Pientä kiusaa katsojille
Tänään 5. toukokuuta nähtävässä MOT:n jaksossa käsitellään Kenian ruusutuotantoa, reilua kauppaa, globalisaatiota ja Ruokakeskoa, siis kaikille tuttua K-kauppaa.
Viimeistään ohjelman loppuminuuteilla katsojalla voi olla syytä hikeentyä: miksei Keskon edustaja ole mukana ohjelmassa, miksi häntä ei näy tv-ruudussa? Miksi tällaista yksipuolista journalismia?
Vastaavanlaisen ongelman kanssa on toimituksessa jouduttu painimaan ennenkin: miten paljon katsojille pitäsi selittää sitä, että joku osapuoli on kieltäytynyt haastattelusta?
Useinhan kieltäytymisen perimmäiset syyt ovat myös meille ohjelman tekijöille hämärän peitossa. "Se ei nyt vaan käy" on perustelu, josta katsoja ei tulisi hullua hurskaammaksi, ja jota ei kannata erikseen mainita.
Onneksi tällä kertaa Keskossa haluttiin selittää kieltäytymisen syitä. Saimme oikein lounaskutsun konsernin pääkonttoriin Helsingin Katajanokalle. Tapaamisessa olivat paikalla Keskon yhteiskuntavastuun kehitysjohtaja Ulla Rehell ja viestintäjohtaja Paavo Moilanen sekä allekirjoittanut.
Kupletin juonesta meillä oli aavistus jo aiemmin: Keskossa ei oltu tyytyväisiä 14. huhtikuuta esitettyyn MOT-jaksoon "K - hintakilpailun pimeä puoli", jonka oli toimittanut Kati Juurus. Ruokakesko oli valittanut Juurukselle siitä, että ohjelmassa mainittiin Keskon ostavan raaka-aineita nettihuutokaupalla.
Lounaalla tuli ilmi lisää harmin paikkoja, hyvin yksityiskohtaisia väitteitä Juuruksen ohjelman "asiavirheistä". Rohkenin olla eri mieltä: jutun faktat olivat kohdallaan. Yritin myös selittää, että jos toimittajan ja kohteen välillä on erimielisyyttä, asiasta voidaan keskustella mm. ohjelman nettisivuilla.
Kesko ei ole lähettänyt Juuruksen ohjelmaan oikaisu- tai vastinepyyntöjä. Moilanen ilmoitti, ettei keskustelu yleensä kannata. Tässä tapauksessa keskusliike oli pahoittanut mielensä niin syvästi, että se ei ainoastaan vaiennut jatkokeskustelusta vaan halusi rangaista MOT:n toimitusta kieltäytymällä myös Simo Sipolan haastattelupyynnöstä.
Kesko ei kuulemma ole koskaan aiemmin käyttäytynyt tällä tavalla, ja Moilanen lupasi ettei MOT:llekaan ole annettu mitään pysyvää porttikieltoa K-kauppoihin. Hieno juttu - mutta kiusa se on pienikin kiusa.
Joskus tuntuu, että viestintäihmiset eivät ihan aina ymmärrä keneen tällainen sinänsä inhimillinen kiukuttelu kohdistuu; Simo Sipola sai jutun tehtyä vallan hyvin ilman Keskon edustajan haastattelua. Kärsimään jäi tavalinen tv:n katsoja, joka olisi ehkä halunnut kuulla mitä reilua on siinä, että reilun kaupan voittoja päätyy veroparatiisiin.
Matti Virtanen
tuottaja, MOT
3 kommenttia
Ma 05.05.2008 @ 20:56
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa...
Taitaa K-ryhmä tehdä samaa "reilua kauppaa" Suomen maassakin, kuten nämä Menu ja Pirkka jalosteet, joista aikaisemmassa ohjelmassa puhuttiin.
Hyvä, että joku penkaisee tätäkin puolta asiassa.
Ma 05.05.2008 @ 21:28
Taitaa enemmän kertoa tuo kommentoimattomuus siitä, että toimintatavat eivät kestä päivän valoa.
Ja eiköhän tuokin "K - hintakilpailun pimeä puoli" -ohjelma senkin kerro aika selkeästi.
To 08.05.2008 @ 21:36
Kai K-ryhmä tekee jotain hyvää.
Jatkuvasti tulee lehdistötiedotteita miten Kesko on onnistunut, varsinkin ympäristöasioissa.
Mutta tietysti on mieleenkiintoista että WWF Suomen hallituksessa istuu Keskon edustaja. Miten tämä vaikuttaa WWF toimintaan? Ja miten kauan K-kauppiaat aikovat hyväksyä Keskon toimintatapvat?
