Ma 14.04.2008 @ 15:13admin

Kauppias syö pöydässäsi - mutta mitä?

Kati Juurus – Mainosmies syö pöydässäsi, sanottiin silloin kun olin vielä nuori. Lause taisi olla Pahkasian väännös myymälävarkauksien vastaisesta kampanjasta. Myymälävaras ja mainosmies syövät toki edelleen pöydissämme, mutta yhä isomman osan haukkaa myös itse kauppias, joka yleensä edustaa Keskoa tai S-ryhmää.
 
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n laskujen mukaan kaupan osuus ruuan kuluttajahinnasta on koko ajan kasvanut. Kauppa kiristää elintarviketeollisuutta, joka joutuu tekemään kaupalle yhä edullisempia tarjouksia. Teollisuus kiristää puolestaan maataloustuottajia – jotka pysyvät  hengissä maataloustukien avulla tai kasvattamalla tilojaan entistä suuremmiksi. Kun tarpeeksi kiristetään, joku voi yrittää säästää vaikkapa ympäristöasioissa (kuten käy ilmi MOT-ohjelmasta K: Hintakilpailun pimeä puoli).
 
Suomalainen elintarvikekauppa on poikkeuksellisen keskittynyttä. Ruokakauppa on muuttunut oligopolistiseksi markkinaksi, jota kaksi päätoimijaa hallitsevat. Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan käy helposti niin, että oligopolistinen markkinatilanne lisää myyjien voittoja jopa 20 prosenttia.
 
Ruokakaupan keskittyminen ei tietenkään ole vain suomalainen ilmiö, vaikka se onkin täällä edennyt ehkä pidemmälle kuin missään muualla länsimaissa. Viimeksi asiaan on kiinnittänyt kriittistä huomiota Euroopan parlamentti. Se antoi tammikuussa kirjallisen ohjeen, joka velvoittaa EU-komission tutkimaan mahdollisia keskusliikkeiden neuvotteluvoiman väärinkäytöksiä. Komission pitää selvittää, mitä vahingollisia vaikutuksia keskusliikkeillä on pieniin ruokakauppoihin, ruoantuottajiin, työntekijöihin ja kuluttajiin. Jos ja kun ongelmia ilmenee, komission on ehdotettava keinoja niiden voittamiseksi.
 
Suomessa Kilpailuvirasto on ryhtynyt kartoittamaan kaupan ja elintarviketeollisuuden suhteita ja kaupan neuvotteluvoimaan liittyviä ongelmia. Selvityksen tuloksia luvataan syksyksi.
 
Todennäköistä on, että ongelmia ilmenee. Hankalampi juttu on keksiä, mitä niille voisi EU-tasolla tai Suomessa tehdä. Ranskassa supermarketketjujen valtaa on rajoitettu eräillä laeilla, mutta sielläkin muutama iso ketju hallitsee valtaosaa markkinoista. Lihakaupat ja juustopuodit harvenevat Ranskassakin kun perheet ajavat autolla ostoksille Intermarche’hen ja Carrefouriin.
 
Finfoodin mukaan suomalaiset kertovat tutkimuksissa haluavansa ostaa suomalaista ja arvostavansa paikallista ruokaa. Oikeasti suomalaiset ostavat ties missä pilkottuja broilersuikaleita ja kuka-tietää-kenen-paistamaa pirkkapakastepizzaa. Lähiruokaa ei ole saatavilla, koska kaikki kierrätetään keskusliikkeiden keskusvarastojen kautta. Mutta ostaisiko kukaan, vaikka olisikin?
 
Sitä paitsi - onko kotimaisuus aina laadun tae? Nevalan peruna herättää ikäviä kysymyksiä.Välitämmekö edes oikeasti siitä mitä suuhumme pistämme? Erottavatko hunajamarinoidut makuhermomme enää mikä on hyvää ja mikä ei? Kauppias syö pöydässämme, mutta ei juuri herkuttele.

13 kommenttia

Erittäin osuva ohjelma. Usein sanotaan, että asiakas on kuningas, mutta Suomen keskittyneillä markkinoilla kuninkaita ovat keskusliikkeet, joiden valikoimapolitiikka ohjaa sitä mitä Suomi syö.

Suomessa ei ruoka ole kulttuuria, niin pitkään kuin tämä tilanne jatkuu.

Olipa tämä ohjelma ennakko odotusten vuoksi todella suuri pettymys....näin yksipuolinen juttu. Haastateltavat Ellilä ja Laurila puhuivat omassa asiassa ja tämä on sitä samaa ruikutusta kuin mitä nykyinen maatalousministeri naama kiihkosta kiiltävänä paatoksellisesti kertoo tukieuroja järjestellessään äänestäjilleen. Olisin odottanut Juurukselta tasapuolisuutta, nyt ohjelma jäi syyteasteelle....onko hänellä väärä syytetty

Mikä lipsahdus MOT toimituksessa on tapahtunut?

Perinteisesti MOT:n toimittaja olisi ollut pillastunut siitä, kun kunnollisia ja menestyviä yrittäjiä vainotaan pikkumaisilla määräyksillä - etteikäö muka ole ihan fiksua kaataa perunatärkkelykset bioaineena jokeen, pellolle ja metsään.

Lisäksi MOTssa normaalisi kerrottaisiin vihamielisten ympäristöviranomaisten vainoavan yrittäjiä ja sekopäisten virhepiipertäjien muuten vain haittavaana kaikkien elämää kaikkialla maailmassa.

Pitkästä aikaan nimittäin MOT:ssa oli jotain tolkkua.

Hyvä että näitä asioita otetaan esille. Itse kuorimo yrittäjänä olemme hoitaneet ympäristöasioita parhaan kykymme mukaan ympäristölupaehtojen mukaisesti. Kuluja on huomattavasti tällä saralla. Näin toimiessamme emme pysty kilpailemaan Nevalan kaltaisten yrittäjien kanssa, joka on nähtävästi löytänyt säästämiskeinonsa tästä. Suututtaa että keskon kaltaiset isot yritykset eivät arvosta sitä että asiat hoidetaan lakien mukaan. Meidän hinnoilla ei ole mitään asiaa näille markkinoille. Onneksi tästä maasta löytyy vielä asiakkaita jotka arvostavat laatua ja kunnon asiakaspalvelua eivätkä tuijota pelkkää hintaa.

Isojokisena haluaisin hieman valottaa asioita miten ne oikeasti ovat. Olen sivusta seurannut miten Nevalan peruna on saanut alkunsa ja miten se on kehittynyt erittäin merkittäväksi yritykseksi isojoella yritys sai alkunsa pienestä
kuorimosta vanhassa navettakeittiössä . Timo Nevala
ja hänen perhe ja vanhemmat ovat tehneet sellaisen
työmäärän kuorimonsa kehittämiseksi että vain harva
ihminen vastaavaan pystyy . tarkoittaa sitä että
nevalan perhe nousee klo 4-5 aamulla ja menee käynnistelemään kuorimoa valmiiksi kun työväki saapuu.
samoin iltavuoron päättyessä on Nevalat ajamassa kuorimoa alas tarkistaen koneiden ja linjojen olevan asianmukaisesti pestyjä ja desinfioituja
ja tätä kehittämis työtä Nevalat on tehneet yli 20 vuotta
joka päivä myös viikonloppuisin lomia ei ole
pahemmin pidetty ja jos on niin niilläkin reisuilla
on lähinnä etsitty parempaa tekniikkaa kuorimon kehittämiseksi .koneiden vikaantuessa on yleensä
Timo ollut ensimmäisenä korjaamassa koneita
ettei tuotanto seisokkeja tulisi. Toimittajan olisi
hyvä tutustua itse kuorimoon ja sen hygieniaan voin
väittää että tuotteen valmistus tilat ja hygienia taso
on maan ykkösluokkaa.jo 2002-2003 oli tarkoitus
rakentaa jätteelle bio kaasuvoimala joka olisi tuottanut
jätteestä sähköä lämpöä ja lannoitetta tämä projekti kaatui tietääkseni siihen että olemassa oleva tekniikka ei ollut vielä valmis projektin toteuttamiseen.toimittaja kuvailee ohjelmassa useasti Nevalan uutta taloa joka on noin vuoden vanha toimittajan olisi hyvä tietää että Nevalan perheen aikaisempi
talo on ohjelmassa näkyvä punainen rintamamies talo
jossa Nevala perheineen on asunut edeltävät 25 vuotta!! kaikki yrityksen kasvu on perustunut kovaan rahoitus riskiin ja työntekoon .kun säiliö vuoto tuli ajoi Timo Nevala 2viikkoa putkeen yötä päivää jätettä lähialueiden lietesäiliöihin yrittäen minimoida sattunutta vahinkoa.
en jaksa uskoa että teko olisi ollut tahallinen.
ikävä juttu kaikenkaikkiaan .

Keskeisimpiä syitä ruoan korkeaan hintaan ovat suomalaisten laiskuus ja välinpitämättömyys. Kauppa osaa hyvin käyttää näitä asioita hyödykseen. Suomalaisille riittää että olut, tomaatit ja lenkkimakkara ovat edullisia, muusta ei ole väliä.

Meillä ei arvosteta ruokaa. Syöminen ei ole pyhäasia, toisin kuin esim. Ranskassa, jossa matkustan paljon. Hintavertailuja tehdään aina esim. Tallinnan ja Helsingin välillä. Tottakai Virossa hinnat ovat olleet halvempia, niin on palkkatasokin alempi. Kannattaisi käydä ruokaostoksilla vaikkapa jossain keski Rankskassa.

Olen kolmena kesänä tehnyt hintavertailuja Ranskassa ja voin todeta että meillä hinnat ovat 10 - 50 % kalliimpia, jopa pullotettu vesi. Suomessa syödään vanhaa leipää joka päivä ja tämäkin vain laiskuudesta. Ranskassa saa patongin n. 60 c hintaan ja täällä n. 2 - 2.40€.

Kauppa tuo meillä markkinoille koko ajan uusia eineksiä, ajatuksella että aikaa jää muuhun! Ruoan laadusta ei tässä puhuta, usein kehutaan vain kuinka helppoa on pakkauksen avaaminen. Siis jälleen isketään siihen laiskuusytimeen.

Tutkimukset ovat osoittaneet että ihmiset lihoavat ja katsovat telkkaria. Kun ei tarvitse laittaa ruokaa, jää siis aikaa katsella telkkaria, pelata tieotokoneella ja siinä sivussa unohtaa lapset.

Suomalaisten elämänmeno nostaa vähittäiskaupan hintoja. Välinpitämättömyys näkyy myös kaikkialla. Jos välitettäisiin asioista, niistä kieskusteltaiiin ihan oikeasti. Päättäjät ottaisivat asian todella vakavasti. Päättäjät pitävät nyt vain kosmeettisesti huolta hintakeskustelusta ja toimenpiteistä ei lainkaan.

Päivittäistavarakauppamme keskittyminen johtuu suljetusta yhteiskunnastamme ja sensuurista. Asioista ei saa koskaan keskustella niiden oikeilla nimillä. Olen ollut yhteydessä näissa asioissa kilpailuvirastoon ja kuluttajajärjestöön.
Kilpailuvirastossa tiedetään asioita ja jotain tehdäänkin, mutta toivottoman hitaasti ja tuntuukin ettei oikein haluta edetä suomalaisen kuluttajan tilanteen nopeaan paranemiseen.

Hyvä tai huono esimerkki meneisyydestä oli tämä Ikean rakennusluvan saanti Espooseen. Kunnallispoliitikot pyrkivät estämään Ikean tulon meille ja onnistuivatkin kymmeniä vuosia. Siinä kävi vain sillai, että poliitikot ja suomalainen huonekalukappa iskivät kirveellä omaan nilkkaansa. Ikea otti hetkessä markkinat haltuunsa ilman suurempia kampanjoita. Poliitikot olivat kampanjoineet Ikean puolesta, tietämättään.

Jos suomalinen kuluttaja tosissaan haluaisi halvempia hintoja ja parempaa ruokaa, hän ottaisi asioista selvää ja mentäisiin barrikaadeille. Politikot tekevät tässä karhunpalvelusta koko suomalaiselle yhteiskunnalle - miksi tästä ei koskaan keskustella?

Tutkimukset osoittavat selkeästi, että makkaralla ja eineksillä elävä kansa lihoo ja sairastuu. Kaduilla näkee jo pulskia pieniä lapsia ja nuorukaisia. Ilman täydellistä elämäntapojen muutosta matkaamme kohti hyvin sairasta yhteiskuntaa. Olen varma että herättämällä keskustelua oikeaoppisesti, pystytään asioihin vaikuttamaan. Lyhytnäköisesti ajattelevat politikot ja päättäjät on saatava tekemään asioita kuluttajien hyväksi ja samalla estämään terveyttämme rapautumasta.

Ystävällisin terveisin,

Leif Riipinen

Kyllä sitä muutkin yrittävät ja töitä painavat vuosi tolkulla aamusta iltaan yrittäen saada jotain tehtyä. Nevala on saannut toiminnalleen te-keskuksen investointi tukia ja ollut yksi alan hinta tasoa alas vetävä markkinajohtaja. Kyllä täällä etelässä suututtaa...ei ole tuista tietoakaan. Ympäristöasioihin menee tuhansia euroja vuodessa. Sitten nevalan kaltaiset yrittäjät myyvät todella halvalla...selvisi sitten syyksin millä ilveellä se siihen pystyy. On sitä täällä kovasti pähkäilty.

Toivottavasti asiakkaat ymmärtävät olla ostamatta Menu ja Pirkka perunatuotteita. Tällaista toimintaa ei pidä tukea.

Olen tässä odotellut ja ihmetellyt, miksei maataloustuottajat organisoidu ja ryhdy myymään tuotteitaan mahdollisimman suoraan kuluttajille. Eihän siihen paljon tarvittaisi. Hus, perustamaan osuuskuntia ja nettikaupat pystyyn vaan!

Ei se Nevalan peruna kaikkein pahimpia ole. Ei tarvitse montaa kymmentä kilometriä ajaa kun löytyy pahempikin. Ei tosin peruna-alalla... Ostelkaa vaan tomaatteja mutta katsokaa tarkasti kenen kasvattamia ne ovat.

T: Vuosia myrkkyjen keskellä työskennellyt

kylläpäs nyt jokiset pitää yhtä.
joskus tekis hyvää käydä postilaatikkoa kauempana. siis kaikki tämän alan yritäjät on kovilla eikä tunteja lasketa ja kuten yleensä yrittäjillä tapaa käydä niin lomat jäävät pitämättä!!
Pelisäännöt on kaikille samat ja eihän siitä mitään tule jos tälläisiä rikkomuksia tehdään. ympäristön saastuttamisella haetaan säästöjä/voittoja.

pelisäännöt on selvät ja niitä noudatetaan.
vaikka kuinka olisi pikku kylän iso herra!!

"Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan käy helposti niin, että oligopolistinen markkinatilanne lisää myyjien voittoja jopa 20 prosenttia."

Tämä ei voi pitää paikkaansa Suomessa!
Kilpailuvirasto on todennut ainakin epävirallisesti, että lääketukkutoiminta on kaikkein tehokkainta kahden suuren pörssiyrityksen harjoittamana yksikanavajakeluna. Maita, joissa on sama yksikanavajärjestelmä, ovat johtavat markkinatalousjärjestelmämaat, Suomi, Ruotsi, Kuuba ja Pohjois-Korea! (vapaa lainaus HS:n taloustoimittajalta) Muutenkin lääkkeiden hinnanmääritysmekanismi ei täytä Suomessa lainsäädännön edellyttämiä ehtoja, mutta se taas on toinen tarina.

Ohjelmassa mainittiin että perunoita toimitetaan myös mm Atrialle. Mihin tarkoituksiin - missä tuotteissa Atria käyttää nämä perunat?

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »