Luottamuksen hinta
Magnus Berglund - Miten on mahdollista että joku saa toimia näin vapaasti ja mennä näin pitkälle?
Enklingen kyläkauppias pudistelee päätään, kylmätiskin kompressori pitää meteliä taustalla. Olo on tyhjä, pettymys syvä.
Kaikki inhimillinen toiminta perustuu luottamukseen. Neurocityn perustajan, David Gumplerin sosiaaliset taidot ovat ilmiselvästi omaa luokkaansa. Hän osaa ottaa yleisönsä, ihmiset arkkipiispasta duunariin luottavat tähän mieheen.
Neurocityn tapauksessa ei kuitenkaan ollut ainoastaan ihmissuhdetaidosta kysymys. Luottamus syntyi siitä että Gumpler esiintyi autististen lasten auttajana. Häntä pidettiin hyvänä ihmisenä. Gumpler käytti tätä kylmästi hyväkseen, ja aiheutti tällä tavalla muille ihmisille vahinkoa ja kärsimystä.
Tämä on vakava moraalinen isku. Gumplerin pettämät ihmiset kokevat tapahtuneen todella raskaasti. Yhteinen nimittäjä on jonkinlainen lamaannus. Meitä on opetettu luottamaan tiettyihin asioihin.
Kun Gumpler kaiken lisäksi systemaattisesti katoaa aiheuttamansa vahingon jälkeen, hämmennys kasvaa. Tapahtuneelle ei saa järkevää selitystä.
Suomen kuntoutus- ja kehityssäätiön entinen puheenjohtaja, TYKS:in eläkkeellä oleva ylilääkäri Auli Toivanen piti puhelimessa raukkamaisena sitä, että Gumpler piileskelee ja pakenee.
Voidaan perustellusti myöskin kyseenalaistaa säätiön hallituksen jäsenten toimintaa. Koko säätiön hallitus erosi joulukuussa 2006, kun eivät voineet tukea Gumplerin laajentumisvimmaa. Neurocity-projekti oli kuitenkin mahtipontinen alusta alkaen. Mikä oli hallituksen vastuu? Olisiko voinut varoittaa yhteistyökumppaneita, mahdollisia uhreja? Sen jälkeen kun hallitus erosi, Gumpler systemaattisesti petti ihmisten luottamuksen.
Ja, mihin ovat kaikki rahat kadonneet? Emme edes tiedä mitä säätiön rahankeräystileille on tullut. Säätiön hallituksen pitäisi tietää tapahtumista loppuvuoteen 2006, mutta nyt he ovat pelkkänä kysymysmerkkinä.
Miljoonia on kateissa. Rahojen kohtalosta tietää ainoastaan Gumpler. Ehkä poliisikin saa jotain selville.
Magnus Berglund,
Toimittaja
8 kommenttia
Ma 21.04.2008 @ 21:00
Olin melkoisen hämmästynyt kun näin oman nimeni MOT-ohjelman hallituslistalla ohjelman alkuksi. Erosin nimittäin hallituksesta jo 2004 lopussa kun huomasin ensimmäisenä, että ei Gumpler tässä lopulta neurologisesti sairaista lapsista ollut kiinnostunut.
yst. Visa Nurmi
Ma 21.04.2008 @ 21:42
Samaa peliä pelataan muuallakin "säätiöiden nimissä".
Ti 22.04.2008 @ 12:17
Olin Neurocityssä töissä lyhyen aikaa ja huomasin nopeasti, että kaikki perustuu epärehellisyyteen ja huijaukseen. Hallituksesta erosi henkilöitä jo silloin, mutta Gumpler ei antanut ottaa heidän nimiään pois listalta. Eroamiset piti salata, siksi Sinunkin nimesi sinne jäi. Samalla systeemillä hän menetteli ns. yhteistyökumppaneiden suhteen: nimet nettiin ja papereihin, vaikka yhteistyö olisi ollut yhtä kuin yksi tulokseton puhelinsoitto ko. yritykseen.
Toiminta oli kokonaisuudessaan pöyristyttävää ja yritin asiasta kertoakin muutamille asianosaisille, mutta minua ei uskottu. Harkistin ottavani yhteyttä rahoittajiin (mm. RAY) huijauksen paljastimeksi, mutta rohkeus ei riittänyt kun kaikki muut tuntuivat luottavan Gumpleriin. Kun Gumpler huomasi, ettei minusta saa rikoskumppania ja kaiken lisäksi jopa puutuin epäkohtiin Neurocityssä, hän erotti minut. Tosin olisin itsekin lähtenyt sen kuukauden lopussa. Erottamistilanteessa tapahtui lisäksi asioita, joista minun olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus. Olin henkisesti niin rikki kaiken kokemani jälkeen, että ilmoitus jäi tekemättä. Jouduin käymään muutamia kertoja psykiatrilla sen jälkeen.
Hyvä että viimeinkin asiat paljastuvat. Ihmettelen vaan, miten sellaiset seikat kuin tunnetut ja arvovaltaiset nimet hallituslistassa ja johtajan lipevänvuolaat puheet voivat vuosikausia riittää syiksi sulkea silmät siltä tosiasialta, että NC:ssä ei tehty mitään eikä saatu juuri mitään aikaiseksikaan. Mistään ei ollut näyttöä, mutta ei sitä juuri kukaan tuntunut kaipaavankaan.
Yst. Eräs uhri
Pe 25.04.2008 @ 14:22
Ihmettelen itsekin, että kuinka tässä näin kävi. Kävin siellä completessa ja huomasin kun katsoin ikkunasta, oli niin kuin että kaikki on pysähtynyt.
Hän on varmaan pitänyt tätä suunnitelmana että näin käy, ja asiat meni oikein.
Toivoisin vielä, että Neurocity lähtee käymään. Voin sanoa että miksi hän teki näin jos ottaa pois Neurocityn "n", tulee siitä eurocity - tämä voi viitata siihen jonkin verran asiaan.
Laskuja voi olla tuhansia ja arvo varmaan miljoonia. Itsekkin asun Turussa mutta tuntuu siltä että hän on kadonnut kuvioista.
Pe 25.04.2008 @ 21:15
Itselleni tarjottiin tulla mukaan tuohon Haagan kiinteistöön! Kaveri jonka yritys teki samaan aikaan Sodankylässä olevaa projektia saman yhteisön lukuun pyysi ostamaan kiinteistön ja vuokraamaan sen ko.yhteisölle 10 vuodeksi. Hmm jokin haiskahti asiassa mutta kuitenkaan en uskaltanut asiassa edetä. Keskustelin kyllä asiasta mutta silloin ei löytynyt "pelimerkkejä" sijoittaan kohteeseen.
Kun tämä ohjelma tuli "ulos" tv:stä niin soitin kaverille ja kysyin että "jotenkin tuntuu tutulta" :) Kysyin myös että "saitko siitä Sodankylän projektista rahoja ulos" Hän vain totesi että paljon jäi rahaa sisään. Naureskelin myös sitä että taisi palaa kohde ja vinoilin myös "että muistiko työntekijät sammuttaa valot" Hän vain totesi että hän oli "antanut työntekijöille käskyn poistaa sulakkeet sähkökeskuksista kun aloittavat työt siellä"..
Pe 02.05.2008 @ 14:35
Niin mikä koulu paloi siinä kuvassa ja oliko autio?
To 08.05.2008 @ 12:22
Mm. sosiaalivastaava keikkui kotisivuilla 6kk eroamisensa jälkeen. "Avun saivat sadat nuoret", luki Turun Sanomissa. Oikeampi luku olisi 10-20 väliltä!
