Reilun kaupan rajat

Eli nyt pitäisi jotenkin olla pahoillaan, kun Keniassa ruusutarhoilla töitä tekevät saavat merkittävästi Kenian keskitasoa parempaa palkkaa? Töitä tehdään viikossa kohtuullisesti. Itse teen hyvin usein viikossa paljon enemmän töitä. Reilun kaupan ruusuilla on saatu jotain hyvää aikaan eikä edes mot voi sille asialle mitään.

Olisiko aika käyttää näiden mot-ohjelmaa tekevien ihmisten kuukausipalkka Kenian ruusutarhoilla töitä tekevien olojen parantamiseksi? Olisi siitäkin jotain hyötyä tälle globaalille yhteiskunnalle.

Jäi vaan vaivaamaan paljonko palkkaa saivat muilla ruusutarhoilla työskentelevät henkilöt. Unohtuiko se kertoa (lue: se vaan jäi sujuvasti pois!!!)

Alkaa tuntua läpeensä mädältä tuo Keskon
touhu: Ei mitään avoimuutta, ratsastetaan
reilun kaupan merkillä. Ja tosi hyvät voitot
kerää tuo Reilun kaupan yhdistys! Niiden osuus
tuotteen loppuhinnasta on hävytön. Taatusti
suhteessa enemmän kuin työntekijät saavat.

MOT teki sen taas. Ohjelmassa pyrittiin antamaan kuva Reilun kaupan epäonnistumisesta tehtävässään ja varmaan monille asiaa tuntemattomille tämä kuva jäikin. Miksi tätä tehdään? Miksi MOT yrittää lyödä Reilua kauppaa sillä perusteella että se ei onnistu kerralla parantamaan kaikkia maailmankaupan epäkohtia? Ohjelmassa tuotiin esille monia Reilun kaupan ansioita, jopa se että Reilun kaupan ruusuja viljelevällä tarhalla palkat ovat huomattavasti Kenian keskipalkkoja paremmat. Ja että työntekijöiden oloja on Reilun kaupan ansiosta parannettu heidän omien toiveidensa mukaisesti. Mutta tämä ei MOTin mukaan riitä, työntekijät saavat yhä liian vähän. Ei tietenkään riitä. Jostainhan maailman parantaminen on silti aloitettava. Ei olisi mahdollista kehittää suoraan systeemiä joka takaisi esim. Kenialaiselle ruunsuviljelmän työntekijälle kansainvälisesti merkittävät tulot. Totta kai olisi hyvä jos näin voitasiin tehdä, parantaa maailmankaupan epäreiluus yhdessä yössä.

MOT: "Reilun kaupan lisä maksetaan tuottajahinnasta, eikä esimerkiksi kuluttajahinnasta. Näiden kahden ero on suuri. Otetaan esimerkiksi Keskon tuomat kenialaiset ruusut. Kesko maksaa jokaisesta ruususta tätä reiluuslisää alle sentin per ruusu."

Pitää muistaa että Reilun kaupan lisä on vain pieni osa systeemin hyödystä köyhille työntekijöille. Suurempi hyöty tulee esimerkiksi siitä että työntekijöille taataan inhimilliset työolot. Miettikää jos vaikka jokaisesta Hartwallin pullosta menisi sentti Hartwallin työntekijöiden omaan viihdekassaan. Taitaisivat olla työntekijät aika usein ilmaisella risteilyllä ilmaisine juomineen. Kenialaiset eivät jostain syystä päättäneet lähteä rahoilla risteilemään vaan rakensivat kirjaston. KESKO on kaupallinen yritys, ei ole kovin järkevää olettaa että se tekisi hyväntekeväisyyttä myymällä ruusuja ilman katetta. Eikä kukaan kuljettaisi ruusuja tänne jos siitä ei olisi saatavissa voittoa.

On todella ala-arvoista että maailman vähätuloisten asiaa tutkitusti auttavaa liikettä mollataan ja koitetaan tehdä epäuskottavaksi sillä perusteella että se ei kerralla paranna kaikkea ja että sen avulla voi joku väliporras hyötyä.

Ohjelman ainoa merkittävä pointti oli ruusujen aiheuttamat vesistöongelmat. Niiden sekä kuljetusten aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen takia en itse ostaisi ruusuja. Vaikkakin Reilun kaupan sertifioimalla tarhalla vesijututkin oli ratkaistu paremmin kuin tiloilla yleensä.

-Janne Hokkanen

Kiitos Janne Hokkaselle monipuolisesta kommentoinnista.

Janne vastasi osin esittämäänsä kritiikkiin itse. Jatkan kuitenkin vielä muutamaa hänen ajatustaan.

Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että maailma ei ole valmis. Sitä ei ole myöskään Reilun kaupan järjestelmä. Siksi on perusteltua tehdä ohjelma, joka tarkastelee Reilun kaupan järjestelmän periaatteita ja käytäntöä kriittisesti.

Minua esimerkiksi ihmetyttää, miksi Reilun kaupan järjestelmän toimijoita ei kiinnosta se, millaisia firmoja tai tuottajia ne lopulta hyväksyvät.

Tärkeintä näyttää olevan, että Reilun kaupan merkin muodolliset ehdot täyttyvät. Sillä ei siis ole merkitystä, miten yritys toimii muuten. Maksaako se esimerkiksi voitoistaan veroja, kuten sen pitäisi? Vai viekö se voittonsa ulkomaille sellaiseen maahan, jossa sen ei tarvitse maksaa niistä veroja?

Ehkä tärkeintä onkin se, että mahdollisimman moni tuottaja hankkii Reilun kaupan merkin ja mahdollisimman moni myyjä tai maahantuoja maksaa Reilun kaupan lisenssimaksun. Näin Reilusta kaupasta tulee hyvä bisnes järjestelmän ylläpitäjille, FLO Internationalille ja FLO-CERT:lle. Kuinka hyvä, sitä en tiedä. Kumpikin julkaisee vain ylimalkaisia tietoja tilinpäätöksestään.

Esimerkiksi Ruusuja veroparatiisista -ohjelmassa esitellyllä yrityksellä on varaa olla reilu, koska se yrittää maksaa mahdollisimman vähän veroja. Yhtiö hyödyntää monimutkaista konsernirakennetta, jossa voitot voidaan siirtää Liechtensteiniin. Sinne rekisteröidyn emoyhtiön ei tarvitse maksaa veroja. Minusta se ei ole reilua.

Toinen asia, josta kirjoitin bloggimerkinnässäni, on se, miksi Reilun kaupan lisän määräytymisperusteita ei voitaisi muuttaa melko reiluista vieläkin reilummiksi. Siis tosireiluiksi. En saanut siihen tyydyttävää vastausta Reilun kaupan kattojärjestöstä FLO Internationalista.

Mutta toivottavasti keskustelu jatkuu.

Simo Sipola
toimittaja, MOT

Toimittajan kannattaisi hieman tarkemmin tutustua yritystalouden perusperiaatteisiin ja eurooppalaisiin hinnoittelusäännöksiin.

Jutussa päiviteltiin sitä, että Keniassa toimivan ruusuntuottajan osuus ruusun lopullisesta vähittäishinnasta on vain runsas viidesosa, ja esiteltiin kuljetusyrityksille, verottajalle, kaupalle ym. osapuolille jääviä osuuksia, ikään kuin ne olisivat jotenkin ylisuuria. Vaan mitenkäs muuten ne tuotteet jaeltaisiin tehokkaasti pitkin Eurooppaa kuin eurooppalaisten yritysten hoidossa, ja eurooppalaisella palkka- ja kustannustasolla? Eivät toimittajat ja kuvaajatkaan tainneet matkalla elellä sikäläisen palkkatason varassa, tuskinpa myöskään suostuivat asumaan Naivashan ns. "perusmotelleissa", vaikka juuri niissä majaileminen ja syöminen olisi suorimmin tukenut paikallisia pienyrittäjiä.

Reilun kaupan lisän kohdistuminen työntekijöitä hyödyttäviin ja heidän päättämiinsä sosiaalisiin projekteihin ei tullut jutussa riittävän selväksi. Oserianin sivuilta www.oserian.com kannattaa käydä katsomassa, mitä kaikkea niillä rahoilla on tehty. Ja se lisähän voidaan maksaa vain tuottajahinnasta, joka on ostajalle tiedossa. Kaikissa EU-maissa vähittäishinta muodostuu vapaasti, eli siihen perustuva lisän periminen on käytännössä täysin mahdotonta toteuttaa. Pirkka-hintakaan ei ole kiinteä Keskon päättämä hinta, vaan K-kauppiaalla on oikeus poiketa siitä alaspäin, tosin ruusun hinta on niin edullinen, että sitä tuskin kukaan enää alentaa.

Oserianin työntekijöilleen tarjoamia asuntoja, kouluja, päiväkoteja tai terveysasemaa ei jutussa esitelty. Nairobilaiselle professorille annettiin mahdollisuus kutsua asuntoja ahtaiksi - hänelle ne varmaan sitä olivatkin, vaan onko kuvausryhmä nähnyt esimerkiksi masai-kylän taloja tai muita kansan tavallisia asuntoja?

Jutussa kuvattiin lyhyesti ja aivan oikein sitä, miksi ruusubisnes soveltuu huonosti pienyrittäjille. Tietoa olisi voitu täydentää sillä, että ruusu - toisin kuin muut Reilun kaupan tuotteet - on tuoretuote ja vaatii perille Suomeen asti katkeamattoman kylmäkuljetusketjun. Ja kun ruusut myydään elintarvikehuoneistoissa, niiden on oltava kukkapenkkiin asti jäljitettäviä, mikä ei olisi mahdollista, jos ne kerättäisiin sekalaiselta ryhmältä pienviljelijöitä.

Oserianin pyrkimys välttää veroja oli jutussa mielenkiintoinen piirre, sellaista havaintoa ei ole näihin Reilun kaupan kuvioihin aiemmin liittynyt. Luulisi että kaupunki pystyisi ottamaan tiukemman otteen kunnallisverojen suhteen - vaan mitkähän ne säännökset lienevät? Liechtenstein onkin sitten jo kiemuraisempi paikka - eipä taida FLO-CERT pystyä työntekijöiden oikeuksia ja ympäristöasioita varmistaessaan tutkimaan myös omistajien veronmaksukuvioita? Sisältyykö tarinaan implisiittinen oletus, että kehitysmaiden pienyrittäjät ja viljelijät ovat kunnalleen moitteettomia veronmaksajia, kun taas isommat yritykset välttävät verot?

Huomio, huomio! Ohjelmassa ei puhuttu ollenkaan siitä, mitä voittoja Reilun kaupan yhdistys ruusukaupasta saa. Kannattaa katsoa ohjelma uusiks, ettei jää vääriä mielikuvia. Jos tarkoitat sitä nuorta herraa, jota haastateltiin, niin hän tais olla se kukkien markkinointifirman edustaja. Ei siis sama asia kuin Reilun kaupan yhdistys. Halusin vaan korjata, ettet hauku väärää puuta! (Ehkä motin olis pitäny kysyä, että paljonko se Suomen yhdistys kukista saa.)

Ohjelmaa katsoessa vaivasi, suorastaan ärsytti se, että haastettelupätkistä ei käynyt ilmi, että kritisoivatko kenialaiset haastateltavat reilun kaupan kukkatilojen vai kenialaisen kukkatilojen toimintaa yleensä? Joskus aikaisemminkin samanlainen hämäräperäisyys on vaivannut Motin juttuja. Tulee mieleen, että asioita hämärretään tarkoituksellisesti, jotta ohjelmat saataisiin näyttämään siltä kuin halutaan. Sama koskee tuota toimittaja Sipolan bloggausta, jossa hän kertoo, että "mies" oli vastannut reilun kaupan kattojärjestöstä Saksasta. Eikö olisi reilua kertoa, että kuka mies siellä langan toisessa päässä oli? Onhan sillä merkitystä, että vastaako siellä joku asian kunnolla tunteva kukka-alan ihminen vai yleismiesjantunen.

Tietääkseni reilun kaupan kriteerejäkin kehitetään koko ajan. Minusta on kyse naiiviudesta, jos jonkun lähtöoletus on, että joku järjestelmä olisi niin täydellinen, että sitä käyttämällä kaikki maailman/kaupankäynnin epäoikeudenmukaisuudet saataisiin korjattua. Asioita pitää suhteuttaa siihen, mikä on normaalikäytäntö. Osoittaa aika huonoja pohjatietoja maailmankaupasta, yritysten toimintafilosofioista, kuluttajakäyttäytymisestä jne. jos luulee, että yksi reilun kaupan merkki voisi taata, että kaikki toimii alusta loppuun (eli esimerkiksi kasvihuoneeseen muovin kaupanneesta ihmisestä K-kaupan kassaan asti) ihan moitteetta. Ei yksi taho voi ottaa kontolleen kaiken kontrolloimista. Tai sitten me maksaisimme niistä reiluista kukista todellakin niin paljon, ettei niitä myytäisi täällä lainkaan.

Sitä paitsi, iso kysymys minusta on, että miksi Mot otti hampaisiinsa Keskon eikä suomalaisia kukkakauppoja? Tietääkseni reilun kaupan ruusut maksavat paikallisessa citymarketissani alle 5 euroa (10 kpl), mutta paikallisessa "tavallisessa" kukkakaupassa kymmenestä ruususta joutuu pulittamaan vähintään tuplat, yleensä lähemmäs 15 euroa. Ja kukkakaupan ruusut eivät ole reiluutta nähneetkään, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että ovat kotimaista tuotantoa. Miksi Mot ei siis kysynyt, että mihin se kukkakauppojen hinta perustuu ja paljonko ne maksavat kenialaiselle työntekijälle prosenttiosuuksina kukkien loppuhinnasta? Tämä askarruttaa tämmöistä tavallista kuluttajaa enemmän.

Tästä ohjelmasta tuli sellainen olo, että siinä huiskittiin ja mätkittiin vähän sinne tänne ilman, että katsojalle kuitenkaan annettiin tarpeeksi faktaa, mihin ohjelman tarjoamien mielikuvien luominen perustui.

Nim. Pistää ajattelemaan

Ihmettelen kovasti, mikä ongelma on siinä, että reilu lisä maksetaan tuottajahinnasta? Johonkinhan sen lisän pitää perustua ja vielä mielellään sellaiseen hintaan, joka ei vaihtele kaupparyhmittäin tai maittain, vaan on jokaiselle maalle ja kaupparyhmälle tasa-arvoinen. Ajatelkaa esim. Suomea, jossa tuotteet jo kuljetusten takia maksavat enemmän kuin esim. Keski-Euroopassa. Jos suomalaiset kaupat maksaisivat reilun lisän perustuen jälleenmyyntihintaan, olisivat reilun kaupan tuotteet vieläkin kalliimpia verrattuna keski-Euroopan maiden reiluihin tuotteisiin, kun sekä reilu lisä että kuljetusmaksut olisivat suuremmat. Hintaero myös normaalituotteisiin Suomen sisällä olisi suurempi.

Toisekseen, jos reilu lisä perustuisi johonkin suurempaan lukuun, olisi todennäköistä, että se prosentti olisi alunperin määritelty pienemmäksi ja lisä dollareina olisi jokseenkin saman suuruinen. Tuottajahintaan perustuva lisä on selkeä, tasa-arvoisempi ja helpommin valvottava. Tämän vuoksi kysymyksen asettelu on mielestäni vähän outo. Voisi mieluummin kysyä suoraan, miksi lisä ei ole suurempi. Määrittelyperusteiden kyseenalaistaminen tuntuu väärältä ja turhalta.

Peruskuluttajilla on jonkinlainen "kipuraja" siinä, kuinka paljon enemmän ovat valmiita eettisistä tai ympäristöystävällisistä tuotteista maksamaan. Jos reilut tuotteet olisivat vieläkin reilumpia, ne eivät luultavasti menisi kaupaksi, paitsi korkeintaan hyvin rajalliselle valveutuneelle ryhmälle. Lopullinen reilu lisä kertyy myydyistä volyymeistä enemmän kuin siitä että lisän suuruutta nostettaisiin.

Kuten edellisetkin ovat kommentoineet, jostakin pitää aloittaa. Mielestäni pitää toki olla kriittinen ja antaa parannusehdotuksia, mutta on ikävää, jos yritetään murentaa hyvään tähtääviä hankkeita, vaikka kuinka liiketoimintaa olisivatkin. Täällä maailmassa on paljon asioita, jotka ovat oikeasti huonosti. Oletteko muuten kuulleet lauseesta "Doing well by doing good"? Ei kaiken hyvän tarvitse tuottaa tappiota vaan itse asiassa vastuullisuus ja pitkäjännitteinen toiminta voi olla kaikille kannattavaa. Mutta jos hyvää tahtovat joutuvat enemmän silmätikuksi kuin tavalliset kiireiset, kustannuksia karsivat yritykset, vastuullisuudesta puhuminen ei ehkä kannatakaan.

terveisin,
Tiina

Kiitos Simo Sipolalle ohjelmasta ja kommenteista.

Reilun kaupan merkkijärjestelmää kehitetään kun maailma ympärillä muuttuu, ja on hyvä keskustella siitä, mihin suuntaan järjestelmää pitäisi viedä. Tällä kertaa emme ole samaa mieltä oikeasta suunnasta, mutta sehän on hyvä lähtökohta keskustelulle.

Tässä vastauksia tällä palstalla esittämiisi huomioihin:

- Millaisten yritysten tai tuottajien tulisi päästä Reilun kaupan järjestelmään?

Olet aivan oikeassa: Reilun kaupan merkkijärjestelmä on avoin kaikille yrityksille, jotka sitoutuvat noudattamaan Reilun kaupan kriteereitä (esim. maksamaan tuottajalle takuuhinnan ja Reilun kaupan lisän). Reilun kaupan tuotteilla kauppaa käyvien yritysten toimintaa ei sertifioida ylipäätään, vaan sertifiointi koskee tuotteita ja raaka-aineita. Yritykset saavat käyttää Reilun kaupan merkkiä vain sertifioitujen tuotteiden ja niiden markkinoinnin yhteydessä.

Reilua kauppaa käyvissä yrityksissä on pieniä, suuria, monikansallisia, kaupallisesti toimivia sekä voittoa tavoittelemattomia yrityksiä. Sertifiointi sopii kaikille yrityksille ja se on normaalia kaupankäyntiä, joka saa olla myös kaupallisesti kannattavaa niin kehitysmaiden tuottajille, kauppaa käyville yrityksille kuin vähittäiskaupoillekin. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni viljelijä ja suurtilojen työntekijä hyötyy Reilusta kaupasta – mitä enemmän Reilua kauppaa käydään, sitä suuremmat ovat hyödyt kehitysmaissa.

Pitkällä tähtäimellä Reilu kauppa järjestelmänä ei ole itsetarkoitus. Tavoitteemme on, että kaikki kehitysmaatuotteet tuotetaan asiallisissa oloissa, ja jos siihen joskus päästään, Reilu kauppa on saattanut tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Kuten vastineessamme (http://www.reilukauppa.fi/?264&cmsshow=190;news) todetaan, Reilu kauppa ei kuluttajavetoisena järjestelmänä pysty poistamaan kaikkia köyhyyden ja globalisaation ongelmia. Merkkijärjestelmä syntyi kehitysmaiden pienviljelijöiden aloitteesta, eivätkä he halunneet käydä Reilua kauppaa esimerkiksi kansainvälisten verotuskäytäntöjen muuttamiseksi, vaan tullakseen toimeen omalla työllään. Meidän tavoitteemme onkin edelleen se, että kehitysmaiden köyhät tuottajat ja työntekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, ja että heidän tuotteensa pääsevät rikkaiden maiden markkinoille. Jos haluaa saada aikaan muutoksen, kannattaa miettiä tarkkaan, mitä pystyy muuttamaan ja keskittyä siihen.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että myös yritysten verotuskäytäntöjen muuttaminen on tärkeää, mutta asiaan on vaikea vaikuttaa ruokaostoksilla. Verotuskäytäntöjen muuttaminen on valitettavan vaikeaa jopa kansallisen tason poliittisessa päätöksenteossa; asiassa tarvitaan globaalia valtioiden välistä yhteistyötä. Oserianin tilan verotuksen kohdalla ohjelmasi käsitteli vain kunnallisveroa, jota alueen kukkatiloilta ei ole ymmärtääkseni kerätty. Katsojille jäi uskoakseni sellainen käsitys, ettei Oserian maksaisi Keniassa veroja lainkaan. Tämä ei pidä paikkaansa: Oserian maksaa normaalia 30 prosentin yritysveroa sekä monia muita Keniassa perittäviä veroja ja veroluonteisia maksuja.

- Miksi Reilun kaupan lisää ei määritellä vähittäiskauppahinnasta, vaan tuottajahinnasta?

Hintatietojen kerääminen ja valvominen eri puolilla maailmaa olevista vähittäiskaupoista edellyttäisi valtavan määrän uutta byrokratiaa. Näin ollen järjestelmän muuttaminen esittämälläsi tavalla nostaisi roimasti – ja mielestäni turhaan – Reilun kaupan merkkijärjestelmän pyörittämiskustannuksia. Nykyjärjestelmässä kukkien ostaja (ns. traderi) maksaa Reilun kaupan lisät osana normaalia liiketoimintaa, eikä tämä lisiä maksaessaan tiedä tuotteen lopullista vähittäiskauppahintaa.

Lisäksi uudistuksesi nostaisi luultavasti tuotteen hinnan niin korkeaksi, etteivät ne menisi enää kaupaksi, ja siten viljelijät ja työntekijät eivät hyötyisi merkkijärjestelmästä lainkaan. Toinen mahdollisuus olisi, että kaupat tinkisivät omasta katteestaan niin paljon, ettei Reilun kaupan tuotteiden myyminen olisi niille enää kannattavaa. Tässä tapauksessa Reilu kauppa muuttuisi pienimuotoiseksi kehitysavuksi, joka hyödyttäisi vain hyvin pientä määrää viljelijöitä ja työntekijöitä. Meidän tavoitteemme ei ole muuttaa pientä määrää kaupankäynnistä kehitysavuksi, vaan tehdä kaikesta kehitysmaakaupasta sellaista, että tuotteita tuottavat viljelijät ja työntekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen.

- Reilun kaupan yhteistyöjärjestö FLO ei ole ”bisnes”, jonka tarkoitus on tuottaa voittoa. Kyseessä on voittoa tavoittelematon järjestö, joka asettaa Reilun kaupan kriteerit ja jota ilman Reilun kaupan merkkijärjestelmää ja sen hyötyjä viljelijöille ja työntekijöille ei olisi olemassa.

Valvonnasta vastaava FLO-CERT on erotettu omaksi kokonaisuudekseen, jotta kriteerien asettaminen ja niiden valvominen olisivat eri käsissä. FLO-CERT on yhtiö, jonka liiketoiminnalla katetaan sertifiointikulut hyvän kansainvälisen sertifiointitavan edellyttämällä tavalla. Reilun kaupan sertifioinnissa on sitouduttu ISEALin (International Social and Environmental Accreditation and Labelling Alliance) ohjeisiin hyvästä sertifioinnista. ISEAL on eettisten sertifiointimerkkien yhteinen aloite, jonka säännöillä vahvistetaan vapaaehtoisten sosiaali- ja ympäristöstandardien luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä. Muun muassa Maailmanpankki, YK:n maatalousjärjestö FAO ja Euroopan parlamentti ovat tuoneet esiin ISEAL–säännöstöä luotettavuuden ja vapaaehtoisen standardoinnin mittarina. Ks. http://www.isealalliance.org/.

- Väitteesi siitä, että pientilallinen maksaisi FLO-CERTin valvontakäynnistä muutaman tonnin, on virheellinen. Yksittäiset pientilalliset eivät maksa omien tilojensa tarkastuksia yksitellen, vaan heidän kohdallaan tarkastusmaksuista vastaa pientilallisten muodostama osuuskunta. Kun osuuskunnan maksamat tarkastusmaksut jaetaan kaikkien viljelijäjäsenten kesken, maksu perhettä kohden ei käytännössä juuri koskaan nouse yli 10 dollarin vuodessa. Jos tämäkin on liikaa, osuuskunnat voivat saada FLO:lta tukea sertifiointimaksuihin. Viime vuonna FLO tuki yli sataa osuuskuntaa sertifiointimaksujen hoitamisessa.

Lisätietoa tarkastusmaksujen määrästä löytyy täältä: http://www.flo-cert.net/flo-cert/main.php?id=13.

Terveisin,
Janne Sivonen
Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö

Teidän järjestelmänne näyttää päällepäin siltä, että rekisteröidyttäessä tarvitaan nimimerkki. Jos suositte oman nimen käyttöä, niin antakaa siitä selkeämmät ohjeet.

Ruusuilla on aika vaatimaton veroparatiisi. Suomessa kun toimii TE500-yritys, joka on vapautettu kaikista veroista, mitä valtio perii seinän takana toimivalta kilpailijalta. Lisäksi tällä huippuyrityksellä on kymmenen prosentin bonus. Kun asiakas ostaa tuotteen kympillä, yrityksen toiseen takataskuun vilahtaa kympistä yksi euro. Seinän takana toimiva kilpailija puolestaan joutuu tilittämään tämän euron lääninhallitukselle.

Asento!, Lepo! Lako!

P.S. Tietenkin "reilun kaupan"-maksu, voitaisiin periä kukista per FOB Amsterdam, mutta sitten maapallon kaikkien reilun kaupan tuotteilla pitäisi olla yhteinen kauttakulkupiste. Tämä tuskin on mahdollista.
P.S.S. Omistan Keskon osakkeita 1000 kappaletta, lisäksi olen Osuuskaupan osakas, mutta oma subjektiivinen tulkintani on, ettei sillä ole vaikutusta tähän kirjoitukseen, enkä näe Keskon toiminnassa moitittavaa koskien tätä jaksoa tai sitä perunajaksoa. Kaikkea kun ei voi vaan auditoida, vaan pitää luottaa kumppaneihin. Tosin Reet Nurmi taisi vaatia kunnan viranomaisille Orwellin kaukoputkia, mutta se vaatimus käsittäkseni koski vain suomalaisia miehiä, jotka ovat ostaneet Thaimaasta kodinkoneen.

Kiitos keskustelijoille, erityisesti Janne Sivoselle, kirjoituksista.

Jatkan keskustelua ja vastaan joihinkin eri kirjoituksissa esitettyihin väitteisiin – poikkeuksellisesti myös niihin, jotka on esitetty nimimerkin suojista.

Ensinnäkin ohjelman epämääräisyydestä. Olen pahoillani, jos ohjelmasta jää epämääräinen kuva. Ohjelma jakautui eri osiin, jotka tarkkaavainen katsoja varmasti huomasi. Yhdessä osassa käsiteltiin nimenomaan Oseriania, toisessa Reilun kaupan järjestelmää ja kolmannessa kenialaista kukkateollisuutta yleensä, neljännessä Oserianin emoyhtiötä jne.

Joku47 kirjoittaa, että "nairobilaiselle professorille annettiin mahdollisuus kutsua asuntoja ahtaiksi... vaan onko kuvausryhmä nähnyt esimerkiksi masai-kylän taloja tai muita kansan tavallisia asuntoja?"

Oletko muuten sinä, Joku47, viettänyt yhtään yötä tavallisessa afrikkalaisessa asunnossa, jossa ei ole sähköä, ei juoksevaa vettä eikä vaahtomuovipatjaa? Minä olen. Mutta ehkä Joku47 on myös.

Professori Mavuti kommentoi kukkatilojen työntekijöiden asuntoja yleisesti, mikä kävi asiayhteydestä ilmi. Ohjelma näytti yhden työntekijän, Josphat Mutachin, asunnon.

Ohjelmaa tehdessämme vierailimme useissa eri Naivashan alueen kylissä. Näimme, ja siis myös kuvasimme, niitä tavallisen kansan asuntoja.

Toiseksi, Oserian ei näyttänyt meille työntekijöiden asuinaluetta. Tyhjillään olevan koulurakennuksen sekä lastentarhan/päiväkodin näimme.

Valitettavasti kaikkea kuvamateriaalia ei voinut käyttää ohjelmassa. Eikä se olisi ollut tarkoituksenmukaista, koska kyseessä ei ollut Oseriania esittelevä mainoselokuva.

Nimimerkille "Pistää ajattelemaan" kerrottakoon, että blogi-merkinnässäni mainittu "mies" on FLO Internationalin standardointijohtaja Andreas Kratz.

Jos joku ihmettelee, miksi ohjelma käsitteli nimenomaan Keskoa, syy on yksinkertainen: ainoastaan Kesko tuo kenialaisia Reilun kaupan ruusuja Suomeen.

Tiedoksi nimimerkille "Katsoisitko tarkemmin": Reilun kaupan edistämisyhdistys sai viime vuonna Keskolta kenialaisista ruusuista lisenssimaksua 61 200 euroa. Tieto on peräisin yhdistykseltä. Keskon mukaan se maksoi ruusuista samana vuonna Reilun kaupan lisää noin 80 000 euroa.

Ja nimimerkille ”Mikä ongelma reilussa lisässä?” tiedoksi: Reilun kaupan tuotteet eivät välttämättä ole Suomessa sen kalliimpia kuin Keski-Euroopassa. Esimerkiksi Britannian suurimassa vähittäiskauppaketjussa Tescossa Reilun kaupan ruusut ovat huomattavasti kalliimpia kuin Keskossa.

Sitten vielä Reilun kaupan lisästä. On outoa vedota siihen, että lisää ei voisi määritellä kuluttajahinnasta, koska se olisi niin monimutkaista tai kallista. Tietotekniikka mahdollistaa huomattavasti monimutkaisemmat järjestelmät kuin tuotteiden hintojen seurannan. Kyse on pikemminkin tahdosta, ei liiallisesta monimutkaisuudesta. Sitä paitsi, mikä estää Reilun kaupan yhdistyksiä tai FLO Internationalia velvoittamaan vähittäismyyjiä kertomaan, millä hinnalla ne ruusuja myyvät?

Pieni velvoite tuskin karkottaisi vähittäismyyjiä. Reilun kaupan merkki on niin hyvä brändi, että kauppaketjut ottavat sen mielellään käyttöön. 50 Reilun kaupan tuotetta 5 000 tuotteen valikoimassa kohentaa kummasti kauppaketjun imagoa. Tämän tietää myös Kesko.

Ja entä sitten, jos kustannukset nousevat per ruusukimppu ja jos tuo kimppu maksaa kaupassa hieman nykyistä enemmän? Kuten nimimerkki ”Isoäiti” kirjoitti, ruusuja ostavalla suomalaisella tai länsieurooppalaisella kuluttajalla on varaa maksaa kimpusta vaikkapa euron verran nykyistä enemmän – varsinkin, jos hän tietää, että tuo euro menee kenialaisille työntekijöille.

Olennaista on, että Reilun kaupan lisä on oikeasti reilu. Nyt kuluttajalle – myös minulle ennen kuin tein ohjelmani – on muodostunut sellainen mielikuva, että lisä on reilu. Että se on merkittävä osa tuotteen vähittäismyyntihintaa, koska Reilun kaupan tuotteet maksavat yleensä huomattavasti enemmän kuin tavalliset, ns. ei-reilut tuotteet. Alle sentti ei ole paljon 4,90 eurosta, jonka ruusukimppu maksaa. Mutta viisi senttiä olisi jo merkittävästi enemmän.

Eikö FLO voisi velvoittaa vähittäismyyjiä kertomaan, kuinka paljon kussakin Reilun kaupan tuotteessa on reiluuslisää? Vai olisiko liian kiusallista kertoa, että viiden euron kimpussa on vajaan sentin lisä?

Kesko ei suostu kertomaan, kuinka paljon kenialainen ruusukimppu maksaisi ilman reiluuslisää. Arvaatte varmaan, miksi? Kauppa ei halua paljastaa katettaan. Eivätkä välikädet sitä, paljonko ne ottavat välistä.

Janne Sivonen kirjoitti, että ”FLO-CERT on yhtiö, jonka liiketoiminnalla katetaan sertifiointikulut hyvän kansainvälisen sertifiointitavan edellyttämällä tavalla”. Minä en kaipaa hyvän sertifiointitavan määritelmää vaan yhtiön tilinpäätöksen. Siitä näkisi, miten yhtiö käyttää varansa ja kuinka kannattavaa bisnestä sertifiointi on.

Sivonen kirjoitti myös, että ”Reilun kaupan tuotteilla kauppaa käyvien yritysten toimintaa ei sertifioida ylipäätään, vaan sertifiointi koskee tuotteita ja raaka-aineita”.

Eihän se pidä paikkaansa. Jos olen ymmärtänyt lukemani ja kuulemani oikein, niin Reilun kaupan merkin tarkastuskäynnillä varmistutaan siitä, että yritys maksaa työntekijöilleen kunnon palkkaa; että työntekijät saavat vapaasti päättää liittymisestään ammattiliittoon; että yritys noudattaa terveys- ja ympäristölainsäädäntöä jne.

Jos Sivosen väite pitäisi paikkaansa, niin sertifiointitarkastus tehtäisiin vain yhdelle yrityksen osastoista. Silloinhan esimerkiksi ruusuosaston työntekijät saisivat kunnon palkkaa, mutta neilikkaosaston työntekijät eivät saisi, koska ruusukimput ovat Reilun kaupan merkillä varustettuja, mutta neilikat eivät. Tai että ruusuosaston työntekijät saisivat ilmaisen terveydenhuollon, mutta neilikkaosaston työntekijät eivät saisi, koska neilikat eivät täytä Reilun kaupan ehtoja. Eihän se niin ole, toivottavasti.

Lopuksi, Reilun kaupan järjestelmä ilmoittaa olevansa avoin. Mutta mitä avoimuutta sellainen on, että tuottajien tarkastusraportit eivät ole julkisia? Jos niihin sisältyy yrityssalaisuudeksi katsottavia tietoja, niin ne voidaan helposti poistaa tai yliviivata.

Jos raportit olisivat julkisia, kuka tahansa kuluttaja voisi tarkistaa, tekeekö tuottaja asiat niin kuin se sanoo tekevänsä. Tällöin voisi myös varmistua siitä, että reiluuslisä todella käytetään kokonaan työntekijöiden hyväksi. Nyt se ei ole mahdollista.

Halusin ohjelmaa tehdessäni tarkistaa, käyttääkö Oserian kaikki sille maksetut Reilun kaupan lisät työntekijöiden hyväksi. Olin kuullut Kenian maataloustyöntekijöiden liitolta KPAWU:lta, että näin ei tapahtuisi. Mutta koska kukkatila ei antanut FLO:lle lupaa luovuttaa itseään koskevia tarkastusraportteja minulle, epäilyt jäävät elämään.

Simo Sipola
toimittaja, MOT

Et ole edelleenkään vakuuttunut siitä, ettei Reilun kaupan lisän määräytymisperustetta kannata muuttaa tuotteiden vähittäishintoihin perustuvaksi.

Pelkästään Euroopassa on varovaisesti arvioiden kymmeniä tuhansia vähittäiskauppoja, ja erilaisia Reilun kaupan tuotteita on tuhansia. Olen edelleen sitä mieltä, että seurannan ja valvonnan ulottaminen tuhansien eri tuotteiden hintoihin kymmenissä tuhansissa kaupoissa loisi suuren määrän byrokratiaa ja lisäisi tarpeettomasti järjestelmän pyörittämiskustannuksia. Mutta ehkä nyt ei auta kuin todeta, että tästä asiasta me olemme eri mieltä.

En kuitenkaan haluaisi jumittua jankkaamaan Reilun kaupan lisän määräytymisperusteita. Se, mitä ehdotuksellasi tavoittelet, on paljon tärkeämpää: haluat kasvattaa Reilun kaupan hyötyjä viljelijöille ja työntekijöille. Reilu kauppa takaa kehitysmaiden tuottajille paremmat hyödyt kuin mikään muu sertifiointijärjestelmä. Esimerkiksi Reilun kaupan lisä on vain yksi Reilun kaupan monista hyödyistä. Tärkein asia esimerkiksi suurilla kukkatiloilla on kriteerien mukainen, asiallinen ja asteittain nouseva palkka työntekijöille. Tärkeä hyöty on myös esimerkiksi se, että lapsityövoiman hyväksikäyttö on kiellettyä. Silti hyötyjen kasvattamismahdollisuuksien pohtiminen on aina paikallaan. Sinun ehdotuksesi lisäksi hyötyjä voisi lisätä esimerkiksi kasvattamalla Reilun kaupan lisän prosenttiosuutta tuottajahinnasta. Tai nostamalla pienviljelijöille maksettavaa takuuhintaa, niin kuin ensi kesäkuussa kahvin kohdalla tapahtuukin.

Kaikki kuluttajat eivät kuitenkaan ole halukkaita maksamaan eettisistä tuotteista yhtä paljon kuin tämän palstan nimimerkki ”Isoäiti”. Kyse ei ole vain yhdestä yksittäisestä ruusuostosta: Reilun kaupan tuotteita on Suomessa satoja ja niitä tulee koko ajan lisää, joten korkeampaa hintaa pitäisi siis maksaa hyvin monesta tuotteesta. Jossain kohtaa tulee vastaan raja, jossa kohonnut hinta laskee tuotteiden myyntiä ja Reilusta kaupasta hyötyvien viljelijöiden ja työntekijöiden määrää. Jos järjestelmä muutettaisiin Simo Sipolan sanoin reilusta ”tosireiluksi”, jäljelle jäävät harvat viljelijät toki hyötyisivät Reilusta kaupasta aiempaa enemmän.

Nykyinen hyötyjen taso on määritelty sellaiseksi, että viljelijät hyötyvät järjestelmästä merkittävästi, mutta tuotteiden hinta pysyy silti sellaisella tasolla, ettei Reilu kauppa jää pieneksi marginaali-ilmiöksi. Mielestäni tämä on hyvä suunta, jos lähdetään siitä, että kaikki kehitysmaatuotteet pitää tuottaa asiallisissa oloissa.

On myös hyvä muistaa, että viljelijät ja työntekijät ovat olleet mukana päätöksenteossa, kun hyötyjen nykytasosta on sovittu. Reilun kaupan kriteerit asettavan komitean jäsenistä 1/3 on viljelijöiden ja työntekijöiden edustajia, 1/3 yrityksiä ja 1/3 merkkiyhdistyksiä.

Kysyit myös, miksi FLO-CERTin valvontaraportit eivät voisi olla julkisia. Valvontaraportin julkistaminen ilman asianosaisen lupaa ei ole hyvän sertifiointitavan mukaista. Valvottavilla on oikeus pitää itseään koskeva tieto luottamuksellisena, jos he niin haluavat. Ongelmattomienkin raporttien sisältämää tietoa voi käyttää myös väärin, aivan kuten vaikkapa potilastietoja, vaikka niissä ei olisikaan tietoja sairauksista. Ja vaikka valvottava ei olisi tehnyt mitään väärää, jokainen varmasti ymmärtää, että valvontaraporttien julkistaminen lisäisi valvottavien kiusausta kaunistella totuutta.

Muun muassa näistä syistä yksikään sertifiontijärjestelmä (Reilu kauppa, luomu, Rainforest Alliance jne.) ei julkista valvontaraporttejaan. Jos Reilu kauppa tekisi tässä asiassa poikkeuksen, valvontamme menettäisi tuotteiden luotettavaa sertifiointia säätelevän ISO 65 -standardin. Maailman johtavan standardoimisjärjestön myöntämä ISO 65 -standardi lienee merkittävin mahdollinen ulkopuolinen takuu siitä, että valvonta tekee sen mitä se sanoo tekevänsä. (Mikään muu sosiaalinen sertifiointijärjestelmä ei ole vielä saavuttanut ISO-akkreditointia ja saanut omaa valvontaansa ulkopuolisen tahon eli ISOn valvontaan). Sanoit, että sinua ei hyvän sertifiointitavan määritteleminen kiinnosta. Uskon sinun silti ymmärtävän, ettei luotettava sertifiointijärjestelmä voi suhtautua asiaan samalla tavalla. Hyvän sertifiointitavan noudattaminen on merkkijärjestelmälle yhtä tärkeää kuin hyvän journalistisen tavan noudattaminen toimittajalle.

Miten voi siis olla varma, että Oserianin tila käyttää Reilun kaupan lisänsä työntekijöiden hyväksi? Jos tila vetäisi lisiä välistä, se menettäisi sertifioinnin ja oikeuden käyttää Reilun kaupan merkkiä. FLO-CERTin tarkastukset osoittavat, ettei näin ole käynyt. Eli niin kauan kuin Oserianin tuottamia kukkia näkyy kaupassa, voi luottaa siihen, että asiat ovat kunnossa.

Reilun kaupan valvonta on kuitenkin parasta, mitä sosiaalisen sertifioinnin piiristä löytyy. Reilun kaupan lisien käyttöä FLO-CERTin tarkastaja valvoo seuraavasti:
- Lisien käytöstä vastaavan työryhmän jäseniä haastatellaan ilman työnantajan läsnäoloa. Työryhmän työsuunnitelma ja raportit lisien käytöstä käydään läpi.
- Lisillä toteutettujen hankkeiden tarjouspyyntöjä, saatuja tarjouksia, kuitteja ja Reilun kaupan lisille perustetun erillisen pankkitilin tiliotteita verrataan toisiinsa.
- Tarkastaja arvioi myös tarjouksien ja ostettujen materiaalien hintojen oikeellisuuden. Hän tuntee paikallisen hintatason ja osaa siis arvioida, paljonko esimerkiksi rakennuksiin käytetyn sementin, peltikaton tai rakennusmiehen työn tulisi maksaa.
- Toteutettuja hankkeita tarkastetaan vierailemalla satunnaisesti valittujen hankkeiden toteutuspaikalla (esim. rakennukset, joita hankkeilla on rakennettu).
- Tulevien hankkeiden osalta valvoja vertailee työsuunnitelmaa ja sille laadittua budjettia, tarkastaa tarjouspyynnöt ja tarjoukset sekä vierailee työmaalla, jos jotain jo rakennetaan. Valvoja haastattelee myös työntekijöitä tarkistaakseen, että heitä on konsultoitu.
- Reilun kaupan lisien maksamista valvotaan seuraamalla lisille perustetun pankkitilin rahaliikennettä tiliotteista. Nostoja verrataan kuitteihin ja budjettiin. Jos tili on paikallisessa valuutassa, käytettyjen valuuttakurssien oikeellisuus tarkastetaan. Lisien käytöstä päättävän työryhmän jäseniä haastatellaan, jotta tiedetään, tietävätkö työryhmän jäsenet taloustilanteen.

Oserian on tarkastettu useampipäiväisillä valvontavierailuilla maaliskuussa 2006, maaliskuussa 2007 ja maaliskuussa 2008 sekä päivän mittaisella seurantavierailulla marraskuussa 2007.

Lopuksi vastaan vielä kysymykseesi siitä, mitä tarkoittaa se, ettei Reilu kauppa sertifioi yritysten koko toimintaa, vaan Reilun kaupan tuotteita ja niihin käytettyjä raaka-aineita. Esimerkiksi Oserianin kukkatilalla sertifiointi koskee koko tilan tuotanto-oloja: kaikki työntekijät työskentelevät asiallisissa oloissa ja saavat parempaa palkkaa siitä huolimatta, etteivät kaikki tilalla tuotetut kukat päädy Reilun kaupan markkinoille. Sertifioidun tilan omistava yritys saattaa kuitenkin omistaa myös muita tiloja, tai teoriassa vaikkapa kännykkätehtaan. Se, että me olemme sertifioineet yhden tilan, ei siis tarkoita sitä että me olisimme sertifioineet yrityksen kaikki toiminnot. Esimerkiksi kännyköitä Reilun kaupan merkkijärjestelmä ei sertifioi.

Niinpä tilan omistava yritys tai tuotteita Suomessa myyvä vähittäiskauppa eivät ole sertifioituja kokonaisuudessaan. Siksi ne eivät voi laittaa firman kirjekuoriin tai pääkonttorin katolle Reilun kaupan merkkiä oman logonsa viereen. Merkki sertifioi tuotteita ja raaka-aineita, ja siksi sitä saa käyttää vain sertifioiduissa tuotteissa tai niistä kertovissa mainoksissa ja esitteissä. Sertifioinnin tavoite on tarjota asiallinen korvaus kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille tehdystä työstä. Tämän toteutumista valvotaan, ja jos tuotteet on tuotettu meidän vaatimustemme mukaisesti, niissä saa käyttää Reilun kaupan merkkiä.

Parhain terveisin,
Janne Sivonen, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö

""motvirtanen | Ke, 07/05/2008 - 11:00

Arvoisat keskustelijat
----clip----
Suurin osa täällä kriittisinä esiintyvistä keskustelijoistahan ei ole paljastanut henkilöllisyyttään edes toimitukselle. Sanomalehtien yleisönosastoissa heidän kirjoituksiaan ei julkaistaisi ollenkaan, koska yksikään järkevä päätoimittaja ei mene vastuuseen tuntemattomien viesteistä."" Lainaus loppuu

Niin, olisi jättekivaa, jos tänne voisi kirjaantua suomalaisella ID-kortilla kuten Virossa. Kun virolainen serkku ostaa tietokoneeseen kymmenen euroa maksavan kortinlukija, voi hän äänestää, hoitaa pankkiasioita hakkerivapaasti, asioida viranomaisten kanssa etc muuta mukavaa. Pisteeksi iin päälle Viron valtio tarjoaa ID-kortin haltijalle oman sähköpostiosoitteen muotoa isiku @eesti.ee.

Suomessa samaan sähköiseen korttiin ollaan poltettu kai 40.000.000€, vastineesta ei taida olla tietoa.

Ylen omat keskustelujärjestelmät ovat siitä hauskoja, että niitä on ainakin kolme. Tämä, radiolla ainakin yksi sekä A-Talkin viikkokeskustelu. Rekisteröintivaihessa mikään niistä ei kerro, näkyykö kirjoittajan sähköpostiosoite ulkopuolisille, eli jos annat oikean osoitteen muotoa etunimi.sukunimi@piip.com, oletko kohta roskapostispämmin uhrina? Juu, oikea vastaus löytyy rekisteriselosteen kohdasta viisi.

Suosikkini omalla nimellään kirjoittavista yhteisön jäsenistä on Herra Motso Kala.

P.S Paras blogi ja keskustelupalstaviritys löytyy Ajatuskirjojen Jan Erolalta, siinä on näppärästi yhdistettu blog keskustelualustaan.