Ma 15.01.2007 @ 13:25Matti Virtanen

Perusteetonta perintää

Toimittaja Kati Juurus teki viime syksynä ohjelman avoimuudesta ja salailusta Euroopan Unionissa. Yksi tarkastelun kohteita oli maataloustukien julkisuus: olimme pyytäneet maatalousministeriöltä luetteloa Suomen sadasta suurimmasta tuensaajasta vuonna 2004. Ministeriö kieltäytyi, valitimme Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pitkästyttävää…

Puolitoista vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn lopputulos oli kompromissi: ministeriöllä oli oikeus kieltää luettelon julkistaminen, koska sellainen avoimuus on Suomessa lailla kielletty, tarkemmin sanottuna maaseutuelinkeinorekisterilailla. (Kuusiosainen yhdyssana – pankaa paremmaksi.)

KHO kuitenkin totesi päätöksessään, että yksittäiset maataloustukipäätökset ovat julkisia. Tämän jälkeen ministeriö lähetti meiltä mitään kysymättä tietopyyntömme kuntien maataloussihteereille, jotta he kokoaisivat ja lähettäisivät tiedot meille.

Marraskuun alussa posti alkoi kantaa Pasilaan maataloussihteereiden, maaseutuasiamiesten ja muiden vastaavien viranhaltijoiden lähettämiä kirjeitä. Samanlaista postia tuli pyytämättä ja yllätyksenä myös Ylen politiikan toimituksen päällikölle Olli Ainolalle, joka oli jättänyt ministeriölle samantapaisen asiakirjapyynnön vuonna 2005 ollessaan vielä Kauppalehden Presson palveluksessa.

Kuntien kirjeissä oli erilaisia laskuja tehdystä työstä ja kopioinnista. Summat vaihtelivat muutamasta eurosta 880:een per kunta. Ynnäsimme niitä Ainolan kanssa ja päädyimme yli 10 000 euroon – siis palvelusta, jota emme olleet kunnilta tilanneet.

Päätimme kuitenkin tehdä jutun ja koota luettelon, vaikka osa tiedoista puuttui. Soittelimme muuttaman päivän eri puolille Suomea täydentääksemme aineistoa. Työn aikana kävi ilmi, että ajoituksemme oli huono: osa maataloussihteereistä oli niin kiireisiä tukien maksatuksen vuoksi, että he eivät ehtineet kertoa kenelle niitä maksetaan.

Kun taulukko oli saatu valmiiksi ja ohjelma ulos, lähetimme laskut joulukuun lopussa takaisin kuntiin. ”Arvoisa maataloussihteeri”, alkoi palautuskirjeemme, jossa selitimme ettei tällainen kaupankäynti ole sopivaa. Jos ministeriö on kunnista jotain tilannut, niin ministeriön pitäisi maksaakin. Yleisradio ei voi suhtautua omien asiakkaidensa tv-maksuihin niin kevytmielisesti, että se voisi osallistua tällaisen ketjukirjeen kuluihin. Julkisuuslaista ei löydy perusteita laskutukselle…

Kunnat suhtautuivat kirjeeseen ymmärtäväisesti ja heittivät laskunsa roskiin, paria poikkeusta lukuun ottamatta. MOT sai viime viikolla vihaisen kirjeen Porin kaupungin maataloussihteeriltä, joka haluaa edelleen korvauksen siitä, että hän lähetti meille ministeriön pyynnöstä muutamia valokopioita. Jos Yleisradio ei maksa, Pori aikoo panna laskun perintäfirma Intrum Justitian perittäväksi.

Soitto Intrumin johtajalle paljasti, että perintätoimisto voi karhuta kunnan puolesta laskua, vaikka varsinaista kauppasopimusta ei olekaan. Esimerkiksi rästiin jääneet päivähoito- ja terveyskeskusmaksut peritään ilman sen kummempia selvityksiä. Johtaja myönsi, että tämä tapaus on erilainen. Mitään perintätoimeksiantoa ei Porista kuitenkaan vielä ole tullut, joten asiaan ei voi ottaa lopullista kantaa.

Jos perintäyhtiö rinnastaa Porin maataloustukien kopiolaskun maksamattomaan päivähoitomaksuun, porilaiset veronmaksajat saavat varautua pitkään oikeudenkäyntiin. Ehkä siitäkin on jotain hyötyä – työtä lakimiehille ja niin edelleen.

Lopuksi voisi suositella keskustan äänestämistä eduskuntavaaleissa sillä perusteella, että pääministeri Vanhanen lupasi MOT:n haastattelussa muuttaa maaseutuelinkeinorekisterilakia: ministeriön pitäisi luovuttaa tiedot suoraan omasta tietokannastaan.

Kerrankin täsmällinen vaalilupaus, joka on helppo toteuttaa, ja jonka taloudelliset vaikutukset ovat olemattomia. Toisaalta: samalla kannalla taitavat olla kaikki muutkin puolueet, joten jääköön suosittelematta.

3 kommenttia

Nyt oli jossakin uutissa että erään verkostomarkkinointifirman maksamattomat laskut on myyty eteenpäin. Laskutuslisät on ollut suurempia kuin suositukset ja se oli käräjäoikeuden mukaan ihan oikein.

Lupasimme tammikuussa, että Yleisradion asiakkaiden tv-maksuja ei käytetä maataloustukipäätösten kopiointi- ja postituskuluihin. Linja pitää: tiukkaa linjaa yrittänyt Porin maataloussihteeri ei ole ainakaan vielä siirtänyt perusteetonta saatavaansa perintätoimistolle.

Sen sijaan saimme Intrum Justitialta postia Rymättylän kunnan pyynnöstä. Olemme muka tilanneet Rymättylästä kopioita, alun perin 23,11 euron hintaan. Nyt perintäkuluineen summa näyttää kasvaneen yhteensä 61,60 euroon. Viivästymiskorko näyttää juoksevan 11 prosentin vauhdilla.

Hieman ihmetyttää, että arvostettu perintätoimisto ryhtyy perintään näin yksipuolisen suullisen infromaation varassa. Rymättylässä ei ole mitään MOT-ohjelmasta tullutta asiakirjatilausta koskien maataloustukia. Syyllinen sotkuun on edelleen maa- ja metsätalousministeriö, joka siirsi tietopyyntömme kuntiin meiltä lupaa kysymättä.

Rymättylän "saatavan" olemme kiistäneet perusteettomana ja lainvastaisena. Toivottavasti järki voittaa ja käräjöintisuunnitelmista luovutaan.

MOT ei yleensä julkaise viranomaistiedotteita sellaisenaan, mutta nyt siihen on syytä. Pääministeri Matti Vanhanen lupasi MOT:n haastattelussa 11.12.2006, että hallitus antaa "ensi vuonna" esityksen maaseutuelinkeinorekisterilain muuttamisesta, jotta maataloustuet saataisiin julkisiksi.

Lupaus pidettiin, jopa reilulla kuukauden marginaalilla. Tässä maatalousministeriön tiedote:

"Uusi laki lisää maataloushallinnon tietojen julkisuutta - Helsinki 29.11.2007

Valtioneuvosto esitti tänään eduskunnalle säädettäväksi lain maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä. Laki korvaa voimassa olevan lain maaseutuelinkeinorekisteristä. Lakia sovelletaan maataloushallinnon, elintarvikehallinnon ja maaseutuelinkeinohallinnon laatimiin asiakirjoihin ja rekistereihin.

Uudistuksen syynä on se, että voimassa oleva laki ei nykymuodossaan vastaa perustuslain, julkisuuslain ja henkilötietolain asettamia vaatimuksia. Lisäksi EU:n säännösten mukaan tukitietojen julkisuutta tulee lisätä sekä paikkatietoaineistojen saatavuutta parantaa.

Rekisteritietojen julkisuuteen sovelletaan esityksen mukaan jatkossa pääsääntöisesti julkisuuslakia ja henkilötietolakia, joten tietojen julkisuus lisääntyy nykyisestä. Tietyt tiedot kuten luotto- ja lainamäärätiedot sekä tiedot valtiontakauksista ovat edelleen salassa pidettäviä.

Esityksen mukaan tietojen luovutuspäätökset tehdään yleensä keskushallintotasolla, mutta myös kunnat ja TE-keskukset voivat luovuttaa tietoja oman tehtäväalueensa osalta.

Ehdotetussa laissa on säännös myös EU:n edellyttämästä tiettyjen tukitietojen julkistamisesta alkuvuoden 2008 aikana. Tukitiedot tulevat nähtäville internetiin EU-säännösten mukaisesti."

Hatunnosto Vanhaselle. MOT ja Yle uutiset keräsi viime syksynä tiedot vuoden 2004 maataloustuen saajista. Uusi laki tekee tiedot julkisiksi ilmeisesti vuodesta 2007 tai 2008 alkaen. Kuka selvittäisi väliin jääneiden kahden vuoden tuet?

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »