yle.fi

YLE Blogit

MOT - Mikä Oli Tutkittava

Surkastuneet rutiinit

Kati Juurus

Ulkoministeriön historiaa tutkinut poliittisen historian professori Timo Soikkanen lainasi kirjassaan tuolloin eläkkeelle lähtevää suurlähettiläs Joel Toivolaa: ”Diplomaattien työ on surkastunut lukemis-,tutkimus-, ja ajattelutyöstä pelkän rutiinin hoitelemiseen.”

Käytyäni tutustumassa parin ei-niin-keskeisen suurlähetystön työhön, tuli tunne, että ei sitä rutiiniakaan nyt niin älyttömästi aina ole hoideltavana.

Se ei ole suurlähettiläiden vika. Ohjelmaa varten jututin useita kokeneita diplomaatteja Suomessa ja ulkomailla. He olivat auttavaisia, miellyttäviä, vieraanvaraisia ja sivistyneitä ihmisiä. Varmasti diplomaatteja par excellence (vertaansa vailla).

Jos Suomi haluaa välttämättä ylläpitää edustustoa vähäpätöisimmissäkin EU-maissa paitsi Maltalla (ja eikös tällä politiikalla loukata Maltaa?), jonkun niissäkin lähetystöissä pitää olla töissä.

Sama pätee kaukomaiden pikkulähetystöihin, joissa mainitsemisen arvoiseksi saavutukseksi yltää jo suomalaisen muusikon saaminen maahan vierailulle. Onko se auttavaisen, miellyttävän ja sivistyneen diplomaattikunnan väärinkäyttöä? Ei, jos diplomaateilta itseltään kysytään.

Suomen virallinen linja ulkomaan edustautumisesta on kirjattu alivaltiosihteeri Antti Sierlan viime syyskuussa laatimaan raporttiin. Selvityksen pääsisältö on, että edustustoverkko on hyvä tällaisenaan. Jos muuttaa pitää, niin mieluummin lisätään edustustoja kuin karsitaan. MOT-ohjelmassa Tungos diplomaattikutsuilla ulkoministeri Alexander Stubb katsoi edustustoja tarvittavan lisää erityisesti idän suunnalla. Tunisin suurlähetystöstä hän on valmis luopumaan, tosin vasta pitkän ajan kuluttua – syksyllä lähetevän suurlähettiläs Laura Reinilän tilalle on näet jo valittu uusi suurlähettiläs.

On ymmärrettävää, että ulkoministeriö haluaa pitää kiinni aikojen kuluessa kasvatetusta verkostosta kuin saavutetusta edusta. Mutta ihan oikeasti – tarvitaanko Limassa ja Lusakassa, Bratislavassa ja Bukarestissa sen enempää suomalaisdiplomaatteja kuin Tunisissakaan?

Ulkoministeri perusteli verkoston laajuutta mm. peruskansalaispalvelun tarpeella. Limassa? Bratislavassa? Toisaalta kansalliset intressit ovat ulkoministerin mielestä jälleen nostamassa päätään ulkopolitiikassa – siitä huolimatta, että EU rakentaa parhaillaan uutta yhteistä ulkopoliittista hallintokoneistoa.

Voi olla, että ulkoministeriössä joudutaan vielä miettimään asiaa uusiksi. Valtion tuottavuusohjelmassa määrätään ulkoministeriön karsimaan vuoteen 2015 mennessä vielä 93 henkilötyövuotta.
 
38 kommenttia

Kirjoita kommentti

Seuraa kommentteja

Lähetä linkki:

Kommentit

Siirrytään EU:n yhteisiin edustoihin ja jaetaan kulut tämän kalliin ja paljolti tyhjäkäynnillä toimivan verkoston tilalle. Yhteinen verkosto on kustannustehokkaampi mutta myös osaavampi. Päällekkäisyyden poistaminen heti EU-eduston käynnistyttyä on välttämätöntä. Me emme ole mikään suurvalta ja raha ei kasva puussa, vaikka ministeriössä ehkä näin uskotaan. Julkisen rahan käytön kannalta toimenpide olisi myös mainio esimerkki tehokkuuden kasvattamisesta parantaen samalla palveluita. EU-maista voitaisiin aloittaa purku, koska siellä todella ei ole konkreettisia tehtäviä, mutta suuret jatkuvat kustannukset.

- Anonyymi

Olipa jälleen hyvä ohjelma. Että meillä on maailmalla sata tyhjäntoimittajaa, jotka kuittaavat miljoona mummoa vuodessa. Ja näillä kokonaisia esikuntia, joiden työpaineet ovat samaa tasoa.

Eikö tätä touhua saada mitenkään tolkulliseksi? Jos kerran maksamme EU-jäsenyydestä enemmän kuin hyödymme, eikö edes tässä voida ottaa jotakin vähän takaisin.

- Anonyymi

Ohjelmassa haastatellut suurlähettiläät sekä ulkoministeri pyörivät vaikeina tuoleissaan toimittajan esittäessä yksinkertaisia ja selkeitä kysymyksiä suurlähetystöjen tärkeydestä ja tehtävistä.

Sen sijaan EU:n yhtenäisen edustusjärjestelmän edustaja oli vastauksissaan varma, selkeä ja looginen.

Stubbille tuli nyt monta miinusta.

Ei verommaksajien rahoja päällekkäisiin ja turhiin edustustoihin. EU hoitaa edustustot paljon tehokkaammin ja yhtenäisemmin maailmassa, joka itsessäänkin yhtenäistyy kovaa vauhtia.

- Anonyymi

Tuota noin..Olen mykistynyt. Kiitos Kati Juurus. Työttömät, mamut, perushoitajat ja lakkoilevat bussikuskit vievät kuulemma maamme talouden perikatoon. Samaan aikaan toisaalla: perin pieniä on kiireet lähetystöissä. Ulkoministeri Stubb ja Tampereen professori Forsberg olivat syystäkin vaivautuneita pyrkiessään selittelemään parhain päin massiivisen diplomaattiverkoston olemassaoloa. Jostainhan ne täytyy puoluetovereille saada ne hyväpalkkaiset, siistit sisätyöt. Ja kansa maksaa..

- Airam

Olipa taas hyvä MOT:n ohjelma. Eipä tätäkään asiaa olisi tullut mietittyä ilman tätä ohjelmaa. On ihan käsittämätöntä, että tällaista lähetystöverkkoa ylläpidetään ja siihen menee yli 100 miljoonaa euroa vuodessa näinä tiukkoina aikoina. Ihan ikivanha turha jäänne - nämäkin rahat tuottavaan toimintaan, esim. uusien yritysten avuksi. Onko ulkoministeri tehtäviensä tasalla vai onko nyt niin, että kun on valtiovarainministeri hyvänä puoluokaverina, saa rahat tähän helposti. Miksi sitten puhutaan rahan niukkuudesta valtion talodessa, kun tällaiseen on rahaa? Entä miten on nyt asia sen Tunisin lähetystön kanssa, puhuiko Stubb palturia, kun sanoi, että se lopetetaan? Entä miten hän ei tiennyt näistä luottamuksellisten asiakirjojen saatavuudesta?Tässä taas hyvä esimerkki valtion varojen tuhlaamisesta.

- Katsoja

25 euroa/vuosi/suomalainen! Stubb katsoo "palvelun sen arvoiseksi"!

Minkä helkkarin palvelun? Minä ainakaa ole mitään saanu vuosimaksuni vastikkeeksi. Varsinkaan sellaista, mitä ei jäsenmaiden yhtenäinen EU koneisto pysty hoitamaan.

- Johan Pomppas

Tulipa MOT:ssa taas tärkeää tietoa, kuvitella että suuri lauma tyhjäntoimittajia häärää turhanpäiväisten asioiden kimpussa ympäri maailmaa ja tällaista Stubb haluaa jatkaa, vaikka EU avaa lähetystöt edustamaan kaikkia EU - maita.
Kyllä tuon sortin tuhlaus täytyy saada loppumaan ja lopettaa suurin osa ja mieluummin kaikki edustustot.
Kiitos toimittajille taas asioiden selvittämisestä, muutoin ei olisi tämäkään tiedossa kansalaisilla.

- Anonyymi

Olen edustanut vientiteollisuutta parissakymmenessä maassa. Aina on lähetystö ja kaupallinen- tai teollisuussihteeri ollut suureksi avuksi. Taloja, puuta, konsultointia.

En usko, että EU osaisi auttaa suomalaista teollisuusyritystä kontaktien saamisessa. Esimerkki: mitä on havupuusahatavara arabiaksi ("ruotsinpuu") tai farsiksi ("venäjänpuu"). Ei hollantilainen EU-edustaja tiedä edes mitä on "havupuu".

Siis: panostetaan suomalaisen vientiteollisuuden avustamiseen. Passimuodollisuudet ja ruumiitten kuljettamisen organisointi jätettäköön EU-edustajille.

Alalla 30 touhunnut.

- ArchieR

133 miljoonaa on budjetti eli jos nyt ei ajeta turhaa toimintaa alas niin kymmenen vuoden päästä ollaan pantu menemään toista MILRJARDI turhuuteen. Lisäksi talot, autot, kalusteet....voi, VOI, VOI!

- Anonyymi

ArchieR kirjoitti:

Olen edustanut vientiteollisuutta parissakymmenessä maassa. Aina on lähetystö ja kaupallinen- tai teollisuussihteeri ollut suureksi avuksi. Taloja, puuta, konsultointia.

En usko, että EU osaisi auttaa suomalaista teollisuusyritystä kontaktien saamisessa. Esimerkki: mitä on havupuusahatavara arabiaksi ("ruotsinpuu") tai farsiksi ("venäjänpuu"). Ei hollantilainen EU-edustaja tiedä edes mitä on "havupuu".

Siis: panostetaan suomalaisen vientiteollisuuden avustamiseen. Passimuodollisuudet ja ruumiitten kuljettamisen organisointi jätettäköön EU-edustajille.

Alalla 30 touhunnut.

Onhan meillä Finpro tähän tarkoitukseen, eikö EU-lähetystö kykenisi vähintään samaan?

- Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Olisi melko naiivia uskoa toisen eu-maan edustajan ajavan esim. Suomen etuja, jos toinen kilpaileva yritys olisi hänen omasta maastaan. Kuten oman maan poliitikkojen toimista jo huomataan, on se oma napa aina lähinnä. Joku oli myös huomaavinaan pyörimistä ja vaivautumista haastateltujen osalta, mutta ainakaan Stubb ei ollut vähääkään vaivautunut puheenvuoroissaan. Minä en edes kannata kokoomusta, mutta hän on ollut harvinaisen suoraselkäinen edustaja asioissaan.

Finpro toki voi hoitaa noita asioita, mutta miksi sitten on perustettu toinen pulju rinnalle, jos rahoituslähde on sama? Yhtä hyvin voitaisiin lopettaa Finpro, koska se ei hoida ylimääräisiä asioita. Passiasioita voisi hoitaa yhteinen pulju EU:n nimissä. Toisaalta hädän tullen meillä väki huutaa valtiota apuun ulkomailla, vaikka hyvin tietää lähteneensä sinne omalla vastuullaan.

- Mika

Anonyymi kirjoitti:

Siirrytään EU:n yhteisiin edustoihin ja jaetaan kulut tämän kalliin ja paljolti tyhjäkäynnillä toimivan verkoston tilalle. Yhteinen verkosto on kustannustehokkaampi mutta myös osaavampi. Päällekkäisyyden poistaminen heti EU-eduston käynnistyttyä on välttämätöntä. Me emme ole mikään suurvalta ja raha ei kasva puussa, vaikka ministeriössä ehkä näin uskotaan. Julkisen rahan käytön kannalta toimenpide olisi myös mainio esimerkki tehokkuuden kasvattamisesta parantaen samalla palveluita. EU-maista voitaisiin aloittaa purku, koska siellä todella ei ole konkreettisia tehtäviä, mutta suuret jatkuvat kustannukset.

Mistä sitten Suomi saisi harjoittelupaikkoja korkeakoulutetuille (yhteiskuntatieteet ja kielet)? Tällä hetkellä suurlähetystöihin sijoittuu näiltä aloilta varmaan suurin osa harjoitteluun. Edustustot käyttävät tehokkaasti hyväkseen korkeakoulujen harjoittelutukisysteemiä.

- Anonyymi

On aika kallis systeemi sitten kehitetty korkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikoiksi!
Olkaamme rehellisiä. Tuo massiivinen syöttiläiden joukko odottaa siellä residensseissään josko Jaakko Selin tulisi tekemään heistä mainiota "Maailmanmatkaajat" ohjelmaa:)

Juuruksen ohjelma oli ihan mainio. Siinä oli sellaista hiljaista huumoria mutta paljon kävi ilmi myös rivien välistä. Kuten esim. ettei suomalaisten yhteistyö toiminut Tunisin residenssissä kun sille toiselle suomalaisinstanssille, Finpro (?) ei ollut (muka) tilaa lähetystössä vaikka siellä oli todella avaraa. Ihme tunarointia ja Stubbhan selittää.

- Airam

Stubb on tottunut paistattelemaan ihailun paisteessa.

Nyt tiedämme minkälainen todellinen Stubb on.

Täysin epärealistinen tuhlari.

- Anonyymi

Herää veronmaksaja! Mitä järkeä on enää olla rehellinen veronmaksaja, kun verorahat syydetään yleelliseen elämään ulkomailla josta ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle. Milloin olette kuulleet, että joku virkamiesbyrokraatti olisi saanut jotakin aikaan kaupallisella rintamalla? Raportoidaan, että kohdemaan päämiehellä on viime aikoina ollut vatsa vähän kovalla ja mitenköhän se tulee vaikuttamaan "Santahaminan katujen kulumiseern sotilaitten askelista". Olen itse seuraannut parin lähisukulaisen diplomaattiuraa tolkuttomine valtion varojen tuhlauksineen ja olen tullut siihen tulokseen, että rahalla olilsi varmasti paljon parempaa käyttöä kotimaassa. Kyllä liike-elämä keinonsa löytää ilman virkamiesbyrokraattien välisähläystä. EU edustusto riittäköön EU maille.

- MOT on ainoa rehellinen ohjelma TV:ssä

ArchieR kirjoitti:

Olen edustanut vientiteollisuutta parissakymmenessä maassa. Aina on lähetystö ja kaupallinen- tai teollisuussihteeri ollut suureksi avuksi. Taloja, puuta, konsultointia.

En usko, että EU osaisi auttaa suomalaista teollisuusyritystä kontaktien saamisessa. Esimerkki: mitä on havupuusahatavara arabiaksi ("ruotsinpuu") tai farsiksi ("venäjänpuu"). Ei hollantilainen EU-edustaja tiedä edes mitä on "havupuu".

Siis: panostetaan suomalaisen vientiteollisuuden avustamiseen. Passimuodollisuudet ja ruumiitten kuljettamisen organisointi jätettäköön EU-edustajille.

Alalla 30 touhunnut.

Olet väärällä alalla hyvä mies, jos olet joutunut 30 vuotta turvautumaan valtion apuun kaupankäynnissä. Eikä Sinulla ole ollut varaa edes ammattitaitoiseen tulkkiin. Voi, voi.............

- Anonyymi

Odotanpa sitä päivää, kun EU-edustustot hoitavat kaikkien unionin kansalaisten konsulitapaukset... Siinä voi kielitaidottoman Pihtiputaan mummon olla mukava vaikka Bangkokissa lähteä anomaan uutta passia varastetun tilalle, kun palvelu EU-edustustossa on vain englanniksi. Mutta juu, hyvä että Suomi säästää.

- Kolikolla on kaksi puolta

Miksi luottamuksellisiksi luokitellut raportit pitäisi antaa toimittajien luettavaksi? Tarkoitushan on, että arkaluontoisempi tieto pysyy hallinnon sisällä. Kaikkea ei ole tarkoitettu märehdittäväksi mediassa, jossa faktat ovat usein pielessä ja asiaan syventyminen olematonta.

Voisivatko eurooppalaiset diplomaatit puhua suoraan edes kotimaansa medialle esimerkiksi Tunisiassa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista vaarantamatta maiden välisiä suhteita ja omaa asemaansa? Ihmisoikeusloukkauksiin vaikutetaan diplomatiassa pitkäjänteisellä yhteistyöllä eikä sillä, että lörpöt diplomaatit läheteään suoraa tietä kotiin.

Nauroin makeasti, kun huomasin, että toimittaja sai raportit, mutta niistä oli sensuroitu luottamukselliset kohdat. "Kyllä, herra ministeri" -toimintaa parhaimmillaan...

Kun nykyinen ulkoministeri aloitti pestinsä, hän muistaakseni lähes ensitöikseen keräsi Suomen suurlähettiläiltä subjektiivisia arvioita ulkoasiainhallinnon haasteista ja mm. suhteesta Venäjään. Sitten tämä asiakirjanippu luovutettiin - ilmeisesti sen kummemin siloittelematta - Helsingin Sanomien toimitukselle, joka laati siitä laajan jutun. - Tällöin kyllä puhuttiin laajalti siitä luottamuksellisten arviointien julkisuuteen tuomisesta. On tosiaan ero siinä annetaanko julkisuuteen omia arvioita ja vai yleistä faktatietoa. Mitenkähän se silloin sopi UM:n julkisuuskutyymiin?

Mutta oli mielestäni erinomainen ohjelma, kiitos Kati Juurrus, kiitos MOT, kiitos YLE!

- tiblomatti

Kolikolla on kaksi puolta kirjoitti:

Odotanpa sitä päivää, kun EU-edustustot hoitavat kaikkien unionin kansalaisten konsulitapaukset... Siinä voi kielitaidottoman Pihtiputaan mummon olla mukava vaikka Bangkokissa lähteä anomaan uutta passia varastetun tilalle, kun palvelu EU-edustustossa on vain englanniksi. Mutta juu, hyvä että Suomi säästää.

Kyllä tulee Mummeli ja hänen harvinaiset ongelmansa kalliiksi tällä Stubbin hartaasti vaalimalla palvelumallilla! Ei hyvää päivää sentään!

Sitä paitsi monikaan mummo ole enää mikään interrailaaja. Matkailu- ja muut paikalliset palvelut opastavat ja hoitavat kyllä takaisin kohti Pihtiputaan mökkiä. Ei tarvitse muuta kun köpötellä hotellin resepsuuniin.

- Johan Pomppas

Anonyymi kirjoitti:
ArchieR kirjoitti:

Olen edustanut vientiteollisuutta parissakymmenessä maassa. Aina on lähetystö ja kaupallinen- tai teollisuussihteeri ollut suureksi avuksi. Taloja, puuta, konsultointia.

En usko, että EU osaisi auttaa suomalaista teollisuusyritystä kontaktien saamisessa. Esimerkki: mitä on havupuusahatavara arabiaksi ("ruotsinpuu") tai farsiksi ("venäjänpuu"). Ei hollantilainen EU-edustaja tiedä edes mitä on "havupuu".

Siis: panostetaan suomalaisen vientiteollisuuden avustamiseen. Passimuodollisuudet ja ruumiitten kuljettamisen organisointi jätettäköön EU-edustajille.

Alalla 30 touhunnut.

Olet väärällä alalla hyvä mies, jos olet joutunut 30 vuotta turvautumaan valtion apuun kaupankäynnissä. Eikä Sinulla ole ollut varaa edes ammattitaitoiseen tulkkiin. Voi, voi.............

Kaikki kunnia menneiden aikojen vientitykeille ja heidän työlleen!

Vientiteollisuutta voidaan ja täytyy tukea edelleen, mutta TODEL-LAKIN jollain muulla, huomattavasti tehokkaammalla ja täsmätyllä palvelu- ja rahoitusmallilla, kuin Stubbin ja hänelle tärkeiden lähipiirien.

Sitäpaitsi, ei kyllä ohjelmassakaan haastatellut, kohta eläkkeelle jäävät suurlähettiläät antaneet minkäänlaista osaamis- ja uskottavuuskuvaa - ainakaan teknologiateollisuuden minkäänlaisina varakärkinä.

الصنوبرية والأخشا

- Johan Pomppas

Eipä taida EU yksinomaan Suomen asiaa maailmalla ajaa. On sinisilmäistä kuvitella, että EU-lähetystöt voisivat korvata kansallisen edustustoverkon.
Edustustoja voi varmasti vähentääkin, mutta aina tahtoo meteli nousta kun maailmalla jotain sattua ja edustustoa ei ole paikalla auttamassa juuri siinä nimenomaisessa maassa.
Ja ei ole tapana toimittajille kaikkia raportteja antaa julkisuudessa riepoteltaviksi; sen hän tiesi kyllä jo kysyessään.
Kateusjuttuja on helppo tehdä ja näyttää kristallikruunuja hidastettuna, mutta hyvin pienellä porukalla maailmalla Suomi tätä työtä tekee. Edustustoja on suomella vähemmän kuin esimerkiksi muilla Pohjoismailla Islantia lukuunottamatta.
Ettei vain Juurus olisi ollut jossain vaiheessa ulkoasiainhallinnossa harjoittelemassa ja mennyt suksia ristiin. Tuosta "objektiivisesta" otteesta oli jotakin haistettavaissa sellaista.

- Sisäpiiritiedolla

Sisäpiiritieto on ainakin osittain väärä: En ole koskaan ollut ulkoasiainhallinnossa harjoittelemassa, eivätkä sukset ole ristissä.

- Kati Juurus

Harvoin on herroilla kiireitä. Kaikenlaista kekkeriä, ylemmän portaan kutsua, kulttuuririentoa ja virkamiesten kanssa lounastelua riittää, jos niin tahtoo. Muutoin sitten työ onkin joitain kohteita lukuunottamatta lehtien lueskelua ja nenänkaivamista.
Mutta ulkoasianhallinnossa asioiden pitää näyttää tärkeältä. Kalenteria pitää vaikka väkisin täyttää em. tempuilla, turhanpäiväisiä sivutolkulla laadittuja dokumentteja tulee leimata, jotta edes joku ne saattaisi joskus lukaista läpi.

Oman maan kansalaisille suunnatut palvelut ovat toisinaan jopa äärimmäisen surkeita. "Mitä sä tänne soittelet" olisi oikeampi vastaus kiertelylle ja kaartelulle. Ja mitäpä sitä minkään tuulipukukansan asioita hoitamaan, kun työpäivän aikana käyttää pitkän lounastunnin mieluummin shoppailuun.

Hissi vie herroja ylöspäin. Pieniä muutoksen tuulia enteilee poliittisen värisuoran rikkoutuminen ja se, että henkilövalinnoissa suositaan nykyään näytettyjä kykyjä puoluekirjaa tai musteläikkätestiä enemmän. Ehkäpä järjestelmän sairaudesta kertoo jotain se, että virkamiehet pitävät valintaansa tiettyihin kohdemaihin etuina, siis aivan oikein - työsuhde-etuina, kuin varsinaisina toimialaan liittyviä erityispiirteinä.

Tälle kaikelle voi stopin tuoda ainoastaan valtion rahojen loppuminen. Tuottavuusohjelmaa vastaan pyristeleminen on niin verissä, että mitään merkittävää muutosta ei ole lähipiirissä. Korppi ei toisen korpin silmää noki - ainakaan, jos Merikasarmista kysytään.

- Asiaa läheltä seurannut

Tämä ei ollut ensimmäinen ohjelma lähetystöjemme turhuudesta.
Valaiseva ja ilmeisen totuudenmukainen niin kuin edellinenkin, - kiitos tästä.
Veronmaksajana ei voi ymmärtää, että meillä on varaa tällaiseen järjettömyyteen. Ohjelmasta kävi selväksi, että naapurimaamme ovat luopumassa tästä hulluttelusta. Samoin tuli selväksi, että EU ottaa vastuuta jäsenmaitten asioittenhoidosta omilla lähetystöillään.
Näissä ohjelmissa lähetystön henkilökunta perustelee toimintaansa sillä, että he auttavat kyseisessä maassa pulaan joutunutta suomalaista yritystä tai henkilöä. Ensiksikin ei ole suomalaisen veronmaksajan asia huolehtia pulaan joutuneista yrityksistä tai turisteista. Jokaisellahan on ensisijaisesti vastuu itsestään. Toiseksi onhan lähetystömaissa järjestäytynyt omakin hallinto. Kyllä kai nekin auttavat pulaan joutuneita vierasmaalaisiakin?
Tuo raportointi tuntuu olevan pääasia lähetystöissä. Ketähän se Suomessa auttaa tietää miten jossakin Azerbaitshanissa menee?
Tämäkin ohjelma osoitti taas kerran kuinka väärin painotettuja yhteiskuntamme palvelut ovat.
Nämä lähetystöt ovat surullista poliittista palkitsemisjatkumoa.
Saapas nähdä missä vaiheessa tämän kansan mitta tulee täyteen. Kiitos, että tuotte ilmi sen miten mätä tämän maan hallinto todella on!!

- veronmaksaja

Tätä Suomalaisten suurlähetystöjen pito-intoa ei voi järjellä selittää. Miten tällaista voi myös ulkoministeri Stub puolustella vakavalla naamalla. Eihän hänen väitettään voi tervejärkinen uskoa, kun olemme EU:ssa ja nämä vastaavat hommat hoidetaan EU:n lähetystöjen kautta. Kovin huvittavia olivat nämä suurlähettiläiden selitykset, hyh, hyh! Eikö täällä valtakunnassa ole järkevää ihmistä, joka saisi loppumaan nämä typerät pienet lähetystöt. Turha on valtaapitävien puhua lamasta ja rahan puutteesta, kun tällaisiin joutavuuksiin on rahaa näin rutkasti.Vaikka tuleva vaaliteema tästä.

- Anonyymi

Ajatelkaapa sitä paljonko rahaa uppoaa näiden juurusten menoihin. Nytkin oli reissattu maan perusteellisesti ja vietetty ohjelman teossa varmasti vuoden päivät. Ja mitä veronmaksajat tästä hyötyvät? Ei yhtään mitään. Voisiko joskus MOT selvittää mitä ihmettä tämä ylen toimittaja armeija tekee päivät pitkät?

- Nihilisti

Ettäkö italialainen tai ranskalainen virkamies ajaisi yhtälailla Suomen asioita kuin oman maansa asioita? Olisi objektiivinen ja puolueeton? Turha luulo. Euroopan unioni ei ole valtio, joka ajaa maansa etuja, vaan maat ovat keskenään kilpailijoita kaupankäynnissä mitä suuremmassa määrin. Kaikki ajavat omaa etuaan lopulta.

- Anonyymi

Siitä vaan edustustoja karsimaan. Sitten kun saadaan jossakin tsunamin kaltainen katastrofi niin voimme taas kaikki yhdessä itkeä ettei paikalla näkynyt tarpeeksi suomalaisia auttajia kädestä pitämään kun niitä oltaisiin tarvittu. Sitä saa mitä tilaa.

- Anonyymi

Näissä ohjelmissa lähetystön henkilökunta perustelee toimintaansa sillä, että he auttavat kyseisessä maassa pulaan joutunutta suomalaista yritystä tai henkilöä. Ensiksikin ei ole suomalaisen veronmaksajan asia huolehtia pulaan joutuneista yrityksistä tai turisteista. Jokaisellahan on ensisijaisesti vastuu itsestään. Toiseksi onhan lähetystömaissa järjestäytynyt omakin hallinto. Kyllä kai nekin auttavat pulaan joutuneita vierasmaalaisiakin?

! Kannattaisi lukea Suomen lakia, jossa kerrotaan velvoitteista autaa hätään joutunutta suomalaista ulkomailla. Onpas todella kylmää tekstiä todeta, että eipäs kuulu meille. Heijastelee ilmeisesti yleisempääkin mielipide-ilmastoa kirjoittajan lähipiirissä? Järjestäytyneestä hallinnosta voi useassakin maailmankulmassa olla montaa mieltä. Kannattaa veronmaksajan käydä katsomassa. Konsuli auttaa kyllä jos hätään joudut!

Tuo raportointi tuntuu olevan pääasia lähetystöissä. Ketähän se Suomessa auttaa tietää miten jossakin Azerbaitshanissa menee?
Tämäkin ohjelma osoitti taas kerran kuinka väärin painotettuja yhteiskuntamme palvelut ovat.
Nämä lähetystöt ovat surullista poliittista palkitsemisjatkumoa.
Saapas nähdä missä vaiheessa tämän kansan mitta tulee täyteen. Kiitos, että tuotte ilmi sen miten mätä tämän maan hallinto todella on!![/quote]

! Niin, kannattaa varmaan pysyä kotimaassa, mitä meille muiden asiat todellakin kuuluvat. Mutta kauankohan veronmaksaja luulee tässä globaalisaation läpivaltaamassa maailmassa Impivaarassa pärjäävänsä ilman tietoa ja kontakteja???

- Ei vai?

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy