Ma 25.02.2008 @ 10:11Kati Juurus

Omituista työsuojelua

Markkinavalvonta on hiukan etäiseltä tuntuva asia, jonka ainakin minä olen kuvitellut toteutuvan Suomessa ihan hyvin.
 
Suomessa tuotteiden turvallisuutta valvova lainsäädäntö on yhdenmukaistettu EU-lainsäädännön kanssa, eli esimerkiksi koneita ja sähkölaitteita koskevat vaatimukset ovat samanlaiset kaikissa EU-maissa.
 
Ensisijainen vastuu tuotteiden turvallisuudesta on valmistajilla ja maahantuojilla. Eräät erityisen vaaralliset laitteet – kuten esimerkiksi autonostimet – pitää erikseen tyyppitarkastaa niin sanotussa ilmoitetussa laitoksessa (notified body). Ohjelmassa Yli-insinöörin painajainen käytän laitoksista selvyyden vuoksi termiä tarkastuslaitos. Tarkastuslaitoksen tyyppihyväksynnän pitäisi periaatteessa taata, että laite on turvallinen ja säädösten mukainen. Tällaista laitetta on EU-lainsäädännön mukaan oikeus vapaasti markkinoida kaikkialla EU:n alueella.
 
Suomessa autonostimien kaltaisten koneiden markkinavalvonnasta vastaa sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto. Vaikka jollakin laitteella olisi turvallisuuden takeena tyyppihyväksyntä ja kyljessä CE-merkintä, sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus puuttua sen markkinointiin Suomessa, jos laite leimoista huolimatta havaitaan vaaralliseksi tai muuten konedirektiivin vastaiseksi. Oikeus on nimenomaan kirjattu konedirektiiviin.
 
Tätä oikeuttaan Suomen sosiaali- ja terveysministeriö ei halunnut käyttää AGM-merkkisten autonostimien kohdalla, vaikka ministeriön asiantuntijat pitivät konetta selvästi vaarallisena. Nyt ministeriön linjaa näyttävät ihmettelevän kaikki keskeiset nosturialan asiantuntijat Euroopassa, komissiokin.
 
EU-järjestelmän omituisuuksiin liittyy se, että vaikka EU-komissio on selkeästi sitä mieltä, että AGM-nostimen kaltaiset nostinlaitteet ovat direktiivin vastaisia, se ei voi suoraan puuttua asiaan. Sen sijaan se voi patistaa jäsenmaata – tässä tapauksessa Suomea – tarttumaan asiaan (koska Metalliliitto on tehnyt komissiolle asiasta Suomea koskevan valituksen). Jos Suomi ei vapaaehtoisesti ryhdy toimenpiteisiin nostimien suhteen, komissio voi nostaa Suomea vastaan ns. rikkomuskanteen EY-tuomioistuimessa. Jos näin kävisi, EY-tuomioistuin joutuisi käsittelemään nostinasiaa uudemman kerran ja siinä tuhraantuisi taas lisää vuosia.
 
On kiinnostavaa nähdä, pitääkö sosiaali- ja terveysministeriö edelleen sitkeästi kiinni kannastaan, että kyseiset nostimet ovat suomalaisille työpaikoille ihan riittävän turvallisia laitteita. Vai myöntääkö se vihdoin olleensa väärässä (ja yli-insinööri Lehtisen olleen oikeassa).
 
Tehdessäni Yli-insinöörin painajainen – ohjelmaa, törmäsin muihinkin omituisuuksiin STM:n työsuojeluosaston toiminnassa.
 
Käsiini päätyi niin sanotun SLIC-komitean Suomen työsuojelua koskevan arviointiraportin luonnos keväältä 2005. SLIC-komitea on EU-maiden yhteinen ylimpien työsuojeluviranomaisten työryhmä, joka vuorotellen arvioi eri maiden työsuojelun tasoa ja toimintatapoja.
 
Raportin luonnos ei ollut mitenkään murhaava, mutta se sisälsi monia kiinnostavia kriittisiä huomioita suomalaisesta työsuojelutarkastustoiminnasta. Eurooppalaiset työsuojelun asiantuntijat kiinnittivät huomiota mm. seuraaviin asioihin:
-          työsuojelutarkastajien koulutustaso on Suomessa alhainen ja tarkastajat ovat melko ikääntyneitä
-          työsuojelutarkastukset keskittyvät suuriin yrityksiin, jolloin pienten yritysten ongelmat jäävät pimentoon
-          suomalaistarkastajat tekevät vähemmän tarkastuksia kuin EU:ssa keskimäärin tehdään
-          aikaa käytetään turhan paljon asiakirjojen tutkimiseen sen sijaan että sitä käytettäisiin työpaikkoihin tutustumiseen
-          tarkastuskäynnit sovitaan turhan usein ennakolta, jolloin käynnillä ei välttämättä saada todellista kuvaa tilanteesta
-          työterveysasiantuntijoiden määrä kentällä on yllättävän pieni
-          jne.
 
Yritin saada raportista tietoa STM:stä, turhaan. Koska kyseessä on ei-julkinen luonnos, asiasta vaiettiin tyystin. Lopullista raporttia ei kuulemma ole tullut.
 
Otin yhteyttä SLIC-komitean jäseniin ja sain enemmän tietoa, vaikka minulle kerrottiinkin, että asian voi julkistaa vain arvioinnin kohteena ollut taho – siis Suomen sosiaali- ja terveysministeriö. SLIC-arviointiryhmän jäseniltä sain selvyyden siihen, miksi lopullista arviointiraporttia ei ole tehty.
 
Nimettömänä esiintyvä SLIC-komitean jäsen kertoi, että ensimmäinen luonnos lähetettiin kommentoitavaksi Suomeen. Suomen kanta poikkesi luonnoksessa esitetyistä arvioista. Tehtiin toinen luonnos, jonka Suomi myös tyrmäsi. Nyt SLIC-komiteassa pohditaan, mitä pitäisi tehdä. Koko arviointiraportillahan ei tietenkään ole mitään merkitystä, jos siihen kirjataan vain arvioitavan tahon (Suomen) näkemykset itsestään.
 
”Arvioinnin on tarkoitus olla prosessi, jossa maat oppivat toinen toisiltaan. Joissakin maissa itseä koskeva arviointiraportti otetaan mahdollisuutena oppia. Jotkut maat ovat herkkähipiäisempiä kuin toiset. Suomi kuuluu näihin herkkähipiäisiin”, sanoo nimettömänä pysyttelevä kokenut eurooppalainen työsuojeluasiantuntija.
 
Olisiko sosiaali- ja terveysministeriön johdonkin aika tehdä kriittinen arvio työsuojeluosastonsa toiminnasta?

15 kommenttia

Uskomatonta touhua.

Oletteko näytteneet tätä ko. ministeriölle ennen tv-esitystä? Jos olette niin onko tämä ohjelma saanut palautetta tai aiheuttanut käytännön toimenpiteitä OIKEAAN suuntaan?

Ohjelma oli hyvä, vaikka aihe ei aluksi kiinnostanut. Yhteiskunnallinen aihe sinänsä kiinosti, ja itse ohjelma tempaisi mukaansa heti alusta. Kiitos.

Toisinaan menee usko Oikeusvaltioon. Roberto Savianon Camorra, kirjan lukeneena en kovin järkyty Italialaisen tahon toimintamalliin. Sen sijaan housujen keskellä seistä jököttävä "made in Finland" virkamies nostattaa niskakarvoja pystyyn.

Eikös johtajallakin ole johtaja?

Ja jos sielläkin housujen keskellä seisoskelua ilmenee, niin silloin on vitsit vähissä...

Eipä käy kateeski Yli-Insinööriä, joka teki vain ja ainoastaan sen mikä hänelle kuuluu. Mikä onkaan hänen esimiehen rooli moisessa?

Käsittämätöntä...

No - kuten toimitus tietää,,,kovempiakin paukkuja olisi luvassa, mutta onko liian kovia?

Reijo Lahtonen, Muurame

CE-merkinnällä ei ole yhtään sen enempää laadun kanssa kuin, jos se olisi lyhenne sanoista CHINA EXPORT

En ymmärrä. Kai nyt ensin pitäisi todistaa, että yli-insinööri on puhunut paskaa. Todistustaakka tämän suhteen on luonnollisesti italialaisella tappokoneiden valmistajalla. Voipi olla aikamoisia näyttövaikeuksia. Laki kieltää perättömän lausuman antamisen, ei totuuden julki tuomista.

Kiitoksia toimittajille hyvästä journalismista ja tärkeän asian esille nostamisesta, mutta itseäni jäi kaivertamaan kuinka monimutkainen voikaan olla järjestelmämme asian tiimoilla.

Onko todella niin, että vastuutonta laitteen valmistajaa ei saada vastuuseen?
Maalaisjärjellä esimerkin kautta ajatellen:
Valmistaja X valmistaa tuotetta Y.
X hakee luotettavilta Z, Y:lle tarvittavia sertifikaatteja saattaakseen tuotteen markkinoille.
Z tutkii tuotteen, testaa, tarkastaa lujuuslaskelmat ja materiaalit ja toteaa tuotteen turvalliseksi.
Tämän jälkeen on edelleen X:n vastuulla valmistaa turvallinen tuote. Ei ole mahdotonta että X vaihtaa tuotannossaan vaikka halvempiin materiaaleihin.

Vastuu on Z:n vain jos valmistaja ei ole muuttanut tuotetta Y Z:n tarkastuksen jälkeen.

Eikö ole olemassa tahoa joka saa valmistajan oikeuden eteen?
Usein loppukäyttäjällä eikä maahantuojallakaan ole PK-yrityksenä saati yksityishenkilönä resursseja ja rohkeutta lähteä oikeusproserssiin EU:ssa.

Tässäkin tapauksessa byrokratia pyörii ja mikään ei muutu.
Samat nostimet ovat edelleen markkinoilla.

Eikös tällä Mikko Hurmalaisella olisi ollut mahdollisuus saattaa valmistaja oikeuden eteen, mutta hän on jostain syystä päättänyt olla tekemättä näin, huolimatta siitä että useat toisistaan riippumattomat asiantuntijat ovat todenneet nostimen turvattomaksi. Näyttö ei kuulemma riitä. Ihmetyttää mitkä ovat tämänkin heebon motiivit. Tuli Tiitisen eilisistä kommenteista mieleen sama. Missään ei ole mitään vikaa, vaikka tutkimukset muuta näyttävätkin.

Asiahan on niin että eu:sta ei saa puhua mitää pahaa ku se on niin hyvä unioni meidän johtjien mielestä ja ku ne on meidät sinne ajaneet.
Näin hyviä virkamiehiä sitten uhkaillaan ja hiljennetään jos joku menee laukomaan totuuksia. Maalaisjärjellä ajatellen suomen valtio pitäis omiensa puolta mut ei se vain mielistelee eu herroja.
ny ranskalaiset maksattaa meillä vielä ydinvoimalan myöhästymisen vaikkei vika olekaan meissä vaan ranskalaisissa johtajissa.
Kuinka kauan menee ennenku suomen herrat lakkaa luulemasta että me ollaan eu:n malli oppilas, sätkynukkehan suomi on jolla ei oo mitää omaa mielipidettä mistää tehdään vaan niinku isot maat sanoo.
Ja kuinka kauan suomen herrat luulee kansan katsovan tälläistä kyl viä räjähtää saatte nähä

Ylijohtaja Hurmalaisen mielestä näytöt eivät ole riittävät (läheltäpiti -tilanteet ja ilmeinen hengenvaara eivät ole hänen mukaansa riittäviä perusteita). Tulkitsenko oikein, että tarvitaan onnettomuus, ennen kuin ylijohtaja muuttaa kantaansa? Mikä Hurmalainen mahtaa olla koulutukseltaan? Hän pystyy sivuuttamaan asiantuntijoiden lausunnot, joten teknisen tietämyksen täytyy olla suuri. Mitkä mahtavat ovat Hurmalaisen motiivit?

Ohjelmassa todettiin, että jäsenvaltioiden velvollisuus on huolehtia, että tuotteet ovat direktiivien mukaisia. Yli-insinööri on noudattanut tätä, mutta hänen esimiehensä ei halua näin menetellä. Tätä kautta Suomen valtio joutuu todennäköisesti maksamaan korvauksia. Eikä valtiolla näytä olevan intressejä edes puolustaa itseään? Minä en ymmärrä tätä kuviota. Osaako joku selittää?

Suomessahan on tämäntyyppisissä asioissa vallalla tietty EVVK-kulttuuri, mutta olisikohan aiheessa syytä lähestyä äänestäjäroolissa esim. STM:n poliittista johtoa sähköpostitse? Jos vastuullinen korkea virkamies omaa mukavuuden haluaan tms. syystä pimittää vaarallisen epäkohdan aiheuttaen riskin vakavista seurauksista työturvallisuudelle sekä ikävän tilanteen työnsä hyvin hoitaneelle alaiselle, pitäisi kyllä vastuuketjussa ylempien tahojen puuttua asiaan.

EU-asioista jotain tietävänä virkamiehenä ihmetyttää eniten Suomen valtion tapa jättää yksittäinen virkamies täysin ilman tukea. Koko juttu oli aika normaalia EU-sekoilua lukuunottamatta JÄRKYTTÄVÄÄ kirjettä Suomen valtion lakimieheltä.

Miten tässä virkamies uskaltaa hommiaan tehdä tällaisen jälkeen?

Nyt kyllä pahasti tuntuu siltä, että onkohan HURMALAINEN tehnyt italialaisen tehtaan kustantamana jotain...
Kyllä tuo mies on varmasti lahjottu jollain!
Yli-insinööri teki työnsä ja jollei olisi tehnyt kukahan sitten olisi ollut vastuussa jos nosturin kanssa olisi tullut hengen vaativa onnettomuus!!! Olisikohan sitten Yli-insinööriä syytetty siitä, ettei ollut julkistanut tiedossaan olleita puutteita koneessa.

Toimittaja Juuruksen ohjelma oli tosi hyvä, faktat pitivät paikkansa ja tulos oli tehokas. Se osoitti kylmän rauhallisesti, missä tilassa Suomen työsuojeluhallinnon johtaminen tällä hetkellä on.

Asiaseikoilla ei ole painoa, hyvät työntekijät savustetaan ulos, työssä edetään vain sillä vanhalla tavalla, jota on nuolemiseksi kutsuttu.

Työsuojelulla on tärkeä rooli työelämässä, siinä on kyse ihmisten terveydestä ja hengestäkin. Ohjelma osoitti miten pähkähulluus voi vallata hallintoa ja aiheuttaa vahinkoa ihmisille ja koko valtiolle.

STM:ssä on myös ministeri ja kansliapäällikkökin, joiden tehtävänä olisi viimeistään tässä vaiheessa puuttua asiaan. Joskohan Lehtiselle saadaan aikaan työsuojelun kunniamerkki, niitä on viime vuosina annettu henkilöille, jotka eivät ole merkin arvoisia.

Nyt olisi paikka palauttaa pian eläkkeelle jäävän vakavasti työhönsä suhtautuvan yli-insinöörin kunnia ja työtehtävät. Suomen kansainvälisen maineenkin kannalta olisi tarpeen, että STM:ssä tulevissa työsuojeluhallinnon johdon valinnoissa tai toivottavasti pian tehtävissä ratkaisuissa kiinnitettään huomiota ammattitaitoon ja tässä tehtävässä tarpeelliseen haluun kehittää työsuojelua.

Tähän mennessä vakavasti työhön suhtautuvat on joko ajettu sivuraiteelle tai savustettu ulos. Työsuojelussa on organisaatiossa edetty eteenpäin, ikävä kyllä, sillä vanhalla metodella millä ei edetä pitäisi.

Sitä se on, kun sinne ministeriöön pääsee suhteilla töihin sellaisia nuoleskelijoita joilla ei ole asioista mitään hajua... MOT:n tai jonkun muun pitäisi ehdottomasti tutkia kaikki mahdolliset muutkin vastaavat tapaukset.

Hurmalainen: jos tämä kyseinen laite joskus aiheuttaa kuolemaan johtavan onnettomuuden, vastuussa olette TE. Tiedän kyllä että luette tätä blogia...

Tarkastuslaitos ei välttämättä edes näe koko nostinta. Eu-säädösten mukaan tarkastuslaitokselle voi pelkät paperit, jos valmistaja vakuuttaa nostimen olevan standardien mukaan valmistetun.

Aiemmin tarkastajilla oli valtuudet panna kone käyttökieltoon jos se ei ollut turvallinen. Nyt CE-merkintä ja vaatimustenmukaisuusvakuutus takaavat "turvallisuuden".

Eihän mikään muukaan Italiassa valmistettu kone kestä mitään. Myös kuluttajalla on vastuu - älä osta halvinta roinaa.

Metalliliiton tiedote:

"Peittelevätkö viranomaiset virheitään AGM-ajoneuvonostinasiassa?

Autonostinjutun (A.G.M COS.MET) erikoiset piirteet jatkuvat. EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisun jälkeen juttu palasi takaisin Tampereen käräjäoikeuteen. Suomen valtio on nyt sopimassa juttua ja tarjoamassa italialaiselle autonostinyhtiölle vahingonkorvausta tilanteessa, jossa mitään korvauksia ei tulisi maksaa. Työsuojeluhallinto ei aikanaan ryhtynyt toimiin direktiivien vastaisen ja vaarallisen ajoneuvonostimen poistamiseksi markkinoilta. Juttu poiki myöhemmin vahingonkorvausvaateen valtiota ja asiaa hoitanutta työsuojeluhallinnon yli-insinööriä vastaan.

Autonostinjuttua on käsitelty aiemmin edustuston tiedotteissa mm. 6.3.2008 ja 17.4.2007. Television MOT teki tämän vuoden alussa aiheesta erinomaisen reportaasin, joka osaltaan osoitti miten laiminlyönnit markkinavalvonnassa voivat johtaa absurdeihin tuloksiin.

Metallityöväen liitto on tehnyt EU:n komissiolle kantelun Suomen työsuojeluviranomaisten toiminnasta autonostimien markkinavalvonnassa.

Metalliliiton työsuojelusihteeri Juha Pesola kritisoi jutun viimeisintä käännettä. Pesolan mielestä on eriskummallista, että valtio aikoo maksaa tuntuvia korvauksia laitevalmistajalle, joka tuotti Suomen markkinoille direktiivien vastaisen ja vaarallisen ajoneuvonostimen. Laitevalmistaja on Tampereen käräjäoikeudessa vaatinut valtiolta ja nostimen vaaralliseksi todenneelta työsuojelupiirin tarkastajalta korvauksia yrityksen markkina-aseman vahingoittamisesta."

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »