Ma 04.02.2008 @ 18:43admin

Miksi haastattelimme rikollista

Hannu Sokala – Minusta toimittajan tehtävä on kertoa jutuissaan tärkeistä ja kiinnostavista asioista. Maija-Liisa Lahtisen tarina täyttää molemmat kriteerit.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 2005 Lahtisen törkeästä kavalluksesta kolmen vuoden vankeuteen. Seuraavana vuonna Helsingin hovioikeus vahvisti tuomion.
 
Kohtalaisen monimutkaisen jutun yksinkertaistettu versio on tämä: oikeusistuimet katsoivat Maija-Liisa Lahtisen vohkineen lehdenkustantaja Urpo Lahtisen kuolinpesältä 34 miljoonaa markkaa. Maija-Liisa Lahtinen taas piti rahoja ominaan; hän oli mielestään saanut ne lahjaksi aviomieheltään Urpolta.
 
Peruskuvion lisäksi tarinaan sisältyy useita rikosilmoituksia, esitutkintoja, takavarikkoja, ja niin edelleen. Puolen tunnin tv-ohjelman pitäminen edes jotakuinkin ymmärrettävänä ei sallinut kaikkien riitahaarojen nostamista esiin.
 
Maija-Liisa Lahtinen ei ole sulattanut saamaansa tuomiota. Hän katosi ja aloitti puolustustaistelun. Lahtinen on suunnannut kamppailunsa etenkin Pekka Paavolaa vastaan. Entinen oikeusministeri ja Tampereen kaupunginjohtaja sekä nykyinen Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paavola toimi Urpo Lahtisen raha-asioiden hoitajana, ja hänen todistelunsa olivat avainasemassa, kun Maija-Liisa Lahtinen tuomittiin.
 

Lahtiselle osavoitto 

 
Siis, mikä oli niin tärkeää, että törkeästä kavalluksesta tuomittua Maija-Liisa Lahtista kannatti haastatella?
 
Lahtinen yritti pitkään saada viranomaiset tutkimaan Paavolan puheita oikeudessa. Lahtisen mukaan Paavola ei puhunut oikeudessa totta. Viimein viime marraskuussa hän sai ylimmän syyttäjäviranomaisen eli Valtakunnansyyttäjänviraston määräämään poliisin tutkimaan Paavolan puheet.
 
Viraston päätöksen mukaan on ”syytä epäillä Pekka Paavolan todistajana oikeudessa salanneen” sen, että hän on tiennyt Maija-Liisa Lahtisen olleen sveitsiläisen pankkitilin omistaja. Maija-Liisa Lahtisen mielestä se, että hän on tilin omistaja, merkitsee, että Urpo Lahtinen todella oli siirtänyt rahansa hänelle. 
 
Valtakunnansyyttäjänviraston päätös jäi mediassa vähälle huomiolle, vaikka Urpo Lahtisen perintöön liittyneitä kiistoja ja Maija-Liisa Lahtisen katoamista muuten on käsitelty sivu- ja tuntitolkulla. Viraston päätös oli mielestäni tärkeä; poliisi tutkii nyt valtakunnan poliittisten vaikuttajien kärkinimiin kuuluvan henkilön sanomisia oikeudessa. Tämän tutkinnan yksi lopputulos saattaa olla jopa se, että Paavola tuomitaan väärän tiedon antamisesta oikeudessa ja Maija-Liisa Lahtisen tuomio joudutaan purkamaan.
 
Viraston päätöksestä olisi toki voinut kertoa myös haastattelematta Maija-Liisa Lahtista. Puolen tunnin tv-ohjelman voi toki tehdä myös lukemalla ääneen Valtakunnansyyttäjänviraston päätöstä ja näyttämällä kuvaa virastotalosta. Tai siihen voisi haastatella lakiasiantuntijan toisensa jälkeen. Minusta oli kuitenkin tärkeää tavata Maija-Liisa Lahtinen, nähdä hänet ja näyttää myös katsojille, millainen on se ihminen, joka on tämän jutun takana. Uskoisin, että haastattelun näkeminen auttaa katsojaa päättelemään, onko Lahtinen vilpillinen vai rehellinen, laskelmoiva vai avoin, uhri vai konna. 
 
Sitten vielä: miksi Maija-Liisa Lahtisen juttu oli riittävän kiinnostava tv-ohjelmaksi?
 
Kiinnostus on tietenkin aina katsojan silmässä, mutta ainakin minua Urpo Lahtisen miljoonien tarina ja Maija-Liisa Lahtisen kohtalo kiehtovat. Ajatelkaa nyt, ensin Urpo Lahtinen määrää viemään viisikymmentäkolme miljoonaa markkaa tuhannen markan seteleinä matkalaukuissa Luxemburgiin; ja sitten kone ohjataan sumun takia sotilaskentälle; ja sitten rahat joudutaan laskemaan pankissa käsin, kun kukaan ei osaa käyttää setelinlaskukonetta; ja sitten rahoista tulee hirveä riita; ja sitten niitä siirretään Luxemburgista Sveitsiin; ja sitten Maija-Liisa Lahtinen saa kavallustuomion rahoista, joita hän luuli omikseen; ja sitten hän piiloutuu ulkomaille jatkamaan taistelua oikeuksiensa puolesta; ja niin edelleen.
 

Kihara kokonaisuus

 
Urpo erosi ensimmäisestä vaimostaan Hymystä 1991, ja Urpo kuoli 1994. Siitä lähtien Urpo Lahtisen kokoamista rahoista on taisteltu monissa oikeusjutuissa. 
 
Tämä riitojen kokonaisuus on hyvin kihara. Toimittajan tehtävä ei ole jakaa ihmisiä konniin ja sankareihin. Voi hyvin olla, että sellaisia ei ole tässäkään tarinassa. On vain normaaleja ihmisiä, joita on siunattu normaaliin tapaan niin hölmöydellä, ahneudella, kateudella, pahansuopuudella kuin hyväuskoisuudellakin.

13 kommenttia

Ohjelmapuffissa väitettiin ettei poliisi olisi tiennyt maanpaossa olevan Lahtisen olinpaikkaa. Tuntuu hiukan pröystäilevältä mainokselta. Sitä vain että eiköhän lain koura kurota sinne, minne katsotaan tarpeelliseksi. Kiinnostavasta aiheesta kyhäillyn jutun jälkimaku; Lahtisen tulevien muistelmien ennakkomainonta.
"Jollain on maanpakolaisenkin tultava toimeen, kun millit on loppu"

Melko halpa vedätys! Näytitte taustalla Sveitsin maisemia ja samaan aikaan Maija-Liisa Lahtinen puhuu Virossa eikun Suomessa! Onko katsojien vedätys toimittajien etiikan mukaista? Niin ja tiedän muuten, että haastattelu ei tapahtunut viime viikolla... ;) Hyvä pojat ja tytöt!

Olipa huonosti toimitettu ohjelma Maija Lahtisen syyttömyydestä. Nyt mätkittiin ihan toiseen suuntaan ja tuomittiin Suomen oikeusjärjestelmä epäpäteväksi. Paavolan syyttömyys/syyllisyys väärään valaan on tietty tärkeä asia, samoin kuka niitä tilejä hoiteli, mutta entä Urpo Lahtisen oikeustoimikelpoisuus? Pystyikö Lahtinen muka hoitamaan raha-asioistaan itse? Epäilenpä. Tämä asia lienee tärkeä oikeutta jaettaessa. Lahtisen talossa oli 90-luvun alkupuolella paljon porukkaa, joka voisi kertoa omat versionsa Maija ja Urpo Lahtisen liitosta sekä Pekka Paavolan roolista koko sotkussa. Toimittajat haloo, vähän ammattitaitoa kehiin ja yksisilmäinen skandaalinhaku roskakoriin.

Pekka Paavola ei suostunut kommentoimaan mitään.

Jeppe Lahtinen ja Hymy Lahtinen ovat kuolinpesän osakkaita. Kuolinpesä, jos mikä, on jutun osallinen. Miksi heidän kannanottojaan ei ollut ohjelmassa lainkaan?

Tapasin Maija-Liisa Lahtisen heidän kotonaan Tampereella osana entisten tekulaisten ryhmää, jolle hän esitteli kotiaan ja sen mittavaa taidekokoelmaa.

Hän oli koirineen saapunut vartavasten avaamaan ovensa meille - hänelle ventovieraille ihmisille, jotka tunkeuduimme heidän yksityiskotinsa rauhaan.

Muistan erityisesti sisäänkäynnin yläpuolisella katoksella seisovan uljaan suuren saksanpaimenkoiran, joka seurasi emäntänsä jokaista askelta.

Emäntämme oli ihailtavan asiantunteva ja miellyttävä henkilö. Suoraselkäinen ja ystävällinen.
Mietin, miten sovitan tähän ihmiseen sen kuvan, joka tiedotusvälineissä oli hänestä annettu.

Riita Urpo Lahtisen perinnöstä oli silloin lehtien palstoilla ja uutisista saattoi aistia sen hekumoinnin, joka juuri Hymylehden uutisoinnin "takaisinmaksuna" sai oman värityksensä.
Emäntämme näytti rehdisti kestävän katseemme, vaikka kaiketi arvasi mietteemme. Näkyi että hän tiesi totuuden meitä paremmin.

Kuvani Maija Lahtisesta ei ole muuttunut. Hän on yhä ihaltava ja suoraselkäinen. Häntä ei olla luovuttamassa Suomeen, koska hänen toimintansa ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä maassa, jossa hän asuu. Mutta Suomessa hänet on tuomittu.

Laki on yhteiskunnan ja kansalaisten yhteinen sopimus siitä mitä ja miten asioita yhteiskunnassa hoidetaan. Lain laidalla ja ongelmatilanteissa kysytään mikä on lain legitimiteetti.
Maija Lahtisen tarina kertoo Urpo Lahtisen työntekijöistä ja asiainhoitajista jälleen sen, ettei tahallinen tai tuottamuksellinen vastuu koske niitä, jolla on suojanaan poliittinen hyväveli verkosto ja huono muisti.

Mutta syntipukki on perisuomalaiseen tapaan aina saatava ja mikäs sen mukavampaa kuin, että tämä vielä sopivasti on poissa paikalta asiastä päätettäessä.

Ja eikö olekin ihaltavan kollektiivista, että yksi kärsii mutta muut juhlivat.

Toimittajan vastaukset ensimmäisessä kommentissa esitettyyn väitteeseen ja kysymykseen:
Katsojien vedätys ei ole toimittajien etiikan mukaista, eikä katsojia vedätetty.
Ohjelmassa kerrottiin, että MOT tapasi Maija-Liisa Lahtisen "reilu viikko sitten". Juuri näin tapahtui.

Hannu Sokala

Yle Areenassa oleva MOT-jakso Karkurilesken paluu ei pyöri jostain syystä normaalisti loppuun asti. Vika saattaa johtua samasta lähetysvirheestä, joka aiheutti ohjelmaan pari katkosta ainakin pääkaupunkiseudulla maanantai-iltana.

MOT:n toimitus pahoittelee näitä teknisiä häiriöitä, joille me emme voi mitään. Areenan vikaa korjataan parhaillaan, ja eilisen jutun pitäisi pyöriä siellä virheettömästi vielä tämän päivän aikana.

Matti Virtanen
tuottaja, MOT

Kiitos hyvin toimitetusta ohjelmasta, jossa kerrankin kerrottiin julkisuuteen toisen osapuolen näkemys ja tuotiin Pekka Paavolan rooli kunnolla esiin.

Uskomatonta, että rötösherrojen esikuvaa ei ole saatu vielä kuriin.

Samoin!

Paavola näyttää olevan varsinainen velikulta. Ohjelman lopussa ryhtyy kinaamaan jopa siitä, ottaako hän vastaan toimittajan kiitokset vai ei! Paavolan mielestä toimittaja näköjään teki virheen kiittäessään! :)

Tulee mieleen hissiepisodi Tampereella. Paavola ihan pokkana ilmoitti, että hänet hississä nähnyt hyvin tunteva todistaja yksinkertaisesti vain "valehtelee".

Paavola vielä selitti, että koska tämä todistaja tuntee hänet niin hyvin, ettei erehtymismahdollisuutta ole - juuri se todistaa, että hän valehtelee! Tämä liittyi siihen "automatkailuun Euroopassa".

Selvää on, että Paavola ei ole ollenkaan niin "huonomuistinen" kuin antaa ymmärtää.

nimim. "Mikä oli todistettava"

Olen pitänyt Maija-Liisa Lahtista syyllisenä tapahtuneeseen , kun on mediassa esitetty asiaa ,mutta kun katsoin ohjelman tulin kyllä toisiin ajatuksiin ,
kyllä ihmisestä heti näkee kuka valehtelee , ja niin
kuin asianajaja sanoi : mitään rikosta ei ole tapahtunut ja tili on avattu ja tili on Maija Lahtisen omistuksessa

En ole aiemmin aiheeseen juurikaan kiinnittänyt huomioita, mutta ohjelman myötä heräsi mielenkiinto aihetta kohtaan. Sympatiani kääntyivät ohjelman myötä Maija-Liisa Lahtisen puolelle, koska Pekka Paavola ei yrittänyt tuoda omaa kantaansa asiasta julki, vaikka hänelle se mahdollisuus suotiin. Jos hän ei ole mielestään mitään väärin tehnyt, niin miksei hän olisi voinut hyvällä omallatunnolla kommentoida tapahtumia.

Ei tässä tarinassa rikollisia ole, mutta valitettavaa nähdä mitä ahneus saa aikaan ihmisissä. Tämänkin tarinan myötä voi todeta, että sanonta raha ei tuo onnea, pitää paikkaansa.

Jutussa taivasteltiin sitä, ettei syyttäjä ottanut Maija-Liisa Lahtisen syytöksiä tarpeeksi vakavasti. On ymmärrettävää, että maanpakoon lähtevän rikoksesta syytetyn sanoihin suhtaudutaan skeptisesti. Jos kaikki on kunnossa, miksei Maija-Liisa jäänyt Suomeen selvittämään asioitaan? Raha taisi kuitenkin olla se rakkain.

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »