Hyppää pääsisältöön

Seksiä, kauhua, väkivaltaa

Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 19. pykälä kieltää lähettämästä lasten kehitykselle vahingollisia ohjelmia silloin kun lapset ovat television ääressä. Lasten kehitystä vaarantavat lain mukaan erityisesti seksi, kauhu ja väkivalta, tai siis niiden näyttäminen.
 
Miten pitäisi toimia, jos journalismi tai draama vaativat väkivallan tai muuten inhottavan aineiston näyttämistä, mutta ohjelman lähetyspaikka on niin aikainen, että lapsia on vielä hereillä – tai jopa yksin kotona katsomassa ohjelmaa?
 
Laki antaa ohjelman lähettäjälle kaksi mahdollisuutta: seksi-väkivalta-kauhukohtauksista on varoitettava kuulutustekstissä ennen lähetystä, tai kuvaruutuun on pantava läpyskä, josta käy ilmi ettei lasten pitäisi katsoa tätä. Käytännössä sekään ei TV-alan omien ohjeiden mukaan riitä, vaan lasten suojelemiseksi ollaan valmiita myös tietynlaiseen itsesensuuriin.
 
Toimittaja Tero Koskinen sai uusinta MOT-juttua tehdessään haltuunsa poikkeuksellista kuva-aineistoa, jossa näkyi erään suomalaisen oikeusprosessin surullinen lopputulos: poliisi tappoi käräjäoikeuden päätöksen jälkeen lammasfarmari Rauli Ailuksen karjan tämän kotipihaan, koska hänen lampaillaan ei ollut EU-korvamerkkejä.
 
Kuvaaja oli paikalla, kun Ailuksen seitsemän nautaa ja toistasataa lammasta ammuttiin kuoliaaksi. Eläimet siis ammuttiin, niitä ei teurastettu. Huomiota herättää mm. se, ettei kukaan katkaissut eläinten kaulavaltimoa veren laskemiseksi, kuten oikeassa teurastuksessa on tapana. Veren laskeminen nopeuttaa kuolemaa ja estää eläintä tulemasta enää tajuihinsa kuoliniskun tai -laukauksen jälkeen.
 
Juttua tehdessään Koskinen sai kuulla, että jopa eläinlääkäreiden keskuudessa on koulukuntariitoja siitä, miten lopetettavaksi määrätyn eläimen tappaminen ja kuoleman toteaminen pitäisi hoitaa eettisesti kestävällä tavalla.
 
Osa Ailuksen naudoista ja lampaista sätkytteli vielä ammunnan jälkeenkin, eikä eläinlääkäri tarkastanut lähietäisyydeltä mistä oli kysymys. Osa MOT:n hallussa olleista kuvista oli sen verran järkyttäviä, että jouduimme käymään keskustelua: mihin vedämme rajan siltä varalta, että television ääressä on lapsia?
 
Asiasta kehkeytyi oikea kiista, ja lopputulos oli kompromissi: ampumista, verta ja sätkyttelyä näytetään lyhyesti vain sen verran, että aikuiskatsojat ehtivät tajuta mistä on kysymys ja ymmärtävät prosessin päätepisteen, eläinten päätymisen ongelmajätteeksi. Lapset puolestaan eivät – toivottavasti – ehdi tajuta mistä on kysymys.
 
Kaikesta huolimatta katsojien reaktiot ovat arvaamattomia, kuten viestintävirastolle tulleet kantelutkin kertovat.  Näyttää siltä, että virasto on ottanut valvontatehtävänsä vakavasti ja huomauttaa televisioyhtiöitä lain noudattamisesta myös hyvin tulkinnanvaraisissa tilanteissa. No, viranomaisen velvollisuushan on tehdä itsensä tärkeäksi, ja mikäpä sen tärkeämpää kuin lasten suojelu oletetuilta vaaroilta.
 
Ja nyt tullaan nykyaikaan: televisio ei ole liikkuvan kuvan ainoa jakelukanava, vaan kaikenlaisia iljettävyyksiä voi nähdä myös internetissä. Se aiheuttaa meille vastuullisille yleisradiolaisille lisää huolia: mitä jos joku panee meidän ohjelmistamme ”sensuroitua” materiaalia nettiin. Sen jälkeen meidän on vastattava kysymykseen ”linkata vaiko ei?”
 
Jos päätämme olla linkkaamatta, sekään ei pelasta uteliaimpia sieluja, jotka pystyvät hakukoneiden avulla tarkistamaan onko sitä sensuroitua aineistoa muualla vai ei. Välillä tuntuu siltä, että aika on ajanut meidän Ylen setien ja tätien ohi.
 
Mutta parhaamme tehdään, jotta lasten kehitys ei vaarantuisi.
 
 
Matti Virtanen
tuottaja

Kommentit