Puijasinko ministeriä?
Hannu Sokala – Mikään ei ole toimittajalle niin helppoa kuin ministerin puijaaminen.
Soitetaan vaan sihteerille ja ilmoitetaan, että halutaan tehdä haastattelu vaikka Suomen tulevaisuuden haasteista. Sitten ilmestytään paikalle ja aletaan tivata ministeriltä vastauksia sellaisiin pikkuseikkoihin, joista hän ei mitenkään voi olla perillä. Tällaisia pikkuseikkoja voisivat olla vaikka alijäämä Suomen makeiskaupassa tai toisen asteen koulutuksen keskeyttäneiden määrän kasvu Länsi-Suomessa.
Teinkö liikenneministeri Anu Vehviläiselle tämän tempun haastatellessani häntä ohjelmaan Euroopan unionin satelliittipaikannushankkeesta Galileosta? Joku voisi näin ajatellakin nähdessään haastattelua, jossa Vehviläinen ei ole oikein kärryillä.
Haastattelin Vehviläistä, koska Galileo kuuluu EU:ssa liikenneministereiden päätettäviin asioihin. Ennen haastattelua Vehviläisen sihteeri kysyi, mitä haastattelu koskisi. Ilmoitin hänelle sähköpostitse näin:
”Kysymykset tulisivat pitkälti liikkumaan sen ympärillä, miksi Suomi on korostanut hankkeen tärkeyttä. Ohjelmaan haastatellaan lisäksi mm. EU-komission ja EU-parlamentin edustajia.”
Galileon yleisten perusteluiden lisäksi olin ajatellut kysyä Vehviläiseltä Galileoon liittyvästä sotilasulottuvuudesta. Suomessa ei ole oikeastaan ollenkaan keskusteltu siitä, että Galileo voidaan ottaa myös sotilaiden käyttöön.
Haastattelussa kysyin aluksi Vehviläiseltä perusteluja sille, miksi Suomi on esiintynyt vahvasti Galileon puolesta. Lisäksi kysyin hänen näkemystään siitä, miksi Galileo on vuosikausia myöhässä.
Sitten siirryin kysymyslistassa sotilasulottuvuuteen. Kävi ilmi, että Vehviläinen ei tiennyt asiasta mitään. Häkellyin. Yritin vähän ”grillata” ministeriä asiasta, mutta oikeastaan ainoaksi tulokseksi jäi, että hän ei todellakaan tiennyt asiasta mitään.
Käsikirjoitusta tehdessäni päätin, että käytän ohjelmassa vain noita Vehviläisen vastauksia sotilaspoliittisiin kysymyksiin. Tämä oli tietenkin vähän epäreilu päätös, mutta sille on perusteensa. Ensinnäkin satelliittipaikannuksen sotilasulottuvuus on tärkeä asia, ja toisekseen Vehviläinen vastaa hallituksessa Galileo-hankkeesta – ja hänen pitäisi ainakin periaatteessa tuntea hankkeen kaikki merkittävät ulottuvuudet. Kolmas perustelu oli se, että pyrin näin luomaan ohjelmaan jännitettä: Vehviläisen osuus on dramaattisempi, kun hän esiintyy vain lopussa ja vastaa vain sotilaspoliittisiin kysymyksiin.
Ministerit eivät tietenkään voi olla perillä kaikista hallinnonalansa asioista. Minusta satelliittipaikannuksen sotilaskäyttö ei kuitenkaan ole pikkuseikka vaan niin iso asia, jota koskevia kysymyksiä voi hyvin esittää asiasta vastaavalle ministerille.
Vehviläistä enemmän tämä on kuitenkin isomman joukon ongelma. Suomessa on totuttu puhumaan puolustuspolitiikasta omituisilla termeillä ja sen verran epämääräisesti, että pienen piirin ulkopuolella asioista on vaikea olla perillä. Tällaiseen hämäräpuheeseen syyllistyvät niin poliitikot kuin puolustusvoimatkin. Eikä media ole hoitanut tätä leiviskää yhtään sen paremmin.
En piinaa Vehviläistä ohjelmassa sen takia, että haluaisin osoittaa hänen olevan harvinaisen taitamaton ministeri. Pikemminkin Vehviläinen on ohjelmassa osoittamassa sitä, että tästäkään sotilaspoliittisesta asiasta ei osattu Suomessa puhua ajoissa.
Vehviläisen koko haastattelu löytyy tekstiksi purettuna täältä.