yle.fi


YLE Blogit

MOT - Mikä Oli Tutkittava


Sisukasta peittelyä

Simo Sipola

Aina välillä kokenutkin toimittaja yllättyy. Miten huonosti yrityksen johto voikaan hoitaa suhteitaan julkisuuteen – ja luulla, että se pääsee kuin koira veräjästä peittämällä jälkensä.

Kaikki lähti siitä, kun etsin Sisu Autosta kertovaan MOT-ohjelmaan haastateltavia. Tavoitteenani oli löytää entisiä sisulaisia. He saisivat kertoa ajastaan Sisu Auton palveluksessa ja näkemyksensä yhtiön nykyisestä tilanteesta.

Olin sopinut haastattelusta yhtiön pitkäaikaisen työtekijän kanssa. Soitin vielä varmistaakseni haastatteluajan. Kaikki oli siis kunnossa. Tai niin minä luulin.

Neljä tuntia sen jälkeen, kun olimme sopineet ajasta ja paikasta puhelimessa, mies soitti minulle uudelleen. Hyvin nolona hän kertoi, ettei voikaan tulla haastateltavaksi ohjelmaan. Kun kysyin syytä, hän sanoi Sisu Auton tiedotuspäällikön toivoneen, ettei hän antaisi haastattelua.

Soitin tiedotuspäällikölle. Hän kiisti toivoneensa, ettei entinen työntekijä tulisi ohjelmaan: ”En mä muista, missä muodossa asian esitin. Tää on sellainen kuvio meidän kavereiden kanssa, että se on täysin uusi ja outo asia, että heitä haastatellaan johonkin. Ja ne sit miettii, että mitä – ja näin. Mutta enhän mä voi ruveta ketään kieltämään. Totesin vaan, että mieti nyt.”

Peittely-yritykset jatkuivat seuraavalla viikolla. Soitin Sisu Auton toimitusjohtajalle pyytääkseni lupaa kuvata kuorma-autojen kokoonpanoa. Se ei kuulemma ”oikein käy päinsä”. Ihmettelin, miksi ei.

Meillä on täällä vain näitä armeijan kuorma-autoja. Niitä ei periaatteessa oikein saisi kuvata, toimitusjohtaja selitti. No, pyysin kuvauslupaa maavoimien materiaalilaitokselta: Heillä ei ollut mitään kuvausta vastaan.

Soitin toimitusjohtajalle uudelleen. Keskustelimme kuvauksesta pitkään. Lopulta toimitusjohtaja paljasti korttinsa: Ei täällä oikein tapahdu mitään. Armeijan autoja seisoo hallissa. Ei meillä ole nyt mitään kuvattavaa, toimitusjohtaja selitti.

Ei auttanut vaikka yritin kertoa, että lähes tyhjä kokoonpanohalli sopii meille. Sehän kertoo Sisu Auton tilanteesta.

Ei mennyt läpi. Eikä siinä mitään, ymmärränhän minä toimitusjohtajaa. Ei ole kivaa näyttää tyhjää tuotantohallia.

Mutta toimitusjohtaja ei ajatellut asiaa loppuun asti. Kieltäytyminen ei näytä kovin hyvältä televisiossa.

Sama salamyhkäisyys jatkui, kun haastattelin Sisu Auton omistajia. Pystyin rivien välistä lukemaan, että jotain on tapahtumassa. Omistajat eivät vain halunneet kertoa, mitä.

Tällainen tilanne on hankala, niin firman omistajille, minulle toimittajana kuin teille, hyvät katsojat.

Mikä pahinta, lopulta me kaikki häviämme. Firman toiminta näyttää kiusalliselta peittelyltä, televisio-ohjelmasta ei tule niin todenmukainen kuin se voisi olla, ja ohjelma näyttää hieman muotopuolelta, koska pääsimme kuvaamaan Sisu Auton tehdasta vain ulkoapäin.

Loppujen lopuksi sain ohjelmaan kuvia Sisu-kuorma-autojen kokoonpanosta. Karjaan tehtaalla keväällä 2008 vieraillut kollega oli säästänyt tuolloin kuvaamansa nauhan. Ohjelman loppupuolella on siis kuvia ajalta, jolloin Sisu Auton siviilikuorma-autojen tuotanto oli vielä voimissaan.

 

12 kommenttia

Kirjoita kommentti

Seuraa kommentteja

Lähetä linkki:

Kommentit

Sisun taipaleen huonoksi yhtiöksi on johtunut todella huonoista johtajista, ei ole ollut ymmärrystä mitä on kuorma-auto bisnes tai muutenkaan yhtiön johtaminen.
Tai jos on ollut ymmärrystä niin on hetken kuluttua saanut potkut kun ei ole tullut toimeen sellaisien johtajien kanssa jotka ovat halunneet ajaa yhtiön alas.
Nykyiset omistajat ovat hakeneet vaan rahoilleen korkoa. Yhtiön kehittämiseen ei ole annettu rahaa vaikka sitä oli tarvittu kiihkeästi.
Myyty omaisuus on otettu pois omistajille eikä sijoitettu yhtiöön.
Joten kohtalona on todella varmasti, LOPETTAMINEN

- ilkka

Sisu tavaramerkin omistaa CARGOTEC OYJ, Helsinki, FI

Joten alunperinkin on voinut olla vaihtoehto ajaa vain tehdas alas.

http://tavaramerkki.prh.fi/ice-bin/oiice.dll/ca-ice/html/rekisterinrob.html?p_kanta=tuotanto&p_userid=vallatonv&p_lisays=1&p_lisaystoisto=ei&p_reknumero=67289&p_jaktunnus=

- Petri H.

Yli 20 vuotta sitten armeijassa maastoversioilla ja siviilipuolen vehkeitäkin myöhemmin jonkin verran ajaneena, en voi kuin hävetä suomalaista toimintatapaa, jolla suomalaista osaamista ei kunnioiteta tippaakaan. Ajamisen suhteen ei ainakaan itsellä ole ollut valittamista .

Valtio on suurimpien epäonnistujien joukossa viimeisen 20 vuoden aikana, kun on säheltänyt oman osansa tässäkin sopassa hölmöjen poliitikkojen toimesta, tosin niitäkin päätöksiä on edeltäneet todennäköisesti vielä hölmömmät virkamiehet, jotka asioita ovat valmistelleet..

- Sympatiseeraan Sisulaisia, hienoja autoja ovat tehneet

Joo huonoja siirtoja johto tehnyt aikanaan, myönnetään. Kyllä ohjelmassa kitenkin haluttiin antaa synkempi kuva kuin se on. Kuka siitä hyötyy?
Armeijan autojen tilauskanta on kuitenkin suuri tällä hetkellä.
Tietty piiri on jo manannut vuosia Sisun loppumista, mutta ei vaan meinaa manaukset tehota...

- SISUkas

Jossakin vaiheessa Suomi luopui osastaan maailman johtavana tervantuottajana. Jos tuolloin valtiolla olisi ollut rahaa niin varmaan vieläkin pyörisi veronmaksajien rahoilla terveterhas, joka tuottaisi myös verovaroilla tuettulle käyttäjälle ainetta.

Siis Sisu-auton olisi oltava olemassa, koska valtio ostaa siltä ajoneuvoja puolustusvoimme? Eikö armeijan menopelejä tehdä muuallakin maailmassa oikein hyvin?

Jos nostaa katseen ylös maailmalle, lieneekö realistista, että Suomessa olisi jatkossa minikokoinen kuorma-autotehdas?

Cargotec löysi lastinkäsittelylaitteista maailmanlaajuisen markkinan ja hyvä niin. Valmet traktorit ovat osa maailmanlaajuista konserni. Kohtullisen monivaiheinen Valmet-Partek osto-myynti-liikkeen jälkeen aika moni asia on silti mennyt enimmäkseen varsin hyvin ja jotain uudenlaista teollisuutta on syntynyt ja jäänyt Suomeen.

Minikokoinen tehdas ei pysy millään kehityksessä mukana vaikka yritystä ja osaamista olisi. Valitettavaa, mutta näin teollisuus uudistuu.

Sisu jää osaksi Suomen teollista historiaa. Hyvä niin. Samalla tavalla televisioiden, hehkulamppujen ja monen muun asian valmistus on loppunut.

Ehkä MOT:n kannattaisi katsoa mitä ehkä jatkossa tehdään?

- teollisuushistoria

Sisun toiminta yksinäisenä kuorma-auton tekijänä on ollut tuhoon tuomittu jo vuosia ,vuosia sitten.
Todellinen SISUN näyte on että merkki on siinnitellyt kohta 80 vuotiaaksi (2011) toivottavasti

Sisun autoilijat olivat vakaumuksellisia ,isäänmaallisia ihmisiä.Ei tälläiset arvot paina autokaupassa enää mitään.
Paljonko kuljetusliikkeiden ohjelmistot eivät tunne termiä isänmaa jne,ne ovat juhlapuheita varten.
Huonoa johtamista on se että tosiasioita ei ole tunnustettu(sisu)Ruotsalaisyhteistyön (Scania)vesittyminen jne.Sisu olisi ehdottomasti tarvinnut rinnalleen ison valmistajan ja SiSu olisi voinut omalla osaamisellaan tule jonkun suuremman erikoisautovalmistusta. Ehkä ei ole vieläkään myöhäistä?
MIl sektoria ei olisi saanut irrottaa hetkeksikään yhtiöstä vaan siihen olisi pitänyt panostaa entistä enemmän ja kehittää kansainvälisille markkinoille taktisia kuorma-autoja sekä panssaroituja miehistökuljetusajoneuvoja.
Tällä alueella olisi ollut takavuosina maailmalla kysyntää
Nykyiset erikoisautojen vaunujen toimittajat ovat pääosin entisen Sisun kokoisia yrityksiä 500-1000 henk.
Nato ja mil speksatut tuotteet.Puolustusvoimien hankinnat ovat ollet oikeastaan jarruna maailmanmarkkinoille Suomalaisten vaatimukset ovat ollet johonkin tuntemattomaan sotaan tehtääviä ei siihen mikä on todellisuus. Bosnia-Herzegovina, Kosovo ,Afganistan operaatioiden tarvitsemat ajoneuvomallit puuttuu PV hankinnoista (luoti-sirpale ja miinasuojaus.
Voiko tehdyt virheet vielä korjata ,löytyykö rahaa jostain ja onko osaamista riittävästi.Soppiihan tuota eppäillä
Nyt jos koskaan tarvitaan SISUA

- Peki

Aika on ajanut Sisun kokoista autotehtaista ohi jo kauan sitten. Lähes kaikki muutkin eurooppalaiset pienet kuorma-autovalmistajat ovat kadonneet pois. Ilman suursarjatuotantoa ei voi tehdä mitenkään järkevän hintaisia autoja.

Harmi sinänsä, Sisulla on ollut ilo ajaa. Ainakin vielä 90-luvun puolivälissä se oli työn tekemiseen tehty, ei välttämättä kaunein tai mukavin mutta hommansa hoiti paremmin kuin moni muu. Varsinkin Suomen talvessa.

- Wonderi

No eipä se uusi 4x4 "SISU" ole edes Karjaalla tehty, autohan tulee rullaavana MAN:ilta ja päälle heitetetään 70-luvun menetelmillä tehty koppi. Ja taitaa tuo MAN:in 4-veto TGM tehty lähinnä puistonhoitoon... Paremman auton PV olisi saanut kun olisi ottanut MAN:ilta koko auton.

- SISUkaskas

No eipä se uusi 4x4 "SISU" ole edes Karjaalla tehty, autohan tulee rullaavana MAN:ilta ja päälle heitetetään 70-luvun menetelmillä tehty koppi. Ja taitaa tuo MAN:in 4-veto TGM tehty lähinnä puistonhoitoon... Paremman auton PV olisi saanut kun olisi ottanut MAN:ilta koko auton.

- SISUkaskas

Olenkin miettinyt tätä Sisu Auton juttua jo pidemmän ajan ja nyt tuli siitä siis ohjelmakin, jossa tuli vähän faktaa..
Harmi sikäli kun (minun mielestäni) Sisu ja Volvo on parhaimmasta merkeistä.
Faktahan on yksinkertaisesti se, että Sisu tekee nykyään liian kalliita autoja ja nykyään mahdolliset tarjouskilpailut Sisu Auto kusee lähes aina kaikki. Eräänä syynä tähän lienee myös sekin, että johto on mitä on Sisu Autossa.
Valtio on osaksi kussut tämänkin homman ja valtiolta nyt tuskin mitään apua tähän saa. (Ne eivät osaa näitä hommia muutenkaan.) Sisu Auton kohtalo on varmasti: myyminen tai lopettaminen...

- Anonyymi

valitettavasti taitaa loppua hyvä auto merkki ja samalla suomesta todellinen brändimerkki, liian pieni on liian pieni, niin se emäntäkin sanoi. Sisu on ollut tosi hyvä auto, moottoreita vaihdeltu, mutta aina loppupelissä ollut toimiva kone, sisulla olen ajanut pölliä lähes koko elämäni, välillä oli ruotsalainen vinkkeli, mutta sisu ollut se mieluisempi vaihtoehto. parivuotta sitten vaihdoin tämän nykyisen auton ja toivoin, että sama merkki olisi jatkossakin, mutta toden näköisesti seuraavan kerran vaihdon aikaan ei sisua ole olemassa. Suomalaiset autokauppiaat ovat osallisina sisun loppuun, viimeiset kaksikymmentä vuotta kilpailevien merkkien myyjät ovat hokeneet sisun loppumista ja saaneet käännytettyä sisumiehiä muille merkeille, ei kovin isänmaallistsa toimintaa, toivottavasti moinen ajatusmaailma ei joudu koskaan suomea puolustamaan.

- sisumies

Anonyymi kirjoitti:

Olenkin miettinyt tätä Sisu Auton juttua jo pidemmän ajan ja nyt tuli siitä siis ohjelmakin, jossa tuli vähän faktaa..
Harmi sikäli kun (minun mielestäni) Sisu ja Volvo on parhaimmasta merkeistä.
Faktahan on yksinkertaisesti se, että Sisu tekee nykyään liian kalliita autoja ja nykyään mahdolliset tarjouskilpailut Sisu Auto kusee lähes aina kaikki. Eräänä syynä tähän lienee myös sekin, että johto on mitä on Sisu Autossa.
Valtio on osaksi kussut tämänkin homman ja valtiolta nyt tuskin mitään apua tähän saa. (Ne eivät osaa näitä hommia muutenkaan.) Sisu Auton kohtalo on varmasti: myyminen tai lopettaminen...

Varmasti on entistäkin kalliimpi auto nyt kun kokoonpanokin on ulkoistettu Komas yhtiölle, joka surutta nappaa kunnon katteet Sisulta. Sisulla kun ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin maksaa.

- Anonyymi

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy