Ma 22.03.2010 @ 15:00Martti Backman

Maabrändiä kytösavuista

Olen tehnyt vuosien varrella useita energia-aiheisia MOT-ohjelmia ja keskustellut niitä tehdessäni ulkomaalaisten energia-asiantuntijoiden kanssa. He eivät kykene peittämään ihailuaan ja kateuttaan järkeviä suomalaisia kohtaan: Me kun ainoina maailmassa pystyimme pitämään päämme kylmänä ja tekemään oikea-aikaisesti päätöksiä uuden ydinvoiman rakentamisesta - silloin kun toimituskapasiteettia oli vielä olemassa ja hinnat alhaalla.

Tämä on ensiluokkaista Suomi-brändin rakentamista. Ulkomaalaisten näkökulmasta Suomella on jo pitkä etumatka, kun muualla vasta yritetään saada rivejä kokoon ydinvoimalapäätösten taakse.

Mutta sitä ulkomaiset asiantuntijat eivät ymmärrä, että miksi ydinvoimapäätösten jälkeenkin Suomessa halutaan vielä rakentaa tuulivoimaa, joka on osoittautunut taloudelliseksi katastrofiksi ja hyödyttömäksi, ellei suorastaan vahingolliseksi hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kannalta.

Puhumattakaan tuulivoimaloiden aiheuttamasta tuhosta eläinmaailmassa: Yksin Espanjassa arvioidaan miljoonan linnun kuolevan vuosittain tuuliroottorien siipiin. Leikkikääpä ajatuksella, että ydinvoimalan tiedettäisiin aiheuttavan vastaavaa tuhoa linnuille, lepakoille ja perhosille. Saisiko sellainen voimala koskaan rakennuslupaa?

MOT-raportti "Helsingin vihreä painajainen" arvioi pääkaupungin energiaratkaisuksi tarjotun biopolttoainemallin perusteita ja vaikutuksia.

Helsinkiin suunnitellun laajamittaisen risujen polton päästämien pienhiukkasten tiedetään aiheuttavan vuosittain kymmenkunta ylimääräistä keuhko- ja sydäntautikuolemaa. Kymmenessä vuodessa se tekee 100 kuolemaa ja investoinnin 60 vuoden kuoletusaikana 600 hengenlähtöä. Kuvitelkaa huviksenne mitä seuraisi, jos ydinvoimalaan liitettäisiin vastaavat surmaluvut. (Lähde: professori Matti Jantunen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Euroopan johtajat ovat päättäneet, että Euroopan pitää näyttää muulle maailmalle esimerkkiä vaihtoehtoisiin, uusiutuviin energiamuotoihin siirtymisessä. Asetetut prosenttivaatimukset ovat järkyttävän korkeita kaikille EU-maille, mutta silti Suomen asema on suhteellisen helppo muihin EU-kumppaneihin verrattuna: Meillä on puuta poltettavaksi, mutta eteläisillä EU-kumppaneilla ei ole käytännössä muuta kuin tuulta ja hiukan aurinkoa.

Puun poltto energiaksi on varmaankin järkevää suurten metsien ympäröimissä kunnissa ja kaupungeissa. Mutta Suomen eteläreunassa sijaitseva metropoli Helsinki on vihoviimeinen paikka laajamittaiselle metsähakkeen poltolle: Metsät ovat kaukana ja kaupungin keskusta saa riesakseen taukoamattoman rekkarallin, melua ja hajuja.

Pääkaupungille olisi tarjolla vaivaton vaihtoehto: kaukolämmön johtaminen Helsinkiin putkea pitkin Loviisaan rakennettavasta uudesta ydinvoimalasta. Ratkaisu olisi kansantaloudellisesti järkevä, sillä muuten halkeavan uraanin synnyttämästä lämmöstä valuu kolme neljäsosaa hukkana mereen.

Mutta Helsingin päättäjät ovat sitä mieltä, että se ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Perusteita tälle oudolle väitteelle emme saa kuulla, koska ne ovat Helsingin Energian liikesalaisuuksia.

Kyllä näinkin voidaan luoda Suomi-brändiä: Kytösavun aukeilla mailla on kansa, joka aina on polttanut päreitänsä.

 

 

 

30 kommenttia

Toimittaja Martti Backman väitti, että tanskalainen tuulivoima korvaa vesivoimaa Ruotsissa ja siten ei vähennä hiilidiosiidipäästöjä. Tähän voi todeta, että toimittaja näkee hyvin lyhytälyisesti kokonaisuuden: Ruotsin vesivoimaa käytetään säätövoimana, ja käyttämättömäksi jäänneet vesivarat käytetään myöhemmin. Tuulivoima vähentää siis hiilidioksiidipäästöjä.

Toimittajan olisi pitänyt ennen ohjelman tekemistä tutustua säätövoimaan, esim. Wikipediaan http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4%C3%A4t%C3%B6voima

Hyvin outoa Helsingin kaupungilta. Ilmeisesti Helsingin Energian johto ja organisaatio ovat tärkeämpiä kuin kaupungin energiahuollon kokonaisuudistus tehokkaaksi. Täytyykö rahaa kylvää kaupunkilaisten kassasta vain tämän tähden aivan järjettömiä määriä? Muuta perustelua tähän ei ole. Ydinkaukolämpö olisi oikea ja kannattava ratkaisu, jota sitten pitäisi täydentää sähköntuotantoratkaisuilla. Nämä voisivat olla alemmalle tasolle skaalattuja johtaen pienempiin markkinahäiriöihin esimerkiksi energiapuun osalla. Nythän laskua tulee sitten maksettavaksi myös Porvoossa, Helsingin takia.

Ei muuta kun stadilaisia varten oma ydinvoimayksikkö. Helsingin Energiahan tuottaa myös aika tavalla sähköä. Lasketaan se myös - merkkiseksi ~1100MW.

Incognito kirjoitti:

Ei muuta kun stadilaisia varten oma ydinvoimayksikkö. Helsingin Energiahan tuottaa myös aika tavalla sähköä. Lasketaan se myös - merkkiseksi ~1100MW.

Näinhän se oli tarkoitus. Laitoksesta Loviisassa omistaisi osan myös Helsinki, luultavasti merkittävän.

Anonyymi kirjoitti:
Incognito kirjoitti:

Ei muuta kun stadilaisia varten oma ydinvoimayksikkö. Helsingin Energiahan tuottaa myös aika tavalla sähköä. Lasketaan se myös - merkkiseksi ~1100MW.

Näinhän se oli tarkoitus. Laitoksesta Loviisassa omistaisi osan myös Helsinki, luultavasti merkittävän.

Jep. Toivotaan siis eduskunnalta useampi lupa, eli kaikki 3 tai jopa 4.s

Rohkea juttu toimittajalta, sillä toimittajakuntahan on yleensä "viherhuumassa" puolustamassa tuulivoimaa, joka tulisi toteutuessaan suomalaisille todella kalliiksi. Samoin bioenergia, joka tekisi Etelä-Suomen metsänomistajista miljonäärejä ja Pekkarisesta ääniharavan ja pääministerin. Tanskan tuulivoimakuvion todellisten taustojen avaaminen oli mielenkiintoinen tieto, vaikka kyllähän se tuulivoima on edelleen Tanskassakin omistajilleen erittäin kannattavaa, kun kuluttajat/veronmaksajat maksavat takuuhinnan.

Mikä oli tutkittava dokumentti ei vastaa nimeään. Asioita esitellään aina vain yhdeltä puolelta ja niin tarkoitushakuisesti että kyseessä ei ole mikään tutkimus tai journalismi vaan toimittajakunnan mielipide asiasta. Mielipiteen esittämiseen on Suomessa täysi vapaus, mutta kansalaisilta kerättyjä tv-maksuvaroja soisi käytettävän paremmin. En millään usko, että toimittajalauma voi pienellä asioiden penkomisella löytää aidon totuuden näinkin isosta asiasta kuin pääkaupungin energiahuollosta.

Lähtökohtana asialle pitää olla se, että kivihiilen käyttöä vähennetään, vaikka sen poltto Helsingissä osataankin tehdä paremmin ja puhtaammin kuin muualla. Jos kehittyneet länsimaat eivät halua hoitaa osuuttaan ja näyttää esimerkkiä muulle maailmalle, olemme jo hävinneet taistelun. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat taloudelliset menetykset ylittävät selvästi uusiutuvan ja vähäpäästöisen energian tuotantokustannukset.

Puun polton hiukkaspäästöjä väitettiin ohjelmassa koviksi, mutta sitä ei mainittu lainkaan, että hiukkaspäästöt ne ovat hiilivoimaloillakin ja nykyaikaisissa sähkösuodattimilla varustetuissa voimaloissa puun poltosta aiheutuu 10 kertaa hiilen polttoa vähemmän hiukkaspäästöjä. Ydinvoima tuottaa hieman puuta korkeammat hiukkaspäästöt uraanin louhintavaiheessa.

Kaikkea puuta ei Helsinkiin tarvitse tuoda maitse rekoilla, sillä kaupunki sijaitsee meren rannalla ja puuhaketta kulkee tälläkin hetkellä isoja määriä meritse mm. Poriin ja Ouluun, ja kivihiilikin puretaan Helsinkiin laivoista.

Puun jalostaminen työllistää enemmän kuin sen polttaminen. Ongelma vain on se, että puunjalostusteollisuutta on viime vuosina lopetettu Suomesta yli kymmenen miljoonan kuutiometrin vuosikäytön verran. Puuta viedään kohta ulkomaille poltettavaksi. Puun poltto työllistää joka tapauksessa monta kertaa enemmän suomalaisia kuin ydinvoima.

On totta että ydinvoimaloissa tuotetaan vain sähköä ja 60-70 prosenttia syntyvästä energiasta menee hukkalämpönä meriveteen. Tuo lämpö olisi hyvä käyttää hyödyksi. Ydinkaukolämpöä ei kuitenkaan jostain syystä hyödynnetä missään laajamittaisesti eikä toisaalta missään Suomessa ole juuri yli 20 kilometrin kaukolämmön siirtoputkea lämpöhäviöiden ja kalliiden rakentamiskustannusten vuoksi.

Kuten ohjelmassakin sanottiin. Se on varmaa, että uusiutuva energia on kallista. Hiilen poltto on halpaa, mutta sen maksavat lapsemme.

MOT herätti enemmän kysymyksiä kun antoi vastauksia, mieleen tuli

-250 rekkaa päivässä (eikö Helsinkiin ole rautateitä/ satamia - kivihiilikään ei taida tulla rekoilla Helsinkiin?)
- puu on todella kannattavampaa jalostaa paperiksi, mutta meillä kasvaa puuta enemmän kun paperiteollisuus tarvitsee eikä paperiteollisuus Suomessa ole lisäämässä kapasiteettiään, siksi runkopuuta ohjautuu nykyisin bioenergiaksi (jotenkin tarkoitushakuisesti ilmastu että on pitänyt turvautua runkopuuhun...)
- kuinka monta henkilötyövuotta lisääntyy kivihiililestä vaihdettaessa puulle + kuinka paljon valuuttaa jää kotimaan kiertoon verrattuna sen valumista ulkomaille
- miksi hukkalämpö on ajettu mereen jo 30 vuotta Loviisassa? Jotenkin jäi vaikutelma uuden ydinvoiman lobbausohjelmasta vain 3.1 miljardin euron investointi - pikkujuttu
- miksi Helsingin Energia tuottaa voittoa ja pienentää veroäyriä. Ei kaukolämpöverkkoon kuuluvillehan tämä tosin käy kun toiset maksavat heidänkin äyrinsä.
- miksi valtion pitää maksaa tuulivoimasta? Kyllä tuulivoiman takuuhinnan pitää maksaa sähkönkäyttäjä. Jotenkin tuulivoima haisee pelkälle rahastukselle 16 snt/kWh.

"Mutta kivihiili on kotimainen, puhdas ja uusiutuva luonnonvaramme :)"

Suora ja asiallinen ohjelma, toivottovasti poliittinen valta katsoi sen.

Kiitos sinulle Martti osuvista ohjelmistasi, varsinkin "Maahanmuuton hinta" MOT-ohjelmastasi.
Hyvää jatkoa!

Kiitokset Martti Backmanille hyvästä ja asiapohjaisesta raportista.
Asia, joka ei tullut mielestäni esille on se, että siirtymällä ko hakeralliin kivihiilen sijasta niin sillä ei TORJUTA nykyistä ilmastonmuutosta tippaakaan.
Helsingin Energian piipusta lähtee aivan yhtä paljon CO2:ta kuin kivihiilellä lisättynä korjuun päästöillä. Nyt poltettava puupolttoaine on uusiutuvaa, ei fossiilista, mutta kuitenkin lähimenneisyydestä eli kerännyt CO2:nsa lähimenneisyydessä. Se erinomaista silloin kun tasapainotila on saavutettu... siis jollain muilla keinoin jonkun muun toimesta. Torjuntavaiheessa vain absoluuttinen vähentämisellä saadaan jotain aikaan. Kannot ja risut olisi jätettävä metsään ravinteeksi uudelle CO2:ta nielevälle kasvustolle, jota tarvitaan kun tasapainotila on saavutettu.
Poliittiset päättäjät ovat päättäneet kompromissina, että uusiutuvien CO2 ei lasketa taseeseen. Siksi valtioiden, kaupunkien jne sivuillaan esittämät CO2 raportit antavat HARHAANJOHTAVASTI pieneneviä CO2 päästälukemia siirryttäessä esim öljystä uusiutuviin, vaikka öljyllä piipusta lähtevät CO2 lukemat ovat itseasiassa kymmeniä prosentteja pienemmät kuin puulla.
Jos ilmastonmuutosta halutaan TORJUA seuraavan 50v aikana, niin on siirryttävä CO2 päästöttömiin, missä ikinä on mahdollista kunnes tasapainotila on saavutettu. TORJUNTAAN purevat siis vain kaikki CO2 vapaa aurinkoperäinen energia vedestä ja ilmasta tehostettuna lämpöpumpuin sekä ydinenergia. Eurajoen sähköteho tulee olemaan n. 3 GW ja n. 6 GW menee mereen. Keskimääräinen Suomen talouksien lämmöntarve on n. 6 kW talvipakkasilla. Eli hukkalämmöllä lämmitettäisiin periatteessa MILJOONA taloutta CO2 päästöttömästi. Ainakin PORI-TURKU akseli.
Helsingin kaupungin tekemät päätökset ovat siis energia-POLIITTISIA eli poliittisiin tavoitteisiin tähtääviä. Fysiikan lait eivät siinä päde. Se on vain Helsingin energiatuotannon CO2 päästöjen lakaisemista VIHREÄN MATON ALLE eli peffa puskaan ja näytä vastuullista naamaa ulos. Ilmasto-POLIITTISESTI on niin tehty mahdolliseksi.

Incognito kirjoitti:

Ei muuta kun stadilaisia varten oma ydinvoimayksikkö. Helsingin Energiahan tuottaa myös aika tavalla sähköä. Lasketaan se myös - merkkiseksi ~1100MW.

Eihän sitä ydinvoimalaa ole vielä rakennettu, joten rakennetaan se aivan Helsingin keskustaan, niin ei tarvita sitä kallista siirtoputkeakaan...

Ohjelma jätti monta kysymystä auki ja saattoi olla yksipuolinenkin. Kuitenkin ydinvoimaan oli suhtauduttu järkevästi – ilman järjetöntä pelkoa. Myös kritiikki uusiutuvia energialähteitä kohtaan oli tervetullutta.

Poliittisena kysymyksenä aihe on hyvin kuuma, koska jokaisen energiapäätöksen takana on paljon rahaa. Ymmärrän hyvin Pajusen ja Helenin näkökannat: Helen on Helsingille kultakaivos, ja kaupunginjohtaja Pajunen tekisi poliittisen itsemurhan koskemalla siihen ja ympäristötavoitteisiin.

Ympäristön kannalta kuitenkaan ei aina ole parasta päätösten jääräpäinen ajaminen, vaan jatkuva uudelleenarviointi.

Minulle energia-alan osaajana olisi parasta panna pystyyn mahdollisimman paljon pieniä voimaloita, jolloin minulle olisi töitä. Suurten yksiköiden, kuten ydinvoimaloiden, avulla voitaisiin kuitenkin saavuttaa suuria säästöjä, esim. minun työvoimakustannuksissani.

Vetoaisin vieläkin myös Vuotoksen rakentamisen puolesta, jotta voisimme järkevästi säädellä suomalaista sähköä!

Energia näyttää olevan niin vaikea aihe, ettei kukaan uskalla edes puhua omalla nimellään. Pienen epäröinnin jälkeen vaihdoin minäkin nimimerkiksi, koska potentiaalista asiakasta ei kannata suututtaa.

Hienoa, että TV-maksujamme käytetään myös näin. Pari kuukautta sitten, kun Helen julkisti tulevaisuuden visiota rupesin laskemaan tarkemmin, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. Päädyin melko tarkalleen samoihin lopputuloksiin puun polton ja tuulivoiman osalta kuin, mitä ohjelmassa esitettiin.

Kun lasketaan esimerkiksi, mitä tuo valtava puun poltto tarkottaisi ympäristön kannalta, ainakin itse päädyin, että tämä olisi luonnon kannalta huomattavasti haitallisempaa kuin esim. kivihiilen polttaminen laitoksissa, jotka toimivat yli 90% hyötysuhteella. On kovin mustavalkoista ajatella, että hiilidioksidi on se ainoa paha. Eikö vähintään yhtä paha asia ole laajat avohakkuut sen vuoksi, että pääkaupunkilaiset voivat pitää 23-asteisena asuntonsa ympäri vuoden.

Ei ole mielestäni valtavan monimutkaista laskea, paljonko puuta tarvitaan tai montako tuulivoimalaa tarvitaan annettujen energiatavoitteiden saamiseksi ja niin edelleen.

Ohjelmassa oli mielestäni hyvin asiallisesti laskettu asiat. Toivoisin, että ne, joita tulokset eivät miellyttäneet laskisivat omat lopputuloksensa. Jos jätetään vielä ydinvoimamörkö laskujen ulkopuolelle uskoisin, että tässä asiassa voitaisiin antaa helposti asioiden eikä asenteiden riidellä keskenään.

Ainoa asia, minkä olen ohjelman tietoihin nähden käsittänyt eri tavalla on se, että Helenin tavoite on polttaa puuta 40% energiantarpeesta eikä 20%. Kumpikohan luku mahtaa olla oikein?

Helsinkiin suunnitellun laajamittaisen risujen polton päästämien pienhiukkasten tiedetään aiheuttavan vuosittain kymmenkunta ylimääräistä keuhko- ja sydäntautikuolemaa. Kymmenessä vuodessa se tekee 100 kuolemaa ja investoinnin 60 vuoden kuoletusaikana 600 hengenlähtöä. Kuvitelkaa huviksenne mitä seuraisi, jos ydinvoimalaan liitettäisiin vastaavat surmaluvut. (Lähde: professori Matti Jantunen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Tuosta sitä tyhmempi ymmärtää ettei kihihiilestä tule hiukkasia ollenkaan, ohjelmassakin on kehuttu kuinka Helsingin polttosysteemit ovat maailman puhtaimmat. Jotenkin Venäjäyhteys on sanoinkuvaamatonta, Putinkin tahtoi tänään osallistua Suomen tulevien ydinvoimaloiden rakentamiseen (herää kysymys missä se on päätetty tuo Loviisa 3 kun sen perusteelle jo rakennetaan kaukolämpöverkkoakin?)

Tuleeko kivihiili Helsingin kallioperästä jos sen tuonti ei aiheuta logistisiä ongelmia? Ymmärrän kyllä ettei rekkarallia ole näkynyt, kyllä Helsinkiin voidaan tuoda laivoilla ja rautateitse polttoaineita nyttenkin.

Hyvin lobattu Loviisa 3 puolesta Backman, onnittelut.

Valta viisautta tärkeämpää

Nykyiseltä aikuistuneelta vaikuttamaan päässeeltä ikäpolvelta näyttää monelta osin puuttuvan realiteetit. Elämän kokemuksiin leivän hankinnasta ei sisälly todellista tuntumaa. On koettu että peruselämän talous on valmiiksi annettu. Todellisen pulan ja elämään tarvittavien hyödykkeiden puutteen kokemukset puuttuvat 60 luvun jälkeen syntyneiltä.

On osoittautunut, että valta pannaan järjen edelle. Viimeisin on tämä satamalakko. Lakko on pantu periaatteen vuoksi pystyyn välittämättä millään lailla kansan maksettavaksi koituvista turhista ylimääräisistä sadoista miljoonista. Todennäköisesti pidemmällä tähtäimellä kyse on menetettävistä miljardeista. Vientituotantomme ehkä vähennee pysyvästi alhaisemmalle tasolle.

Ammattiliitot, jolla suomalaisten äkillisen köyhdyttämisen avaimet ovat kädessä, voivat vaatia melkein mitä tahansa. Kielteistä vastausta ei hyväksytä. Lakoissa etukiistan lisäksi usein on ymmärrettävästi muitakin taustatekijöitä. On epäiltävissä, että lakko juontaa myös kansakunnan niistä edustamikseen valitsemista ehdokkaista joilla on ammattiliittotausta. Vasemmistossa halutaan osoittaa mistään välittämättä todeksi ennen edellisiä vaaleja esitetty kanta, että porvarit eivät pysty hallitsemaan. Eduskuntavaalit lähestyvät.

Kantaa kyseiseen maamme tahalliseen köyhdyttämiseen myöskään presidentiltä ei ole kuulunut. Tärkeämpi on kahden laittomasti maassa olevan vanhuksen asia. Muutamien johtajien kohtuuttomat bonuspalkkiot arvosteltiin. Satamien tukkimisessa, verrattuna muutaman johtajan kohtuutonta bonusta vastaan, on kysymys valtavasti monia kymmeniä kertaluokkia vaikuttavammasta miljardien kansaa köyhdyttävästä kansallisesta menetyksestä.

Työvoimaministeri puhuu huomattavasti valuuttaa tuovien laillisten elinkeinojen lopettamiseksi. Vastustaan ja mollataan tarpeettomaksi nykyään Suomeen hankittavaa edullisinta energiantuotantoa. Velat heikentyvistä vientimahdollisuuksilta huolimatta on maksettava.
Hallitus ei uskalla ottaa ohjia käsiinsä ensiarvoisen tärkeiden asioiden läpiviemiseksi. Pelkää menettävänsä äänestäjien suosiota.
Organisaatiopsykologian periaatteiden mukaan joukko jota ei johdeta jatkaa toimiaan samaan suuntaan kunnes kaikki huomaavat että edessä on tuho. Sitten aletaan hätäpäissään sekaisen ryskemäntä poukkoilla sinne ja tänne… Tämä on demokraattisen heikon johdon yleisin aikaansaannos. Nyt kansakunnan johtoelinten ja johdon on aika astua johtamaan.
Haihatellaan monissa elämisen tasoa huonontavissa asioissa. Lieneekö nykyään ymmärretty sitä vaikutusta jonka ns. luonnon suojelijat aiheuttivat ja aiheuttavat metsäteollisuutemme menetykseen Suomesta. Mentiin keskieurooppalaisten kelkkaan mollaamalla maailman laajuisesti kotimainen metsäteollisuus. Keskieurooppalainen metsäteollisuus alkoi aktivoitua ja syrjäyttää kotimaista tuotantoa.

Kotimaisessa tuotannossa, kaupassa tai muissa toimissamme tiukan moraalin lävitse tuijotetuista ”kupruista” nostetaan valtava maailmallekin tunkeva äläkkä. Pilataan itse tuotanto- ja kauppamahdollisuudet. Paljon ”rasvaisempia” menetelmiä käyttävät kilpailijat hykertelevät käsiään ja nauravat. Haluamme olla ”puhdas pulmunen”. Negatiivisten tapahtumien korjaamiset voitaisiin hoitaa hiljaisemminkin.
Atomivoima ymmärrettävästi on ainoa tehokas Suomessa mahdollinen perusenergiatuotannon nykyteknologia, jolla voimalla raskasta energiaintensiivistä teollisuutta nykyisin maassamme voidaan jatkuvasti pitkällä tähtäimellä tulevaisuudessa harjoittaa. Kalliiksi meille on tullut, että vihreät ja keskusta estivät vuosikausiksi nykyisen rakenteella olevan atomivoimalaitoksen rakentamisen aloittamisen. Uusi atomivoimalan olisi voinut olla valmis kun rakenteilla olevan työt aloitettiin.
Savupiippu- ja raskasta teollisuutta niiden tuottoa ja työpaikkoja muilla tuotannon keinoin, kuten osaamisen ja palvelujen viennillä, ei saada korvatuksi.

Valtion määräysvallassa ollut teleyhtiö osaamattomuuttaan yhteiskunnan ja porvarijohdon ja eduskunnan häiriköinnin toimesta johdettiin harhaan. Poliitikot sotkeutuvat asioihin joista heillä ei ole huhutietoa ja harhaluuloja parempaa ymmärrystä. Hätäpäissään se bonuspalkkioiden voimalla ”tumpattiin” ulkomaisiin leipiin naapurin lompsaa vahvistamaan. Vaikeassa tilanteessa kansallisia ja rahapulassa paljon resurssejamme on tyritty. Kotimaisesta tuotannosta saattaa olla liian helpolla luovuttu. On haluttu pikaisesti muuntaa halvalla omistuksia rahaksi.
Tuotantoa harjoittavilla pitkäjännitteisesti toimivilla yrittäjillä on usein pitkällekin koulutettua nykyajan poliitikkoa paljon todellisempi ymmärrys elintason hankinnasta ja ylläpidosta. Varsinkin on yrittäjillä, jota vievät tuotantoaan ulkomaille.

Yrittäjissä kuitenkin ilmenee myös ”pintaliitäjiä” jotka keksivät jujun jolla pikaisesti rahaa tekaistaan – usein lain ulkopuolellakin. Pilaavat mainetta.

Eläinten suojelijat ovat tuhoamassa turkiseläinten tuotannon ja myös Suomen sikatuotannon ja muunkin kotieläintuotannon. Näiden terroristien ei liene koskaan ollut hankkia hampurilaisiaan ja pitsojaan omin toimin.

Tuodaan maahan tänne elämään sopeutumattomia perheitä lapsineen ja sukulaisineen. He Suomen oloissa eivät koskaan pysty tai halua itseään elättämään. Suomessa elämiseen tarkoitetusta sosiaaliavusta he suuren osan lähettävät kaukomaille. Kehitysavusta suurin osa maksetaan lahjuksia kehitysmaan johdolle ja rahaa rikkaille ulkomaisille konsulteille. Parempi on kehitysmaihin viedä kannattavia Suomalaisia yritystoimintoja.

Kuten tunnettua, elintasomme täällä vahvasti perustuu vientituotannon kauppaan. Viennin arvon vähentyessä tuontiakin on vähennettävä. On siirryttävä entistä enemmän takaisin kotimaisen tuotannon kulutukseen ja käyttöön. Velkojen maksu tulee syömään vuosikymmeniä vähenevät vientitulomme. On supistettava kulutusta, koska kotimainen tuotanto monessa tuotannossa on halpatuontia paljon kalliimpaa. Ellemme pysty viennistämme saamaan vähintään tuontiin ja velkoihin tarvittavaa tulovirtaa on palkkatulojen ja elintason pudottava. Verotusta on raskaasti lisättävä.

Kotimaassa euron oloissa kustannusjakautumaa devalvoimalla ei voida yksin Suomessa tehdä. Tuotantokustannukset yrityksissä tahtovat palkankorotuspaineiden ja muidenkin kustannuksia lisäävien seikkojen vuoksi ajan kuluessa nousta enemmän kuin mitä tuotannon hintojen kehitys-, sekä talouskehitys kasvaa. Myyntihinnoilla taas usein on hintoja laskeva tendenssi. Pitää jatkuvasti kehittää uutta parempihintaista tuotantoa. Ellei kehittyminen hyvin onnistu niin ajan päälle joudutaan tilaan, jossa repeäminen tapahtuu. Täytyy ottaa reilusti takapakkia. Suomi mielestäni on jo aika lähellä sitä – talous romahtaa. Pelastus voi löytyä ulkoa, jos koko Eurooppa romahtaa ja euro devalvoidaan.
Tasapainon säilyttämiseksi ja jopa talouden parantamiseksi on turhaa pallotella ja ihmetellä kaikenlaisten hokkuspokkus- temppujen, tuulen tupien ja tuulimyllyjen perään.

Voidaanko Suomen talouden vetovastuuseen jättää yksin eri tuotannoissa toimivat yrittäjät ja yritykset. Löytyykö kansakunnan johtotasolta jämeryyttä ja puhtia? Ehkäpä yhteiskunnankin on ryhdyttävä toistoimiin kehittämään olosuhteitamme kotimaisen tuotannon tehostamiseksi ja lisäämiseksi kotimaiseen käyttöön ja vientikaupan suurisuuntaiseksi kasvattamiseksi.

Kannattaisi ottaa järki ja tietämys haihattelun, yleisen luulettelun, huhuilun, ja joutavanpäiväisen politikoinnin tilalle.

Oulussa 220310 peitenimi Kalervo_Otso - youtube

Kovastipa on tarkoitushakuinen dokumentti, kuten vain Martti Backmanilta voi odottaa.

Kuullostihan ydinkaukolämpö itsestänikin mielenkiintoiselta idealta ensi kuulemalta, mutta dokumentin jälkeenkään faktat eivät tunnu puhuvan sen puolesta.
Backan muistaa toki mainita, ettei tuulivoimaa ole ennen käytetty jääolosuhteissa suuressa mittakaavassa. Sen sijaan on unohdettu ettei ydinkaukolämpöäkään ole koskaan käytetty maailmassa. Entä olisiko muualla maailmassa halukkuutta siihen, vai meneekö kehittämiskulut Suomalaisten pussista? OL3 ei anna kehitystyöstä kovin mairittelevaa kuvaa.

Backman ei tunnu ymmärtävän edes haastateltujen puheita.
Hugh Sharman mainitsi Suomelle sopivan tuulivoiman osuudeksi jopa 10% kokonaisenergiantuotannosta. Käsittääkseni mitkään suunnitellut tuulivoimalat yhdessä eivät nosta tuotantoa muutamasta promillesta lähellekään tuota kymmenesosaa.

Itse asiassa, melkein kaikki tuulivoiman ongelmat osuvat myös ydinvoimalaan, jos kyseessä suunnitellun kokoiset yksiköt (15% kokonaistuotannosta) tai kaukolämpö. Jostain syystä toimittaja ei lähde selvittämään yhtään Seppo Ruohosen perustelua niitä vastaan.

Onpa pätkän nimikin aika kaukaa haettu ellei sitten toimittaja viittaa juuri puolueeseen.
Ehkei toimittaja kehdannut käyttää isoa kirjainta - Vihreä painajainen.

Helsinki aikoo sitten hirttää itsensä ja asukkaansa älyttömällä ja sikakallilla energiapolitiikallan rappeutuvien palveluiden "metropoliksi". Investoidaan 3 miljardia ja saadaan 50 % kalliimpaa energiaa ja rutkasti nousevat verot ja kaiken lisäksi operaation vaikutus ilmastoon on mitätön,kun yksin Kiina rakentaa joka viikko 2 uutta hiilivoimalaa ja imee mm. Suomesta tehtaita halvalla enrgiallaan Kiinaan tupruttelemaan hiiltä ilmmaan ilman turhia rajoituksia. Kalliksi tulee olla kirkasotsainen mallioppilas,joka voi rehvastella maailmalla erinomaisuudellaan !

ihan hyvä selkeä ohjelma. valaisi mm. säätövoima-asiaa.

varmaan on muitakin näkökohtia jota tässä ei huomioitu.

asiassa on monta muuttujaa.

Asiat on vaikeita ja poliittisiakin, mutta on se toimittajalta jonkinlainen saavutus että onnistuu samaan aikaan sotkemaan asiat sekä olemaan poliittisesti sokea.

Aloitetaan siitä ydinkaukolämpöputkesta. Syitä miksi Helsinki ei asiasta ei innostu on useita, mutta alla mielestäni neljä tärkeintä:

1) Sähkön tuotanto ydinvoimalassa pienenee noin suhteella -30MWh sähköä per 100MWh lämpöä. Tuo hyötysuhde ei eroa oikeastaan mitenkään vaikkapa Tukholmassa käytetyistä parin sadan megawatin merilämpöpumpuista. Ja ne eivät maksa miljardeja kappale eikä niitä ole pakko ostaa gigawatin erissä. Jos Helsinki haluaa lämmittää ydinvoimalla se voi ostaa ydinsähköä suoraan markkinoilta.

2) Kahden miljardin investointi pelkkään putkeen. Fortumin mielestä putki maksaa miljardin. Näkemyero selittynee optimismin asteella, pitkillä kalliotunneleilla ei ole mitään kilohintaa, eli voi olla että syntyisi allekin miljardilla, voi olla että maksaa kolme. Pessimistit on yleensä näissä ollut lähempänä totuutta, vrt. esim. Länsimetro.

3) Kaukolämmön kysynnän epävarmuus. Uusien energiatehokkaiden talojen kohdalla ollaan jo nyt siinä rajoilla että kannattaako niitä edes kytkeä kaukolämpöverkkoon kun samalla rahalla saa esimerkiksi paremmat eristeet, eli kysyntä voi laskea rajustikin. Voi olla että näin ei käy, mutta emme tiedä, eli kysessä on riski. Tämä puoltaa pienehköjä kertainvestointeja kaukolämmön tuotantoon.

4) Kaukolämmön kysyntä on puolivuotista, ydinvoimala taas puskee 365 päivää vuodessa tasaisesti energiaa. Lämmityskaudella jolloin myös sähkön kysyntä on kaksinkertainen ja hinta samoin reilusti korkeampi pitäisi sitten tehdä se sähkö jotenkin muuten. Pelkään pahoin että käytännössä hiililauhteella. Fortum on ratkaisut tämän ongelman selvityksessään niin että Helsinki saa lämmityskautena lämpöä ja keskellä kesää sähköä osuutensa mukaan. Siis silloin kun sähkön hinta on muutenkin pohjalukemissa. Miksiköhän Helsinki ei innostu?

Fortum on aiheesta virallisesti hyvin optimistinen, olisikohan tällä jotain tekemistä sen kanssa että se juuri kisaa luvasta voimalalle?

Sitten siitä tyhmimmästä päästä. Ajatus että tanskalainen tuulivoima ei vähennä päästöjä koska ruotsalaiset ostavat sitä ja ruotsin tuotannosta suuri osa on päästöntä vesivoimaa on jotain niin idioottimaista että haastatellun asiantuntijan uskottavuus suli silmissä. Yrittääkö hän nyt ihan vakavalla naamalla väittää että Ruotsissa ohijuoksutetaan padon ohi vettä silloin kun Tanskasta saa tuulivoimaa? Se mitä asiantuntija toteaa hinnoista on täysin oikein, tuulivoima usein laskee sähkön hintaa, mutta tämä on argumentti syöttötariffien puolesta!

Tariffeihin liittyen sen sijaan oli mielenkiintoinen ja pysäyttävä tieto että tuulivoimalalle pidetään normaalina 15% tuottoa pääomalle. En tosin pelkän MOTin pohjalta kyllä usko, mutta tämä selittäisi miksi ne syöttötariffit ovat niin käsittämättömänä korkeita. Tuulivoimalan kustannukset on lähes kokonaan rakennuskustannuksia, ja jos niille vaaditaan tuollainen tuotto senkin jälkeen kun tuotetulle sähkölle on taattu hinta niin onhan se joo kallista. Vertailun vuoksi, jos kuudes ydinvoimala maksaa 7 miljardia ja tuottaa 12 500 GWh vuodessa, niin tuo pelkkä pääoman tuottovaatimus on noin miljardin vuodessa eli 85 euroa per MWh. Oikeasti kukaan ei tietenkään oleta tuollaista tuottoa voimalaitokselle, varsinkin jos lopputuotteen hinta on taattu syöttötarifilla.

"Kuten ohjelmassakin sanottiin. Se on varmaa, että uusiutuva energia on kallista. Hiilen poltto on halpaa, mutta sen maksavat lapsemme".

CO2 päästöjen nousuvauhtia yritetään siis torjua sijoittamalla miljardeja puun polttoon, jolla
- kaukolämmön piipusta lähtevä CO2 ei vähene tippaakaan
- CO2 päästöt lisääntyvät korjuussa
- syödään CO2 nielevää kasvustoa
- syödään uuden kasvuston lannoitusta (kannoistahan jne se uusi kasvusto pääasiassa nopeasti lähtee...huomio jos on sattunut metsään...ja nopeus on nyt valttia tasapainotilaan pyrittäessä)

Toisin sanoen
Syödään siis kuormasta eli kulutetaan enemmän CO2:ta kuin tienataan ja toivotaan sillä päästävän tasapainoon.
On nykyajan suuren luokan ¨Valoa pirttin¨ hölmöläistarina. Kannetaan ¨valoa¨ sisään ja viedään ¨pimeää¨ulos, kun ¨vihreätä CO2:ta¨ ei huomioida kun niin on poliittisesti päätetty. Politiikot pitäisi saada takaisin ala-asteen kertauskursseille lukemaan esim ko tarina.

Ja tämän pimeän mutta niin ¨vihreän CO2:n¨ hölmöläisstarinan miljardilaskun siis maksavat lapsemme avohakkuupalstoilta.

erksoi kirjoitti:

"Kuten ohjelmassakin sanottiin. Se on varmaa, että uusiutuva energia on kallista. Hiilen poltto on halpaa, mutta sen maksavat lapsemme".

CO2 päästöjen nousuvauhtia yritetään siis torjua sijoittamalla miljardeja puun polttoon, jolla
- kaukolämmön piipusta lähtevä CO2 ei vähene tippaakaan
- CO2 päästöt lisääntyvät korjuussa
- syödään CO2 nielevää kasvustoa
- syödään uuden kasvuston lannoitusta (kannoistahan jne se uusi kasvusto pääasiassa nopeasti lähtee...huomio jos on sattunut metsään...ja nopeus on nyt valttia tasapainotilaan pyrittäessä)

Toisin sanoen
Syödään siis kuormasta eli kulutetaan enemmän CO2:ta kuin tienataan ja toivotaan sillä päästävän tasapainoon.
On nykyajan suuren luokan ¨Valoa pirttin¨ hölmöläistarina. Kannetaan ¨valoa¨ sisään ja viedään ¨pimeää¨ulos, kun ¨vihreätä CO2:ta¨ ei huomioida kun niin on poliittisesti päätetty. Politiikot pitäisi saada takaisin ala-asteen kertauskursseille lukemaan esim ko tarina.

Ja tämän pimeän mutta niin ¨vihreän CO2:n¨ hölmöläisstarinan miljardilaskun siis maksavat lapsemme avohakkuupalstoilta.

Oma lisäkommenttini..

Jos perimmäinen tarkoitus on auttaa CO2-tasapainotilaan pääsyä niin tehokkain tapa on CO2 päästöttömät uusiutuvat ja ydinvoima. Jos niitä ei poliittisesti voida toteuttaa niin seuraavaksi paras on ÖLJY ja KAASU, koska ne tuottavat CO2:ta per kWh n. 2/3 siitä mitä puulla tai kivihiillä. Kun CO2 tuotot on lopulta saatu laskettua alle kasvuston ja muun luonnon nielemän voidaan siirtyä enemmän CO2:ta per kWh tuottavan puun polttoon. Sitähän oli nyt kasvanut torjunnan aikana lisääkin nielemään CO2:ta, kun ei oltu poltettu.
Fysiikkaa ymmärrän jonkunverran, mutta politiikkaa en alkuunkaan.

2)

Kun katsoin ma 22.3.2010 esitetyn MOT-raportin "Helsingin vihreä painajainen", en voinut raivostumatta katsoa sen ohjailevaa ja indoktrinoivaa kuvakerrontaa.

Raportissa asetettiin vastuullisiksi tekijöiksi Helsingin kaupungin energiapoliitiikan avainhenkilöitä, jotka ovat Fortumin ydinenergialla tuotettua lämpöenergiaa vastaan. Vastapuolena esiintyi Fortumin ydinenergiapolitiikan edustaja, joka markkinoi ydinenergialla tuotettua lämpöenergiaa. Vastapuolten näkemyksille annettiin melko tasapuolisesti tilaa haastatteluissa.

Katsojaan kohdistuva ohjailu oli sen sijaan räikeää siinä, miten kuvakerronta tuki ydinenergialla tuotetun lämpöenergian "ekologisuutta". Loviisan voimala oli kuvassa vehreän männyn siimeksessä ja joutsenet uivat levollisina voimalan edustalla. Helsingin hiilikasat ja lämpövoimaloiden piiput oli kuvattu sen sijaan vastavaloon, jolloin piippujen "päästöt" näyttivät suorastaan "ekokatastrofilta". Lisäksi ohjelman lopussa tuulivoimaan törmäävä kotka koki hirveän lopun, mistä kaiketi pitäisi seurata se johtopäätös, että ydinenergia ei ole uhka flooralle ja faunalle, mutta muut uusiutuvat energiavaihtoehdot ovat.

Ohjailun räikein keino oli piilottaa kokonaan ydinenergian todelliset ympäristöhaitat. Niistä ei puhuttu sanaakaan. Ydinenergiaan kohdistuvan kerronnan kärki koski vain sitä, miten saasteeton, järkevä ja taloudellinen vaihtoehto ydinenergialla tuotettu lämpöenergia on. Sanallakaan ei mainittu, mitä merkitsevät eri puolilla maailmaa sijaitsevat uraanikaivokset ympäristön eläimistölle, kasvillisuudelle, asukkaille ja elinkeinolle, eikä sitä, mitä merkitsee ydinjätteen loppusijoitus. Sen sijaan tuotiin kyllä esiin ne ongelmat, jotka koituvat siitä, kun nestemäistä hiilidioksidia pitäisi varastoida niin, ettei se pääsisi ilmakehään.

MOT-raportin tarkoitusperä oli yksiselitteisesti tällä tavalla edistää ydinenergiapolitiikkaa ja saattaa epämääräiseen, vanhakantaiseen ja kielteiseen valoon muut energiantuotantovaihtoehdot. Muistettiin myös painottaa sitä, miten Tanskan ja myös Suomen on pakko myydä tuulivoimalla tuotettua sähköä Ruotsiin ja Norjaan eikä sähkö jää siis kotimaiseen käyttöön. "Unohdettiin" sen sijaan kertoa, että sama käy ydinsähköllekin: Suomen energiapoliittinen tavoite on kotimaisen tarpeen tyydyttämisen lisäksi myös myydä sähköä. Näin voidaan esimerkiksi kustantaa uusien ydinvoimaloiden rakentamista.

Uusien ydinvoimaloiden rakentamisen hinta on kuitenkin äärimmäisen ankara: me myymme oman maaperämme ulkomaisille kaivosyhtiöille, jotka uraanikaivoksillaan tekevät kansainvälistä kauppaa. Uraani ei jää suomalaisten energiantarpeisiin vaan myydään kansainvälisillä markkinoilla voitonmaksimoinnin periaatteella. Osa uraanista ostetaan takaisin Suomeen, osa päätyy muualle ydinenergiateollisuuden tarpeisiin, osa suoraan ydinaseteollisuuteen, esimerkiksi Ranskaan.

Suomalaiset ovat kuitenkin ikuisina maksumiehinä kymmeniä ja satoja tuhansia vuosia radioaktiivisina pysyvillä uraanilouhoksillaan ja ympäristökatastrofeillaan. Esimerkkejä voi hakea vaikkapa Kanadasta!

Olkiluoto 3 on oiva esimerkki siitä, mitä ydinenergiapolitiikka todella tarkoittaa: Areva rakentaa maailman suurinta ydinvoimalan prototyyppiä Suomeen, mutta hintana on se, että se saa kaivaa uraania Suomen maaperästä ja myydä sitä kansainvälisillä markkinoilla. Lupaa tulla kaivamaan Suomen maaperästä uraanimalmia pääministerimme Matti Vanhanen kutsuu "moraaliseksi velvollisuudeksemme".

Kaivostoiminnasta syntyvän jätteen ympäristöhaitat ovat kuitenkin lähes käsittämättömät: thorium-230:n puoliintumisaika on 75 000 vuotta ja uraani-238:n 4,5 miljardia vuotta. Näistä asioista MOT-raportti vaikeni, jätti verkkokalvoomme tunteisiin vetoavan muistijäljen henkensä tuulivoiman takia menettäneestä kotkasta.

Monille suomalaisille YLE edustaa "puoluettomuutta" tai "objektiivisuutta" ja "luotettavuutta" ja toimii "luotettavan tosipohjaisen tiedon lähteenä". MOT-raportti osoitti jälleen, ettei näin välttämättä ole!

Suomalaiset, olkaa silmät ja korvat auki. Älkää purematta nielkö, mitä vain. Ottakaa selvää ja ajatelkaa asioita seikkäperäisesti kaikista näkökulmista.

Kysykää, mitä ohjelma kertoo, mitä jättää kertomatta, mistä näkökulmasta asioita tarkastelee, miten sisällön painottaa.
Silloin huomaatte, mikä on ohjelman perimmäinen tarkoitusperä.

MMOT-raportti toimi ydinenergian ja lisäydinvoiman rakentamisen käsikassarana. Helsingin kaupungin energiapoliittinen tilanne oli vain väline, joka antoi mahdollisuuden jälleen voimakkaasti puhua ydinvoiman lisäämisen puolesta.

---clip---
mutta silti Suomen asema on suhteellisen helppo muihin EU-kumppaneihin verrattuna: Meillä on puuta poltettavaksi, mutta eteläisillä EU-kumppaneilla ei ole käytännössä muuta kuin tuulta ja hiukan aurinkoa.
---clip---
toimittaja kehuu keskustelleensa useiden ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa. Varmaan kukaan ei ole maininnut Brittien Draxin voimalaitoksesta joka siirtyy kivihiilen käytöstä pääasiassa pellettiin. Laitos on kokoluokassa 4000 MW => 25 TWh vuoteen ja tuottaa 7% saarivaltakunnan sähköstä. Nykyisin laitos imaisee 400 000 tonnia pellettiä vuoteen eli saman verran kun Suomessa edes sahanpurua puristetaan papanoiksi. Heillä sentäs kivihiiltä saadaan omasta maaperästä.

Monelle on kivihiili aika vieras käsite joten kannattaa lukea vaikka ympäristöhaitat

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kivihiili

Sinänsä pellettiä ei kannata Helsingin mittakaavassa käyttää, turha polttoa varten on jatkojalostaa tuotetta liikaa, silloi MWh hinta nousee turhan ylös.

-clip-
Pääkaupungille olisi tarjolla vaivaton vaihtoehto: kaukolämmön johtaminen Helsinkiin putkea pitkin Loviisaan rakennettavasta uudesta ydinvoimalasta.
-clip-

tämä uutinen on jäänyt huomaamatta, milloin Loviisaan on päätetty rakentaa kolmosreaktori ja milloin se on luvat saanut?

[toimittaja kehuu keskustelleensa useiden ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa. Varmaan kukaan ei ole maininnut Brittien Draxin voimalaitoksesta joka siirtyy kivihiilen käytöstä pääasiassa pellettiin. Laitos on kokoluokassa 4000 MW => 25 TWh vuoteen ja tuottaa 7% saarivaltakunnan sähköstä. Nykyisin laitos imaisee 400 000 tonnia pellettiä vuoteen eli saman verran kun Suomessa edes sahanpurua puristetaan papanoiksi. Heillä sentäs kivihiiltä saadaan omasta maaperästä.

Wikipedia: "Drax Group have applied for planning permission to build a new 300 MW power station, fueled entirely by biomass, to the north of the current power station site. The Ouse Renewable Energy Plant is expected to burn 1,400,000 tonnes of biomass each year, saving 1,850,000 tonnes of CO2"

Mistäköhän tieto on peräisin, että 25 TWh/a tuottava laitos siirtyy pääasiassa pellettiin??

25 TWh per vuosi vastaa 10 - 20% koko Suomen puuston kasvuun sitoutuneesta kemiallisesta energiasta.

-clip

Hyvä ohjelma. Tuuli ja risu näpertelyllä ei homma hoidu, eikä ainakaan kohtuu hintaan. Fortumin kanssa olisi syytä vakavasti neuvotella.

Päättäjien kommentit eivät todellakaan vakuuttaneet. Liikesalaisuuden taakse voi toki juosta, mutta kyllä jotakin lukuja ja selvityksiä voisi liikesalaisuuksia vaarantamatta esittää, jotta kansalaiskeskustelu olisi mielekästä. Voi toki olla, ettei todellista kansalaiskeskustelua päättäjät erityisemmin haluakaan.

Helsingin lämmityspulmiin

Aikaisempaan laajaan kommenttiini, jossa tulin politiikkaa sohaisseeksi laaja-alaisesti sen tavallisen taivastelijan näkökulmasta. Jospa joku viisas ottaa ja esittää sen mikä energiaratkaisu koko Suomen näkökulmasta on paras ja taloudellisin.

Ihmettelen vain, että millä opilla uuden lämmön kehittäminen kansantaloudellisesi on edullisempaa kuin ja jos voidaan käyttää jo olemassa olevaa lämpöä?
Helsinkiä luonnollisesti kiinnostaa oman sähkön hankinta. Puun poltolla hankittu sähkön ja lämmön tuottaminen tulee kansantaloudellisesi kalliimmaksi, kuin Loviisan sähkö ja lämpö. Helsingin näkökulmasta edullisuus saattaa löytyä kun koko Suomen veronmaksajat kompensoivat kustannuksia verovaroista.

Metsästämme saatava polttopuu olisi käytettävä siellä missä muuta jätelämpöä ei ole käytettävissä. Tuettava olisi niitä köyhempiä lämmön tarvitsijoita.

Tuulivoimaa kannatan silloin kun sillä taloudellisesti on positiivista merkitystä. Tekniikkaa on kehitettävä – myllyjä myytävä maihin jossa niillä on ensiarvoista käyttötarvetta.

Helsingissä olevat voimalat ovat erinomainen varavoimakapasiteetti. Varavoimasta saartanee korkeampi hintakin.

DI kirjoitti:

Backan muistaa toki mainita, ettei tuulivoimaa ole ennen käytetty jääolosuhteissa suuressa mittakaavassa. Sen sijaan on unohdettu ettei ydinkaukolämpöäkään ole koskaan käytetty maailmassa.

Mühlebergin ydinvoimalassa sveitsissä on tuotettu ydinkaukolämpöä yli 30 vuotta. Maa muutenkin tuottaa tarpeeksi täysin puhdasta vesi- ja ydinenergiaa jota se pystyy myymään hyvillä hinnoilla naapureilleen.

Kiitoksia Matille jälleen mielenkiintoisesta ohjelmasta.

Erityisesti tuulivoiman aiheuttamat haitat tuli ohjelmassa hyvin esille. Nyt olisikin viimeinen hetki pysäyttää Suomeen suunnitellut suuret tuulivoimainvestoinnit ennenkuin on liian myöhäistä. Erityisesti Suomen muuttolinnuille ne tulevat olemaan erityisen tuhoisia. Myös niiden tuottama energia tulee olemaan todella kallista ja epävarmaa. Vetoankin esim. Suomen luonnonsuojeluliittoon ja Luontoliittoon, jotta ne käynnistäisivät viipymättä tuulivoiman vastaisen kampanjan. Vielä voidaan ehkä vaikuttaa!

No kommenttia on monen moisia.Kivihiilen ja bio polttoaineiden hinnoista.KTM energiakatsaus4/09.kivihiilen MWh hinta lämmön tuotannossa14,99E hakkeen hinta 18,73E MWh käyttöpaikalle toimitettuna .Sähköntuotannossa kivihiili hinta (veron kevennys) 7,50E.Jaa jotta pioenergian hinta nousee kun tätä valtavaa metropolia ruvetaan lämmittämään puulla .Ei kun se on kivihiili joka mousee koska emme yhtää n tierä mitä kivihiilenp päästö oikeudet tulee jo lähitulevaisuudessa maksamaan .N iistä ei päätä suomalaiset ja poltat kivihiiltä sitten kuinka puhtaasti tahansa, sitä siinä asias ei kysytä.veheriääset kiriootti nyt pitää vissihi hakata puolet etelä suomen metsistä aukoiksi että saadaan tätä metropolia pikkuuse puulla lämpiämähä.No kyllä siihen riittää hakkuu tähre (eli ne risut) nuorten metsien kunnostus hakkuut ja vähän pinotavaraa koska kaikelle pinotavalle ei nyt vain ole käyttäjiä .Näistä puun hiili päästöistä.Ne on täysin samat jos se hakkuutähde ja nuorten metsien kunnostus puu mätänee metsään noin 15 vuotta siksi puun poltto on hiili neutraali Kasvutappioista nyt on jo muutama urakoitsia jotka levittävät lämpölaitosten rakeistettua puutuhkaa metsii lannoitus vaikutus noin 10vuotta.Entäs sitten Tukholma siitä ei ole kukaan puhunu kukaan halaistua sanaa.Joo sitä lämmitetään myös puulla en tierä sitten kuinka paljon muttu jo wuosias sitten sinne tuotiin roomuilla haketta 400 jopa 600 km päästä.Kukahan sitä Tukholman puulla lämmittämistä kävis tuthimas sais siitäkin jonkillaistra tolkkua.Oliskohan tällainen tuthiva juornalismi ohjelma kuin MOT tti

Toisin kuin annettiin ymmärtää, kyllä me Helsingin Energian asioihin perehtyneet päättäjät olemme tutkineet eri vaihtoehtoja vähäpäästöisempään Helsingin energiantuotantoon. Ydinkaukolämpö olisi biovaihtoehtoa kalliimpi, ja ennen kaikkea se olisi erittäin pääomavaltainen ja joustamaton energiaratkaisu. Pahimmat seuraukset ratkaisulla olisi pääkaupungin huoltovarmuudelle: jäisimme yhden putken varaan.

Ohjelma käsitteli Helsingin energiantuotantoa Fortumin etujen näkökulmasta. Toimittajalle jätettiin kertomatta mm., että

- Fortum lobbaa ydinkaukolämpöä lähinnä siksi, että saisi voimalalupakisassa luvan Loviisa 3:n rakentamiseen. Huippukalliin putken rakentamiseen se ei ole osoittanut mielenkiintoa.

- Lämpö ei suinkaan tule voimalasta ilmaiseksi, sillä kaukolämpöä tuottava ydinvoimala ei ole tekniikaltaan aitoa yhteistuotantoa Helsingin Energian voimaloiden tapaan. Lämpö otettaisiin voimalasta höyryn väliotolla, jolloin voimalan sähköteho laskee. Sähkötehon menetys olisi yli 200 MW, lisäksi veden pumppaaminen Helsinkiin veisi yhden Kollajan verran tehoa, yli 60 MW.

- Ydinkaukolämpöskenaariossakin Loviisa 3:n lämmöstä hyödynnettäisiin vain pieni osa. Lämmöstä 75 % ajettaisiin edelleen mereen.

Lisäksi rekkarallista puhuminen on harhaanjohtavaa, sillä hake on tarkoitus tuoda Helsinkiin vesitse tai raiteilla. Määrä vastaa sellutehtaan puunkäyttöä, ja sellutehtaat tunnetusti kykenevät saamaan raaka-ainetta Suomen metsistä.

On totta, että merituulivoima on kallista, ja siksi mielestäni rannikkotuulivoiman mahdollisuuksia Helsingin energiantuotantoon pitäisi selvittää vielä lisää. Rannikkotuulivoiman sähkönhinta, tässäkin ohjelmassa mainittu noin 80 e/MWh, on samaa suuruusluokkaa seuraaville ydinvoimaloiden arvioitujen tuotantokustannusten kanssa (kts. esim. Energia-lehden uusin pääkirjoitus, jossa arvioitiin ydinsähkön hinnaksi 60-70 e/MWh).

Ohjelman jälkeen on muuten alettu selvittää hauskaa vaihtoehtoa Helsingin energiantuotantoon: Pietarin lähellä on niin paljon kanaloita, että kananlannalla tuotetulla biokaasulla lämmitettäisiin puoli Helsinkiä. Kaasu vastaa puhdistettuna koostumukseltaan metaania, ja voidaan siirtää olemassa olevaa maakaasuputkea pitkin. Kts. Ylen uutinen aiheesta: http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2010/03/helsinkia_halutaan_lammittaa_venalaisella_kanankakalla_1555051.html

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu