Ma 21.03.2011 @ 14:49Timo-Erkki Heino

MOT: Verovapaa vyöhyke

Suomessa kaikki tuntuvat kannattavan hyvinvointivaltiota, mutta silti sitä nakerretaan eri puolilta koko ajan. Samanlainen tapaus on verotuksen progressio eli periaate, jonka mukaan veroa menee suhteellisesti sitä enemmän mitä suuremmasta tulosta on kysymys. Kaikki ilmoittavat sitä kannattavansa, mutta silti verojärjestelmän progressiivisuutta on jatkuvasti vähennetty.

Progressiivisesta verotuksesta - valtion tuloverosta - kertyi kaikista yhteiskunnan keräämistä veroista ja maksuista vuonna 1975 noin 17 prosenttia, vuonna 1995 runsaat 11 prosenttia ja vuonna 2009 enää reilu seitsemän prosenttia.

Viime jouluna loppuraporttinsa jättänyt verotuksen kehittämisryhmä, ns. Hetemäen työryhmä, kuvaa valtion ansiotuloveroa ”aidosti progressiiviseksi” veroksi. Kunnallisvero on vähennysten vuoksi tuloasteikon alapäässä progressiivinen, mutta noin 25 000 euron vuosituloista lähtien suhteellinen tasavero.

Suomessa jo tehdyt ja suunnitellut veromuutokset nostavat energiaveroja ja muita välillisiä veroja, sosiaalivakuutusmaksuja sekä kunnallis- ja kiinteistöveroja. Kehitys kohti tasaveroa kiihtyy. Vuoden, parin kuluttua progressiivisella verotuksella kerätty osuus yhteiskunnan veroista ja maksuista voi laskea alle viiden prosentin.

Siten vuodesta 1993 lähtien verotukseen tehtyjen yksittäisten muutosten yhteisvaikutuksena voi syntyä tasavero -Suomi , jota siis kukaan ei ilmoita kannattavansa.

Tämä lopputulos ei ole sattumaa, vaan tehtyjen poliittisten päätösten seuraus.
 
33 kommenttia

Onkohan tämä nyt se näkymättömän demokratian huipentuma ?

Järkevää verrata ALV:n suhdetta bruttotuloihin. Saa varmasti näyttämään eron suurelta. Totuus on kuitenkin se, että bruttotuloilla ei niitä arvonlisäverollisia palveluita ja tavaroita osteta, vaan nettotuloilla. Todella YLE:mäinen ohjelma taas kerran!

Anonyymi kirjoitti:

Jos todella haluttaisiin okeudenmukaisuutta, pääomatuloja verotettaisiin myös alapäästä samoin kuin palkkaveroja. Se merkitsee, että alle 36000 vuosituloissa niiden vero laskee. Siis jos palkansaaja tienaa vähemmän kuin 36000 vuodessa hän maksaa veroja VÄHEMMÄN kuin vastaavista pääomatuloista maksetaan. Tätä vääristymää ei kukaan halua korjata eikä tuo esille. Siis kaikki verot samalle viivalle, eihän palkkaveroissakaan lähdetä liikkeell 28 prosentista

Ihmetyttää tuo tahallinen valehteleminen yleisesti rahoitetussa ohjelmassa, ALV-prosentti on suurimmalla osalla palveluja ja tuotteita 23 (ruoalla jne alhaisempi), joka lasketaan VEROTTOMASTA summasta, joten 23%:n verokannalla vero on 18,7% ja muilla verokannoillakin aina alle ohjemassa esitettyjen 'verohintalappujen'.

Toinen virheellinen ja propagandistinen väite oli että n. 40 000 eur/v ja 1 200 000 eur/v hankkivat maksaisivat saman verran veroja, eli siis 28%. Siis 11200,- eur = 336000 eur ???

26%+74% x 70 % x 28 % = 40,5%

Tätä EI yllättäen käsitelty yksipuolisessa tarinassa ollenkaan. Todellisuudessa esim. pörssiyhtiön omistajan burtto-pääomatuloista verotetaan 40,5%. Yhteisöverona 26%, jonka jälkeen loppuosasta (74%) verotetaan 70%:sti 28%:n verokannalla. Journalisimin taso YLE:llä erittäin surkea ja tarkoitus lähinnä edistää poliittista propagandaa.

tarkasti kirjoitti:

Miksi muutoin ne, jotka nyt kovasti puhuvat tasavero-ongelmasta, kun alvia mahdollisesti korotettaisiin, vastustivat kovin voimakkaasti ruuan arvonlisäveron alentamista aikoinaan eduskunnassa? Kun alvia laskettiin, eikö silloin menty poispäin tasaverosta, miksi sitä siis vastustettiin?

Anonyymi kirjoitti:

26%+74% x 70 % x 28 % = 40,5%

Tätä EI yllättäen käsitelty yksipuolisessa tarinassa ollenkaan. Todellisuudessa esim. pörssiyhtiön omistajan burtto-pääomatuloista verotetaan 40,5%. Yhteisöverona 26%, jonka jälkeen loppuosasta (74%) verotetaan 70%:sti 28%:n verokannalla. Journalisimin taso YLE:llä erittäin surkea ja tarkoitus lähinnä edistää poliittista propagandaa.

Ehkä ei kannattaisi myöskään kysyä juristilta oikeudenmukaisuudesta: jos yrittäjä ja työntekijä saavat saman tulon, niin onko oikeudenmukaista, että yrittäjä, joka on sijoittanut aikaa ja rahaa, ja ottamaan riskiä aivan toisella tavalla, joutuisi maksamaan yhtä paljon veroa? Tai sijoitan miljoonan, josta olen maksanut veroja ja palkkaan muutamia työntekijöitä ja olen törkeä sika kun saan jopa kymmeniä tuhansia verovapaana? Ihan perusasioita, mutta ei professoreille ja toimittajille.

Kaikesta paistaa työn, yrittämisen ja yksityisen liiketoiminnan kammo.

PS. oikeudenmukaisuusteorioita on erilaisia, kaikki niistä eivät lähde siitä, että kaikki SINÄ tuotat on ensisijaisesti MEIDÄN yhteistä ja sitten vasta sinun, jos jotain jää.

Taas sattui korvaan tuo ohjelmassa mainittu ns. verovapaa osinko, jota yrittäjät nostavat. Saanen huomauttaa, että tästä yrityksen voitosta, josta osinko maksetaan, on jo maksettu kerran 28% vero. Jos yritys tuottaa 1 000 € voittoa, veroa maksetaan 280 € ja jaettavaksi jää 720 €. Siitä osinkona jaetaan pieni osuus, loppu kun on pidettävä yleensä pahan päivän varalla tai investoitava laitteisiin tai muuhun toiminnan kehittämiseen.

"Verovapaa" osinko on lain mukaan korkeintaan 9% nettovarallisuudesta. Sanotaanpa rajusti yksinkertaistaen, että tällä pienyrittäjällä on kassassa ja pankkitilillä (varat) 7 000 € ja velkaa pankille koneista ja laitteista 5 000 €. Näin ollen yrityksen nettovarallisuus on 2 000 €. Toisin sanoen yrittäjä saa nostaa "verovapaata" osinkoa 180 € (9% * 2000 €), sen ylittävästä osuudesta maksetaan normaali ansiotulovero,

Eli "verovapaa osinko" on usein pieni osuus siitä, mitä viivan alle jää,. Ja se ei todellakaan ole verotonta, en ymmärrä koko termiä. Se ei kuulu enää henkilöverotuksen piiriin, mutta ei se verotonta ole. Siitä sitten itketään. Kun kannan riskin, joka yrittämiseen liittyy, niin on tuo mielestäni surkea palkkio yrittämisen riskistä. Ja ainainen itkun aihe palkansaajille ja toimittajille. Hermo menee.

mustamies kirjoitti:

Onkohan tämä nyt se näkymättömän demokratian huipentuma ?

Demokratiasta tuskin on kyse kun MOT on asialla, ellei sitten kansandemokratian. Melko yksisilmäistä argumentointia. Mässäillään prosenteilla vaikka pitäisi puhua euroista. Kyllä nuo rikkaat, muttamatalaa pääomaprosenttia maksavat kansalaiset maksavat euromääräisenä summana enemmän kuin osansa. Verovaroin pyöritetään yhteiskunnan toimintoja. Jokainen nauttii yhteiskunnan tarjonnasta osansa, mutta rikas maksaa niistä moninkertaisen hinnan. Reilua? Kaikki haastateltavat oli valittu siten, että pitivät tasaveoa pahana asiana. Ikään kuin se olisi suurituloisia suosiva. Kaikkea muuta. Tasavero on sekin suurituloiselle epäoikeudenmukainen. Euroina he maksavat enemmän veroja kuin kuluttavat. Kun puhutaan verotuksen progressiosta, pitäisi muistaa, että kyse on progssiivisesta veroPROSENTISTA. Absoluuttisena verona suurirtuloinen maksaa aina liikaa vaikka veroprosentti olisi tasan sama kaikille. Looginen johtopäätös ohjelman propagandalle on, että maitolitran pitäisi maksaa Alepan kassalla eri hinta tuloista riippuen. Hyvätuloisen euron pitäisi olla vain 20 senttiä. Reilua?

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

26%+74% x 70 % x 28 % = 40,5%

Tätä EI yllättäen käsitelty yksipuolisessa tarinassa ollenkaan. Todellisuudessa esim. pörssiyhtiön omistajan burtto-pääomatuloista verotetaan 40,5%. Yhteisöverona 26%, jonka jälkeen loppuosasta (74%) verotetaan 70%:sti 28%:n verokannalla. Journalisimin taso YLE:llä erittäin surkea ja tarkoitus lähinnä edistää poliittista propagandaa.

Ehkä ei kannattaisi myöskään kysyä juristilta oikeudenmukaisuudesta: jos yrittäjä ja työntekijä saavat saman tulon, niin onko oikeudenmukaista, että yrittäjä, joka on sijoittanut aikaa ja rahaa, ja ottamaan riskiä aivan toisella tavalla, joutuisi maksamaan yhtä paljon veroa? Tai sijoitan miljoonan, josta olen maksanut veroja ja palkkaan muutamia työntekijöitä ja olen törkeä sika kun saan jopa kymmeniä tuhansia verovapaana? Ihan perusasioita, mutta ei professoreille ja toimittajille.

Kaikesta paistaa työn, yrittämisen ja yksityisen liiketoiminnan kammo.

PS. oikeudenmukaisuusteorioita on erilaisia, kaikki niistä eivät lähde siitä, että kaikki SINÄ tuotat on ensisijaisesti MEIDÄN yhteistä ja sitten vasta sinun, jos jotain jää.

Kyseessähän taisi olla tietyn poliittisen suunnan vaalimainos

=> Olen NIIN samaa mieltä! Olen itse joutunut maksamaan pienessä, alle 5 hengen yrityksessä yhden äitiysloman ja yhden mielenterveysongelmaisen "kipurahoja" ja joutunut melkein suoraan synnytyslaitokselta tekemään selvityksiä tämän mielenterveysongelmaisen vedettyä ammattiliittonsa mukaan irtisanomiseen (=joka johtui juuri ja juuri vältetystä liiketoiminnan loppumisen aiheuttamasta konkurssiuhasta, ei mitään tekemistä itse henkilön kanssa). MIKÄÄN raha tässä maassa ei saa minua enää palkkaamaan itselleni työntekijöitä. Ei ole sen arvoista tämä upea "verovapaa" osinko, ei.

Miksi nämä kaiken maailman toimittajat, proffat ja jotkut palkansaajat valittavat yrittäjien osinkotuloista? Jos se niin helppoa ja RISKITÖNTÄ on niin siitä vaan yrittämään.

Jokainen voi niin halutessaan ryhtyä yrittäjäksi (liiketoimintakiellossa olevia lukuunottamatta) ja ryhtyä nauttimaan niitä 'verottomia' osinkotuloja turhan valittamisen sijaan - Suomessahan on täysi yrittämisen vapaus.

Taitaa vain se pääoman keräämiseen tarvittava työmäärä ehkä sitten yllättää... ja haihtua luulot osingon 'verottomuudesta'.

Mitä tästä tuloverosysteemistä seuraa: pienipalkkaisen ei kannata tehdä ylitöitä tai ottaa vastaan kahta työtä, koska progressio syö suuren osan lisätuloista sen lisäksi, että menettää kaikki tuet. Sen sijaan suuripalkkainen hyötyy jokaisesta ansaitusta lisäeurosta, koska vero% on aina sama.

tarkasti kirjoitti:

Ihmetyttää tuo tahallinen valehteleminen yleisesti rahoitetussa ohjelmassa, ALV-prosentti on suurimmalla osalla palveluja ja tuotteita 23 (ruoalla jne alhaisempi), joka lasketaan VEROTTOMASTA summasta, joten 23%:n verokannalla vero on 18,7% ja muilla verokannoillakin aina alle ohjemassa esitettyjen 'verohintalappujen'.

Toinen virheellinen ja propagandistinen väite oli että n. 40 000 eur/v ja 1 200 000 eur/v hankkivat maksaisivat saman verran veroja, eli siis 28%. Siis 11200,- eur = 336000 eur ???

MOT-ohjelma todisti taas olevansa valehtelun ja tyhmyyden tyyssija. Tahallaan sekoitetaan pääoma- ja ansiotulot! Kyllä millin ansiotuloista veroprosentti on aivan toista kuin 28 %. Miksi Yle ostaa Korvolan ja Timotontun ohjelmia lainkaan. Onhan heillä amiassulinit ja tvkakkosen kommaritoimittajat itselläänkin!

Oleellista olisi kiinnittää huomiota kuluttajan todelliseen ostovoimaan kaikkien verojen jälkeen, eikä tuijottaa suurituloisten veroprosentteja, mikä vaikuttaa olevan MOT:n toimittajan elämäntehtävä pikaisen googletuksen perusteella.

Aiheesta löytyy nopeasti googlettamalla McKinsley consulting groupin n. 80 sivuinen raportti, mikä on suomalaisen näkökulmasta karmaisevaa luettevaa. Vasemmiston valtavuodet ovat saaneet suomalaisen työtätekevän palkanmaksajan euroopan huonoimmaksi.

Suomi on kateellisten maa. Ja Ylessä edelleen "punakone" jyllää.

Samat sosialistit kun vaativat kotimaassa hyvin toimeentuleville kovempaa progressiota "kun heillä on parempi maksukyky" ovat niitä jotka suureen ääneen arvostelevat Kreikalle maksettuja tukiaisia. Eikös siinä ole kyse samanlaisesta solidaarisuudesta valtioiden välillä kun verotuksessa on yksilöiden välillä? Siis niillä joilla menee hyvin, on kyllä varaa maksaa ja huolehtia niistä jotka ovat omat asiansa sössineet tai joilla nyt ei ole ihan samaa työkykyä/halua kuin meillä asiansa hoitaneilla hyväsoaisilla. Ja Suomi kun luottoluokitukseltaan on vielä AAA-luokkaa niin voisimme veroprogression periaatetta noudattanen maksaa prosentuaalisesti vielä suuremman osan kuin joku muu EU-maa jossa menee Suomea huonommin.

Heikoin ja yksipuolisin MOT-ohjelma ikinä.

Rehellisyyden puolustaja kirjoitti:
tarkasti kirjoitti:

Ihmetyttää tuo tahallinen valehteleminen yleisesti rahoitetussa ohjelmassa, ALV-prosentti on suurimmalla osalla palveluja ja tuotteita 23 (ruoalla jne alhaisempi), joka lasketaan VEROTTOMASTA summasta, joten 23%:n verokannalla vero on 18,7% ja muilla verokannoillakin aina alle ohjemassa esitettyjen 'verohintalappujen'.

Toinen virheellinen ja propagandistinen väite oli että n. 40 000 eur/v ja 1 200 000 eur/v hankkivat maksaisivat saman verran veroja, eli siis 28%. Siis 11200,- eur = 336000 eur ???

Toimittaja kyllä hyvinkin puhui suhteellisesta verosta, ei verojen euromäärästä, joten ohjelmassa esitetty väite on pätevä.

MOT-ohjelma todisti taas olevansa valehtelun ja tyhmyyden tyyssija. Tahallaan sekoitetaan pääoma- ja ansiotulot! Kyllä millin ansiotuloista veroprosentti on aivan toista kuin 28 %. Miksi Yle ostaa Korvolan ja Timotontun ohjelmia lainkaan. Onhan heillä amiassulinit ja tvkakkosen kommaritoimittajat itselläänkin!

Ymmärtääkseni verotaulukot perustui tilastoihin. Kokonaisveroprosentteja laskettaessa eli ihan tilastollisesti suurituloiset saavat paljon pääomatuloja ja vain vähän ansiotuloja, ja näin ollen kokonaisveroprosentti jää alhaiseksi. Poikkeuksiakin on, mutta jos katsoo verottajan listoja, niin suurituloiset saavat pääosan tuloista pääomatuloina.

Ohjelmasta jäi mieleen yksi siinä käytetty lainaus: "Veroja tulisi maksaa veronkantokyvyn mukaan." Helpon tapa muuten olisi saada rahaa valtion kassaan nostamalla suurituloisten veroja. Millistä jos nyt sadan tonnin sijaan otettaisiin 200 tuhatta, ei ero lompakossa ole ihmeellinen. Samalla voitaisiin keventää pientuloisten veroa, ja valtion tulot pysyisivät samana. Ihan kohtuullista mielestäni..

Itsekin toimin tällä hetkellä pienyrittäjänä, ja tosiaankaan ei rahaa tule, vaan menee. Suurimman hyödynhän verotuksesta saavat juuri suurituloiset yrittäjät tai muut pääomatuloja paljon saavat.

Itse en ainakaan saanut tästä selvää (yhdellä katsomisella), että oliko mitenkään tutkittu mitä luokkaa on ansioihin suhtetutettu verojen kokonaismäärä eri tuloluokissa. Eli, jossa olisi otettu siis huomioon ansioverot, pääomaverot ALV:t ynnä muut...

Eli millä tavalla tuo progressio toimii kokonaisverotuksen osalta.. Tuskin toimii kaikkein suurituloisimpien osalta

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Järkevää verrata ALV:n suhdetta bruttotuloihin. Saa varmasti näyttämään eron suurelta. Totuus on kuitenkin se, että bruttotuloilla ei niitä arvonlisäverollisia palveluita ja tavaroita osteta, vaan nettotuloilla. Todella YLE:mäinen ohjelma taas kerran!

Jos todella haluttaisiin okeudenmukaisuutta, pääomatuloja verotettaisiin myös alapäästä samoin kuin palkkaveroja. Se merkitsee, että alle 36000 vuosituloissa niiden vero laskee. Siis jos palkansaaja tienaa vähemmän kuin 36000 vuodessa hän maksaa veroja VÄHEMMÄN kuin vastaavista pääomatuloista maksetaan. Tätä vääristymää ei kukaan halua korjata eikä tuo esille. Siis kaikki verot samalle viivalle, eihän palkkaveroissakaan lähdetä liikkeell 28 prosentista

No tottakai ALV verrataan bruttotuloihin, sillä tavalla saadaan parempi kuva siitä, kuinka paljon veroja kokonaisuudessaan maksetaan tulotasoon nähden.

Jos alle 90 000 osingoista veroprosentti on 0, niin eikös tämä toteudu ihan reilusti. Jos osinkotuloja saa esim. 100 000, maksat veroja vain 10 000 eurosta, jolloin pääomaveroprosentiksi jää 2,8%

Anonyymi kirjoitti:
mustamies kirjoitti:

Onkohan tämä nyt se näkymättömän demokratian huipentuma ?

Demokratiasta tuskin on kyse kun MOT on asialla, ellei sitten kansandemokratian. Melko yksisilmäistä argumentointia. Mässäillään prosenteilla vaikka pitäisi puhua euroista. Kyllä nuo rikkaat, muttamatalaa pääomaprosenttia maksavat kansalaiset maksavat euromääräisenä summana enemmän kuin osansa. Verovaroin pyöritetään yhteiskunnan toimintoja. Jokainen nauttii yhteiskunnan tarjonnasta osansa, mutta rikas maksaa niistä moninkertaisen hinnan. Reilua? Kaikki haastateltavat oli valittu siten, että pitivät tasaveoa pahana asiana. Ikään kuin se olisi suurituloisia suosiva. Kaikkea muuta. Tasavero on sekin suurituloiselle epäoikeudenmukainen. Euroina he maksavat enemmän veroja kuin kuluttavat. Kun puhutaan verotuksen progressiosta, pitäisi muistaa, että kyse on progssiivisesta veroPROSENTISTA. Absoluuttisena verona suurirtuloinen maksaa aina liikaa vaikka veroprosentti olisi tasan sama kaikille. Looginen johtopäätös ohjelman propagandalle on, että maitolitran pitäisi maksaa Alepan kassalla eri hinta tuloista riippuen. Hyvätuloisen euron pitäisi olla vain 20 senttiä. Reilua?

Eli mielestäsi 1000 000 euroa tienaavan pitäisi euroissa laskettuna maksaa saman verran veroja kuin 10 000 euroa tienaavan. Olisipa veron määrä sitten 1000 euroa tai vaikka 5000 euroa..

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

26%+74% x 70 % x 28 % = 40,5%

Tätä EI yllättäen käsitelty yksipuolisessa tarinassa ollenkaan. Todellisuudessa esim. pörssiyhtiön omistajan burtto-pääomatuloista verotetaan 40,5%. Yhteisöverona 26%, jonka jälkeen loppuosasta (74%) verotetaan 70%:sti 28%:n verokannalla. Journalisimin taso YLE:llä erittäin surkea ja tarkoitus lähinnä edistää poliittista propagandaa.

Ehkä ei kannattaisi myöskään kysyä juristilta oikeudenmukaisuudesta: jos yrittäjä ja työntekijä saavat saman tulon, niin onko oikeudenmukaista, että yrittäjä, joka on sijoittanut aikaa ja rahaa, ja ottamaan riskiä aivan toisella tavalla, joutuisi maksamaan yhtä paljon veroa? Tai sijoitan miljoonan, josta olen maksanut veroja ja palkkaan muutamia työntekijöitä ja olen törkeä sika kun saan jopa kymmeniä tuhansia verovapaana? Ihan perusasioita, mutta ei professoreille ja toimittajille.

Kaikesta paistaa työn, yrittämisen ja yksityisen liiketoiminnan kammo.

PS. oikeudenmukaisuusteorioita on erilaisia, kaikki niistä eivät lähde siitä, että kaikki SINÄ tuotat on ensisijaisesti MEIDÄN yhteistä ja sitten vasta sinun, jos jotain jää.

No eikos tämän voi ajatella niinkin, että yritys maksaa verot saamistaan voitoista ja loput voidaan käyttää investointeihin ja yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen. Mutta jos yrittäjä tai osakkeenomistaja haluaa itselleen osan noista voitoista, niin maksaa niistä sitten ihan normaalisti veroja.

Muistaakseni verouudistuksen alussa pohdittiin, miten estetään kotimaisen omaisuuden valuminen ulkomaille.
Kun siihen keskittiin keino, eli Suomessa veropolitiikalla saatiin aikaan se, että suomalainenkin voi rikastua ja kotimaista omaisuutta alkoi kertyä, niin nyt sitä ammutaankin alas!?
Olisiko parempi, että tienaisimme kaikki yhtäpaljon ja ulkomaalaiset veisivät kaikki tulomme?

Hyvä oli ohjelma , ja osui maaliin, se näkyy myös näissä kommenteissa kiitettävästi.Kokoomus ja Kepu, hyvästi vaaleissa....tervemenoa oppositioon...

Oli taas vaihteeksi erinomainen osoitus ylen ohjelmapolitiikasta vaalien alla. Täysin yksipuolisesti tehty ohjelma, jossa ei käsitelty lainkaan kolikon toista puolta.
Käsittämätöntä!!!!

Tarkkailija kirjoitti:

Suomi on kateellisten maa. Ja Ylessä edelleen "punakone" jyllää.

Samat sosialistit kun vaativat kotimaassa hyvin toimeentuleville kovempaa progressiota "kun heillä on parempi maksukyky" ovat niitä jotka suureen ääneen arvostelevat Kreikalle maksettuja tukiaisia. Eikös siinä ole kyse samanlaisesta solidaarisuudesta valtioiden välillä kun verotuksessa on yksilöiden välillä? Siis niillä joilla menee hyvin, on kyllä varaa maksaa ja huolehtia niistä jotka ovat omat asiansa sössineet tai joilla nyt ei ole ihan samaa työkykyä/halua kuin meillä asiansa hoitaneilla hyväsoaisilla. Ja Suomi kun luottoluokitukseltaan on vielä AAA-luokkaa niin voisimme veroprogression periaatetta noudattanen maksaa prosentuaalisesti vielä suuremman osan kuin joku muu EU-maa jossa menee Suomea huonommin.

Hyvä huomio!!!

Toivottavasti tämän ohjelman kulut ilmoitetaan rehellisesti vasemmistopuolueiden vaalibudjeteissa YLEn antamana tukena. Lupamaksuilla ei kuulu tällaista vaalipropagandaa tuottaa!

Suurilta linjoiltaan asiallinen ohjelma, joka osoitti verotuksen ongelmakohdat veroasiantuntijoitten ja tilastografiikan avulla. Yksityiskohdissa turhaa tarkoitushakuista liioittelua, joka avaa tilaa kritiikille.
Sääli, että rehelliset pienyrittäjät samaistuvat suurten pääomatulojen nauttijoihin, tahi niihin laillistettua veronkiertoa harjoittaviin, lähinnä asianajajayhtiöihin, jotka todella hyötyvät verovapaista osinkotuloista.
Kuinka muuten on mahdollista, että Suomeen on syntynyt ammattiryhmä, jonka oma ammattiliitto käytännössä itse määrää oman palkkansa, valvoo itse itsensä toimintaa ja onnistuu lobbaamaan jäsenilleen muita samalla tulotasolla olevia kevyemmän verotuksen.

Jopa oli populistinen MOT-UUSINTA jostain aikojen takaa. Demareiden kannatus kovin alhaalla, joten tätä ja vastaavia ohjelmia varmasti pyöritetään vaalien lähestyessä tiheään. Prosentit on prosentteja ja määrät määriä.

Tarkkailija kirjoitti:

Suomi on kateellisten maa. Ja Ylessä edelleen "punakone" jyllää.

Samat sosialistit kun vaativat kotimaassa hyvin toimeentuleville kovempaa progressiota "kun heillä on parempi maksukyky" ovat niitä jotka suureen ääneen arvostelevat Kreikalle maksettuja tukiaisia. Eikös siinä ole kyse samanlaisesta solidaarisuudesta valtioiden välillä kun verotuksessa on yksilöiden välillä? Siis niillä joilla menee hyvin, on kyllä varaa maksaa ja huolehtia niistä jotka ovat omat asiansa sössineet tai joilla nyt ei ole ihan samaa työkykyä/halua kuin meillä asiansa hoitaneilla hyväsoaisilla. Ja Suomi kun luottoluokitukseltaan on vielä AAA-luokkaa niin voisimme veroprogression periaatetta noudattanen maksaa prosentuaalisesti vielä suuremman osan kuin joku muu EU-maa jossa menee Suomea huonommin.

Mikäs logiikka tässä on. Verotuksen oikeudenmukaisuus on kunkin yhteiskunnan jäsenten keskenään ratkaistava asia. Suomella ja Kreikalla ei ole edes yhteistä talous- saatikka veropolitiikkaa. Euroaluetta perustettaessa nimenomaisesti kiellettiin osallistujamaiden vastuut toistensa veloista. Jotain johdonmukaisuutta myös kritiikkiin.

"Solidaarisuudesta valtioiden välillä"???!

Anonyymi kirjoitti:

Järkevää verrata ALV:n suhdetta bruttotuloihin. Saa varmasti näyttämään eron suurelta. Totuus on kuitenkin se, että bruttotuloilla ei niitä arvonlisäverollisia palveluita ja tavaroita osteta, vaan nettotuloilla. Todella YLE:mäinen ohjelma taas kerran!

28% se on tavarinkin maksettava brutollisista tuloistaan ja enemmänkin. Voihan sitä saivarella vielä tuloista jotka toisilla kymppitonneja ja toisilla miljoonia....
Koplaus tapahtuukin siinä että helpotetaan tavarin työn verotuksessa mutta kiristetään kaikista muista veroista, valtion toimesta...

Se että eduskunnassa hallitus antoi kuntien mahollisuuden nostaa kiinteistöveroa ihan sairaasti. Itsellä kiinteistöveroa nostettiin 60% !!! toisaalta ökytkin maksaa tätä kautta edes jotain kunnille. Pääomatuloista kunta ei suoranaisesti kostu mitään. Palveluiden siivelläeläjät...
Niin ja voisi tutkia vähän lisää, että mitä miljoona tuolollisen on pakko itse ostaa niillä nettotuloillaan?...

Liekki kirjoitti:

Kannataa katsoa ja varsinkin kuunnella myös tällainen ohjema.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=115&t=554&a=4840
Maija-Riitta Ollila:
Sahataanko meitä linssiin?

Esim Fortumin sähkönsiirtoa en pysty kilpailuttamaan Fortumin monopoliaseman takia, siis minun on pakko maksaa öky tuloja /osinkoja Fortumin jotajalle. Tai ei kait enää sentään 12 miljoonaa.
Nokian Ollila tienasi miljoonansa ansaitusti! minun ei ole pakko ostaa yhtään Nokian kännyä!!!
Ei nyt ihan sanoisi kateudeksi!

HYVÄ OHJELMA!
TÄTÄ LISÄÄ

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu