Ti 27.03.2007 @ 00:42admin

Marista venäjäksi Suomessa

MOT kertoi 26. maaliskuuta ihmisoikeustilanteesta Marin tasavallassa Venäjällä. Toimittaja Mia Paju sai kuulla valitettavan tuttuja tarinoita: marinkielisten ongelmat ovat ennallaan, vaikka heidän asiansa on saanut viime vuosina runsaasti julkisuutta Suomessa.
 
Julkisuus voi toki aiheuttaa myös vastareaktioita ja pahentaa tilannetta entuudestaan. Mutta tähän ongelmaan on ollut luvassa parannusta jo pitkään, koska Venäjän presidentti Vladimir Putin on kutsunut suomalaisen virkasisarensa Tarja Halosen Marinmaalle katsomaan miten siellä eletään. Korkean tason valtiovierailu tuskin ainakaan haittaisi kotimaassaan alakynteen jääneen kielivähemmistön tilannetta.
 
MOT sai tähän liittyen pienen uutisenkin: Suomen tasavallan presidentin kanslia ”uskoo ja toivoo”, että matka toteutuu vielä tämän vuoden aikana. Hyvä näin; kutsun esittäjähän poistuu ensi vuonna ainakin toistaiseksi takavasemmalle, eikä hänen seuraajastaan ole vielä mitään tietoa.
 
Meidän tarkoituksemme oli tietysti haastatella sekä Suomen Halosta että Mari-Elin tasavallan venäjänkielistä presidenttiä Leonid Markelovia, mutta kumpikaan haastattelu ei valitettavasti toteutunut.
 
Mariaktivistit sen sijaan puhuivat rohkeasti, vaikka heillä voi olla syytä pelätä jopa väkivaltaisia vastareaktioita esiintymisilleen. Kansalaisjärjestöjen edustajat kun eivät nyky-Venäjällä saisi puhua politiikkaa, ja katuväkivalta jää usein selvittämättä. Näin täytyy kirjoittaa ja puhua, vaikka suoria todisteita hallinnon syyllisyydestä väkivallantekoihin ei olekaan.
 
Mareja vainotaan. Niin on, jos siltä näyttää. Tässä herkässä tilanteessa on ymmärrettävää etteivät presidentit suostu haastatteluihin. Siis ymmärrettävää, ei hyväksyttävää, ainakaan toimittajan näkökulmasta.
 
Toimittaja Paju teki juttunsa peräänantamattomalla asenteella, eikä presidenttien kieltäytymien ollut hänen vikansa. Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut yrittää harhauttaa Markelovia keskustelemaan esimerkiksi jääkiekosta, mutta kun kysymykset vaadittiin etukäteen, niin päätimme olla rehellisiä.
 
Eikä tietenkään olisi ollut kohteliasta jankuttaa siitä, että miksei Joshkar-Olan joukkue pelaa edes Venäjän kakkosliigassa, vaikka kaupungissa on kaksi hienoa jäähallia ja kolmas suunnitteilla.
 
Matkan jälkeen keskustelimme Pajun kanssa pitkään mm. siitä, voiko mareja luonnehtia suomalaisten ”sukulaiskansaksi”. Kysehän on kielisukulaisuudesta, ei DNA:sta – ja vaikka geneettistäkin sukulaisuutta löytyisi jostakin sadan sukupolven takaa, ei sen nostaminen politiikan välikappaleeksi olisi järkevää. Ellei sitten korosteta sitä, että kaikki kansat ovat sukulaisia keskenään.
 
Paju piti päänsä, ja sukulaiskansan käsite jäi tekstiin. Odotin vihaisia reaktioita isovenäläismielisiltä tahoilta, mutta mitä vielä – tässä kopio tuoreesta viestistä:
 
”Kummallista, että kun Yle lähettää Venäjän alueen suomalaissukukansajuttuja niin ei k.o. kansan kieltä ohjelmissa kuulu, vaan vain venäjää. Vain jossain lauluissa kielen soinnin voi aavistaa. Näin tapahtui tänäänkin MOTssa 26.3.2007. Ihme juttu!! ”
 
Taas kerran toimitus sai opetuksen siitä, ettei katsojien ajatuksia voi ennakoida. Mitä itse asiaan tulee, se on helppo selittää: matkan tarkoitus oli ottaa selvää ongelmista ja puhua niistä siten, että mahdollisimman moni ymmärtää mistä on kysymys.
 
Kun Marinmaalla ei yleisesti hallita englantia, järkevintä (ja edullisinta) oli hoitaa haastattelut venäjäksi. Riippumattomia marinkielen tulkkeja ei sentään ihan puissa kasva.
 
Ohjelma on nähtävissä 28. maaliskuuta lähtien MOT:n kotisivulla. Sieltä löytyy myös tarinan käsikirjoitus, selvällä suomen kielellä.
 
Matti Virtanen
tuottaja, mot

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »