Ma 03.05.2010 @ 14:32Simo Sipola

Laillinen puhallus

Tämän viikon MOT:ssä kerrottuun Ruukki Groupin tarinaan sisältyy opetus. Se on malliesimerkki siitä, miten pörssiyhtiö voidaan ottaa haltuun ja miten yhtiön kassa voidaan tyhjentää - täysin laillisesti.

Danko Končar on myynyt Ruukki Groupille kokonaan tai osin omistamiaan yrityksiä. Hän on netonnut tästä toista sataa miljoonaa euroa ja nettoaa vielä lisää, jos lisäkauppahinnat maksetaan suunnitellusti.

Ruukki Group on kohta kahden vuoden ajan ostanut omia osakkeitaan ja mitätöinyt niitä. Rahaa tähän on mennyt yli 70 miljoonaa euroa. Touhusta hyötyvät yhtiön pääosakkaat, ennen muuta Končar itse. Heidän omistusosuutensa yrityksestä nousee ilmaiseksi, siis ilman että he laittavat itse senttiäkään likoon.

Myös pääomanpalautuksilla ja osinkojen maksamisella pelataan pääomistajien pussiin. Kymmenestä suurimmasta omistajasta kuusi on ulkomaalaisia. Kolmen suomalaisen osuus osakepääomasta on vain kuusi prosenttia. Yhtiöstä ulos maksettavat rahat matkaavat siis ulkomaille.

Lisäksi Ruukki Groupin omistus on hyvin keskittynyttä. Yhtiön neljä suurinta osakkeenomistajaa pitävät hallussaan 65 prosenttia osakkeista. Viidenneksi suurin osakkeenomistaja on yhtiö itse.

Danko Končar voi esikuntineen yrittää selittää mustaa valkoiseksi. Hän voi väittää, että kyse on Ruukki Groupin parhaasta. Eli siitä, että yhtiö menestyy. Toistaiseksi siitä on näyttöä kovin vähän. Isolla rahalla Končarilta ostetut kaivokset ja sulatot ovat tuottaneet vain tappiota.

Pikemminkin näyttää siltä, että Ruukki Group on ollut Končarille väline. Hän on käyttänyt yhtiötä omien tavoitteidensa saavuttamiseen

Ensimmäinen tavoitteista näyttää olevan kohta saavutettu: Yhtiön kassa on tyhjä. Reilut 300 miljoonaa euroa on pian käytetty loppuun.

Toinen tavoite on ollut viedä yhtiö Lontoon pörssiin. Myös sen saavuttaminen on lähellä. Listauksen pitäisi tapahtua syksyyn mennessä.

Mitä sen jälkeen tapahtuu? Sen tietävät vain Končar ja hänen liikekumppaninsa.

Yksi vaihtoehto on, että Ruukki Groupin mineraaliliiketoiminta ja yhtiön jäljellä oleva vapaa oma pääoma jäävät Lontooseen. Puunjalostusliiketoiminta listataan omana yhtiönään Helsingin pörssiin. Ruukki Groupin pääomistajat – siis Končar ja kumppanit – ottavat listauksessa kerätyt rahat mukaansa Lontooseen. Helsinkiin jäävät vain velat.

Pelkkää kuvittelua? Ehkä. Osakeyhtiössä päätökset tehdään enemmistön turvin. Danko Končar hankki tuon enemmistön liikekumppaneidensa avulla. Hän siis määrää tahdin, loppuun asti.

8 kommenttia

Eikö kellään kellot soi! Meitä tai oikeastaan poliitikkoja kustaan silmään oikein olan takaa taas.

Eikö ketään nykymaailmassa kiinnosta jälkipolville jäävä perintö. Ei ole ketään perimässä työpaikkoja, ai mutta eihän niitä tällä tahdilla ole perittäväksikään!

Anonyymi kirjoitti:

Eikö kellään kellot soi! Meitä tai oikeastaan poliitikkoja kustaan silmään oikein olan takaa taas.

Eikö ketään nykymaailmassa kiinnosta jälkipolville jäävä perintö. Ei ole ketään perimässä työpaikkoja, ai mutta eihän niitä tällä tahdilla ole perittäväksikään!

No julkaiskaa suurimmat osakkeen omistajat.Missäs Vikkula on nyt ja Nevalainen?

Ei voi olla totta! Ei kai kukaan usko että Mäkelä ja Vilppula hävisivät rahojaan. He ovat tämän puhalluksen suunnitelijat. Se kroaatti on vain savuverho.

MOT käsitteli ihan ok kroaattiveijarin kassan puhdistusta. Ruukki Groupista esitetty mielikuva huonon onnen kohtelemana kunnon yrityksenä oli kyllä varsin hupaisa. A Company tunnettiin it-kiiman aikana jonkinlaisena sijoittajana, jolla oikeasti omaa toimintaa ei ollut ollenkaan. Pörssikurssiin puhallettiin ilmaa pääasiassa antamalla pörssitiedotteita aikeista. Sama jatkui uudella nimellä. Sitten mukaan haalittiin joku onneton metsäteollisuudenkin parissa työskennellyt ja ilmoitettiin puolihuolimattomasti, että tässä tehdä pläjäytetään miljardin sellutehdas Venäjälle. Oikeata tällaisen projektin ammattitaitoa ei ollut kellään. Sitten harhautettiin joukko pienempiä sijoittajia antiin, jolla kerättiin muka sellutehdasta varten 350 miljoonaa, jolla tehtaalle saadaan teitä ja seinät muttei kattiloita. Alue on kaiken päälle raaka-ainehankinnan kannalta heikommasta päästä, kaikki infra rakentamatta. Sitten ilmoitettiin aikeista mennä Uralin tuntumaan. MOT:n olisi kannattanut lähteä puhallusteeman kanssa paljon aikaisemmin eikä tulla kuvaan mukaan vasta kroaattiveijarin kanssa.

[quote=jk]MOT käsitteli ihan ok kroaattiveijarin kassan puhdistusta.

Nyt kun Ruukki-Group on laitettu ojennukseen, MOT voisi lähteä kyykyttämään Directa Oy:tä

http://keskustelu.yrittajan.info/viewtopic.php?f=4&t=293

Hyvä MOT!
Taas hyvä esimerkki nykykapitalismin kuvioista. Rahamiehet häärää ja poliitikot vikisee. Lisää valvontaa markkinatalouteen. Toivottavasti ohjelmanne saa jatkua myös uuden toimitusjohtajan aikana.

Surkeata ettei edes näitä Ylen itse tuottamia ohjelmia ole mahdollista katsella edes netin kautta täällä ulkomailla. Jää monet hyvät jutut näkemättä. Mikä kumma ne estäisi maailmanlaajuisesti näyttämästä?

En ymmärrä mitä ihmeelistä tässä ohjelmassa on? Kun MOT ohjelma otti tämän käsittelyyn. Toimittaja sekä iso kuvaausryhmä matkustaa ympäri eurooppaa ja tekee ohjelman yrityksistä jotka kusettavat toinen toisiaan. Ymmärtääkseni tässä heidän "puljauksessaan" ei mennyt suomalaisten veronmaksajen rahaa montakaan miljoonaa tuskin yhtään, paitsi YLEN TV-lupamaksuja.

T:Kannattaakko lupamaksuja enää maksaa!

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu