Ma 29.03.2010 @ 17:12Tiina Lundell

Salaiset tuomiot

Tilasimme tämän viikon MOT-ohjelmaa varten kaikista Suomen hovioikeuksista raiskaustuomiot viiden viime vuoden ajalta. Valintakriteeri oli, että syytteenä oli joko raiskaus, törkeä raiskaus tai pakottaminen sukupuoliyhteyteen.

Tapauksia löytyi kaikkiaan 337. Hovioikeuksien kirjaamot ansaitsevat yhteistyöstä kiitoksen.

Tiesin jo etukäteen, että suuri osa tuomiosta on salaisia. Silti jouduin yllättymään siitä, kuinka vähän tietoa tuomiolauselmissa on. Yksinkertaisimmillaan tuomiossa lueteltiin vain tekijä, syyksi luetut rikokset, tuomio sekä vahingonkorvausten määrät.

Vain noin kolmasosassa tapauksista oli julkisia osia, joissa oli mukana teonkuvauksia. Niistä kävi ilmi, että tuomioon päätyneet raiskaukset ovat vakavia väkivaltarikoksia. Siitä MOT-jakson nimi: Raiskaus ja rangaistus.


Vain muutamista tuomioista oli kirjoitettu julkinen seloste joko käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa. Sen perusteella saattoi saada jonkinlaisen käsityksen raiskauksen tekotavasta sekä tuomion perusteista. Jotkut julkiset selosteet olivat niin lyhyitä ja ylimalkaisia, että niissä toistettiin käytännössä pelkkä tuomiolauselma.

Salassapidon vuoksi edes tuomioistuimilla ja syyttäjillä ei ole kattavaa tietoa siitä, millaisia raiskausjutut oikeastaan ovat. Järjestelmässä kenelläkään ei ole kokonaiskäsitystä siitä, mitä raiskauksissa oikein tapahtuu. Siihen voi päästä perehtymään vain kokenut tutkija, kuten MOT:n haastattelema professori Terttu Utriainen.

Näin laajaa aineistoa käsiteltäessä huomio kiinnittyy väistämättä yksityiskohtiin ja ääritapauksiin. Mieleen jäävät tapaukset, joissa tuomio on poikkeuksellisen kova tai hovioikeus on muuttanut käräjäoikeuden tuomiota poikkeuksellisen paljon.

Esimerkiksi Lohjan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2003 miehen kahdesta raiskauksesta ja kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puolentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen. Toinen mies sai raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä niin ikään puolentoista vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Hovioikeuden käsittelyssä rikossyytteet säilyivät ennallaan, mutta rangaistus aleni. Molemmat saivat vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen tuomion. Vankilatuomion sijaan he pääsivät vapaalle jalalle. Herää kysymys, millainen tapaus on ollut. Miten kaksi eri oikeusastetta on voinut antaa samoista rikoksista niin erilaiset tuomiot? Emme pysty vastaamaan.

Vain joka kymmenes käräjäoikeuden tuomio on kiristynyt hovioikeudessa. Otetaan esimerkki:


Mustasaaren käräjäoikeudessa miestä syytettiin alun perin pahoinpitelystä ja raiskauksesta. Käräjillä raiskaussyyte putosi pois ja mies sai pahoinpitelystä kolmen kuukauden ja 15 päivän ehdollisen tuomion. Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että tekijä oli syyllistynyt sekä raiskaukseen että pahoinpitelyyn. Tuomio koveni hovissa vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdotonta vankeutta. Millä perusteilla? Emme pysty vastaamaan, koska tuomiolauselma vaikenee.

Seksuaalirikoksissa suojaikäraja on 16 vuotta, eli sitä nuorempiin kohdistuneet seksuaalirikokset tuomitaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Rajasimme tästä selvityksestä pois lasten hyväksikäyttötapaukset, koska niissä tapausten kirjo ja uhrien ikähaitari on erittäin laaja. MOT:n aineistossa on nyt kuitenkin mukana 13 - 15-vuotiaisiin kohdistuneita raiskausrikoksia.

Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa valmistui viime keväänä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskeva tutkimus. Siitä ilmeni, että rikokset vaihtelivat tekotavoiltaan ja siten myös vakavuudeltaan ja rangaistavuudeltaan huomattavasti. Samanlaista laadullista tutkimusta kaivattaisiin myös raiskausrikoksista. Vasta sen jälkeen voitaisiin aidosti keskustella tuomioiden oikeudenmukaisuudesta tai oikeudettomuudesta.

MOT:n selvityksen koko aineisto on koottu ohjelmasivulla olevaan taulukkoon. Keskustelu raiskaustuomioista on vasta alkamassa. Mitä mieltä itse olet?
 

10 kommenttia

Hyvä,että nostatte esiin. Väkivalta näytäisi olevan esim nuorten seurustekusuhteissa nousussa ja lasten hyväksikäyttö ym tapauksiakin on n 1300-1400 vuodessa (uhreja voi olla jutun sisällä useita,jopa kymmeniä). Myös esim oikeuskäytännöissä olisi korjattavaa,jottei uhri trraumatisoituisi lisää...etenkin lasten ja nuorten kohdalla erityisen tärkeää.
Mitähän Risikon ajama lastentalomalli tuo nykyiseen (jos toteutuu) oikeusmenettelyyn? Otetaanko lastentalossa myös isommat alle 18 v nuorten jutut hoitoon vai jäävätkö nuoret pois systeemistä? Miten kunnat hoitavat uhreja ja omaisia -täyttyykö hoitotakuut?

Kiitos ohjelmantekijöille!

Kyllä pisti taas vihaksi, kun katselin MOT:ta. Ei siis ohjelman tekijöitä kohtaan, vaan lainsäätäjiä ja tuomionantajia kohtaan.

Ensikertalainen, törkeän raiskauksen tekijä, selviää vähemmällä kuin sakkorangaistuksen saaja! Ja mitä ihmeen merkitystä on sillä, raiskaatko ensimmäistä kertaa vai et (jos ei ole ensimmäinen kerta, tulisi raiskaaja lukita lopullisesti yhteiskunnan ulkopuolelle) ja sillä, onko vakituinen työpaikka vai ei. Aivan käsittämätöntä.
Raiskauksen uhri kärsii koko ikänsä ja raiskaaja selviää muutaman kuukauden ehdollisella. Näin(kö) toimii oikeusvaltio. Ja että tuomioita voidaan yhdistää, jos tekee monta rikosta. Eli kerralla kannattais raiskata sitten monta, niin ei saisi kuin yhdestä rangaistuksen. Tuo rangaistusten yhdistäminen hyödyntää aivan suoraan rikollista, joten mikä siinä se idea oikein on? Kohtuullistamisesta ei voida puhua raiskausten yhteydessä.
Kuten oikeusopin professori sanoi, Suomessa selviää lähes aina alle 2 vuoden tuomiolla, jos ei tapa toista ihmistä, paitsi ehkä talousrikollinen (nehän niitä vaarallisia on). Ja jos uhri esim. nukkuu eikä pistä vastaan, ei kyse olekaan raiskauksesta vaan seksuaalirikoksesta! Siis what? Kuka näitä lakeja ja rangaistuksia on laatinut?

Tässä olisi nyt yksi ääni sellaiselle kansanedustajalle, joka lähtee ajamaan riittävän ankaria rangaistuksia raiskauksista ja lasten hyväksikäytöstä.

Hyvä ohjelma. Tehkää myös ohjelma keskittyneesti siitä, miksi raiskaus ei olekaan Suomessa aina raiskaus. Sivistysyhteiskunnassamme ihmiset jaetaan eriarvoisiin väestöryhmiin sen mukaan, ovat he hereillä vai eivät.

Nukkuvaa, sammunutta tai tajutonta naista ei Suomen lain mukaan voi yksinkertaisesti raiskata. Hänelle voi kyllä tehdä täsmälleen saman rikollisen teon kuin hereillä tai tajuissaan olevalle ihmiselle. Uhri voi myös herätä kesken teon ja taistella vastaan. Mutta jos raiskaus on aloitettu uhrin nukkuessa tai ollessa muutoin tiedottomassa ja täysin puolustuskyvyttömässä tilassa - raiskaus ei olekaan raiskaus. Kyseessä onkin Suomen lain mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö eli rikos, josta voi selvitä pelkällä sakkorangaistuksella. Eli siis samalla progressiivisella rangaistuksella kuin ylinopeudesta liikenteessä. Tämäkin on suorastaan absurdia, sillä Suomessa - niin sivistysvaltio kuin olemmekin - köyhä raiskaa halvalla ja rikas siis vähän kalliimmalla. Nukkuvan raiskaamisella on hinta ja se voidaan katsoa taulukoista. Nukkuvan raiskaamisesta kerää sakon muodossa varoja myös valtio.

Esititte ohjelmassanne, että oikeastaan sakko on kovempi rangaistus kuin ehdollinen, joka ei loppujen lopuksi ole mitään muuta kuin paperia. Minut on raiskattu niin, että Suomen valtio katsoi teon seksuaaliseksi hyväksikäytöksi ja tekijä sai kahden eri oikeusasteen päätöksellä teostaan sakkorangaistuksen. Olen eri mieltä asiantuntijanne kanssa rangaistusten kovuudesta: sakoista ei nimittäin jää edes merkintää tekijän papereihin. Vankeusrangaistus sentään pysyy ihmisen rikosrekisterissä. Minun raiskaajani saa työskennellä lasten tai vaikkapa vammaisten kanssa ilman, että kukaan koskaan saa tietää hänen taipumuksestaan raiskata nukkuvia. Minusta se on väärin.

Olisin paljon mieluummin nähnyt hänen saavan vaikkapa vain 9kk ehdollista kuin 600 euroa sakkoja minimituloillaan.

Yhä vieläkään en voi olla ajattelematta, että minä - koulutettu, kokopäivätöitä paiskiva, veroni tunnollisesti maksava, tätä yhteiskuntaa aktiivisesti eteenpäin toimillani vievä yksilö - olen tälle maalle vain 600 euron arvoinen. Jos olen unessa, kuka tahansa voi ostaa seksuaalisen koskemattomuuteni (eli suomeksi: tuhota minut) 600 eurolla. Käypä poliisin sivuilla laskemassa, paljonko sinulle rapsahtaisi sakkoja parinkympin ylinopeudesta. Todennäköisesti saisit raiskata minut halvemmalla.

Suomessa ihminen menettää oikeutensa nukkumalla. Tehkää ohjelma siitä.

Hienoa, että otatte asian esille ja herätätte keskustelun asiasta. Mielestäni tämä on suomelle todella suuri häpeä, kun meillä ei raiskauksista langeteta kunnon tuomioita. Kun tuomiot olisivat kunnollisia vähintään 4 vuotta aina kun kyseessä olisi ala-ikäinen (alle 18-vuotias) niin uskon että vähentäisi sekä aina kun kyseessä olisi alle 15 vuotias tuomio vähintään 5 vuotta. Kukaan ei tässä kauheudessa ajattele sitä pientä ihmislasta hän kantaa sen tuomion harteillaan läpielämänsä se on ns. pyttytuomio.
Yli 18-vuotiaiden kohdalla olen myös sillä kannalla, että aina tuomio vähintään 2 vuotta ja sekä tuomiot aina ehdotonta. On se kumma kun Suomessa saa kovemmat tuomiot siitä kun rikos kohdistuu talouteen kun siitä, että kohteena on ihminen. Tässä olen sitä mieltä, että meillä on paljon opittavaa Amerikasta ja heidän oikeus käytännöistä sekä tuomioista.

Kyllä pitäisi Suomessa pikku hiljaa mennä perille että raiskauksella ei ole mitään tekemistä seksin kanssa. Se on väkivaltaa.

Jos hakkaan jonkun joka on niin humalassa ettei pysty puolustautumaan, niin onko se silloin lievä pahoinpitely? Ei todellakaan. Nyt lait ajan tasalle päättäjät.

Aihe on synkkä ja ikävä, mutta toisaalta oli hyvä kuulla, etten olekaan ainut ihminen, jolle on käynyt samoin. Entinen avomiehenki raiskasi minut kahden lapseni nähden, mutta tuomiota ei voitu langettaa- edes hovioikeudessa (Länsi-Suomi). Nimikkeenä tosin oli seksuaalinen hyväksikäyttö, mutta en osaa erottaa tunnetasolla eroa siinä, onko niissä käytännössä juurikaan eroa. Termillisesti ja määritteellisesti ehkä kylläkin.

Kiitos ohjelmasta.

Menetin pitkään onnistuneesti vaalimani neitsyyteni nukkumalla puollustuskyvyttömässä tilassa. Elämäni pysähtyi herättyäni.

En ole ilmoittanut asiasta, sillä arvelin että jotain tällaista eriarvoisuutta varmasti käytettäisiin minua vastaan. Olisin saanut vain itse kärsiä vielä enemmän. (Itsesuojeluvaisto kyllä pelaa hyvin hereillä olessani.)

"Raiskattu" -nimimerkin kommentti osuu aivan liian arkaan paikkaan.

Eriarvoiseen asemaan laittaminen nukkumisen / puollustuskyvyttömyyden perusteella on sairasta ja osoitus jostain muusta kuin oikeudenmukaisuudesta.

Entisenä lautamiehenä, on kokemusta kuinka miesjäsenet, suhtautuvat kyseisiin tuomioihin, eli lyhyesti sanottuna HE ovat jyrkästi miehen puolella, nainen vaikka lapsi on "syyllinen, vietellyt miehen" että sillälailla meillä oikeuslaitoksissa.

Jukka 1975 kirjoitti:

Kyllä pitäisi Suomessa pikku hiljaa mennä perille että raiskauksella ei ole mitään tekemistä seksin kanssa. Se on väkivaltaa.

Jos hakkaan jonkun joka on niin humalassa ettei pysty puolustautumaan, niin onko se silloin lievä pahoinpitely? Ei todellakaan. Nyt lait ajan tasalle päättäjät.

Oikeuslaitoksemme valmistelee näillä "vapauttavilla" päätöksillään Suomea kansainväliseen käytäntöön ja kotouttaa suomalaisia islamilaiseen raiskauskäsitykseen. Muslimimaissahan nuorten naisten raiskaaminen on miesten huvi, josta nainen kivitetään. Suomessa on jo sen verran muslimeja, että heidän oikeuskäsityksensä järkkyy, jos oikeuslaitoksemme tuomitsee vankeutta raiskauksista. Suomessahan kristinuskoa, jossa lähimmäisen vahingoittaminen kielletään, halveksitaan ja islamia ihannoidaan. Seuraavaksi Suomessa naisten ympärileikkaus ei ole enää tuomittava teko. Tästä kiitos Thorsille, presidentille ja edelliselle presidentille, rauhan rakentajille.

Naurettavan lieviähän ne tuomiot ovat raiskaajille. Ehdonalainen ei ole itse asiassa mitään muuta kuin sanoma: jatka poika samaan malliin!

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »