Perusteetonta perintää

Toimittaja Kati Juurus teki viime syksynä ohjelman avoimuudesta ja salailusta Euroopan Unionissa. Yksi tarkastelun kohteita oli maataloustukien julkisuus: olimme pyytäneet maatalousministeriöltä luetteloa Suomen sadasta suurimmasta tuensaajasta vuonna 2004. Ministeriö kieltäytyi, valitimme Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pitkästyttävää…

Puolitoista vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn lopputulos oli kompromissi: ministeriöllä oli oikeus kieltää luettelon julkistaminen, koska sellainen avoimuus on Suomessa lailla kielletty, tarkemmin sanottuna maaseutuelinkeinorekisterilailla. (Kuusiosainen yhdyssana – pankaa paremmaksi.)

KHO kuitenkin totesi päätöksessään, että yksittäiset maataloustukipäätökset ovat julkisia. Tämän jälkeen ministeriö lähetti meiltä mitään kysymättä tietopyyntömme kuntien maataloussihteereille, jotta he kokoaisivat ja lähettäisivät tiedot meille.

Marraskuun alussa posti alkoi kantaa Pasilaan maataloussihteereiden, maaseutuasiamiesten ja muiden vastaavien viranhaltijoiden lähettämiä kirjeitä. Samanlaista postia tuli pyytämättä ja yllätyksenä myös Ylen politiikan toimituksen päällikölle Olli Ainolalle, joka oli jättänyt ministeriölle samantapaisen asiakirjapyynnön vuonna 2005 ollessaan vielä Kauppalehden Presson palveluksessa.

Kuntien kirjeissä oli erilaisia laskuja tehdystä työstä ja kopioinnista. Summat vaihtelivat muutamasta eurosta 880:een per kunta. Ynnäsimme niitä Ainolan kanssa ja päädyimme yli 10 000 euroon – siis palvelusta, jota emme olleet kunnilta tilanneet.

Päätimme kuitenkin tehdä jutun ja koota luettelon, vaikka osa tiedoista puuttui. Soittelimme muuttaman päivän eri puolille Suomea täydentääksemme aineistoa. Työn aikana kävi ilmi, että ajoituksemme oli huono: osa maataloussihteereistä oli niin kiireisiä tukien maksatuksen vuoksi, että he eivät ehtineet kertoa kenelle niitä maksetaan.

Kun taulukko oli saatu valmiiksi ja ohjelma ulos, lähetimme laskut joulukuun lopussa takaisin kuntiin. ”Arvoisa maataloussihteeri”, alkoi palautuskirjeemme, jossa selitimme ettei tällainen kaupankäynti ole sopivaa. Jos ministeriö on kunnista jotain tilannut, niin ministeriön pitäisi maksaakin. Yleisradio ei voi suhtautua omien asiakkaidensa tv-maksuihin niin kevytmielisesti, että se voisi osallistua tällaisen ketjukirjeen kuluihin. Julkisuuslaista ei löydy perusteita laskutukselle…

Kunnat suhtautuivat kirjeeseen ymmärtäväisesti ja heittivät laskunsa roskiin, paria poikkeusta lukuun ottamatta. MOT sai viime viikolla vihaisen kirjeen Porin kaupungin maataloussihteeriltä, joka haluaa edelleen korvauksen siitä, että hän lähetti meille ministeriön pyynnöstä muutamia valokopioita. Jos Yleisradio ei maksa, Pori aikoo panna laskun perintäfirma Intrum Justitian perittäväksi.

Soitto Intrumin johtajalle paljasti, että perintätoimisto voi karhuta kunnan puolesta laskua, vaikka varsinaista kauppasopimusta ei olekaan. Esimerkiksi rästiin jääneet päivähoito- ja terveyskeskusmaksut peritään ilman sen kummempia selvityksiä. Johtaja myönsi, että tämä tapaus on erilainen. Mitään perintätoimeksiantoa ei Porista kuitenkaan vielä ole tullut, joten asiaan ei voi ottaa lopullista kantaa.

Jos perintäyhtiö rinnastaa Porin maataloustukien kopiolaskun maksamattomaan päivähoitomaksuun, porilaiset veronmaksajat saavat varautua pitkään oikeudenkäyntiin. Ehkä siitäkin on jotain hyötyä – työtä lakimiehille ja niin edelleen.

Lopuksi voisi suositella keskustan äänestämistä eduskuntavaaleissa sillä perusteella, että pääministeri Vanhanen lupasi MOT:n haastattelussa muuttaa maaseutuelinkeinorekisterilakia: ministeriön pitäisi luovuttaa tiedot suoraan omasta tietokannastaan.

Kerrankin täsmällinen vaalilupaus, joka on helppo toteuttaa, ja jonka taloudelliset vaikutukset ovat olemattomia. Toisaalta: samalla kannalla taitavat olla kaikki muutkin puolueet, joten jääköön suosittelematta.