Ma 24.01.2011 @ 15:28Tero Koskinen

MOT: Eduskunnan rahareikä

Tämän viikon MOT:ssa käsittelimme eduskunnan rahankäyttöä. Emme kuitenkaan olleet kiinnostuneita tunteita herättäneistä torkkupeitoista. 210 uutta täkkiä maksoi valtiolle 23 835 euroa. Suomalainen muotoiluyritys sai töitä ja tärkeää työtä tekevät edustajamme laadukkaan peitteen päivätorkuille.

Torkkupeittojen uusiminen on osa eduskuntatalon peruskorjausta. Alun perin oli tarkoitus toteuttaa Suomen suurin putkiremontti. Vielä neljä vuotta sitten projekti keskittyi rakennuksen maanpäällisiin osiin. Kustannukset olivat puolet nykyisistä, noin sata miljoonaa euroa. Nyt remontti maksaa jokaista kansanedustajaa kohden miljoonan.

Torkkupeittoskandaalin jälkeen osa kansanedustajista uhosi hankkiutuvansa eroon häpeällisestä peitosta. Monimutkainen peruskorjausprojekti ei muuten ole kiinnostanut edustajiamme. Peruskorjauksen todellinen rahareikä eivät ole torkkupeitot, vaan maan alle kätkeytyvät laajat 68 miljoonaa euroa maksavat kalliotilat.

On helppo ymmärtää valtakunnan keskeisimmän rakennuksen arvo. Stucco-seinät on suojeltava ja edustustilat puunattava. Eniten kustannusarviota ovat kuitenkin nostaneet maan alle sijoitettavat varastot ja roskikset. Ne nielevät 34% koko remontin kustannuksista.

Torkkupeitot olivat helppo ja konkreettinen yksityiskohta. Kansa ja lehdistö antoivat niille ankaran tuomion. Samaan aikaan rahaa on kaikessa hiljaisuudessa valumassa tunneliin. Maanalaisten tilojen hinnalla saataisiin yli puoli miljoonaa design-peittoa. Koko pääkaupunki mahtuisi torkkumaan niiden alle.
 

7 kommenttia

Uskomatonta mitä rahan haaskausta! Näitä vastaavanlaisia rahareikiä on varmaan vaikka kuinka paljon ja ne kaikki pitäisi tuoda julkisuuteen. Onkohan tämänkin takana pelkästään jonkun omaneduntavoittelu ja ahneus? Kuka on ollut pahin lobbaaja?

Ohjelmassa ihmeteltiin "viimeisen päälle tehtyä aivan viiden tähden työtä" No huh huh! Voiko eduskuntataloon laittaa mitä tahansa kiinalaisia sohvia peittoja ja kalusteita! Olisihan lattiaankin löytynyt viiden euron laminaattia;-)

Jos vastaava remontti tehtäisiin kolmihenkisen perheen kellariin hinta olisi 3 milj. euroa se siitä kohtuullisuudesta. Niinistön vaalitukija toiminut urakoitsian. Tämähän ei tietenkään vaikuta urakkaan, koska Niinistö on jäävännyt itsensä tarjoustenkäsittelyn ulkopuolelle. Entä ne kabinettikeskustelut, kun nythän näyttää ettei alkuperäinen urakkatarjous riitä alkuunkaan. Nähtävästi Niinistö on hankeen takana kaikesta huolimatta hyväksymällä kustannusten nousun. Tämä haiskahtaa kyllä aika pahasti,siltä ettei vaalituki ole vastikkeetonta kun se tulee yrityksiltä. Nyt olisi tutkinnan paikka kun asiat konkretisoituvat ohjelman perusteella Niinistöön sen verran selkeästi.
Vaikka konkreettisia todisteita ei lakimiehen jäljiltä tietenkään löydy. Kysymys on uskottavuudesta, jota tässä tapauksessa ei ole nimeksikään.

.... Niinistön vaalitukija toiminut urakoitsian.
Ohjelmassa mainittu rakennusliike ja vaalitukija ei ole ollut eduskuntatalon remontin urakoitsijana.

Ohikulkija kirjoitti:

.... Niinistön vaalitukija toiminut urakoitsian.
Ohjelmassa mainittu rakennusliike ja vaalitukija ei ole ollut eduskuntatalon remontin urakoitsijana.

Aivan pöyristyttävää,kun aikoinaan Lipponen "tuhlasi" kansalaisten rahoja ja siitäkös syntyi meteli,suolarahoja Niinistön monumenttiin verrattuna. On Eduskuntalaitos kaikkineen niin kallis ylläpidettävä,että eiköhän jo jotain pitäisi tehdä,ainakin vähentää Edustajien määrää ja Edustajien edustajien.
Jos tavallinen ihminen alkaa tekemään vaikka remonttia niin kyllä siinä täytyy laskea kuinka rahat riittää,mutta ei Niinistön,Kokoomuksen ja kepun tarvitse sitä ajatella mihin tuhlataan,otetaan kansalta,kyllä porukat maksaa ja otetaan vähän köyhiltä niin kyllä se siitä. On tullut mieleen, kannattaako äänestää ketään noin kalliiseen laitokseen. Ei se Niinistö niin nuuka ollutkaan mitä on annettu ymmärtää,eikä joudu itse vastaamaan mistään kun jää pois Eduskunnasta. Ja mikä se Persujen nainen oli,olisi sanonut silloin kun asiaa on alettu suunnittelemaan,että liikaa maksaa,en ole asiassa mukana,olipahan persu tai tai Kokoomus tai kepu niin samassa veneessä kaikki. Monta nollaa jos lasketaan markoissa 200miljoonaa euroa.

Kyllä lisää politiikan uskottavuutta kun kuulee mukamas viisaitten suusta tämmöistä puhetta kun Niinistön suustakin kuuli.Jotenkin luotin Häneen,mutta en enää,ja mitä puhellut muitten ihmisten kanssa,ovat samaa mieltä.Rahaa tuntuu olevan,mutta jostakinhan se on säästettävä että tämmöiset älyttömät yksinvaltiaat saa näin tuhlata veronmaksajien ja yhteiskunnan rahoja.Nimet vaihtuu politiikassa teot aina yhtä järjettömiä.Kyllä tässä maassa rahaa on,turha puhua,vaihdetaan nyt päättäjiä eikä unohdeta kaikkia tämän hallituksen hölmöilyjä.Ottakaa nyt kantaa kun on vielä mahdollista.Ettei sitten vuosien päästä tarvi lähteä pesäpallomailojen kanssa liikkeelle ,niinkuin nyt tv:stä nyt saa katsoa päivittäin. IHAN TOSI AJATELKAA.

Haastateltavien edustajien kommenteista kävi ilmi, ettei edustajat todellakaan paneudu siihen mitä hyväksyvät. Miten on mahdollista hyväksyä tällainen projekti, pohtimatta sen tarpeellisuutta ? Kuka on aloitteen tehnyt ? Mitkä ovat perusteet ? Kuka kontroloi eduskunnan omia menoja ? Luulisi että esim. Perussuomalaiset olisivat kiinnostuneita, siitä miten eduskunnan rahoja käytetään, ne kun löytävät kyllä kaikkien muiden puolueiden toiminnasta moitittavaa.
Me Eduskuntatalon naapurissa asuvat olemme ihmetelleet jo puolitoista vuotta räjäytyksiä. Ensin räjäytettiin Aurorankadun ja Töölönkadun kulmassa ja nyt tämä tunneli ja logistiikkakeskus.Myös meidän talon seinissä on halkeamia, ja Eduskunnan rekennustoiminta on kuulemma ollut puheenaiheena useassa asuntoyhtiössä. Samana päivänä kun MOT lähetettiin, tuli postiluukusta kirje (joka virheellisenä korjattiin uudella tänään) räjäytyksiä suorittavalta yritykseltä, jossa kerrotaan, että ensi viikon maanantaina 31.1. tulevat tekemään "alkukatselmuksen", kun siis räjäytystöitä on jo jatkunut vaikka kuinka kauan. Tämä on ensimmäinen info ylipäätänsä koko hankkeesta, vaikka räjäytyksiä on päivittäin, viimeiset aina muutamaa minuuttia vailla 22. Osa paukuista on niin kovia, että nei eivät voi olla Eduskuntatlon alla, vaan hyvin lähellä meidän taloa. Kysyisinkin, että voiko kuka tahansa kaivautua esim. meidän talon alle. Taloyhtiömmehän, muiden tavoin, maksavat kiinteistöveroa omasta tontistaan, mutta se nököjään ei merkitse mitään.
Ohjelman tekijät eivät myöskään pystyneet selvittämään mihin tunneliprojektin kaikki rahat menevät, vaikka selvästi pystyttiin osoittamaan eri työvaiheiden ja osien kustannukset. Niitä ynnäämällä ei päästy lopputulokseen 200 miljoonaa. Koko projekti on muutenkin yhtä hyshysyä, teitoja ei saa ja kukaan ei virallisesti tiedä mitään. Vaikka ihan kaikkea ei tarvitsekkaan ihan kaikkien tietää, niin toivoisin vähän avoimempaa asennetta.
Huhujen mukaan ollaankin rakentamassa Eduskunnalle myös kriisitilojen kokoustiloja. Miten tarpeellisia ne ovat ? Kuka on tehnyt arvion ? Joku virkamies- ja asiantuntijaryhmä ? Ketkä ovat olleet mukana päättämässä? Jos nimittäin ihan huonosti käy, niin eduskunta kyllää elää bunkkerissaan hieman pidempään kuin muuta kansalaiset, mutta sen jälkeen ei enää ole kansalaisia joille eduskunta säätää lakeja. Nämä kysymykset jäivät kaikki ohjelmassa vastausta vaille. Sitä olisin odottanut MOT-tapaiselta ohjelmalta.

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »