Nykyjournalismin ongelmia
Renny Jokelin - Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinokeskuksen (TE -keskus)
johtaja Jarmo Pirhonen kieltäytyi antamasta MOT:lle haastattelua keskuksen
toiminnasta yleensä ja erityisesti sen tukipolitiikasta. Tyypillinen ongelma?
Pyysin haastattelua journalismin perusperiaatteiden mukaisesti, koska ohjelmassa käsiteltiin myös kahta selvästi epäonnistunutta EU-hanketta, joihin keskus oli myöntänyt satojen tuhansien eurojen tuet. Tarkoitus oli tarjota katsojille myös keskuksen oma selvitys hankkeisiin.
Pirhonen ilmoitti, että hänellä ei ole aikaa TV-haastatteluun. Hän myös
kielsi haastattelut kaikilta alaisiltaan, jotka ovat olleet mukana
hankepäätöksissä. MOT:n tekemässä puhelinhaastattelussa Pirhonen korostaa, että kiellon varsinainen syy on ”nykyjournalismi”. Hänen mukaansa
haastateltavat eivät enää saa viestiään läpi sellaisena kuin he haluavat.
Jotta Pirhosen näkemys tässä kieltäytymisessä tulisi läpi sellaisena kuin
hän sen halusi, julkaisemme haastattelun kokonaisuudessaan
nettisivuillamme.
Pirhosen johtama TE -keskus on yksi 125 alueellisesta organisaatiosta,
jolla on lain mukainen oikeus jakaa rakennerahastotukia alueellisille
toimijoille, ja myös velvollisuus valvoa niiden käyttöä. Käsitellyistä
hankkeista toisessa sen alullepanija meni konkurssiin ja koko hanketavoite
kääntyi päälaelleen. Toisessa hankkeessa jouduttiin toteamaan, että siihen
ei löytynyt riittävästi suomalaisia koulutettavia. Sen sijaan hanketta
vetäneen yhtiön edustajat kävivät EU-hankkeen nimissä kehittämässä
yksityisen tietokoneyrityksen ohjelmistoja eri puolilla maailmaa.
Nämä seikat selviävät hankkeita koskevista asiakirjoista, jotka ovat
pääosin julkisia. Niitä voivat käydä tutkimassa kaikki kiinnostuneet
kansalaiset. Viranomaisten velvollisuus on sitten selittää mihin yhteiset,
veronmaksajien rahat on käytetty ja tarvittaessa myös ottaa vastuu
tapahtuneista virheistä. Silloin ei voi vedota siihen, että nyt ei ole
aikaa.
Olisikin syytä, että kansalaiset, tutkijat, toimittajat, poliisit ja
ministeriöiden tarkastajat kävisivät penkomassa rakennerahastohankkeiden
papereita oikein urakalla. MOT poimi satunnaisesti muutamia
tietoyhteiskuntahankkeita, joista yksikään ei täysin kestä päivänvaloa.
Rakennerahastohankkeita oli vuosina 2000-2006 kaikkiaan 33 000.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt iskuja useisiin hankkeisiin ja
arvioi, että puolet tietoyhteiskuntaprojekteista on mennyt ”Kankkulan
kaivoon” eli aivan toisiin tarkoituksiin kuin oli ilmoitettu tai mihin
olisi pitänyt. Tarkastusvirasto on vaatinut useilta alueellisilta
rahanjakajilta ja viranomaisilta selvityksiä projekteista, joissa
tukirahoja on sen mukaan käytetty tehottomasti tai jopa väärin.
Pirhosen ohella haastattelusta kieltäytyi Keski-Pohjanmaan
Ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Marja-Liisa Tenhunen.
Tenhusen kalenteri on niin täynnä, että 20 minuutin haastatteluun ei
löytynyt aikaa ennen joulua. Tenhunen hiljensi myös alaisensa, vaikka nämä
itse eivät ymmärtäneet miksi.
Asiat eivät selviä, jos niiden käsitteleminen yritetään estää vaikenemalla.
Siihen ei nykyjournalismi suostu.
Renny Jokelin
toimittaja, MOT
16 kommenttia
Ma 22.09.2008 @ 22:42
Täällä pelättiin ohjelman esitystä ja ehkäpä huokaistiin helpotuksesta, ettei alueemme asioihin laajemmin puututtu.
Mielenkiintoinen huominen työpäivä, koska puheenaihe jo tiedetään, vaikka siitä hyssyteltiin ja pitkälti varoiteltiin etukäteen. Haastatteluja nimittäin.
Ma 22.09.2008 @ 20:45
Byrokraattejen touhuista kyllä juttua riittää:
http://omasana.fi/ylivaltiosihteeri
Ma 22.09.2008 @ 20:55
Heh :) tuli oikein hymy huulille, kun katsoin juttua. Kertoo niin osuvasti tämän päivän toiminnasta. Itse olen huomannut jo jonkin aikaa sitten aivan samanlaisia asioita, kun olen lukenut noita hakemuksia ja sitten loppuraportteja. Mietin, että puuttuukohan näihin kukaan? Tarkastaako kukaan mitä oikeasti hankkeissa tehdään? Ja mihin se raha OIKEASTI käytetään?
No, jutun perusteella ilmeisesti joku viitsii tutkia. Mutta ei ilmeisesti kuitenkaan tehdä mitään. Eli toisin sanoen toteutuu hanke miten tahansa, niin minkäänlaista vastuuta näillä hankkeilla tai hankkeiden vastuuhenkilöillä ei ole asioista.
Hyvää puhetta löytyi myös johtavalta tarkastajalta meidän ammattikorkeakouluista. Kannattaisi tarkastaa JOKAINEN ammattikorkeakoulu tai sen ympärillä olevat yritykset ja toiminnat ja katsoa, kuinka noilla hankerahoilla "kikkaillaan" siellä. Ja kaikilta aloilta!!! Allekirjoittanut kun TIETÄÄ 100% varmuudella, miten hienosti miljoonan euron hankerahat on käytetty aivan muuhun kuin hankkeessa ilmoitettuihin asioihin. Lopputuloksena tässäkin esimerkissä tuli johtavan tarkastajan sanoin kasapäin "a4 sälää", vaikka loppuraporttiin on oli kirjattu kaikkea muuta.
No, ilmeisesti tässä maassa kannattaa tällainen YRITTÄMINEN parhaiten. Kun vain suhdeverkosto on kunnossa, niin pystyy "kikkailemaan" miten haluaa.
Ti 23.09.2008 @ 09:00
Mitenkähän kävisi, jos joku jatkaisi tutkimusmatkaa hiukan vielä syvemmälle. Nekin AMKien osallistujat, joita ohjelmassa mainitaan saattavat olla niiden omia opiskelijoita. Eikös tutkintoon johtavan koulutuksen toteutuksen rahoitus tule jostain muualta. Ja, mitenkä ne menikään nämä OPM:n tuloksellisuuspalkkiot aluevaikuttavuudesta ja millä perusteilla ne jaettiin?
Hanketoiminta lienee ihan ok, jos siellä ihan oikeasti olisi sellaisia ihmisiä, jotka jotain yrittäjyydestä tai yritysten toiminnan kehittämisestä ymmärtäisivät.
Olisikohan syytä harkita isompaa remonttia ja muutaman johtajan vaihto siinä samalla saattaisi olla paikallaan.
Ti 23.09.2008 @ 09:51
Hyvin tehty reportaasi tyypillisistä EU-hankkeista, jotka lähinnä työllistävät hankkeen henkilökunnan ja konsultit.
Ihmeellistä, että hankeviidakkoon ei vieläkään ole tullut mitään järkeä vaikka esim. työministeriö on käyttänyt ohjelmakaudella 2000-06 erilaisiin selvityksiin ja arviointeihin miljoonia euroja ja uudella kaudella piti panostaa erityisesti vaikuttavuuteen ja muutamiin selkeisiin teemoihin.
Olisiko tässä seuraava jutun aihe - selvityksiin käytetyt miljoonat hankkeissa ja ministeriöissä sekä konsulttitoimistojen rahanpumppaus EU-hankkeista. Mitään hyötyähän näistä selvityksistä ja arvioinneista ei ole ollut muille kuin konsulteille ainakaan, jos ohjelman tietoihin on luottamista.
Ti 23.09.2008 @ 11:32
Koskahan tämä olisi Areenalla katsottavissa?
En nähnyt kuin loppuosan ja vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että olisi kiva nähdä koko juttu.
Ti 23.09.2008 @ 11:50
Onko nämä haastatteluista kieltäytyneet johtajat saaneet olla jo liian kauan tehtävissään, kun on syntynyt "Bresneviläinen asenne ja otteet" ja ylemmyys suurta yleisöä ja työntekijöitä kohtaan?
Yksi ongelma hankesirkukseen on, että alueiden elinkeinoyhtiöt, kehittämisorganisaatiot ja oppilaitokset muodostavat keskenään vahvan verkoston, mutta ei siellä juuri yrityksiä näy. Verkostot ovat vanhoillisia, jotka eivät uudistu eikä sinne ole ulkopuolisen helppo päästä. Niistä on muodostunut monin paikoin todellisen kehittämisen tulppia.
Verkosto suojelee omiaan ja siitä lienee kysymys myöskin näiden haastatteluista kieltäytyneiden osalla.
Ti 23.09.2008 @ 13:21
Kommenttisi on karmea! Varoiteltiin haastatteluista? Mikä on valtion laitoksessa pelote, jolla saadaan henkilökunta vaikenemaan? Työpaikan (=projektityöpaikan) menetys?
Ti 23.09.2008 @ 14:24
Kysyjälle ja muillekin tiedoksi, että Renny Jokelinin MOT EU-hankkeiden Kankkula on nyt nähtävissä Yle Areenassa. Ohjelmien nettijulkaisemisessa on viime aikoina ollut häiriöitä, joita pahoittelemme vilpittömästi.
Matti Virtanen
tuottaja, MOT
Ti 23.09.2008 @ 13:30
Mikä on pelote, jolla valtion laitoksen henkilökunta saadaan vaikenemaan? Työpaikan (eli projektityöpaikan) menetys?
To 25.09.2008 @ 17:51
Journalismin ongelma on demokratian ongelma, jos virkamiehet kieltäytyvät julkisesta vuorovaikutuksesta. Olisin kuitenkin kaivannut blogikirjoituksessa hieman enemmän refleksiota sen suhteen, mitä haastattelusta kieltäytynyt TE-keskuksen johtaja sanoi. Pohdittiinko Ylen ajankohtaistoimituksessa vakavasti, mistä virkamiehen negatiivisuus journalismia kohtaan johtui? Ilmeisin selitys on toki päivänvaloa kestämättömään toimintaan syyllistyneen pelko paljastumisesta, mutta kuinka paljon on perää virkamiehen näkemyksessä, että toimittaja ajaa läpi oman näkemyksensä haastateltavan vastauksista riippumatta.
Tutkivasta journalismista tulee ongelmallista, jos tavoitteena on vain paljastaa syyllisiä eikä edistää lisätä kriittistä ymmärrystä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Jossain toisissa olosuhteissa samainen TE-keskuksen johtaja voisi nimittäin uskaltaa arvostella hankerahoitusta ja koko järjestelmää. Mutta ei kokiessaan olevansa itse uhattuna.
Pe 26.09.2008 @ 09:41
Kiitos hyvistä kysymyksistä. Jarmo Pirhosen kieltäytymisen perustelut olivat sen verran mielenkiintoisia, että päätimme julkaista hänen ja toimittaja Jokelinin välisen keskustelun kokonaan:
http://ohjelmat.yle.fi/mot/viikon_ohjelma/lisatietoa/jarmo_pirhonen
Kommentteja?
Matti Virtanen
tuottaja, MOT
Pe 26.09.2008 @ 14:31
Aiemmin kommentoin tänne alueemme pelkoa ja hyssyttelyä. Jotain lisää kysyttiin, joten vastataan sitten.
MOT:n toimittaja kävi keskustelemassa projektipäällikön kanssa. Toimittaja osui arkaan paikkaan kysyessään kouluusten tarjouskilpailuista ja tarjousten avaamisesta.
Tosi, että jo projektin suunniteluvaiheessa tiedustellaan paikallisen "tutun koulutuskonsernin" kanssa onko heillä resurssia projektin koulutuksen antamiseen. Vasta tämän jälkeen pyydetään kaikilta muilta tarjoukset. Tarjoukset avataan usein vastoin asetuksia ja lakia. Voittavan "tutun koulutusfirman" tarjouksia voidaan jopa muokata tarjouskilpailun ja tarjousten avaamisen jälkeen.
Tästä ei haluta julkisesti puhua.
Ma 29.09.2008 @ 09:49
Edelliselle kysyjälle kiitos tarkkaavaisuudesta. Linkki vaihtui tuotantoteknisistä syistä, mutta allekirjoittanut unohti päivittää sen tänne. Tässä oikea:
http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/22_09_2008_mot_eu_hankkeiden_kankkula/lisatietoa/jarmo_pirhonen
Ja varmuuden vuoksi sama lyhyenä: http://tinyurl.com/4agcla
Matti Virtanen
tuottaja, MOT
Su 28.09.2008 @ 00:03
http://ohjelmat.yle.fi/mot/viikon_ohjelma/lisatietoa/jarmo_pirhonen
Ei toimi linkki! Vai otettiinko sivu alas tarkoituksella?
WTF?
