yle.fi


YLE Blogit

MOT - Mikä Oli Tutkittava


Konkurssikeinottelun kääntöpuoli

Riikka Kaihovaara

Ohjelmani MOT: Maantierosvot käsittelee kuljetusalan harmaata taloutta. Aloite jutuntekoon tuli kuljetusalan ihmisiltä itseltään. Muutaman vuoden takaisessa kyselyssä kuljetusalan yrittäjät arvioivat, että pimeän työvoiman jälkeen tärkein harmaan talouden ilmenemismuoto alalla on konkurssikeinottelu ja kertakäyttöyritysten hyväksikäyttö.

Löysin jutunteon yhteydessä useita esimerkkejä konkurssilla keinottelusta. Eräässä tapauksessa riihimäkeläinen kuljetusyrittäjä siirsi ennen konkurssia 19 ajoneuvoa vaimonsa nimiin. Vaimo perusti uuden kuljetusyrityksen samana päivänä kuin vanha firma lopetti toimintansa. Konkurssipesän hoitaja suositteli tilien tarkastusta, mutta sitä ei tehty. Konkurssi raukesi, koska pesässä ei ollut varoja sen loppuun saattamiseen. Velkojat jäivät nuolemaan näppejään.

Harmaan talouden perkaamisessa olennaisessa roolissa ovat juuri pesänhoitajat, eli yksityiset asianajotoimistot. Heidän pitäisi pesänselvitystä tehdessään kiinnittää huomiota myös konkurssiin menneen yrittäjän menneisyyteen ja muuhun liiketoimintaan. Näin ei aina tapahdu. Monesti konkurssipesässä ei ole rahaa edes pesänselvittäjän palkkion maksamiseen. Tällöin konkurssi raukeaa, ja mahdolliset epärehellisyydet jäävät pimentoon.

Jos konkursseilla kikkaileva yrittäjä jää viranomaisten haaviin, hänet voidaan määrätä liiketoimintakieltoon. Liiketoimintakieltoon asetettujen määrä on kasvanut viime vuosina huimasti. Vuonna 1998 liiketoimintakiellossa olevia oli vain 30, kun niitä tällä hetkellä on yli 950. Vain osa heistä on kuljetusalan yrittäjiä.

Myös liiketoimintakieltojen valvonta pettää. Rikolliset kierrättävät erilaisia bulvaaneja toimitusjohtajien ja hallituksen puheenjohtajien palleilla. Eräs talousrikoksista tuomittu lahtelainen kuljetusyrittäjä halusi lopettaa yritystoiminnan ja ottaa samalla yhtiöiden varallisuudesta itselleen mahdollisimman paljon joutumatta vastuuseen teoistaan. Tuomiolauselman mukaan hän hankki yrityksensä vastuuhenkilöksi ”työttömän ja baareissa juopotelleen” bulvaanin maksamalla tälle 10 000 euron korvauksen.

Miten tällaiset yrittäjät saataisiin kuriin? Kieltämällä kaikilta konkurssiin menneiltä yrittäjiltä liiketoiminnan harjoittaminen loppuiäksi? Ei. Helppoja ratkaisuja ei ole.

Suurin osa konkurssin tehneistä yrittäjistä kun ajautuu konkurssiin ”rehellisesti”, ilman omaa syytään. Ja kärsii siitä pitkään. Viime syksynä tein perintätoimistoja käsittelevän ohjelman MOT: Rahastusta velkakierteellä. Siinä konkurssin tehnyt kuljetusyrittäjä ”Mäkelä” kertoi oman tarinansa: ”Suomalaisessa yhteiskunnassa leimataan ihminen joka on ajautunut konkurssiin, niin siitä leimataan, siitä tehdään rikollinen automaattisesti, suhtautuminen joka puolella on äärimmäisen negatiivista. Jos sulla on luottotiedot menny, niin meet hakeen puhelinliittymän tänä päivänä niin sä et saa puhelinliittymää. Sulla on kaikki maholliset tiet tukossa, sä et pysty tekeen mitään.”

Mäkelä ei luottotietojen menettämisen takia pystynyt perustamaan uutta yritystä. Pelkillä palkkatuloilla velkojen maksu taas oli mahdotonta (tuskin tosin yrittäjänäkään). Velkakierre oli valmis.

Konkurssi ei saisi olla rangaistus, joka estää kaiken yritystoiminnan. Siksi viranomaiset ja pesänhoitajat ovat vaikean pulman edessä. Miten erottaa rehellisesti konkurssiin mennyt yrittäjä epärehellisestä keinottelijasta?

Riikka Kaihovaara
toimittaja / MOT
 

139 kommenttia

Kirjoita kommentti

Seuraa kommentteja

Lähetä linkki:

Kommentit

tuttu toi riihimäen juttu.näinhän se juuri tapahtui.ikävä kyllä nää vempulat ovat aina askeleen viranomaisia edellä.tälläkin hetkellä tän firman autot pyörii useammassakin kaupungissa, on vaan otettu tarrat kyljestä.kannattais kuntien ja sairaaloiden mm. ottaa selville kuka heidän ajojaan ajelee.

- Anonyymi

En kyllä usko että kuljetusalalla on keksitty tälle "alalle" mitään uutta. Sama systeemi pelaa kaikessa bisneksessä. Itse asiassa liikennelupakäytäntö edes hieman hillitsee vauhtia.

- Anonyymi

osta itselles rekka ja alat haalimaan ajoja ja saamaan siitä vielä rahaakin ni tiedät ihan tarkkaan miks näin käy.aina jotain lompsaan tulee kun on kuormaa päällä mut heti kun tulee tyhjänä ajoa tai remonttia ni kaikki meni ja eikä aina riitäkkään.sit nää vitun poliisit vahtaa ajotunteja ja taukoja...

- koeta itse

Niin tuttua, niin tuttua. Riihimäkeläisen sadan työntekijän kuljetusyrityksen, Kuljetus ja maansiirto Viidan, saneerausohjelma hyväksyttiin hiljattain käräjäoikeudessa, vaikka yrityksellä ei edes ole lakisääteistä työterveyshuoltoa ja velkojissa oli toistakymmentä työntekijää - jäävuoren huippu, joka oli uskaltanut ryhtyä vaatimaan saamisiaan. Yrityksen velat työntekijöille koostuivat maksamattomista palkoista ja erilaisista työsuhderikkomuksista määrätyistä korvauksista. Nyt näitä työsuhdesaamisia leikataan saneerausohjelmassa. Kukaan ei enää uskalla ryhtyä yrityksessä pääluottamusmieheksi tai työsuojeluvaltuutetuksi, kun entinen irtisanottiin laittomasti vuosien savustuksen jälkeen. Useita yrityksen myös kuljetusalalla toimivia tytäryrityksiä on mennyt viime vuosina konkurssiin. Konsernin yrityksissä työskenteli vielä muutama vuosi sitten noin 650 työntekijää. Niin ammattiliitto, verottaja kuin työsuojelupiiritkin tuntuvat olevan täysin hampaattomia, kun ei edes tämän kokoluokan huijauksiin tosissaan puututa. Yrityksellä on ylivelkaantumisestaan huolimatta riittänyt kuitenkin rahaa mm. mittavaan urheilun tukemiseen.

- Anonyymi

Tällaiset mätäpaiseet ois hyvä saada pois liikenteestä mutta,näitä on aika paljon, ei taida maassamme montaa kuljetusliikkettä olla joka maksaa tes palkkoja,Auramaa,Kiitolinja ja Transpoint harvoja ns. kunnon työpaikkoja, kaikennäköisiä sovelluksia on kuultu monia, mm. Ylitöitä muutetaan päivärahoiksi. Ala on täysin mädäntynyt näiden paskiaisten johdosta.

- Anonyymi

Kiitos, Riikka, hienosta ohjelmasta!
Katsojan olisi ollut ehkä hyvä myös tietää, että jokainen Kari Blockin aiemmin konkkaan mennytkin yritys on ollut juuri Containershipsin alihankkija.
Kyllä hän kovin tuttu mies niillä käytävillä on..

- Anonyymi

Mikään ei ole muuttunut muu kuin kalusto kolmeenkymmeneen vuoteen:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?actionpage=3&id=14569&locale=

- karpo

Kiitos Riikka hienosta ohjelmasta!

- Miia

Miia kirjoitti:

Kiitos Riikka hienosta ohjelmasta!

Vaikka kaikki ei tullutkaan kerrottua ihan totuudenmukaisesti.. Ainahan niitä pikkuseikkoja unohtuu. Mitäpä noita polttoainevarkauksista ja turvallisuusohjeiden noudattamatta jättämisistä. Eikä sitä palkkaturvan päätöstäkään kannata kylille huudella =D

- Anne

- Anonyymi

turvallisuusohjeiden noudattamatta jättämisistä?????? Missä Tilanteessa?????

- Miia

Miia kirjoitti:

turvallisuusohjeiden noudattamatta jättämisistä?????? Missä Tilanteessa?????

Sulle aika monta kertaa sanottiin että satamassa ei saa olla ylimäärästä porukkaa siellä autossa.
Tämän takia muunmuassa: http://www.vartti.fi/artikkeli/eed68dbb-a0d7-46d6-a20c-91e67c406431

Anne

- Anonyymi

Ai miksei saada hommaa kuriin? Yksinkertaista. Kuljetusala laskuttaa paljolti kuntia ja suurteollisuutta. Näinpä se on asiakkaiden etu että saadaan hinnat painettua alas. Pitkään kuljetusalalla työskennelleenä voisin kertoa melko mehukkaita esimerkkejä, mutta kun ei se enää mitään muuta, niin olkoon. Yksi melko hyvin asiaa kuvaava oli neuvottelu kuljetusyrittäjän ja suuren metsäalan yrityksen edustajien kesken takavuosina:

Yrittäjä: "En pysty ajamaan näillä hinnoilla!" (Jotka metsäalan yritys oli yksipuolisesti tiputtanut 8%)
Metsäalan yritys: " Aja ylikuormilla, äläkä maksa kuljettajille oikeaa palkkaa." Mitäpä tuohon lisäämään.

Toisaalta autoilijoiden käsittämätön eripura ja toistensa kadehtiminen yhdistettynä kartellilakeihin, tekevät tilanteen parantamisen mahdottomaksi.

Seuraavina jutunaiheina voisi olla: Ulkomaalaisten (lue: virolaisten) kuljettajien käyttö TESsiä pienemmillä palkoilla suomalaisissa kuljetusyrityksissä tai Ulkomaanliikenne, onko suomalaisilla enää mahdollisuuksia?

- Kapteeni Kiukku

Anonyymi kirjoitti:
Miia kirjoitti:

Kiitos Riikka hienosta ohjelmasta!

Vaikka kaikki ei tullutkaan kerrottua ihan totuudenmukaisesti.. Ainahan niitä pikkuseikkoja unohtuu. Mitäpä noita polttoainevarkauksista ja turvallisuusohjeiden noudattamatta jättämisistä. Eikä sitä palkkaturvan päätöstäkään kannata kylille huudella =D

- Anne

ja eipä siinä paljon mainittu siitäkään et porvoolainen kuljetusyrittäjä ajelee välillä ilman voimassa olevia liikennelupia. Välillä kyydissä on adr-kuormia ilman minäänlaista kuljettajien koulutusta, saatika adr lupia. Ihmettelen myös miten conttisippi hyväksyy tuollaisen mätämunan leimata koko yhtiön maineen ja vielä tunnustaa se omaksi tytäryhtiökseen maksamalla sen polttoaineet ja velat et homma jatkuu. Mut ehkä nordströmmi on saunonnu nämäkin diilit yhdessä blokkien kanssa ja kuuluu itse samaan liigaan, tai sit on koko liigan pomo????
Mut toivottavasti osa asiakkaista edes tajuu mihin käsiin tavaransa antaa, joku kaunispäivä koko kontti on jo myyty ennen kuin se kerkii vastaannottajan laituriin tällä menolla. Taitaa olla koko laivayhtiöön palkattu joitain autoilijoita vaan eri sertifikaatteja varten, jotta saataisiin vaikka suuren ruotsalais huonekalufirman ajot, koska ne vaativat tiettyjä ympäristövaateita (mm. Euro-4) tavaroidensa kuljetuksilta, laitetaan kalustoluettelo tarjoukseen muutamalta parempilaatuiselta alihankkijalta ja ajatetaan silti itämaisilla kuskeilla blokin vippavanne vehkeillä, conttisipin polttoainekorteilla ja taitaa olla perässä vielä conttisipin takaamat peräkärrytkin kun ei yhtiön omat luottotiedot riitä edes kärryvuokrien takaamiseen....
On kyllä kummaa touhua ja jos olisin norströmmi niin en uskaltais antaa yhdenkään asiakkaan kuormaa näiden juippien kuljetettavaksi.
Mut kyllä ne asiakkaatkin pikkuhiljaa tajuaa ruveta vaatimaan laatua kuljetuksilleen ja contti ei niihin vaateisiin paljon tänäpäivänä enään pysty vastaamaan. Niin silloin hinta jää ainoaksi kilpailukeinoksi ja sitä ei pysty yllä pitämään enään muulla kuin tälläisellä järjestyneellä rikollisella toiminnalla jossa loppupelissä bloki taitaa olla vaan laivavarustamon bulvaani ja veronmaksajat maksaa viulut.

-mut onneks monta asiakasta on jo tajunnut lähteä ja meillä joillain on hommat lisääntynny.

- Anonyymi

kyllähän nyt jokainen tajuu että blokit on palkattu vain tähän peliin syntipukiksi. en ole ikinä viellä kuullut että joku antais kuljetusliikkeelle omat polttoainekorttinsa käyttöön. ja jos bloki ei saa luottotiedoillaan mitään velaksi mistään niin milläköhän korteilla ne waltterssin ajossa olevat autot kulkee? tuskin ne siellä waltterssilla ovat yhtä urpoja et toivottaa tervetulleeksi ajoon ja lyövät omat polttoainekortitkin pöytään. eli taitaa nekin autot kulkea nuuströmmin pojan korteilla. taitaa bloki korjata sieltä itselleen vähän palkkiota maineensa tahraamisesta laivanvarustamon puolesta. näin laivanvarustamolla on hyvä kilpi käyttää virolaisesta työvoiman vuokravälitystoimistosta palkattuja alipalkkaisia kuskeja eikä liitto pääse taas kertaalleen varustamoa kovistelemaan. eli kyllä se bloki taitaa olla vaan pelinappula loviisalaisessa pikkasen kovemmassa huijari porukassa, joilla on pikkasen isommat pelinappulat.

ja eiks ne postitkin kulje keltaisissa laatikoissa, myös veronmaksajien rahoilla?

- Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

kyllähän nyt jokainen tajuu että blokit on palkattu vain tähän peliin syntipukiksi. en ole ikinä viellä kuullut että joku antais kuljetusliikkeelle omat polttoainekorttinsa käyttöön. ja jos bloki ei saa luottotiedoillaan mitään velaksi mistään niin milläköhän korteilla ne waltterssin ajossa olevat autot kulkee? tuskin ne siellä waltterssilla ovat yhtä urpoja et toivottaa tervetulleeksi ajoon ja lyövät omat polttoainekortitkin pöytään. eli taitaa nekin autot kulkea nuuströmmin pojan korteilla. taitaa bloki korjata sieltä itselleen vähän palkkiota maineensa tahraamisesta laivanvarustamon puolesta. näin laivanvarustamolla on hyvä kilpi käyttää virolaisesta työvoiman vuokravälitystoimistosta palkattuja alipalkkaisia kuskeja eikä liitto pääse taas kertaalleen varustamoa kovistelemaan. eli kyllä se bloki taitaa olla vaan pelinappula loviisalaisessa pikkasen kovemmassa huijari porukassa, joilla on pikkasen isommat pelinappulat.

ja eiks ne postitkin kulje keltaisissa laatikoissa, myös veronmaksajien rahoilla?

- Anonyymi

eikä tuo jaa pelkästään tohonkaaan pelkästään meidän kuskien sorsimiseen... norströmmien omistamassa ahtausliikkessä maksettiin tilapäisille työntekijöille palkkoja väärin vuosikausien ajan...

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/tt/2009/20090099

kunpa joku tutkiva journalisti tonkisi tunkiota oikeen kunnolla....

- Anonyymi

http://keskustelu.suomi24.fi/node/3931410

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5548911

http://keskustelu.suomi24.fi/node/2845799

Näyttää sama meno jatkuneen jo vuosikausia, kumman tietämätön tämä Containershipsin haastetaltu mies oli ohjelmassa.

- Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

En kyllä usko että kuljetusalalla on keksitty tälle "alalle" mitään uutta. Sama systeemi pelaa kaikessa bisneksessä. Itse asiassa liikennelupakäytäntö edes hieman hillitsee vauhtia.

http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot

Eilinen MOT ohjelma kertoi kuljetusliikkeistä jotka jättävät palkat, verot ja sosiaalimaksut maksamatta, ja ajavat jopa katsastamattomilla rekoilla tietyn konttifirman ajoja ! Vaikuttaisi siltä jotta tuossa rötöstelyssä on liikkuva poliisikin osallisena, vai miten on mahdollista? jotta eteläsuomen teillä liikkuu katsastamattomia ja vakuuttamattomia rekkoja! Riittää jotta poliisi näpyttelee kännykkäänsä rekan rekisterinumeron, ja auton historiikki ja filunki paljastuu välittömästi! Suojeleeko siis poliisi ja verottaja näitä maanteitten hamppeja??

Late Lapista. Konnat häkkiin RY !

- Late Lapista.

Ohjelma oli hyvä ja ajankohtainen.

Kun siinä esitettyjen seikkojen ohella otetaan huomioon käytäntö, jossa työntekijät ovat eri yhtiössä kuin varsinainen kuljetustoiminta. Siinä tilanteessa voidaan vielä hakea mahdollisesti alveja takaisin eikä henkilöstöyhtiö niitä maksaa vaan hakeutuu aikanaan velkaisena (raukeavaan) konkurssiin. Yhteiskunta ei ainoastaan kärsi tulon menetyksiä vaan maksaa (keinottelevalle) yritykselle selvää rahaa.

- Anonyymi

todella ovela kuvio conttisipiltä maksaa blokille palkkiot polttoaineina, näin ne on helppo hukuttaa laivanvarustamon muihin polttoaine kuluihin ja paljon ei jälkiä rahan siirrosta jää. nordström puhui ohjelmassa että näitä järjestelyjä on tehty muutaman autoilijan kanssa? ehkä bloki ei ole ainoa, niin ketä muita?
täälläkin heti oli ohjelmaa mollaamassa yks henkilö, joka taitaa asua kimpassa mb-transsin nykyisen tj. kanssa ja itse on mukana hämeissessä rahtipalvelu kioskissa, jolla taitaa myös olla useampi auto ajossa laivanvarustamolla... öööö... haiskahtaako?

- Anonyymi

Olipa ala mikä tahansa, niin rehellinen yrittäjä ei pysty kilpailemaan kuutamourakoitsijoiden kanssa. Eniten v*tuttaa se kun asetukset ja lainsäädäntö laaditaan kuutamourakoitsijoiden toiminnan estämiseksi, mutta laki jätetään rehellisen yrittäjän noudatettavaksi.

- Anonyymi

Konttishipin touhut tiedetään. Alihankkijoina niillä on lähinnä virolaisia kuskeja käyttäviä firmoja. Olisikohan ollut ohjelmassa esitelty mbtrans sama firma joka pudotti viime huhtikuussa kontin keskelle Töölöötä?
http://www.vartti.fi/artikkeli/7220b287-d582-4aac-8004-9feddd76f668
Ei mikään ihme jos autot on katsastamattomia!!

- Anonyymi

on erinomainen asia kun tuodaan kuljetusalan arkipaivaa julki.metsäteollisuuskin kilpailuttaa tällä hetkellä kuljetuksiaan ja hinta on vaikuttavin tekijä jos aikoo saada töitä ja lopputuloksenhan te kerroittekin ohjelmassanne.

- Yksi autoilija

Olen samaa mieltä Ari Lehtolan kanssa,jos autossa lukee
pelkkiä etukirjaimia kuten dsv,jst,tnt ja jne täytyy hommassa
olla jotain rikollista....Kyllä tällaisilla firmoilla on ollu kiire yrittämään.Laki täytys muuttaa että autossa täytyy lukea
osakkeenomistajien nimet ja yhteystiedot, koska seinässä on tilaa.
trans sana voitais jättää kokonaan pois ja käyttää jotain
maataloustukeen liittyvää sanaa, niin saatais homma kuulostamaan rehelliseltä...

- SAMAA MIELTÄ

SAMAA MIELTÄ kirjoitti:

Olen samaa mieltä Ari Lehtolan kanssa,jos autossa lukee
pelkkiä etukirjaimia kuten dsv,jst,tnt ja jne täytyy hommassa
olla jotain rikollista....Kyllä tällaisilla firmoilla on ollu kiire yrittämään.Laki täytys muuttaa että autossa täytyy lukea
osakkeenomistajien nimet ja yhteystiedot, koska seinässä on tilaa.
trans sana voitais jättää kokonaan pois ja käyttää jotain
maataloustukeen liittyvää sanaa, niin saatais homma kuulostamaan rehelliseltä...

Minun korviin pisti Lehtolan kommentti yrityksen nimeämiseen liittyen. Hän yleistää törkeästi kaikki esim. Trans-sanaa käyttävät yritykset rikollisiksi toimijoiksi. Sana on kuitenkin aika yleinen kuljetusliikkeiden nimissä, ja varmasti suurin osa näistä on rehellisiä yrittäjiä. Nyt Lehtola heittää epäilyksen varjon omalla tökeröllä heitolla näitä rehellisiä yrityksiä kohtaan!

- Anonyymi

Riikka.Kiitos hyvästä ohjelmasta.Monet liikennöitsiät ovat tienneet kauan, kuinka nämä ohjelmassa mainitut yritykset toimii.Eikä nämä ole ainoat. Ehkä "kuuluisimmat".Samalla selvisi myös viranomaisten "ammattitaito".

- EKO

Anonyymi kirjoitti:
Miia kirjoitti:

Kiitos Riikka hienosta ohjelmasta!

Vaikka kaikki ei tullutkaan kerrottua ihan totuudenmukaisesti.. Ainahan niitä pikkuseikkoja unohtuu. Mitäpä noita polttoainevarkauksista ja turvallisuusohjeiden noudattamatta jättämisistä. Eikä sitä palkkaturvan päätöstäkään kannata kylille huudella =D

- Anne

niin ja sinähän et ole yhden mb-transsin pellen avopuoliso??? eli suuta kiinni vaan,ja kotio nauttiin "verovapaita"pöydän antimia

- Anonyymi

Mielestäni asiassa pitäisi penkoa isojen tilaajien moraalia , koska tilaajat tilaavat kyseisen palvelun selkeällä alihinnalla.Kyllä suurin hyöty tosta manipulaatiosta jää tilaajalle.luulen pienyrittäjän mieluummin maksavan verot , palkat yms. maksut , jos olisi rahaa millä maksaa.

- Anonyymi

Hyvä MOT!

- Anonyymi

Kaikki nämä ohjelman paljastamat jutut ja paljon enemmänkin on yleisessä tiedossa alalla.Paljon mehukkaampiakin tempauksia löytyy näiltä veijareilta.Pallo tässä asiassa on täysin kuljetuksen tilaajalla.Samanlainen "sirkus" kuin tässä ohjelmassa kerrottiin pyörii myös eräässä tunnetussa huolintaliikkeessä tuolla Vantaan suunnalla.

- r420

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy