpiin vastustajiin, jotka vastustavat meillä kaikkea mahdollista, eikä kukaan enää taida ottaa heitä vakavasti Savonlinnassa! Mm. Kosmo vastustaa hanketta tulevan tien vieressä sijaitsevan oman talonsa ja tien alle jäävän uimapaikan takia! Niin kuin nyt ei Savonlinnassa uimapaikkoja riittäisi! Eläkepäiviin ilmeisesti turhautunut Nyman haluaa omaa egoaan korostaakseen päästä vain esille kaikessa mediassa mm. kaikkein ahkerin kirjoittelija paikallisten sanomalehtien yleisöpalstoille! Eikä Nyman edes asu Savonlinnassa! Ja kaiken huippu oli vetää ohjelmaan asiantuntijaksi maalari Seppo Hannikainen, joka harrastaa Savonlinnassa äärimmäisen populistista vasemmistolaista politiikkaa eli vastustaa kaikkea mahdollista ja on valituksillaan jo aiheuttanut kaupungille mittavat taloudelliset vahingot!
Ohjelmassa puhuttiin koko ajan korostaen ohitustiestä eikä rinnakkaisväyläkäsitettä tuotu esille, eikä kaupungin johtaja Janne Laineen annettu yhtään kertaa puhua loppuun asti? Sen lisäksi esitettiin virheellisesti alkuperäinen tarkennettu suunnitelma jo kerran rauenneena?
YVA-menettelyasiassa siteeraan Savonlinnan Ympäristöpäällikön Matti Rautiaisen yleisökirjoitusta Itä-Savossa 9.3.: Itä-Suomen ympäristölupavirasto on päätöksessään todennut sanatarkasti näin: YVA-lain mukaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarve on oikeusvoimaisesti ratkaistu tiehankkeen osalta jo vesioikeuden 29.12.1994 antamalla päätöksellä, kuten Vaasan hallinto-oikeus on 31.1.2005 antamalla lainvoimaisella päätöksellä todennut. Sotasyyllisyysasiaa lukuun ottamatta Suomessa ei ole säädetty taannehtivasti voimaantulleita lakeja. Savonlinnan ohikulkutien eli valtatie 14:n parantamisen YVA-kiistassa on kyse juuri tästä. Nykyinen jo käynnissä oleva hanke on pantu vireille ennen YVA-lain säätämistä ja siksi tätä lakia ei tarvitse soveltaa hankkeeseen. Tietysti ei myöskään Matti Rautiaista haastateltu ohjelmassa?
Seuraavan sensaatiojutun vihjeeksi voisin heittää toimitukselle; Savonlinnan keskustasta aiotaan purkaa kaksi vanhaa puutaloa, joilla ei ole minkäänlaista kulttuurihistoriallista arvoa, mutta tuo teidän haastattelema komppania vastustaa tietenkin purkuhanketta…

Mielestäni on oikein, että noin herkälle paikalle tehtävään tiehen käytetään normaalia enemmän resursseja. Juuri huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella voidaan varmistaa tien mahdollisimman hyvä soveltuvuus maisemaan.

Toimittajat käy kokonaista 4 päivää seuraamassa Savonlinnan liikennettä ja ovat jo valmiiksi kielteisellä asenteella liikkeellä, niin tässä on ohjelman tulos. Kaupunginjohtajan lausunnot oli kyllä osattu pätkiä niin ettei vahingossakaan toisen osapuolen mielipidettä saataisi esille järkevästi. Olisivat käyneet haastattelemassa muutamaa rekkakuskia, keskustassa asuvaa tai muuten kaupungilla liikkuvia ihmisiä niin olisi saatu myös tiehanketta puoltaviakin kommenttia. Professori Nyman tuskin käy Savonlinnan keskustassa autoilemassa montaakaan kertaa vuodessa, liekö edes ajokorttia. Täst`edes suhtaudeun tietyllä varauksella MOT:n juttuihin.

Yhdyn 100% edelliseen! Amen. Nyman asuu keskellä korpea ei lähelläkään Savonlinnan keskustaa tai sen ruuhkia, ja silti on omasta mielestään tämän asian paras asiantuntija..

Pitäköön YLE tarjontansa, minä pidän tv-lupamaksurahat tililläni - jos tälle ohjelmalle ei tehdä uutta korjattua painosta.

Et tainnut kuunnella ympäristöoikeuden professoria joka ohjelmassa puhui? Uusi hanke on uusi hanke. Siitä pitää tehdä YVA.

Savonlinnalainen yrittäjä kirjoitti:

Kyllä nyt Ylen Mot-ohjelma vetäisi pohjanoteerauksen. Täytyy taas kerran ihmetellä mistä teille on palkattu tuollaisia toimittajia, joilla ei alkeellisintakaan käsitystä tutkivasta puolueettomasta journalismista! Tuollainen sensaatiohakuinen journalismi on alentanut Ylen ”asiaohjelmat” iltapäivälehtien tasolle!
Kyllä jokainen täysjärkinen toimittaja, ennen kuin lähtee teilaamaan noinkin mittavaa hanketta, tutkisi ja haastattelisi tasapuolisesti kaikkia osapuolia, jotka ovat olleet hankkeessa mukana, ja niitä joita hanke koskee eli paikallisia yrittäjiä, ammattiautoilijoita, kaupungin läpi rekkaliikennettä hoitavia yrityksiä jne. Miksi ei myöskään haastateltu liikenneministeri Anu Vehviläistä, joka hankkeen ajoi elvytyspakettiin? Entä miksi ei selvitetty kansalaismielipidettä, vaikka oltiin monta viikkoa Savonlinnassa? Miksi oltiin tarkkailuasemissa selvästi liikenteellisesti vuoden hiljaisempaan aikaan? Mikä oli typerän havainnekuvan tarkoitus? Miksi keskityttiin vain Kasinon saaren kupeeseen, kun pääasiassa tielinjaus kulkee Savonlinnan louhikkoisia ja täyttömailla pilattuja pohjoisrantoja, jotka siistiytyvät kertalaakista rinnakkaisväylän ansiosta? Melko tarkoituksen- ja sensaationhakuista touhua toimitukselta!
Nythän koko paletti perustui lähes pelkästään hankkeen aktiivisimpiin vastustajiin, jotka vastustavat meillä kaikkea mahdollista, eikä kukaan enää taida ottaa heitä vakavasti Savonlinnassa! Mm. Kosmo vastustaa hanketta tulevan tien vieressä sijaitsevan oman talonsa ja tien alle jäävän uimapaikan takia! Niin kuin nyt ei Savonlinnassa uimapaikkoja riittäisi! Eläkepäiviin ilmeisesti turhautunut Nyman haluaa omaa egoaan korostaakseen päästä vain esille kaikessa mediassa mm. kaikkein ahkerin kirjoittelija paikallisten sanomalehtien yleisöpalstoille! Eikä Nyman edes asu Savonlinnassa! Ja kaiken huippu oli vetää ohjelmaan asiantuntijaksi maalari Seppo Hannikainen, joka harrastaa Savonlinnassa äärimmäisen populistista vasemmistolaista politiikkaa eli vastustaa kaikkea mahdollista ja on valituksillaan jo aiheuttanut kaupungille mittavat taloudelliset vahingot!
Ohjelmassa puhuttiin koko ajan korostaen ohitustiestä eikä rinnakkaisväyläkäsitettä tuotu esille, eikä kaupungin johtaja Janne Laineen annettu yhtään kertaa puhua loppuun asti? Sen lisäksi esitettiin virheellisesti alkuperäinen tarkennettu suunnitelma jo kerran rauenneena?
YVA-menettelyasiassa siteeraan Savonlinnan Ympäristöpäällikön Matti Rautiaisen yleisökirjoitusta Itä-Savossa 9.3.: Itä-Suomen ympäristölupavirasto on päätöksessään todennut sanatarkasti näin: YVA-lain mukaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarve on oikeusvoimaisesti ratkaistu tiehankkeen osalta jo vesioikeuden 29.12.1994 antamalla päätöksellä, kuten Vaasan hallinto-oikeus on 31.1.2005 antamalla lainvoimaisella päätöksellä todennut. Sotasyyllisyysasiaa lukuun ottamatta Suomessa ei ole säädetty taannehtivasti voimaantulleita lakeja. Savonlinnan ohikulkutien eli valtatie 14:n parantamisen YVA-kiistassa on kyse juuri tästä. Nykyinen jo käynnissä oleva hanke on pantu vireille ennen YVA-lain säätämistä ja siksi tätä lakia ei tarvitse soveltaa hankkeeseen. Tietysti ei myöskään Matti Rautiaista haastateltu ohjelmassa?
Seuraavan sensaatiojutun vihjeeksi voisin heittää toimitukselle; Savonlinnan keskustasta aiotaan purkaa kaksi vanhaa puutaloa, joilla ei ole minkäänlaista kulttuurihistoriallista arvoa, mutta tuo teidän haastattelema komppania vastustaa tietenkin purkuhanketta…

Nähtyäni tämän ohjelman, en enää vaivaudu MOT-ohjelmia katsomaan, koska ohjelma oli niin yksipuolisesti ja puolueellisesti tehty. Hyvästi MOT!

Arja kirjoitti:

SUURI KIITOS ohjelman tekijöille, että asia vihdoin nostettiin myös valtakunnan tasolla kriittiseen tarkasteluun. Ohikulkutiestä on kiistelty kymmeniä vuosia. Ehkä juuri siksi, koska se on Savonlinnan kokoisessa kaupungissa ajatuksena niin järjetön. Ruuhkaa on yhtenä kuukautena vuodessa. Sen vuoksi tuhotaan matkailullisesti, kulttuurisesti ja luonnon näkökulmasta kaupungin ydinkeskusta. Haluaisin myös nähdä faktat raskaan liikenteen määristä. Mikä kumma siinä on, ettei niin sanottua kehitystä voida saada aikaiseksi muuten kuin tuhoamalla hyvää ja olemassa olevaa. Voisiko hyvinvointi, työpaikat, uudistuminen ja elinkeinoelämän virkistyminen tapahtua muutenkin kuin tuhoamalla juuri sitä kaupunkiympäristöä, joista nämä asiat voisivat syntyä?
EX-savonlinnalaisena kauhulla olen seurannut paikallispoliitikkojen ja vallankäyttäjien muitakin päätöksiä tulevaisuudesta suunnasta. Paluumuuton voi unohtaa.

Juuri niin! Savonlinnalaiset eivat ole ruuhkia nahneetkaan, luulevat nahneensa mutta jos pari kertaa heinakuussa jaa Auvisenrinteeseen jumiin se tuskin maailmaan kaataa!!!!!!!!!!!! Savonlinna ei myoskaan ole ohikulkukaupunki, kylla ne ihmiset jotka sinne tulevat, tulevat Savonlinnaa katsomaan ja niita kuuluisia maisemia ja osallistumaan kulttuuritapahtumiin! Muistan elavasti Viatekin ensimmaisen suunnitelman kaupungille jossa asui alle 30 000 asukasta ja oli ollut muuttotappiokunta vuosikausia! Suunnitelmassa oli mm. 5 eritasoliittymaa ja 42 siltaa, siis halooo??!!! Mille metropolille tehdaan tallaisia suunnitelmia? Siina oli myos kaavoitettu uusia asuinalueita tuhansille "uusille" asukkaille. Mielestani nama kehitysargumentit ovat aivan naurettavia, tama tieko sen kehityksen ja innovaation Savonlinnaan viimein tuo? Voi olla aikamoinen pettymys monelle!!!!!! Minusta on myos todella kummallista etta kaupunki markkinoi uusia tyopaikkojaan Savonlinnan kulttuuri -ja matkailukaupunkimaineella ja samalla tekee kaikkensa kitkeakseen kulttuurin kaupungista ja tuhotakseen ainutlaatuisen kaupunkiympariston! Eikohan pisteta Olavinlinnan matalaksi ja kayteta ne kivet tienrakennukseen? USKOMATONTA JA RAIVOSTUTTAVAN LYHYTNAKOISTA!

Ex-Savonlinnalainen kirjoitti:

Vai ei ole Savonlinnalaiset nähneet ruuhkia! Suksi kuseen! Kyllä täältä kehäkolmosen ulkopuolelta on maailmalla käyty. Itsekin mm. Lontoossa, New Yorkissa, Miamissa ja Ateenassa autolla liikkunut

Oli kyllä tosi yksipuolinen näkemys asiasta...eipä taida niin paljoa ohitustie maisemaa raiskata kun ohjelma antoi ymmärtää.
Liikenne olisi sujuvampaa ja nuo jonnen joutavat epäsiistit ryteiköt siistiytyisivät koululahden rannalta kun tulisi uudet hienot penkereet ja istutukset tien mukana.....

http://www.facebook.com/group.php?gid=60371695495&ref=mf

Juice kirjoitti:

On aivan selvää että tällainen hanke, minkä päätös on lainvastainen, ei mitenkään voi mennä läpi, joten eiköhän olla levollisin mielin.

Hei juristi Juice kerroppas nyt minkä lain vastainen tien rakennuspäätös on?

Anonyymi kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista, että ympäristötutkimuksia ei lain mukaan tarvitse tehdä? Aluehan on saimaannorpan elinpiiriä ja saimaannorppahan juuri nostettiin erittäin harvinasten eläinten piiriin. Eikö tämä olisi yksi väylä vaatia tutkimuksia? Eu-tuomioistuin?

Kuinka luulet uuden tien vaikuttavan saimaannorpan elinoloihin. Saimaannorpalla ja sen suojelulla ei ole minkäänlaista merkitystä kyseisen tiehankkeen kanssa. Norppa vain myhäilee tyytyväisyyttään kun melu häviää torin ja sataman alueilta. Jos haluat vaikuttaa saimaannorpan suojeluun, niin vapaa-ajan verkkokalastuksen rajoittamishankkeet ovat oikea väylä siihen keskusteluun. Ei kannata sotkea asioita keskenään asiantuntemattomuuden vuoksi. T. Norppasuojelija.

Miten moni onkaan vuoden 1975 jälkeen kaupunkimme ohi ajanut(aikaisemmin mainitut ohikulkutiet..) ?
Ja siitäpä tässä onkin kyse !
Eipä ole juurikaan työvoimavaltaisia ratkaisuja paikkakunnalle tullut.
Eipä ole hyvään suuntaan kehittynyt kaupungin asukasluku.

Oliskohan näillä liikenne asioilla mitään yhteyttä edellisiin ?

Ja kun ei näemmä tietäkään tarvita, niin siirtäkää sitten virastot pois sieltä saarelta!
Pannaan sitten poikki sillat kummaltakin puolelta.
Ja Venetsian rakentaminen voi alkaa :)

Tiedoksi keskustelijoille, että toimittaja Martti Backman on vastannut kritiikkiin uudessa blogimerkinnässä:
http://blogit.yle.fi/mot/numerot-ratkaisevat

Olkaa hyvät ja siirtäkää keskustelu sen jatkoksi, koska tämä ketju on jo venynyt hieman pitkäksi.

Matti Virtanen
tuottaja, MOT

virtanen kirjoitti:

TUOTTAJA VIRTANEN: MIKSI OMALLA NIMELLÄNI JA VIRKANI PUOLESTA KIRJOITTAMANI PALAUTE TIISTAILTA 10.3.2009 N. KLO 12:30 ON POISTETTU? MIELESTÄNI ASIATTOMIA KOMMENTTEJA ON MONIA, JOTKA JOUTAISI POISTAA. MUTTA JOS SE ON ASIATONTA, ETTÄ IHMETTELEN, ETTEI TOIMITTAJA BACKMAN KÄYTTÄNYT YVASTA LÄHETTÄMÄÄNI TIETOA TAI ETTÄ VAADIN YLEÄ VALTION LAITOKSENA NOUDATTAMAAN TASAPUOLISUUTTA, NIIN ELETÄÄNPÄ TÄSSÄ MAASSA VIELÄ KEKKOSEN AIKAA, JOLLOIN YKSINIITTISTÄ TIEDONVÄLITYSTÄ VALVOI YLESSÄ EINO S. REPO.

Loistava ohjelma. Asiasta olisi voinut saada enemmänkin irti, mutta ymmärrän aikarajoituksen. Jos joku nyt välttämättä haluaa ohitustien, niin Oravin suunta kai antaisi hyvät lähtökohdat. Eihän sitä kaupungin läpi pidä vetää.
On tuhottu Nälkälinnanmäki, Kasinonsaaret, Linnankatu, Olavintori. Eikö se koheltaminen koskaan lopu.

Yksi kuukausi vuodessa. Kyllä se pitäisi kestää.

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Ex-Savonlinnalainen kirjoitti:
Arja kirjoitti:

SUURI KIITOS ohjelman tekijöille, että asia vihdoin nostettiin myös valtakunnan tasolla kriittiseen tarkasteluun. Ohikulkutiestä on kiistelty kymmeniä vuosia. Ehkä juuri siksi, koska se on Savonlinnan kokoisessa kaupungissa ajatuksena niin järjetön. Ruuhkaa on yhtenä kuukautena vuodessa. Sen vuoksi tuhotaan matkailullisesti, kulttuurisesti ja luonnon näkökulmasta kaupungin ydinkeskusta. Haluaisin myös nähdä faktat raskaan liikenteen määristä. Mikä kumma siinä on, ettei niin sanottua kehitystä voida saada aikaiseksi muuten kuin tuhoamalla hyvää ja olemassa olevaa. Voisiko hyvinvointi, työpaikat, uudistuminen ja elinkeinoelämän virkistyminen tapahtua muutenkin kuin tuhoamalla juuri sitä kaupunkiympäristöä, joista nämä asiat voisivat syntyä?
EX-savonlinnalaisena kauhulla olen seurannut paikallispoliitikkojen ja vallankäyttäjien muitakin päätöksiä tulevaisuudesta suunnasta. Paluumuuton voi unohtaa.

Juuri niin! Savonlinnalaiset eivat ole ruuhkia nahneetkaan, luulevat nahneensa mutta jos pari kertaa heinakuussa jaa Auvisenrinteeseen jumiin se tuskin maailmaan kaataa!!!!!!!!!!!! Savonlinna ei myoskaan ole ohikulkukaupunki, kylla ne ihmiset jotka sinne tulevat, tulevat Savonlinnaa katsomaan ja niita kuuluisia maisemia ja osallistumaan kulttuuritapahtumiin! Muistan elavasti Viatekin ensimmaisen suunnitelman kaupungille jossa asui alle 30 000 asukasta ja oli ollut muuttotappiokunta vuosikausia! Suunnitelmassa oli mm. 5 eritasoliittymaa ja 42 siltaa, siis halooo??!!! Mille metropolille tehdaan tallaisia suunnitelmia? Siina oli myos kaavoitettu uusia asuinalueita tuhansille "uusille" asukkaille. Mielestani nama kehitysargumentit ovat aivan naurettavia, tama tieko sen kehityksen ja innovaation Savonlinnaan viimein tuo? Voi olla aikamoinen pettymys monelle!!!!!! Minusta on myos todella kummallista etta kaupunki markkinoi uusia tyopaikkojaan Savonlinnan kulttuuri -ja matkailukaupunkimaineella ja samalla tekee kaikkensa kitkeakseen kulttuurin kaupungista ja tuhotakseen ainutlaatuisen kaupunkiympariston! Eikohan pisteta Olavinlinnan matalaksi ja kayteta ne kivet tienrakennukseen? USKOMATONTA JA RAIVOSTUTTAVAN LYHYTNAKOISTA!

Vai ei ole Savonlinnalaiset nähneet ruuhkia! Suksi kuseen! Kyllä täältä kehäkolmosen ulkopuolelta on maailmalla käyty. Itsekin mm. Lontoossa, New Yorkissa, Miamissa ja Ateenassa autolla liikkunut

OHO! WAU! Ja viela olet sita mielta etta Savonlinnassa on ruuhkia??????????

Ani kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista, että ympäristötutkimuksia ei lain mukaan tarvitse tehdä? Aluehan on saimaannorpan elinpiiriä ja saimaannorppahan juuri nostettiin erittäin harvinasten eläinten piiriin. Eikö tämä olisi yksi väylä vaatia tutkimuksia? Eu-tuomioistuin?

No saimaannorpalla tän jutun kanssa ei ole paljoa mitään tekemistä. Saimaannorppia ei ihan varmana ole tuossa keskustan lähellä. Ne viihtyvät kyllä huomattavasti rauhallisemmassa ympäristössä. Ja sitähän löytyy...

Mutta sitten itse ohjelman sisältöön. Vaikka en ohitustietä kannatakkaan, vaan syväväylän siirtoa, myös MOT-ohjelma olisi voinut tarkastella asiaa myös erilaisista näkökulmista. On ensinnäkin aivan eri asia käydä savonlinnassa kuvaamassa ruuhkia helmikuussa (niitä ei ole) ja vaikkapa heinäkuussa, jollin kaupungin läpi ei yksinkertaiseti pääse. Kukaan järkevä ei Savonlinnassa lähde kaupungin läpi heinäkuussa turhaan ajelemaan ja hikoilemaan tuntikausiksi viiden kilometrin matkan takia autossa. Kaipa siitäkin jotain haittaa kaupungille on, että ruuhkan takia ihmist välttävät menoa kaupungille. Ja sit tuosta Kai Nymanista: jos mies ei omista autoa ja asuu 50 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta, ei ole oppiarvostaan huolimatta kovinkaan pätevä arvioimaan asiaa. Voisi edes kerran kesässä ajaa savonlinnan läpi OMALLA autolla, niin tietäisi.

Backman ei ole näemmä tutustunut edes tiehankkeen perusasioihin koska kuvailee sitä "massiiviseksi". Yksi kaista suuntaansa, onko sellainen massiivista?
Hänen käsityksensä mukaan muita vaihtoehtoja tai rakentamatta jättämisvaihtoehtoa ei ole tutkittu. Väite on täyttä potaskaa. Backman on nielaissut tien vastustajien syötin suoraltaan vähääkään haistelematta tai maistelematta. Hän takertui suhteettomasti kannattavuuslaskelmiin, tulkiten niitä yksipuolisesti kielteisestä näkökulmasta. Jo pelkästään se seikka, että nykyistä väylää kulkien joutuu autoileva seisattumaan, odottamaan ja kiihdyttämään viidestä kymmeneen kertaan suojatien tai risteyksen kohdalla, vaikuttaa muiden haittojen lisäksi vähintään puolilitraa ylimääräistä polttoainetta autoa kohden verrattuna sujuvaan ohitustiehen. Isommissa autoissa polttoainehävikki on tietysti vielä suurempi, ottaen huomioon myös nykyväylän mäkisyyden.
Yksinkertaisella laskutoimituksella selviää, että vuodessa säästyy mijoonakahdeksansataatuhatta litraa (1800000) polttoainetta yhteensä. Määrä on todennäköisesti tuotakin suurempi.
Voidaan tietysti olla erimieltä siitä, mitä merkitystä tuollaisella on. Kaikesta huolimatta se on yksi kelvollinen ositus tien kannattavuuteen kansantalouden tasolla.

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Täysin samaa mieltä. Hienoa, että nostatte asian esille.

Varmaan Nyman tai ainakin emeritus.

Nymanin keräämää tietoa on nyt saatavilla osoitteessa http://www.tievaitunneli.fi/
Myös tien vastustajien asialliset kommentit ovat tervetulleita.

Sivut

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu