Olisi jo aikakin
Panimme täällä toimituksessa loppiaisena tyytyväisinä merkille, että Suomi on ehkä muuttamassa linjaansa MOT:n ehdotuksen mukaiseksi – ainakin yhdessä asiassa.
MOT lähetti vuosina 2006-2007 sarjan ohjelmia, joissa käsiteltiin syyttöminä ja sattumalta Guantanamoon joutuneiden viiden uiguurimiehen vaiheita. Kun Yhdysvaltain hallituskin oli lopulta todennut, että uiguurien kohdalla oli sattunut moka eivätkä he olleetkaan terroristeja tai edes vihollistaistelijoita, Bushin hallinto alkoi etsiä heille uutta sijoituspaikkaa. Sellainen löytyi lopulta Albaniasta.
Uiguureja oli tarjottu pakolaisiksi myös Suomelle, turhaan. Kysyin silloiselta ulkoministeriltä Erkki Tuomiojalta miksei asiaa voitu edes harkita. Ihmisoikeusmyönteisenä poliitikkona tunnettu Tuomioja kertoi yksiselitteisesti, että Suomi huolii pakolaisia YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta, eikä uiguurivangeilla sattuneesta syystä ollut virallista UNHCR:n pakolaisstatusta. Piste.
Tuomiojan mukaan asiaan ei millään tavalla vaikuttanut se, että Suomen tärkeä kauppakumppani Kiina pitää Guantanamon uiguureja terroristeina ja on mm. painostanut voimakkaasti miehet lopulta vastaanottanutta Albaniaa.
Mutta nyt Suomen linja saattaa olla muuttumassa – kiitos Yhdysvaltain uuden presidentin. Myös Bushin hallinto on pitkään pyytänyt EU:n apua Guantanamon tyhjentämiseksi. Suomen ohella muutkaan EU-maat eivät ole asiasta innostuneet, ehkä siksi, ettei Yhdysvallat ole tehnyt elettäkään vankileirin lopettamiseksi ja ongelman ratkaisemiseksi. Barack Obama puolestaan on luvannut sulkea häpeällisen vankileirin.
Loppiaisena Yle sitten kertoi, että Suomessa on alettu valmistella joidenkin vankien mahdollista vastaanottamista pakolaiseksi. Ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksikön päällikkö Marja Lehto tosin toppuuttelee liiallista intoa ja sanoo, ettei asiassa tapahdu mitään ainakaan ennen kuin Obama astuu valtaan. ”Mitään konkreettista esitystä ei ole, eikä ole mitään, mikä vaatisi asian pikaista valmistelua”, Lehto sanoo. Hän myöntää, että vankien vastaanottaminen Suomeen on jatkossa mahdollista, mutta ei varmaa.
Guantanamossa on edelleen kymmeniä syyttöminä ja sattumalta sinne joutuneita vankeja, muiden muassa 17 Kiinan uiguuria. Kun ensimmäiset viisi eivät Suomelle kelvanneet, kelpaisivatko nämä?
Entä mitä kuuluu viidelle Albaniaan sijoitetulle uiguurille, jotka aikoinaan esiintyivät MOT:ssa? Yksi heistä, Adel Hakim, on päätynyt Ruotsiin. Hän asuu sisarensa luona ja toivoo saavansa turvapaikan. Neljä muuta on edelleen Tiranassa. Miehillä on toistaiseksi asunto. Yksi heistä opiskelee Tiranan amerikkalaisessa yliopistossa ja kaksi on palkattomina harjoittelijoina pizzaravintolassa. Perhettään ei kukaan ole saanut tuoda Eurooppaan.
Kati Juurus
Toimittaja, MOT
3 kommenttia
Ma 12.01.2009 @ 10:09
Suomi ei tyrmää Guantanamo-vankien vastaanottamista
julkaistu tänään klo 08:25, päivitetty tänään klo 09:52
Suomi on valmis harkitsemaan joidenkin Guantanamon entisten vankien ottamista Suomeen.
Kuubassa sijaitsevan Yhdysvaltain vankileirin perustamisesta tuli sunnuntaina kuluneeksi seitsemän vuotta.
Yhdysvallat on pyrkinyt vähin erin tyhjentämään Guantanamoa ja pyytänyt useita maita ottamaan vastaan noin 60 entistä vankia, joita ei pidetä turvallisuusuhkana. Suomi harkitsee asiaa yhä.
- Voin todeta saman kuin ulkoministeri Stubb viime viikolla, että suomi ei ole etukäteen sulkenut pois sitä mahdollisuutta, mutta tässä vaiheessa kysymys on ihan alustavasta harkinnasta, kertoo ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksikön päällikkö Marja Lehto.
YK:n erityistarkkailija Martin Scheinin kannattaa Yhdysvaltain ehdotusta.
- Mielestäni Suomi voisi ja Suomen pitäisi osana laajempaa ratkaisua ottaa joitakin vankeja Guantanamosta, hän sanoo.
YLE Uutiset
Ke 14.01.2009 @ 14:05
Yleisesti arvellaan, että Obama sulkisi Guantanamon ensimmäisenä virkatoimanaan. Se olisi hieno ele.
Kun Suomi on viime vuosina niin hanakasti ollut Yhdyvaltain koalitioissa ja hakenut joskus epätoivon vimmallakin USA:n suosiota, niin miksei nyt olla eturivissä vastaanottamassa Guantanamon vankeja?
Ke 21.01.2009 @ 22:48
Onko vangeilta kysytty minne haluavat mennä? Jos he ovat syyttömiä, onko kaikkien kohdalla pois luettu se mahdollisuus, että palaisivat kotiinsa tai sukulaistensa luo? Miksi meille? Kauanko menee kun kustannetaan perheet + suku myös tänne? Kidutetut tarvitsevat varmasti lopun ikänsä asiallista hoitoa ja apua. Miten tämä toteutetaan ja kenen varoilla, USA:n?
