Pistevoitto sudelle

”Mistä te oikein saatte aiheenne?” - Ajankohtaisohjelmien toimittajat ja tuottajat saavat alituiseen vastailla tähän kysymykseen, eikä siinä mitään. Ihmisille on mukava selittää, ettei tässä hommassa ole mitään salaperäistä.

Juttuvinkit tulevat tavallisilta ihmisiltä, siis keneltä tahansa, joka haluaa jollekin epäkohdalle julkisuutta. Toki toimittajat keksivät itsekin aiheita, yleensä kopioimalla niitä ulkomaiden tiedotusvälineistä – muistamme viime syksyn kohun poliitikkojen laiminlyömistä tv-maksuista. Ruotsin-tuontitavaraa koko kohu.

Sitten on näitä vinkki-ihmisiä, jotka ovat hautoneet ohjelma-ajatusta mielessään niin pitkään, että siitä on kasvanut ns. elämää suurempi elokuva. Pari varmistussoittoa voi kuitenkin riittää tuhoamaan hyvän tarinan heti alkuunsa, ja toimittaja on takaisin lähtöruudussa.

MOT:n toimittaja Martti Backmanilla on pitkän uran aikana kehittynyt ja kasvanut lähdeverkosto, joka tuottaa juttuvinkkejä tasaiseen tahtiin. Backmanin työtapaa luonnehtii yleensä se, että hänellä on vankka näkökulma tai hienommin sanottuna journalistinen hypoteesi jo jutun tutkimusvaiheessa.

Hypoteesi auttaa näkemään aiheen terävämmässä valossa kuin pelkkä tutkiskelu ilman mitään suuntaa. Mutta se ei tarkoita sitä, että tutkimuksen lopputulos olisi sama kuin ennakko-oletus.

Tällä kertaa aihe tuli Kainuun korvesta. Valtio myönsi viime marraskuussa tappoluvan kokonaiselle susilaumalle, ja tämä oli monille petojen ystäville liikaa. Oli epäilys, että Kainuun poromiehet liioittelevat susivahinkoja saadakseen enemmän korvauksia verovaroista. Sitä samaa vilunkiahan olivat harrastaneet norjalaiset lampaankasvattajat, jotka paljastettiin taannoin Norjan Ylen NRK:n dokumentissa. Juttu näytti selvältä.

Backman painui korpeen - mutta tuli muuttuneena miehenä takaisin. ”Ei jäänyt pienintäkään epäilystä siitä, että lisääntynyt petokanta on todellakin ajanut Kainuun porotalouden ahtaalle, ja vuosi 2006 on varmasti kaikkien aikojen synkin petovuosi Hallan paliskunnassa”, hän kirjoitti matkan jälkeen.

Todisteita huijauksesta ei löytynyt, vaikka Suomussalmen maataloussihteeri olikin hylännyt joitakin petovahinkoanomuksia todettuaan, että poro oli kuollut nälkään. Olimmeko menettäneet jutun?

Ei sentään. Matkailu avartaa, ja kuvausmatkailu erityisesti. Alkuperäisen hypoteesin tilalle löytyy yleensä uusi, ehkä entistä vähemmän dramaattinen tarina. Tällä kertaa se löytyi kysymällä, mitä järkeä koko Kainuun ja erityisesti Suomussalmen porotaloudessa on, kun susia tulee alueelle koko ajan lisää nauttimaan helpoista ja herkullisista aterioista?

Backman tuo esille yhden ratkaisun tähän ristiriitaan: korvattakoon porot seudun alkuperäisillä saaliseläimillä eli metsäpeuroilla. Sen jälkeen suomussalmelaiset voisivat rahastaa petoturisteja, joista on tullut hyvä tulonlähde naapurikunnan Kuhmon puolella. Tämä mm. professori-kansanedustaja, emeritusprofessori Erkki ”Susi” Pulliaisen kannattama ehdotus ei ole uusi, mutta ansaitsee myös valtakunnallista julkisuutta.

Mutta poromiehilläkin on oikeutensa. Miksi heidän pitäisi luopua tästä elinkeinostaan siksi, että jotkut susien ystävät haluavat järjestää alueelle petobongausmatkoja?

Backman jättää tämän kysymyksen avoimeksi: ”Yksiselitteistä vastausta tähän ei saatu, eikä sellaista ole olemassakaan. Kysymyksessä on puhdas arvovalinta, tässä tapauksessa vanhan elinkeinon ja siitä toimeentulonsa saavien muutamien ihmisten ja toisaalta niin hienon ja vähälukuisen eläinlajin kuin suden välillä.”

Entä näkyykö toimittajan alkuperäinen näkökulma lopputuloksessa, vaikka tarina muuttuikin matkan varrella? Miten sen nyt sanoisi: pistevoitto sudelle.

Ohjelman nimi sai kuitenkin jäädä avoimeksi: ”Susi vai poro?” Ehkä Kainuussa pitäisi järjestää asiasta kansanäänestys.