Lampaiden haamut
Tero Koskinen - MOT käsitteli huhtikuussa lampuri Rauli Ailuksen tapausta. Ongelmajätelampaat-niminen jakso herätti runsaasti keskustelua, ja ohjelman toimittajana olen saanut vastata monta kertaa kysymykseen: mitä sitten tapahtui?
Lyhyt vastaus: paljonkin, mutta hitaasti. Ohjelman seurauksena syntynyt pieni kansanliike keräsi kevään aikana viranomaisten toimien selvittämistä vaativan nimilistan. Aktiivisimmat ovat myös tehneet lukuisia tutkintapyyntöjä ja kyselyjä. Lisäksi aiheen ympäriltä on tekeillä kaunokirjallinen romaani.
Kirjelmissä ja kyselyissä vaaditaan ainakin eduskunnan oikeusasiamieheltä, sisäasiainministeriön poliisiosastolta, kansanedustajilta, eläinsuojeluyhdistyksiltä, asiasta virheellisesti uutisoinneilta tiedotusvälineiltä sekä eläinlääkäriliitolta vastauksia ohjelmassa auki jääneisiin lukuisiin viranomaisten toimia koskeviin kysymyksiin. Ailus itse on jatkanut oikeusprosessia viemällä juttunsa korkeimman oikeuden arvioitavaksi.
Journalistisen työni tärkeimpiä tavoitteita on käsitellä valitsemaani aihetta monipuolisesti ja hyvää journalistista tapaa noudattaen. MOT:n toimittajana en osallistu ohjelmieni henkilöitä koskeviin viranomaisprosesseihin. Nostan kuitenkin nyt esille Länsi-Suomen lääninhallituksen vastauksen yksittäisen kansalaisen tekemään kanteluun, koska lääninhallitus esittää ohjelmaamme kohtaan täysin perustelematonta kritiikkiä.
Lääninhallituksen vastauksessa sosiaali- ja terveysosaston päällikkö, sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero toteaa, että Ailuksen eläimiä ei huonokuntoisina ja siksi elintarvikkeeksi kelpaamattomina voitu viedä teurastamoon lopetettavaksi.
Paateron mukaan lääninhallituksen läänineläinlääkärit ja kunnalliset viranhaltijat toimivat asiassa moitteetta. Sen sijaan Paatero pahoittelee vastauksessaan Yleisradion asiasta tekemää "virheellistä ja yksipuolista" ohjelmaa. Mikä toimittamassani ohjelmassa oli virheellistä tai yksipuolista, sitä Paatero ei erittele.
MOT:n Ongelmajätelampaat –jaksossa vain yksi asiantuntija arvioi kameran edessä Ailuksen eläinten kuntoa. Varmistaaksemme ohjelmassa esiintyneen asiantuntija-arvion paikkansapitävyyden annoimme ennen ohjelmaa noin kymmenen muun ulkopuolisen asiantuntijan arvioida kuvanauhojen perusteella lopetettujen eläinten kunnon. Kaikki asiantuntijat todistivat samaa: lopetetut eläimet olivat hyväkuntoisia. Myös ohjelmassa haastateltu poliisi toteaa uskovansa, että varsinaisesti huonokuntoisia lampaita oli Ailuksen tilalla varsin vähän.
MOT:n kaltainen ajankohtaisohjelma ei voi ilman perusteluja heittää ilmaan viranomaisiin kohdistuvaa kritiikkiä. Myös viranomaisilta sopii odottaa perusteluja mediakriittisten väitteidensä tueksi. Sopiihan?
4 kommenttia
Ke 01.08.2007 @ 13:52
Ja siinä voi auttaa ihan jokainen.
Adressit.comista löytyy adressi hakusanalla: ailus
ja otsakkeella: viranomaistoimet tutkittava perusteellisesti.
To 02.08.2007 @ 23:21
Kiitos, että uskallatte ottaa tällaiset asiat esille kun tavallinen viranomaisten ja virkamiesten vuoksi pompotettuna oleva ihminen ei jaksa, osaa tai uskalla saada ääntään kuuluviin ja vaatia oikeutta.
Ko ohjelma oli hyvä esimerkki siitä, miten sokeita monasti ollaan virkamiehiin ja viranomaisiin. Myös sen, että ko tahot voivat todella toimia ihan mielensä mukaan ilman valvontaa.
Toivottavasti asia ei jää tähän. Ko tapaus on todella järkyttävä !
To 15.11.2007 @ 12:15
Onhan se näin, jos oikeasti joutuu pompotettavaksi.
Tässä koko jutussa häiritsee vain se, että siinä on ollut myös jonkinlaista vastuun väistelyn makua.
Siis siten, että myös lampurin pitäisi kyetä tunnustamaan oma vastuuosuutensa asioista (tarkoittamatta tässä nyt varsinaisesti korvamerkkejä), jossain vaiheessa (itselleen ja muille), eikä vain yrittää luistella täysin kaikesta irti.
Asiat kun eivät ole aina niin kovin mustavalkoisia.
