Oikeutta ja oikaisuja

Helsingin hovioikeuden ratkaisu Tarveasunnot Oy:n ja sen pääomistajien Reijo ja Tuomo Vähätiiton nostamassa jutussa MOT-ohjelmaa vastaan oli siis odotetusti sama kuin käräjäoikeudessa kolme vuotta sitten.
 
Helsingin Sanomat uutisoi tuomion asiallisesti, mutta kerrataan vielä: Tarveasuntoja ja sen omistajasäätiöiden jakamaa vaalirahoitusta käsitellyt MOT lähetettiin 26. huhtikuuta 1999. Tarveasuntojen pääomistajat eli Vähätiitot tekivät ohjelman jälkeen rikosilmoituksen, jossa ohjelman toimittajaa Ari Korvolaa epäiltiin herjauksesta, solvauksesta ja yksityiselämän loukkaamisesta. (Valvontavelvollisuuden rikkomisesta epäiltiin TV1:n silloista ohjelmajohtajaa Astrid Gartzia.)
 
Poliisi tutki asian ja jätti sen syyttäjälle. Syyttäjä harkitsi, ja teki keväällä 2001 syyttämättäjättämispäätöksen. Hänen mielestään syytekynnys ei siis ylittynyt – ja kuten muistamme, syytekynnys on ainakin teoriassa alhaisempi kuin tuomitsemiskynnys. Näyttöä rikoksesta ei siis ollut.
 
Vähätiitot halusivat kuitenkin oikeuteen, ja siihen heillä on oikeusvaltiossa oikeus. He ryhtyivät ajamaan kannetta ilman syyttäjän apua, ja jättivät Helsingin käräjäoikeudelle oman haastehakemuksensa huhtikuussa 2001. Suomalainen oikeusjärjestelmä alkoi jauhaa.
 
Ensimmäinen kierros kesti kolme vuotta. Ratkaisu Helsingin käräjäoikeudesta tuli 31. maaliskuuta 2004: kaikki syytteet Korvolaa ja Gartzia vastaan kaatuivat, samoin Tarveasuntojen vahingonkorvausvaatimus, yli 800 000 euroa. Kantajapuoli määrättiin maksamaan Ylen oikeudenkäyntikulut.
 
Tämä ei riittänyt Vähätiitoille, vaan he valittivat hovioikeuteen. Siellä käytiin läpi sama kirjallinen todistusaineisto ja samat todistajanlausunnot kuin käräjillä, eikä tulos muuttunut piiruakaan. Jäljellä on vielä yksi oikeusaste, joten ratkaisu ei vielä ole lainvoimainen.
 
Yli 100 000 euroa maksanut prosessi tuntuu turhalta, mutta MOT:n toimitus suhtautuu hovioikeuden päätökseen kunnioituksella. Etsimme tarinalle opetuksen - se liittyy haastattelujen tarkistamiseen.
 
Puolen tunnin tv-ohjelman tekstissä on noin 4 000 sanaa, 400 lausetta. Olisi ihme, ellei kuuden vuoden työllä tällaisesta paketista löytyisi joitakin virheitä tai kiistanalaisia kohtia. Ja toden totta, myös Korvolan juttu Tarveasunnoista oli parissa kohdassa haavoittuvainen.
 
Ensimmäinen ongelma koski Huoltoliitto ry:n edustajan Marjatta Huuhtasen haastattelua. Korvola kysyi häneltä vuonna 1994 tehdystä kaupasta, jossa Huoltoliitto myi osuutensa Tarveasunnoista yhtiölle itselleen alhaisella hinnalla. Huuhtanen kuitenkin luuli, että Korvola kyseli toisesta kaupasta, jossa Huoltoliitto myi asunto-osakkeita Tarveasunnoille.
 
Väärinkäsitys oli molemminpuolinen ja täydellinen, eikä sitä tietenkään olisi saanut tapahtua. Mitään väliä ei ole silläkään, että jutun kokonaisuuden kannalta kyseessä oli sangen vähäinen yksityiskohta; molemmissa kaupoissa hinta oli ollut hyvin alhainen. Vähätiitoille tämä erehdys antoi  aiheen epäillä tahallista vääristelyä, vaikka mikään ei toimittajan kannalta voisi olla sitä idioottimaisempaa. Kyseessä olisi suorastaan ammatillinen itsemurha.
 
Virhe olisi ehkä voitu välttää, jos haastateltava eli Huuhtanen olisi vaatinut saada ohjelman käsikirjoituksen luettavakseen kokonaan tai ainakin ne kokonaiset jaksot, joissa hänen lausuntoaan käytetään. Korvola olisi voinut myös tarjota tätä mahdollisuutta oma-aloitteisesti, mutta hänellä ei ollut mitään syytä epäillä Huuhtasen ymmärrystä eikä hänen lausuntojensa vilpittömyyttä ja asiaankuuluvuutta.
 
Eikä toimittajilla journalistin ohjeiden mukaan ole velvollisuutta tarkistuttaa kokonaisia juttuaan haastateltavilla – varsinkin uutistyö kävisi mahdottomaksi, jos tekstejä pitäisi kierrättää haastateltavien hyväksytettävänä. Eikä kaikkien miellyttäminen ole mahdollista myöskään puolen tunnin ohjelmassa, kuten tässäkin blogissa on jo aiemmin selostettu.
 
Jutun pari muuta virhettä johtuivat puolestaan siitä, ettei Tarveasunnot suostunut antamaan MOT:lle haastattelua Korvolan sinnikkäistä yrityksistä huolimatta. Niinpä jutussa esitettyyn Tarveasuntojen markkina-arvolaskelmaan otettiin vahingossa mukaan yhteismitattomina vuoden 1999 asuntojen määrä ja vuoden 1997 velat. Hinta-arvio kuitenkin esitettiin hyvin suurin varauksin, mikä onkin aina vastaavissa tilanteissa suositeltavaa, ja minkä tuomioistuimet hyvin ymmärsivät.
 
Viimeinen virhe oli puhdas lapsus: Korvola mainitsi, että eläkeläinen Reijo Vähätiitto sai vuonna 1997 huomattavan suurta palkkaa. Kyseessä oli verottajan papereista ilmi käynyt ansiotulo, joka tietysti tässä tapauksessa oli eläkettä.
 
Korvolan jutun otsikko oli ”Yleishyödyllinen perhe – säätiöitä ja poliittista rahaa”. Tarina oli kertomisen arvoinen siksi, että se paljasti salassa pysyneen osan suomalaisesta vaalirahoituksesta: vähävaraisten ihmisten majoittamista varten perustetut yleishyödylliset rakennuttajayhtiöt voivat kierrättää verovaroja säätiöihin, jotka puolestaan tukevat tiettyjen puolueiden kansanedustajaehdokkaita.
 
Aihe oli siis mitä yhteiskunnallisin, eikä siinä pyritty loukkaamaan Vähätiittojen kunniaa. Yksityiskohtiin pureutuminen on kuitenkin usein tehokkain tapa kertoa tarina, ja tämän täsmämetodin käyttäjänä Ari Korvola on mestari.
 
Ja mestareillekin sattuu lipsahduksia. Ne voidaan helposti korjata yhteistyöllä, mieluiten jo ennen jutun julkaisemista, tai viipymättä sen jälkeen, journalistin ohjeiden mukaisella oikaisu- tai vastinemenettelyllä.
 
Jostakin meille tuntemattomasta syystä Tuomo Vähätiitolla ei ollut aikaa vastata Korvolan soittopyyntöihin ja kysymyksiin ennen ohjelman lähettämistä. Myöskään oikaisut ja vastineet eivät kiinnostaneet häntä. Hovioikeudessa kuullun selityksen mukaan sellaiseen ei työkiireiden vuoksi ollut aikaa.
 
Aikaa on kuitenkin järjestynyt jo kuusi vuotta kestäneeseen oikeusprosessiin, jonka luulisi haitanneen Tarveasuntojen hyvää nimeä enemmän kuin yksi kiusallinen ohjelma vaalirahoituksesta. Asia oli Vähätiittojen mielestä ratkaistava tuomioistuimessa, ja voihan olla, että Korkein oikeus vielä päätyy heidän kannalleen ja tuomitsee Korvolan ja Gartzin rikollisiksi.
 
Valitusaikaa Vähätiitoilla on toukokuun loppuun asti. Palaamme asiaan.