Sulle-mulle -politiikkaa
Pitkään kytenyt kiista Itämeren lohesta leimahti ilmiliekkeihin tämän vuoden alussa. Lapin matkailuyrittäjien ja pohjoisen maakuntaliittojen tukemat vapaa-ajankalastajat polkaisivat pystyyn lohiadressin, jossa vaadittiin lohen rannikkokalastuksen rajoittamista ja uutta vaelluskalalakia.
Puolitoista kuukautta myöhemmin rannikon ammattikalastajat ryhtyivät vastaiskuun ja aloittivat oman nimienkeruukampanjan elinkeinonsa turvaamiseksi. Hyvän tv-draaman ainekset olivat siis olemassa.
Sana MOT:n kalastushankkeesta alkoi nopeasti levitä kalamiesten keskuudessa. Minua lähestyttiin sekä puhelimitse että sähköpostilla: ”olen kuullut, että olet tekemässä juttua lohipolitiikasta…?” ”minulla olisi tarjota materiaalia Itämeren lohitilanteesta”. Halukkaista haastateltavista ei tällä kertaa ollut pulaa.
Erilaisten intressiryhmien pommituksessa toimittajan on syytä pitää päänsä kylmänä. Halusin välttää ammattikalastajien ja vapaa-ajankalastajien välisen riidan. MOT on tutkivan journalismin ohjelma, jonka ei ole pakko reagoida päivänpoliittisiin kiistoihin. MOT:n tavoitteena on päästä syvemmälle asioiden taustoihin.
Yritin siis pureutua lohenkalastuksen aikarajoituksia isompiin asioihin: lohijokien tuhoutumiseen ja istutustoiminnan viimeaikaiseen epäonnistumiseen. Kun kalaa ei ole tarpeeksi, alkavat riidat siitä, kuka saa kalastaa, milloin ja missä.
Kateus ja omistushalu ovat hallinneet kalastusta aina. Suomessa kalavedet ovat omistuskohteita. Samalla tavalla kuin joku omistaa kesämökkinsä tontin, viljelysmaan tai metsän, myös kalavesi on jonkun omistamaa. Käytännössä kalavesiä hallinnoivat maanomistajien muodostamat osakaskunnat ja kalastusalueet.
Osakaskunnat ja kalastusalueet hoitavat vesistöjä. Suomen kalavesien hoidossa tukeudutaan kalanviljelyyn enemmän kuin missään muualla maailmassa. Istutustoimintaa on sanellut se, miten kalavedestä saadaan lyhyellä aikavälillä irti mahdollisimman suuri tuotto.
Näin Kalatalouden keskusliitto kuvailee istutustoimintaa: ”Vesistöjemme kalankasvu on saman tapainen kuin metsän puun kasvu tai peltojen viljan tuotto. Ihmisen hoidossa alueiden tuotantoa koetetaan parantaa. Näin siis kalojen ja rapujen istuttaminen on normaalia vesipellon hyödyntämistä.”
Tästä utilitaristisesta suhtautumisesta kalavesiin on aiheutunut monenlaista harmia. Historian traagisin istutusmoka tapahtui Viktoriajärvellä Tansaniassa. Järveen istutettiin 1960-luvulla uusi kalalaji niilinahven. Uusi laji lisääntyi räjähdysmäisesti ja saalisti pian järven luonnolliset lajikkeet lähes sukupuuttoon. Katastrofin seurauksista kertoo palkittu dokumentti Darwinin painajainen.
Samaa on tapahtunut monissa eurooppalaisissa järvissä, joihin istutettu itäaasialainen ruohokarppi on pistellyt vesikasvillisuuden poskeensa. Kirkas vesi on muuttunut sameaksi ja kasvillisuudeltaan köyhäksi. Myös Suomessa vesistöihin on istutettu vierasta kantaa tai jopa kokonaan vieraita kalalajeja. Istutusmäärät ovat paikoin olleet liian suuria, mikä on aiheuttanut esimerkiksi siikakannan kääpiöitymistä. Ilman istutuksia järviemme kalakannat olisivat aivan toisenlaiset. Kuha- ja siikajärvien lukumäärä on enemmän kuin kaksinkertaistunut istutusten takia.
Vesialueiden omistajien mustasukkainen asenne omaisuuteensa ei ole helpottanut asiaa. Ammattikalastus on saatettu kieltää tietyillä vesialueilla, vaikka kalastuksen tehostaminen olisi ainut järkevä toimenpide tervehdyttää kalakanta istutusten vähentämisen ohella.
Tehdessäni mot-juttua törmäsin istutusten kovaankin kritiikkin. Erään TE-keskuksen kalatalousjohtaja kommentoi istutuksia näin: ”Istuttamisella on useissa tapaukissa sama merkitys, kuin kaadettaisiin lisää vettä jo täysinäiseen vesiämpäriin. Istuttamisen jälkeen vesistössä on sekä luonnossa syntyneitä että istutettuja kaloja, mutta kalojen kokonaismäärä ei ole lisääntynyt.”
Jostain syystä tutkijoiden ja kalatalousjohtajien näkemykset eivät ole kantautuneet istuttajille asti, tai niihin ei suhtauduta vakavasti. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RTKL) ei ole ottanut istutuksiin suoraan kantaa. Pahat kielet väittävät, että RKTL ei haluakaan arvostella istutuksia, koska erilaiset vesiviljelytuotteet kuten mäti ja valmiit poikaset tekevät merkittävän osan laitoksen rahoituksesta. Tosin ”vesiviljelysuoritteiden” myynti on ollut viime vuosina alijäämäistä eli tappiollista.
Vaikka istuttaminen on taloudellisesti kannattamatonta, on se kuitenkin helppoa verrattuna kalojen elinympäristöjen kohentamiseen. Istuttamisen helppouden takia kalojen luontainen lisääntyminen jää usein toissijaiseksi tavoitteeksi, vaikka siihen olisikin edellytykset.
5 kommenttia
Ti 29.05.2007 @ 15:14
Ohjelmasi oli todella ajankohtainen, ja siinä oli aiheesta saatu paljon asiaa lyhyeen ohjelmaan. Ymmärrän toimittajan työtä; lyhyen ajan sisällä pitää käydä käsiksi usein täysin uuteen asiaan ja yksityiskohtien viidakosta pitäisi löytää olennainen sanottava. Vaikea homma.
Ohjelma rakentui ajankohtaisen tiedon varaan, sitä olikin kiitettävän monipuolisesti. Ajankohtainen tieto on valitettavan usein vain hetkellistä pintatietoa. Hieman syvyyttä olisi saanut olla. Aivan vähän. Se ei ole yksin toimittajan syy, jos käsittely on pintaliitoa. Se on myös haastateltujen asiantuntijoiden heikkoutta, jos niin käy.
Miksi Suomen voimalaitosrakentamisen historiaa ei edes sipaistu ohjelmassa? Aivan lyhyesti vain. Meillä Kemijoen ja osittain myös Oulujoen rakentaminen tapahtui "sotatilanteessa". Siinä tilanteessa ei ajateltu muuta kuin "nopeasti sähköä". Kaikki muu sai väistyä tuon tarpeen tieltä. MMM:n virkamies piirsi Kemijoen ensimmäiseen voimalaitokseenkin, Isohaaraan, kalahissin, mutta lohi ei oppinut sitä käyttämään. Sota-aikana oli annettu poikkeuslaki, joka antoi valtioneuvostolle valtuudet päättää voimalaitosrakentamisesta. Kemijoki suljettiin valtioneuvoston päätöksellä 1947 ja rakennuslupa voimalaitokselle annettiin 1957 ! Kun lohi ei ollut oppinut kymmenessä vuodessa käyttämään hissiä, niin vuonna 1957 päätettiin korvata vaelluskalojen menetys jokialueella rahalla rantojen asukkaille. Vuonna 1957 raha kelpasi Suomessa, varsinkin maaseudun köyhälle väelle.
USA:ssa samanaikaisesti, tai jo hieman ennen 1930-luvulla, otettiin sähköntuotantoon intiaanien pyhä joki, Kolumbia-joki. Suuri lohijoki, monien intiaaniheimojen todellinen elämänvirta. Liittovaltio antoi luvan rakentaa jokeen voimalaitoksia edellyttäen, että vaelluskaloille turvataan pääsy voimalaitosten ohi. Näin tapahtui. Jokaiseen Kolumbiajoen voilaitokseen rakennettiin alun pitäen kalatiet, molemmin puolin voimalaitosta, ja jokaisella voimalaitokselle on pienempi tai suurempi vaelluskalojen tutkimusasema. Kolumbiajoen pääuomassa on 9 voimalaitosta, joista nousee vuosittain kymmeniätuhansia lohia ja kaikki vaelluskalat mukaan lukien jopa satojatuhansia erilaisia kaloja.
Miksi kukaan ei ohjelmassa sanonut, että maailmalla satoja hyvin toimivia kalateitä ( Norjassakin kalateitä on yhteensä peräti 400 kpl). Stalinin aikana padottiin Tuloma-joki, joka laskee Suomen puolelta vesiään Jäämereen. Ala-Tuloman voimalaitokseen rakennettiin kalatie 1937, joka on toiminut ja toimii yhä erinomaisesti. Ala-Tuloman voimalaitoksen kalatiestä otettiin ainakin neuvostoaikana joka toinen viikko kaikki nousulohet ja syötiin , siitä huolimatta lohikannat yläpuolisissa vesissä vain voimistuivat. Olen ollut Kemijoki-yhtiön hallintoneuvoston jäsen ja mukana katsomassa tuota kalatietä 1984. Kalatien rakentaminen osataan, jos halutaan.
On hyvin inhimillistä, että väärän politiikan harjoittajat puolustelevat väärää politiikkaa. Näin on tapahtunut ja tapahtuu edelleen Suomessa vaelluskalapolitiikan osalta. On aivan turhaa kuvitella, että virkamies, joka on koko ikänsä ollut väärän politiikan uskollinen palvelija löytää yhtään syytä juuri ennen eläkeikää tunnustaa, että belsebuupin palveluksessa tuli oltua tämä elämä, mutta ehkä seuraavassa elämässä sitten katsotaan asioita uudestaan.
Ohjelma oli hyvä sen suuren ajankohtaisuuden vuoksi. Ihan pienellä syventämisellä ( muutama lause) historiaan ja leventämisellä maailmalle ( muutama lause), ohjelma olisi ollut todella hyvä.
Ehkä sinä teet tai joku muu tekee jatkoa tästä aiheesta. Silloin olisi syytä ottaa focukseen Suomen lohipolitiikan taloudellinen puoli. Se on aivan päin sitä. Panos = lohenistutukset on n. 6-7 miljoonan euroa ja tulos = kalastajien rantaan tuoman saaliin arvo 1 - 2 miljoonan euroa.
Ja toinen vertailu. Vuonna 2006 oli Perämeren ammattikalastajien lohisaaliin arvo, siis se mitä ammattikalastajat saivat saalistaan, alle 300.000 euroa ja samanaikaisesti Tornionjoen matkailukalastuksen arvo eli se, mitä 4000 matkailukalastajaa ilmoitti jättäneensä majoitus-, ruokailu- ym. menoina Tornionlaaksoon kalastusmatkallaan oli 1,5 miljoonaa euroa. Tornionjoessa pyydetään lohesta kuitenkin vain 1 - 3 %. Ammattikalastajille lohisaalis merkitsee keskimäärin 5 - 7 % ammattikalastajan vuoden kalastustulosta. Se ei siis ole millään lailla ratkaiseva tulolähde, lisänä kylläkin. Joillekin ammattikalastajille saattaa lohi merkitä enemmänkin. Tuo arvio keskiarvo. Nämä luvut ja tiedot löytyvät RKTL:n kotisivuilta.
Kiitos MOT-ohjelmastasi ja kaikkea hyvää Sinulle ja koko MOT-ohjelman toimitukselle. Sitä ohjelmaa seurataan, ja kannattaa seurata.
Jaakko Ylitalo
Lapin liitto
Rovaniemi
Ti 29.05.2007 @ 22:55
Kiitokset hyvästä ohjelmasta. MOT:n parasta antia on tasapuolinen suhtautuminen ja mielestäni siinä jälleen onnistuttíin.
Nyt toimittajalle on varmaan kertynyt muutakin taustatietoa lohiasiasta, niin ei muuta kuin vetämään hatusta seuraava aihe ja kamera päälle. Aiheita varmaan riittää hattuun sekoitettavaksi.
Luonnon lohen puolesta!
Ti 29.05.2007 @ 10:30
Todella hyvä ohjelma vaikkakin erittäin hankala ja kuumia tunteita herättävä aihe. Vaikea saada kaikkien ryhmien asiaa esiin mutta tärkeintä on että aiheesta vihdoinkin puhutaan ja mietitään todella mikä mättää! Länsi naapurissa on monta muutakin asiaa kalatalouspuolella paremmin kuin kotimaassa.. Toivottavasti keskustelu jatkuu!
Pe 01.06.2007 @ 11:11
Tämä lohi-istukasasia on kuitenkin vain pintanaarmu järkeä vailla olevan "lohi-politiikkamme" läskisessä kyljessä. Kun sanon, että satoja miljoonia ( € ! ) on haaskattu omien kannattajien lipomiseen, sekä h.k. etujen varmistamiseen, se pitää todellakin paikkansa.
Kommenttini kalaporrashankkeista:
Vapaiden jokien puolustaminenhan ei välttämättä ole ristiriidassa Kemijoen lohiporrasprojektin kanssa. Olenkin korostanut, että se ei myöskään hyödytä vapaita jokia niinkuin meille yritetään on uskotella! Se, että Kemijoen "terminaalialueen" kautta lulkee lohia pohjoisempiin jokiin johtuu siitä, että koko terminaalikalastusalue on täyttä silmänlumetta. Jos alue olisi nimensä mukainen, se voisi ulottua vain voimalan lähialueelle, ei 15 kilometriä merelle! Koko alue on rajattu juuri nimenomaan viimeistä edelliseksi lukoksi peuralohille. (Viimeinen lukkohan on jokisuun n.s. komission hallinnoima, kauas merelle ulottuva alue.)
Jos ja kun portaat rakennetaan, menetetään samalla koko mahdollisuus oikeaan terminaalikalastukseen! Oikein järjestettynä se tuottaisi saaliiksi lähes 100%:sti kylvölohta. Juuri sehän ei ole ollut edes tarkoituksena, ja siksi esim. istukkaita ei ole haluttu merkitä. Kyllä tämä vastapuoli on mestarillinen manipuloija. Heitä nyt vain ei tule uskoa, oli titteli mikä tahansa. Nyt tämä porrasprojekti poikii joillekin tahoille runsaasti turhaa työtä,- ja luonnollisesti rahaa! Uskaltavatkohan antaa takuun työlleen? Enpä usko. Sitäpaitsi,- Kemijoen lohivahingothan on jo kerran korvattu. Tästä hommasta ei tule mitään, se on jo maalaisjärjellä ymmärrettävissä.
Terv. Jouko Niemivaara
La 02.06.2007 @ 07:52
Ulkopuoliset raikkaat näkökulmat ovat tervetulleita. Kirjoitettuihin artikkeleisiin verrattuna TV-ohjelmat menevät ohi nopeasti -ohjelmasta jää mieleen vain kuvasarjoja ja joku irrallinen kannanotto. Suurella sydämellä ja tunteella asiaan suhtautuvalle Riikka Kaihovaaran ohjelma tuntui ohjelmaa katsoessa löysäksi keitetyltä munalta. Ohjelmassa pieksettiin vain pintaa, eikä syviin vesiin päästy missään vaiheessa, kuten MOT-ohjelmalta on totuttu odottamaan.
Ohjelman aihetta Pullamössölohet -Miksi istutukset epäonnistuvat? oli kuitenkin käsitelty hyvin ja ohjelmassa tuli esille muutama mielenkiintoinen seikka, kuten täällä on edellä jo todettu. On hyvä, että meikäläinen huono kalankasvatuskulttuuri nousee vihdoin esille. Meillä Suomessa on verrattomasti huonommat istutuskannat kuin Ruotsissa. Siitä on hyvä esimerkki kirjolohi –meidän vesiin istutetusta kirjolohesta ei voi edes puhua samana päivänä ruotsalaisen regnbågen kanssa –ero on TODELLA suuri.
Nythän tuonkin syy tuli esille. Helsingin yliopiston tutkija Heikki Hirvonen: ”Tää kalan istukkaiden tuotantotoiminta on ollu aika lailla niin kun eristyksessä muusta tieteellisestä toiminnasta tai tieteellisestä pohjasta toiminnasta, sen historia ja menetelmät on peräisin ruokakalatuotannosta, rehut, altaat, yksi ruokkija per allas ja suuret tiheydet ovat kaikki tyypillisiä tälle ruokakalatuotannolle. Ne on vaan suoraan kopioitu sitten tähän istukastuotantoon ajattelematta sen enempää että on eri asia tuottaa kalaa marketin kalatiskiin kuin selviämään luonnonjoessa tai meressä tai järvessä.
Riikka Kaihovaara kirjoittaa: Kalatalouden keskusliitto kuvailee istutustoimintaa: ”Vesistöjemme kalankasvu on saman tapainen kuin metsän puun kasvu tai peltojen viljan tuotto. Ihmisen hoidossa alueiden tuotantoa koetetaan parantaa. Näin siis kalojen ja rapujen istuttaminen on normaalia vesipellon hyödyntämistä.”
Suomen kalavesien kaiken pahan alku ja juuri on Kalatalouden Keskusliitto. Sen viimeaikainen toiminta on kalastuksenhoitomaksujen vähetessä ollut erittäin vapaa-ajankalastusvastaista. Kalatalouden Keskusliitto haluaa kaikki vapaa-ajankalastajien rahat, joten se on koko SVK:n olemassa olon ajan ollut vetämässä mattoa uuden keskusjärjestömme alta! Kannattaa muistaa, että MMM:n kala- ja riistaosastoon pesiytyneet virkamiehet ovat taustaltaan Kalatalouden Keskusliiton miehiä.
Näin ollen ei kannata ihmetellä kirjolohien huonoa kuntoa ja laatua. Vesipeltoja viljellään maalaisliiton malliin ja toteutuneista istutusmääristä maksetaan. Laadusta ei ole olemassa minkäänlaisia vaatimuksia -hyvä ja oikeaan osunut nimi tuo PULLAMÖSSÖLOHET!
Maa- ja metsätalousministeriön kalastusneuvos Pentti Munne on myöntänyt Lohiadressin vaikuttaneen siihen, miten vaelluskala
näkyy hallitusohjelmassa. -Uutta hallitusohjelmaa voi lohen osalta pitää jopa vallankumouksellisena, luonnehtii kansanedustaja Erkki Pulliainen. Pulliaisen mukaan hallitusneuvottelujen lohikantoihin vaikutti myös se, että useat talouselämän johtohenkilöt asettuivat vahvasti tukemaan Lohiadressia.
Nyt on kaikki mahdollista; nyt on vain oltava hereillä, ettei lakiuudistuksesta tule limboa. Kalatalouden Keskusliitto ajaa voimakkaasti kaikkia 15% verkko- ja rysämiehiä ensimmäisen luokan ammattikalastajiksi. Juuri nuo 15%:n kalastajat ovat rysineen yhdessä kuutamokalastajien kanssa suurin syy merialueiden taimenkantojen romauttamiseen niin, että monet taimenkannat ovat nyt sukupuuton partaalla. Vastuussa ovat MMM:n kala- ja riistaosaston miehet!
Jaakko Ylitalo kirjoittaa yllä uskomattoman osuvasti: "On hyvin inhimillistä, että väärän politiikan harjoittajat puolustelevat väärää politiikkaa. Näin on tapahtunut ja tapahtuu edelleen Suomessa vaelluskalapolitiikan osalta. On aivan turhaa kuvitella, että virkamies, joka on koko ikänsä ollut väärän politiikan uskollinen palvelija löytää yhtään syytä juuri ennen eläkeikää tunnustaa, että belsebuupin palveluksessa tuli oltua tämä elämä, mutta ehkä seuraavassa elämässä sitten katsotaan asioita uudestaan."