yle.fi


YLE Blogit

MOT - Mikä Oli Tutkittava


Hei, melotaan pohjoisnavalle!

Kaksi brittiläistä seikkailijaa luki viime kesänä Lontoon lehdistä tiedemiesten ennustuksia, joiden mukaan pohjoisnapa välkehtisi tänä vuonna ensimmäisen kerran avoimena ulappana. Syynä pohjoisen merijään sulamiseen olisi tietysti ilmastonmuutos.
 
Extreme-uintia ja Kanoottiseikkailuja harrastaneet miehet keksivät huiman ajatuksen: he halusivat meloa ensimmäisinä ihmisinä jääkannesta vapautuneella pohjoisnavalla.
 
Elokuun lopulla, jolloin kesälämmön sulattama pohjoinen merijää on pienimmillään, seikkailijat suuntasivat kajakkiensa keulat Huippuvuorilta kohti maapallon akselin pohjoista napaa.
 
Miehet etenivät hyvin parikymmentä kilometriä, mutta törmäsivät sitten kiinteän jään reunaan, josta oli vielä matkaa navalle tuhat kilometriä.
 
Melojat yrittivät löytää jäästä railoja, joita pitkin retki olisi voinut jatkua, mutta turhaan. Edessä oli vain jäälakeutta. Retkeilijät palelivat kanooteissaan ja jäällä tallustelleet jääkarhutkin pelottivat. Seikkailu keskeytettiin, ja miehet lensivät takaisin Lontooseen toipumaan järkytyksestään.
 
Näin voi käydä, jos luottaa lehtiin, radioon ja televisioon. Jos retkeilijämme olisivat ottaneet asioista selvää, olisi heille valjennut, että tänä kesänä pohjoinen merijää oli kasvanut edelliseen kesään verrattuna parin Suomen kokoisella alueella.
 
Laatumediakin pullistelee nykyisin toinen toistaan mielikuvituksellisempia tietoja ilmastonmuutoksen etenemisestä. Heinäkuussa Yleisradio esitti hyvistä tiededokumenteistaan tunnetun brittiläisen Pioneer Productions'in tekemän ohjelman Grönlannin mannerjäätikön sulamisesta. Dokumentissa väitettiin, että Grönlannin talvet olisivat lämmenneet kahdeksan astetta vuodesta 1990.
 
Siihen nähden, että koko maapallon keskilämpö on noussut sadassa vuodessa vain 0,7 astetta, oli ohjelman väite niin hätkähdyttävä, että päätin tarkistaa sen paikkansapitävyyden. Ja tietysti se oli perätön.
 
Grönlannista, Euroopan kokoisesta saaresta, ei ylipäänsä löydy koko alueen kattavaa keskilämpötilastoa. Ei myöskään talvilämmöistä, joilla ei edes ole merkitystä jäätikön sulamisen kannalta, koska sulaminen tapahtuu kesällä. Grönlannin harvat, rannikkoa myötäilevät säähavaintopisteet kertovat noin kahden celsiusasteen vuosittaisesta lämpenemisestä viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Ja mistä tämä lämpeneminen johtuu, se on jo taas aivan oma juttunsa.
 
Tutkimustieto jäätiköiden sulamisesta, merenpinnan noususta ja muista ilmastonmuutoksen oletetuista vaikutuksista on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä. Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Mittausten aikasarjat ovat kovin lyhyitä geologisen mittakaavan mukaisten johtopäätösten tekemiseen. Se, mikä nykyisin niin mielellään nähdään ihmisen kasvihuonepäästöjen poikkeukselliseksi aikaansaannokseksi, on toisen näkemyksen mukaan luonnollista vaihtelua, jota on aina ollut ja on aina oleva.
 
Tiede -lehti selvitti viime keväänä suomalaisten käsityksiä ilmastotiedottamisesta. Enemmistö oli sitä mieltä, että ilmaston muutosta epäileviä ”skeptikkoja” pitäisi mediassa kuulla enemmän. Juuri tätä tarvetta MOT on vuosien varrella pyrkinyt täyttämään.
 
Tällä kertaa MOT:n ilmastoraportti ei käsittele ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Nyt päätimme mennä suoraan ilmastonmuutosväittelyn ytimeen, kysymykseen ilmastoherkkyydestä. Siis ilmaston herkkyydestä lämmetä vastavaikutuksena ihmisten energian käytölle.
 
Ilmastoherkyydeksi kutsutaan sitä astemäärä, jolla maapallon keskilämpö nousee, kun hiilidioksidin määrä ilmakehässä kaksinkertaistuu. Sen arvioidaan tapahtuvan vuosisadan loppuun mennessä. Siitä on jo toteutunut noin kolmannes. YK:n ilmastopanelin "virallinen" arvio ilmastoherkkyydestä on 2,8 celsiusastetta.
 
Ilmastoherkyys riippuu ns. "feedbackeista" eli palautteista. Niistä tärkeimmät ovat vesihöyry sekä pilvet. Niiden vaikutuksesta riippuu, kuinka korkeaksi maapallon lämpötila ihmisen hiilidioksidipäästöjen seurauksena nousee.
 
Yllättävää on, että pilvien ja vesihöyryn vaikutuksia ei täsmällisesti tunneta ilmastotieteissä. Ilmastoennusteita tekeviin tietokonemalleihin on vain oletettu tietty ilmastoherkkyys, joka puolestaan perustuu oletuksiin vesihöryn ja pilvien vaikutuksista.
 
MOT:n ilmasto-ohjelmassa haastatellut amerikkalaiset ilmastotukijat John Christy ja Roy Spencer ovat vesihöyryn ja pilvien käyttäytymisen asiantuntijoita. Sateliiteista tehdyillä mittauksillaan he ovat paljastaneet maapallon ilmastojärjestelmään sisältyvän termostaattimekanismin, joka ilmastointilaitteen tavoin huolehtii siitä, että maailma ei kuumene liikaa. Havaintojensa perusteella he väittävät, että ilmastoherkkyys hiilidioksidin tuplaantumiselle on vähemmän kuin yksi aste. Se on vain kolmannes maailman ilmastopolitiikan pohjana olevasta IPCC:n arviosta.
 
Ilmastoväittely ei ole päättynyt. Se on vasta alkamassa.
 
Martti Backman
toimittaja, MOT

76 kommenttia

Kirjoita kommentti

Seuraa kommentteja

Lähetä linkki:

Kommentit

Uskomatonta että YLE toimii MOT ohjelman avulla ilmastonmuutoksen kieltäjien puhetorvena. Jo hyvin nopealla Googletuksella löytyy tietoja Roy Spencerin MOT ohjelmassa esitellyn tutkimuksen datan virheellisyydestä, ja jopa siitä kuinka hän on myöntänyt jo elokuussa 2005 että hänen sekä John Christyn tutkimustulokset troposfäärin kylmenemisestä olivat virheellisiä ja että troposfääri on itseasiassa ennusteiden mukaisesti lämmennyt.

Huomattava osa Roy Spencerin tutkimuksesta on myös ExxonMobilen rahoittamaa. Tässä vaiheessa mielestäni onkin aiheellista kysyä muistiko MOT tiimi pyytää rahoitusta myös kyseiseltä taholta, sillä niin räikeää öljy-yhtiöiden pussiin pelaamista tällaisen ohjelman tuottaminen ja esittäminen oli.

Lisää voitte lukea mm täältä: http://www.desmogblog.com/node/1397

terveisin,

Jani Turunen

- Anonyymi

Yllättävän asiallisesti asiaa oli nyt käsitelty verrattuna Mot:n pahimpiin revittelyihin, mutta ei tuo silti vielä kovin vakuuttavalta vaikuttanut kun haastateltiin peräti kahta tiedemiestä jenkeistä. Toivottavasti äijät ovat oikeassa, mutta pessimistisesti suhtaudun tulevaisuuteemme ellei pahimpaan vaihtohtoon millään keinoa varauduta.

- Anonyymi

MOT:n ilmasto-ohjelma toi keskusteluun pitkään kaivatun vaihtoehtoisen näkökannan. Kiitos siitä. Suuressa mediassa asiasta vaietaan, vaikka erilaisilla nettifoorumeilla kylmenevästä kehityksestä väännetään kättä täyttä päätä. Joskus varsin asiantuntevastikin.

Alabaman satellittimittaukset ovat kiistatta osoittaneet, ettei ilmasto ole lämmennyt vuoden 1998 jälkeen ja on kylmennyt vuodeta 2002 alkaen. IPCC:n ilmastotutkijat arvioivat, että kylmeneminen jatkuu ainakin vuoteen 2015.

Ainoan lievän miinuksen ohjelmasta voi antaa siitä, ettei toimittajan silmiin ollut osunut tietoa tuhansien sukeltavien Argo-poijujen osoittamasta valtamerten viilenemisestä. Olisi sopinut mainiosti ilmatieteenlaitoksen edustajan haastattelun yhteyteen.
http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=88520025

Toivottavasti tällä ohjelmalla on edes jotain vaikutusta, ilmastonmuutos = ihmisen aiheuttama lämpeneminen -usko kun on jo taottu niin syvälle kansan mieliin.

Onneksi luvassa lienee vaihteeksi normaali, kylmä ja luminen talvi. Se saattaa viime kesän kelien jälkeen vaikuttaa mielipiteisiin.

- Anonyymi

Katsoitko ohjelman kunnolla vauhkoamiseltasi? Mitä siinä oli mainittuna lämpötiloista juuri tuon vuoden 2005 jälkeen?
Puhut rahoituksesta, ISO kysymykseni sinulle:
Ketkä ovat rahoittajina ja rahallisina hyötyjinä ilmaston muutoksen pysäyttämisen puolesta??!! Vastaus on ne samat, jotka ovat sijoittaneet ekotuotteisiinsa miljardeja hyötyäkseen niistä taas lisää miljardeja.
Hyvin nopealla Googletuksella löytyy myös ilmastonmuutokset viimeisen miljoonan vuoden aikana. Kun katsot sitä, huomaat, että jos ilmaston lämpö ei muuttuisi, olisi meillä suuria ongelmia edessä!
Ilmaston muutoksen ehkäisemiseen käytetyt, turhat kaikkien valtioiden rahalliset satsaukset olisi mielestäni järkevää käyttää, niinkuin ohjelmassakin mainittiin, vesien puhdistamiseen.

- Anonyymi

Ohjelmassa todellakin oli vain kaksi tiedemiestä. Mutta esim. iccp:n tiimistä on irronnut monia tiedemiehiä, jotka eivät tue kauhuskenaarioita ilmaston lämpenemisestä. Maailmassa on satoja tiedemiehiä, jotka tekevät tauotonta työtä näyttääkseen tälle "ilmastolahkolle", että kannattaisi todellakin avata omat silmät ja tutkia faktoja, sen sijaan että uskotavat mainoksiin ja ostetavat energialamppuja..
Sosiaalinen itsemurhahan se on ollut muutamat lähivuodet sanoa ääneen "en usko, että ilmaston muutos on ihmisen aiheuttama". Tiedemiehille tämä on ollut hyvin riskeeraavaa uran kannalta tämän "valta uskonnon" aikana tulla kaapista omalla nimellä ja yrittää kertoa kuuroille faktoja.

- Anonyymi

Vihreää ja Hansenin kanssa samassa laulukuorosssa lanseeraamaa New Your times lehteä kannattaa uskoa, enpä taida.

- Anonyymi

Ei tiedä, pitäisikö taas itkeä vain nauraa tämänpäiväiselle MOT-ohjelmalle.

USA:ssa taas YKSI tutkija oli tehnyt YHDEN tutkimuksen, joka tietysti kyseenalaisti ihmisen osuuden kasvihuoneilmiön kiihtymiseen. Ohjelman tekijälle tunnetusti riittää, että yksi tutkimus osoittaa kaikki tähän mennessä tehdyt tutkimukset täysin pätemättömiksi.

Tähän mennessä MOTin toimittaja on kumonnut ihmisen vaikutuksen kasvihuoneilmiön kiihtymiseen seuraavilla argumenteilla:

Ruotsissa YKSI vuoristojäätikkö on laajentunut viime vuosina (vaikka kaikkialla muualla maailmassa ne vetäytyvät kovaa vauhtia). Mutta tämä yksi jäätikkö sitten osoittaa, että ei ne jäätiköt todellisuudessa katoa.

Lapissa YKSI tutkija väittää, että palsasuot eivät ole sulamassa, ja siitä MOT tekee päätelmän, että ei ole olemassa mitään ilmaston lämpenemistä.

Lisäksi myös nykyinen lajien sukupuuttoaalto on saman toimittajan mukaan pötypuhetta.

Ei voi muuta kuin ihmetellä toimittajan motiiveja. Hänellä ei ilmeisesti ole minkäänlaista koulutusta esimerkiksi biologian tai ympäristönsuojelutieteen alalta? Vaihtaisi jo levyä.

Toimittajan mielestä maapallon resurssit ilmeisesti kestävät nykymenon, eikä kulutusta ole millään tavalla syytä hillitä. Eli eletään edelleen kuin siat pellossa, jos vaikka se kasvihuoneteoria ei pitäsikään paikkaansa. Mielestäni kyllä melko lyhytnäköistä ajattelua. Eikö YLE vaadi toimittajiltaan minkäänlaista pohjakoulutusta tämänkaltaisten ohjelmien tekoon? Ei voi muuta kuin kummastella tätä toimittajan ympäristönsuojelusta täysin piittaamatonta elämänkatsomusta...

Lisäski ihmetyttää, että YLE viitsii näytää parhaalla ohjelmapaikallaan moista soopaa, joka perustuu hyvin hatariin tutkimustuloksiin.

- Anonyymi

Mainitaan vielä, että Roy Spencer ei usko myöskään evoluutioon ja on siis kreationistina myös muissa asioissa tieteen marginaalissa.

Otsikot väitteitä ohjelmassa, perässä vastineita minulta:

1. John Christy sanoi, että nyt on kylmintä vuoden 1979 jälkeen, jolloin tilastointi aloitettiin.

Jos puhutaan säätilasta, niin hetkellinen lämpötila kesällä dokumenttia tehtäessä tuo saattoi pitää paikkansa. Ilmaston määritelmä wikipediasta:

"Climate encompasses the temperatures, humidity, rainfall, atmospheric particle count and numerous other meteorogical factors in a given region over long periods of time, as opposed to the term weather, which refers to current activity." (boldaus oma).

Katsotaanpa, miltä UAH:n (eli Christyn) mittaukset näyttävät:

http://1.bp.blogspot.com/_KMFU6wbcd2Y/SOEYsyDGc4I/AAAAA AAAAFc/_Sm7K-B5yZU/s400/giss-vs-all.jpg

Kuva Skeptical Sciencestä. Tieteessä verrataan vain samanlaisia ajanjaksoja keskenään, vuodelta 2008 ei ole vielä koko dataa saatavilla joten sitä ei tässä graafissa näy.

Tuosta kyllä parhaalla tahdollakaan voi väittää, että olisi kylmintä vuoden 1979 jälkeen. Hetkellisesti tänä vuonna on voinut olla viileää, mutta lämpenevä trendin vuodesta 1979 on ilmiselvä, eikä UAH:n käppyrät näytä minkäänlaista trendin muuttumista jos katsotaan vähänkin pidempää aikaväliä.

2. "Viileän vaiheen oletetaan jatkuvan vuoteen 2015"

Mikäs tutkimus tällaista osoittaa? Täyttä puppua. Kyseessä varmaan viittaus Keenlysiden tutkimukseen, joka on mielenkiintoinen, sillä sen ennusteet alkavat jo menneeltä ajalta ja menevät sielläkin pieleen. RealClimatessa lisäjuttua:

http://www.realclimate.org/index.php/archives/2008/05/g lobal-cooling-wanna-bet/

3. Ilmastomallit eivät pystyneet ennustamaan viimeaikaista viilentymistä.

Ilmastomallit eivät voi ennustaa la Nina -ilmiötä vuosiksi eteenpäin, joka on suurelta osin syynä tämän vuoden viilenemiseen eikä vuotta tai paria kauempaa olla 1975-1998 lämpenemistrendistä erillään (katso kesän kokoomapostaukseni pari viestiä sitten). Ilmastomallit keskittyvät ilmastoon eikä säätiloihin ja ilmastoa tutkaillaankin sen takia usein 5 vuoden keskiarvoilla, joita verrataan ilmastomallien käppyröihin. Tällöin lyhytaikaisten satunnaisvaihtelujen vaikutus käppyröihin ei vaikeuta ilmaston todellisen kehittymisen vertailua. Katsokaa sitä viimeaikaista viilentymistä vaikka Taminon käppyröistä:

http://tamino.wordpress.com/2007/12/16/wiggles/

4. Maanpäälliset mittausasemat antavat vääristyneen kuvan kaupunkisaarekeilmiön takia.

Maanpäälliset mittausasemat osoittavat, että suurin osa lämpenemisestä on kaukana kaupungeista eikä siten maanpäälliset mitta-asemat ole mitään vääristyneitä. Kirjoitin asiasta blogissani jo viime vuonna täällä:

http://tuukkasimonen.blogspot.com/2007/08/ilmastomyytti -urbaani-lmpsaarekeilmi.html

Christyn kannattaisi verrata maa-asemien tuloksia omiin mittauksiinsa koska ne näyttävät käytännössä täsmälleen samaa, kuten voitte lukea täältä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Satellite_temperature_meas urements

5. Lämpenemistrendikäppyrä noin puolivälissä ohjelmaa, jossa vuodesta 2000 näytetään, että ilmastomallit ja trendi ovat kaukana toisistaan.

Martti Backmanin käppyrä on tilastotieteellistä valehtelua, jota kutsutaan kirsikanpoiminnaksi (eng. cherry picking). Aloitetaessa vuodesta 2000 jätetään huomioimatta yli 90 % datasta ja näytetään vain se pätkä, joka todistaa omaa teoriaa. Erinomainen graafinen selvitys aiheesta Taminolla täällä:

http://tamino.wordpress.com/2008/04/16/perjury/

Pitääkö teidän mielestänne kertoa koko totuus vai riittääkö valikoitu totuus?

6. John Christy väittää, että ilmastomalleista puuttuu tärkeitä mekanismeja.

Miksi hän ei kerro niitä tieteilijöille tai kirjoita niistä vertaisarvioituja tutkimuksia jos kerran tietää ne? Jos kyseessä olisi tieteen hyväksymä teoria, se olisi jo mukana ilmastomalleissa.

7. "CO2:n vaikutus on kasvihuoneilmiöön on vain prosentin luokkaa"

Tämä on törkeä ja suora valhe Martti Backmanilta. On käsittääkseni rikollista levittää televisiossa valheita dokumenttielokuvissa. Lisää aiheesta RealClimatessa

http://www.realclimate.org/index.php/archives/2005/04/w ater-vapour-feedback-or-forcing/

ja Wikipediassa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvihuoneilmi%C3%B6

... jossa CO2:n vaikutus kasvihuoneilmiöön ilmoitetaan 9-26 % suuruiseksi. Martti Backmanin väittämää yhtä prosenttia ei tue yksikään tieteellinen tutkimus.

8. "Vesihöyry aiheuttaa yli 90 % kasvihuoneilmiöstä"

Samanlaista valehtelua kuin edellinenkin, mutta pienemmässä skaalassa. Vesihöyry pilvien kanssa aiheuttaa merkittävän osan kasvihuoneilmiöstä, mutta ei yli 90 prosenttia. Katso samat artikkelit kuin kohdassa 7.

9. Luonnon oma pilvien avulla toimiva jäähdytysjärjestelmä estää liiallista lämpenemistä

Lämpeneminen on suurinta kuivilla alueilla. Vesihöyry ei siis säätele lämpöä siellä missä sitä ei ole. Vesihöyryä ei ole ylemmässä ilmakehässä, jossa lämpötila onkin laskenut kuten ilmastomallien mukaan pitäisikin. Luonnon oma pilvien avulla toimiva jäähdytysjärjestelmä ei pystynyt estämään aiempia massasukupuuttoja, joihin ilmaston lämpenemisellä on tutkimusten mukaan korrelaatio.

10. "Lämpeneminen kääntyi laskuun tälle vuosituhannelle tultaessa"

Katso kohta 1.

11. Roy Spencer sanoo, ettei usko "katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen" ja Martti Backman väittää aktivistien uskovan "Sivilisaation tuhoutumiseen".

En minäkään usko katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen. Tai no, määritelkää katastrofi. Jos pari sataa miljoonaa afrikkalaista tulee seuraavien 100 vuoden aikana pakolaisiksi Eurooppaan niin ei se katastrofi ole. Vähän ikävää vain jos vaihtoehtona olisi se, ettei heidän tarvitsisi lähteä pakolaisiksi. Itse en tiedä yhtäkään aktivistia, joka uskoisi sivilisaation tuhoutumiseen, joten kyseessä on pelkkä retorinen yritys leimata ilmastonmuutoksen hillitsemistä vaativat tahot hörhöiksi. Tosin näihin Backmanin kanssa eri mieltä oleviin kuuluu käytännössä koko tiedeyhteisö.

12. Roy Spencerin mukaan ainoa mahdollinen energianlähde ihmiskunnalle ovat fossiiliset polttoaineet.

Aurinkoenergiakapasiteettia valjastetaan vuosittain käyttöön enemmän kuin mitä ydinvoimakapasiteettia rakennetaan. Pelkkä geolämpö riittäisi 1000 ihmiskunnalle. Tuulivoimalla pystyttäisiin tuottamaan parikymmentä prosenttia ihmiskunnan käyttämästä sähköstä jo nykytekniikalla. Tyypin näkemykset ovat suoraan 60-luvulta.

13. John Christyn mukaan "voimme vähentää CO2-päästöjen määrästä vain murto-osan"

Ilmeisesti John Christy ei ole kuullut siitä, mitä EU on tekemässä ja kuinka paljon esim. välillä 1990-2005 CO2-päästöt vähenivät monissa maissa.

http://www.eea.europa.eu/pressroom/newsreleases/eu-n-ka svihuonekaasupaastot-vahenivat-vuonna-2005

14. "Ilman energiaa elämä on lyhyt ja tuskallinen"

Vanuatu on maailman onnellisin valtio.

http://www.mtv3.fi/matkailu2006/arkisto.shtml?456522

Energiankulutuksen ja onnellisuuden käppyrät eivät todellakaan kulje aina samaan suuntaan.

15. Kehitysmaissa suurin ongelma ovat avotulet ja niistä aiheutuvat hengitystieongelmat

Avotulista tulevaan savuun auttaa savupiiput, joten ongelma olisi ratkaistavissa lähes pelkällä valistuksella. Kehitysmaiden hengitystieongelmat ovat pieniä verrattuna Kiinan fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuviin hengitystieongelmiin. Se, mihin koko kehitysmaaviittauksella pyrittiin jäi vähän auki.

- Anonyymi

Kiitos ohjelmasta joka meni aika hyvin asian ytimeen.
Media ei ole sentään aivan kokonaan rähmällään.
Olisit voinut myös käsitellä IPCC:n jääkiekkomailaa. Pohjimmiltaan IPCC:n "ilmastonmuutos" tarina on kertomus kahdesta jääkiekkomailasta, lämpötila ja CO2, jotka kumpikin on osoitettu historian väärennöksiksi.
Jääkiekkomailat ovat ikoneita kuin sirppi ja vasara.

- Anonyymi

Jani Turuselle:

Googlesta todellakin löytyy mitä tahansa. Ohjelmassa viitatut troposfäärin ilmiöitä mittaavat tutkimukset ovat kuitenkin valmistuneet vuosina 2007-2008, joten Spencer ei ole voinut myöntää niiden tuloksia virheellisiksi 2005.

Jani Turunen ehkä tarkoittaa sitä vähäistä virhettä, joka löytyi Alabaman yliopiston käyttämästä troposfäärin lämpötilaa mittaavasta menetelmästä, ja jonka Spencer ja Christy itse korjasivat jo 2000-luvun alkupuolella. Korjaus ei juurikaan muuttanut UAH:n lämpötilamittaussarjaa.Se osoittaa edelleenkin vähäisempää lämpenemistä kuin muut kolme yleisesti lainattua mittaussarjaa.

Jos MOT:ssa esiteltyjen Spencerin ja Christyn tutkimusten datassa tai menetelmässä on virheitä, on niiden oikea esityspaikka tieteellisissä julkaisuissa, ei nettisivuilla. On huomatttava, että Spencerin ja Christyn tutkimukset on julkaistu vertaisarvioituina alan arvostetuimmissa tiedelehdissä.

Spencer ja Christy kertoivat minulle, että kaikki heidän tekemänsä tutkimus on rahoitettu valtion varoista. Jos Turusella on tarkempaa tietoa ExxonMobilen rahoituksesta, niin faktat esiin.

Spencer ja Christy ovat todellakin joutuneet massiivisen henkilöön käyvän mustamaalauskampanjan kohteeksi, jossa heitä nimitetään öljyteollisuuden maksetuiksi kätyreiksi. Ja näin Spencer vastasi asiasta hänelle tekemääni kysymykseen:

"Some people think I’m a shill for Big Oil, and I’m not. I’ve never got money from Big Oil to do anything. They have never even asked me to do anything. Nevertheless I appear to be a shill because I’m supportive of what oil and coal have brought to humanity in the way of longer lives and all the conveniences we have, everything requires energy. So, no I am not a shill for Big Oil and I don’t plan on being one in the near future".

(Jotkut pitävät minua "Suuren Öljyn" kätyrinä, mutta sitä en ole. En ole koskaan saanut rahaa öljy-yhtiöiltä korvaukseksi mistään. Ne eivät ole koskaan edes pyytäneet minua tekemään mitään. Siitä huolimatta minua pidetään kätyrinä, koska kannatan sitä, mitä öljy ja hiili ovat antaneet ihmiskunnalle pidempänä elämänä ja elämänmukavuuksina. Kaikki vaatii energiaa. Joten ei, en ole öljyteollisuuden kätyri enkä aio sellaiseksi ryhtyä lähitulevaisuudessa).

Martti Backman
toimittaja, MOT

- motvirtanen

Kiitos varsin neutraalisobjetiivisesta MOT:stä, koskien ilmaston negatiivisesta lämpenemisestä. Olen itse kaivannut ilmastonmuutoksesta myös toisenlaisten näkökantojen ja tutkimusten esiinsamisesta julkisuuteen. Viime vuosikymmeninä on ollut vastaavia yksipuolisiin matemaattisiin malleihin perustuvia kauhuskenaarioita ihmiskunnan tuhoutumisesta useampia. Niissä on yleensä vasta valtavien rahallisten uhrausten jälkeen huomattu, että joku muu oli mahdollisesti oikeassa, hän ei vaan saanut ääntänsä kuuluviin, silloin kun olisi pitänyt saada aikaan objektiivista keskustelua. Tässä muutamia esimerkkejä viime vuosikymmenien ympäristökauhuskenaarioista. Olisi mielenkiintoista, jos joku kaivaisi arkistoista vanhaa materiaalia malliksi asiheen kiihkeimmän vouhotuksen ajoilta.

70-luvulla amerikkalaiset "tiede"-miehet ennustivat matemaattisella tietokonemallillaan, että ilmakehän otsonikerros tuhoutuu deodoranttien käytön takia muutamassa vuodessa. Kansaa peloteltiin, että kun otsonikerros tuhoutuu, ihmiset ja eläimet kuolevat ihosyöpiin. Kansa oli kauhuissaan. Jopa Ruotsin tiedeakatemia antoi julkilausuman, että kaikki aerosolit tulee kieltää, vaikka ponneaineena voi käyttää mm. ilmaa tai hiilidioksidia. Kun otsonikerrosta alettiin oikeasti mittaamaan, huomattiin, että se ei olekaan tuhoutumassa, eräät tiedemiehet oivalsivat, että kyse on siitä, että otsonikerros tuhoaa/neutralisoi sinne tulevat saasteet eikä toisinpäin. Kun otsonikerros vähenee, pääsevät auringonsäteet "pitemmälle" ilmakehässä ja siitä muodostuu tilalle uutta otsonia. Esim. kun Pinatubo tulivuori purkautui vuonna 1991, tuhosi suojaava otsonikerros kaikki ilmakehään joutuneet miljoonat saastetonnit parissa vuodessa; katso esim. Wikipedia/Pinatubo. Silloinkin peloteltiin, että ko. saasteet aiheuttavat mittaamattomia tuhoja ilmakehälle ja maapallolle.

80-luvulla peloteltiin ihmisiä happosateilla, jotka tuhoavat ensin metsät ja sitten kaiken muun elollisen. Metsien tuho oli jo mukamas alkanut peruttamattomasti. Lehdet ja tv oli täynnä kuvia Saksan ja itäisen euroopan tuhoutuneista metsistä. Tuhon ennustajat jäivät kiinni kuvien ja raporttien vääristelystä ja happosateet kuivuivat.

Kun vanha 70 luvun malli otsonikerroksen tuhoutumisesta ei purrut, keksittiin 90-luvulla uusi navoilla olevien otsoniaukkojen teoria. Laadittiin uudet tietokonemallit ja niiden mukaan aukot kasvavat ja pian taas kaikki ihmiset paistuvat. Tutkijat saivat määrärahansa. Kun asiaa on nyt vuosikausia tutkittu, on jo saatu selville, että aukkojen koko vaihtelee, välillä kasvaa ja välillä pienenee. Nyt jotkut tutkijat ovat alkaneet aidosti ja objektiivisesti kiinnostuneet saamaan selville mikä loppujen lopuksi aiheuttaa aukkojen koon vaihtelun.

Jostain syystä ilmaston lämpenemisteoria puri kansaan niin tehokkaasti, että objektiivinen akateeminen keskustelu sammui heti alkuunsa. Hyvänä esimerkkinä tästä on entinen greenpeaceläinen ympäristötutkija professori Björn Lomborg. Hänet "tuomittiin", kun hän vaati akatemista objektiivista keskustelua aiheesta. Hän mm. kirjoitti 1998 kirjan Skeptical Environmentalist , jossa hän esittää, että luonnonvarat eivät tule loppumaan. Kirja tuomittiin mm. seuraavilla perusteilla: Tietojen keksiminen, epäsopivan tiedon poistaminen, tarkoituksellinen tilastojen harhaanjohtava käyttö, tulkintojen sekoittaminen ja tarkoitushakuinen muiden aikaansaamien tulosten vääristelty tulkinta. Eikö tässä ole suoraan kerrottuna se tapa, jolla eri tahot eri tarkoitusperillä johtavat nykyistä vallalla olevaa ilmastokeskustelua.

Toivottavasti ko. MOT käynnistää aidon akateemisen ja objektiivisen keskustelun aiheesta.

- Anonyymi

Luulin jo tutkivan journalismin kuolleen Suomesta. Kiitokset Martti Backmanille ja MOT:n ryhmälle. Hienoa työtä! MOT:n kaltaisen ohjelman kuuluukin kyseenalaistaa vallitsevat dogmit.

TKH

- Anonyymi

Missä muualla jäätiköt ovat pienentyneet? Eivät ainakaan esim Grönlannissa ja Pohjoisnavalla. Nehän ovat kasvaneet viimeisen vuoden aikana! Katso itse: http://igloo.atmos.uiuc.edu/cgi-bin/test/print.sh?fm=09&fd=05&fy=2007&sm=09&sd=05&sy=2008
Ja oliko nämä annetut faktat mielestäsi todella yhden tai kahden ihmisen mielipide? Tutkimussatelliitteja ei rakenneta yhden tai kahden tutkijan ällien tuloksena. Tämä on ollut asiantuntija piireissä pitkään tiedossa, ettei ihminen ole voinut vaikuttaa tähän ilmaston lämpenemiseen. Mutta joukkohysterian ollessa valloillaan, heidät on kaikki teilattu ns. maanalaiseen ryhmään (joka muuten kyllä nousee). Seuraavassa linkissä on pitkä faktoihin perustuva linkki, josta voit katsoa lämpötilojen vaihtelut pitkällä aikavälillä. Katsottuasi tämän, kysyn sinulta, oliko ihminen vaikuttamassa ilmaston muutokseen edellisilläkin kerroilla, miljoona vuotta taaksepäin??
http://math.ucr.edu/home/baez/temperature/

Mielestäni slogan "ihmisen hiilidioksidi päästöt on saatava kuriin, hinnalla millä hyvänsä" on ollut tähän astisista mainoslauseista parhain. Joukkohysteria on tuottanut miljoonia ympäristöystävällisien tuotteiden valmistajille!

Maailmaa ei saa liata jälkipolville! Siitä olen varmasti yhtämieltä monien kanssa. Mutta keskitytään ympäristön ja luonnon puhtaanapitoon, eikä tämänlaiseen hölynpölyyn hiilidioksidipäästöistä! Olemme siinä mahdollisina kasvattajina, vaikka kaikki teollinen tuotanto lopetettaisiin ja kotitalouksien lämmitys ja valaistus katkastaisiin, 1% luokkaa! Tällä prosentilla emme maailmaa pelasta, jos ja kun sitä nyt tarvitseekaan pelastaa hiilidioksidipäästöiltä!!!

- Anonyymi

Moi,

olen jo useampaan otteeseen ihmetellyt tätä MOT:n ilmastonmuutoskriittisyyttä, jossa itsepintaisesti sivuutetaan vallitseva näkemys jonkin yksittäisen, yleensä hyvin ohueen dataan perustuvan tutkimuksen muodossa. Paradigmojen kyseenalaistaminen on tietysti sallittua ja jopa toivottavaa, mutta faktat pitäisi silloin saada kuntoon. Eli toivottavasti taustatyö on viimeisen päälle kunnossa, mistä pääsemmekin itse kysymykseen.

Kysymykseni on, että viittasit omassa kommentissasi "vertaisarvioituihin alan arvostetuimpiin tiedelehtiin" täsmentämättä kuitenkaan mihin. Eli voisitko pistää viitteet tiedoksi, jotta niistä voisi tarkistaa, miten tiedeyhteisö tuloksiin suhtautuu?

Vertaisarviointi ei nimittäin sinänsä ole välttämättä laadun tae, vaikka toki Wikipediaa tukevampi seula onkin. Aiheesta on näemmä käyty keskustelua ainakin Sciencessa, jossa tulokset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton ainakin käytettyjen metodien osalta.

Toiseksi, ohjelman retoriikassa (nimenomaan haastateltujen) oli joitan kummallisuuksia, jotka eivät missään nimessä lisänneet ohjelman uskottavuutta, pikemminkin päinvastoin. Fossiilisten polttoaineiden ylistys oli jokseenkin pateettista tietäen niiden käytöstä välittömästi aiheutuvat haitat ympäristölle ja terveydelle - siis ilmastotekijöiden lisäksi. Lisäksi kukaan tuskin voi kauhean uskottavasti väittää, että fossiiliset olisivat pitkän aikavälin ratkaisu, jos energian kysyntä (ei siis oikeastaan tarve, kuten demand tupataan suomentamaan ja jota media jostain syystä viljelee Suomessa) jatkaa nykyistä kasvuaan. Hyvin valikoivasti tutkijat tuntuivat sanansa muutenkin asettelevan, kun kyse oli vallitsevan energiapolitiikan tukemisesta ja sen muutosta vaativien äänien kyseenalaistamisesta.

Lisäksi mm. väite "yhä useammat tutkijat ovat hylänneet lämpenemisteorian" muistuttaa epämääräisyydessään ikävän läheisesti väitettä "yhä useammat tutkijat ovat hylänneet evoluutioteorian", mikä laittoi miettimään tutkijan taustoja muutenkin kuin oman tutkimuksensa tarkoitusperien kannalta (ainakin toinenhan oli joku entinen lähetystyöntekijä). Tästä olisi oleellista saada lisätietoa, sillä yhden tieteen paradigman (tässä evoluutioteorian) hylkääminen ilman faktaperusteita johtaa helposti samaan toisenkin kohdalla. Ja sen jälkeen tuloksia onkin helppo viilata juuri haluamaansa suuntaan, tämän esim. ID-hemmot osaavat loistavasti maallikoita huijatessaan. Toivottavasti tällaisesta tapauksesta ei ollut nyt kyse, mutta toimittajan pitäisi pystyä valottamaan myös haastateltavien taustoja ja tuoda ne myös katsojien tietoon. Heidän kuitenkin oletetaan olevan alansa asiantuntijoita.

Pahoittelut pitkästä avautumisesta, mutta halusin tuoda näkökulmani esiin. Lisäksi haluaisin päästä lukemaan alkuperäiset artikkelit, vaikka en juuri ilmastotutkimuksen asiantuntija olekaan.

-Jani

- janinarhi

Kiitokset Backmanille hyvästä ohjelmasta. Kaikkein oleellisinta ei ole se, kuka on enemmän oikeassa. Oleellisinta on, että asioista käydään keskustelua. Mitä isommasta asiasta on kyse, sitä suurempi on journalismin vastuu kysyä, selvittää, haastaa ja kinata.

HS

- Anonyymi

Nyt kiistellään lillukanvarsista kuten ihmisen vaikutusten suuruudesta. Tosiasia on että maailman luonnonvarat loppuvat, maapallo ei tuota riittävästi elättämään näin isoja ihmismassoja. Se että nyt kysenalaistetaan ilmastonmuutos ja neuvotaan jatkamaan tuhon (äärimmäisen kulutuksen) tiellä on uskomatonta välinpitämättömyyttä.
Kuin tupakkateollisuus 60- luvulla, on nytkin käynnissä vastareaktio taloudellisten intressien ja "yksilön" vapauden suojaamiseksi. Toivottavasti nämä tahot tajuavat että kusevat vain omille ja jälkipolviensa kintuille.

YLE on jostain todella kummallisesta syystä tunketut eetteriin näitä jenkeissä tehtyjä propaganda "dokumentteja" ja esittää niitä totuuksina. Kiitos YLE tuleville polville tuottamastanne suunnattomasta haitasta.
Alabaman yliopiston tutkija= ei niin luotettava taho?

Maailmalla on useita satoja esimerkkejä ilmaston erittäin nopeasta lämpenemisestä, eli kiistetään joko lämpeneminen tai ainakin se että ihmisen valtavalla kulutuksen kasvulla viimeisen 200 vuoden aikana ei ole mitään tekemistä asian kanss

- Anonyymi

MOTilla on melkoinen vastuu YLEn dokumenttiohjelmana, joka parhaaseen katsomisaikaan levittää tietoa mm. ilmastonmuutoksesta. MOTin toimitus on ottanut tehtäväkseen asettaa kyseenalaiseksi ilmastopolitiikan, jonka taakse on saatu suurin osa valtioista. Myös vastarannan kiiski USA on tulossa mukaan hillitsemään ilmastonmuutosta, kunhan sen johdosta saadaan sivuun nykyinen öljyteollisuuden agentti.

Eilinen ohjelma osoittaa, että MOTIn toimitus ei ymmärrä vastuutaan. Kaksi miestä ei riitä kumoamaan laajan tiedeyhteisön hyväksymiä teorioita vääriksi - siihen tarvitaan aivan toisenlainen hyväksyntä. Tästä MOTin toimitus ei kuitenkaan välitä, vaan väittää, että nyt koko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on puppua eikä kasvihuonekaasupäästöjä tarvitse vähentää. Ilmeisesti YLEn johdolla on syytä selventää omaa ohjelmapolitiikkaansa - eityisesti sitä, mitä kriteerejä on asetettava dokumenttiohjelmien tieteelliselle pätevyydelle.

- Anonyymi

Hmmm, edellinen yritys ei näyttänyt menneen läpi, joten koetetaan uudestaan...

Olen jo useampaan otteeseen ihmetellyt tätä MOT:n ilmastonmuutoskriittisyyttä, jossa itsepintaisesti sivuutetaan vallitseva näkemys jonkin yksittäisen, yleensä hyvin ohueen dataan perustuvan tutkimuksen muodossa. Paradigmojen kyseenalaistaminen on tietysti sallittua ja jopa toivottavaa, mutta faktat pitäisi silloin saada kuntoon. Eli toivottavasti taustatyö on viimeisen päälle kunnossa, mistä pääsemmekin itse kysymykseen.

Kysymykseni on, että viittasit omassa kommentissasi "vertaisarvioituihin alan arvostetuimpiin tiedelehtiin" täsmentämättä kuitenkaan mihin. Eli voisitko pistää viitteet tiedoksi, jotta niistä voisi tarkistaa, miten tiedeyhteisö tuloksiin suhtautuu?

Vertaisarviointi ei nimittäin sinänsä ole välttämättä laadun tae, vaikka toki Wikipediaa tukevampi seula onkin. Aiheesta on näemmä käyty keskustelua ainakin Sciencessa, jossa tulokset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton ainakin käytettyjen metodien osalta.

Toiseksi, ohjelman retoriikassa (nimenomaan haastateltujen) oli joitan kummallisuuksia, jotka eivät missään nimessä lisänneet ohjelman uskottavuutta, pikemminkin päinvastoin. Fossiilisten polttoaineiden ylistys oli jokseenkin pateettista tietäen niiden käytöstä välittömästi aiheutuvat haitat ympäristölle ja terveydelle - siis ilmastotekijöiden lisäksi. Lisäksi kukaan tuskin voi kauhean uskottavasti väittää, että fossiiliset olisivat pitkän aikavälin ratkaisu, jos energian kysyntä (ei siis oikeastaan tarve, kuten demand tupataan suomentamaan ja jota media jostain syystä viljelee Suomessa) jatkaa nykyistä kasvuaan. Hyvin valikoivasti tutkijat tuntuivat sanansa muutenkin asettelevan, kun kyse oli vallitsevan energiapolitiikan tukemisesta ja sen muutosta vaativien äänien kyseenalaistamisesta.

Lisäksi mm. väite "yhä useammat tutkijat ovat hylänneet lämpenemisteorian" muistuttaa epämääräisyydessään ikävän läheisesti väitettä "yhä useammat tutkijat ovat hylänneet evoluutioteorian", mikä laittoi miettimään tutkijan taustoja muutenkin kuin oman tutkimuksensa tarkoitusperien kannalta (ainakin toinenhan oli joku entinen lähetystyöntekijä). Tästä olisi oleellista saada lisätietoa, sillä yhden tieteen paradigman (tässä evoluutioteorian) hylkääminen ilman faktaperusteita johtaa helposti samaan toisenkin kohdalla. Ja sen jälkeen tuloksia onkin helppo viilata juuri haluamaansa suuntaan, tämän esim. ID-hemmot osaavat loistavasti maallikoita huijatessaan. Toivottavasti tällaisesta tapauksesta ei ollut nyt kyse, mutta toimittajan pitäisi pystyä valottamaan myös haastateltavien taustoja ja tuoda ne myös katsojien tietoon.

Pahoittelut pitkästä avautumisesta, mutta halusin tuoda näkökulmani esiin. Lisäksi haluaisin päästä lukemaan alkuperäiset artikkelit, vaikka en juuri ilmastotutkimuksen asiantuntija olekaan.

-Jani

- janinarhi

Yllättävä tunnustus 2005 ja raportti julkaistu kaksi vuotta myöhemmin 2007.

http://ohjelmat.yle.fi/files/ohjelmat/u3219/Liite7_Page_1_0.jpg

Kimi_66

- Anonyymi

Oli jo aikakin, että joku tuo hieman järjen ääntä ilmastokeskusteluun.

Niin kuin täälläkin nähdyistä kommenteista huomaa, ovat ilmastonuskonnon keskeiset opinkappaleet pyhiä. Näin ollen kritiikiksi riittää jumalanpilkkaan vetoaminen ja erilaisten henkilön uskottavuutta nakertamaan pyrkivien heittojen käyttäminen. Millaistakohan rahoitusta öljyteollisuudelta Backman on saanut? Lieneekö peräti uskovainen hänkin niin kuin Spencer? - Voi kauhistus... ;-)

Joni

- Anonyymi

Kiitos upeasta ohjelmasta. Suomen media kun on varsin yksipuolisesti käsitellyt tätä aihetta. Maailmalla kyllä on tietoa, mutta toimittajat eivät ole tehneet taustatyötään, vaan ovat vain välittäneet "uutisia". Pahin propagandatorvi HS:n ohella on STT. STT menee joskus jopa alle keltaisen median "tiedotustyössään".

On surkuhupaisaa, että niinkin korkeasti koulutettu kansa kuin suomalaiset ilmeisesti uskovat löysät puheet ilmastomuutoksesta.

- Anonyymi

Tutkivaa journalismia lisää! Mahtavaa työtä MOT!!! Jos haluaa oikeasti selvittää kuka on ilmastonlämpenemispropagandan taustalla, kannattaa tutkia sitä kuka siitä hyötyy. Cui bono? Voisiko taustalla olla anglo-amerikkalaiset pankkiiritahot, jotka haluavat luoda cap-and-trade järjestelmän jossa CO2:sta tehdään "synteettinen" luonnonvara, josta käydään sitten kauppaa pörsissä ja jonka arvolla voidaan spekuloida johdannaisten yms. kera? Eihän tämmöinen salaliitto voisi mitenkään olla totta sanoo sinisilmäinen suomalainen...

EU:n tavoittelemat uusiutuvan energian määrän kasvattaminen on sinäänsä hyvä asia, sillä se luo valtioille poliittistä itsenäisyyttä ja riippumattomuutta ja vapauttaa ne öljyä tuottavien/hallitsevien (USA) maiden alaisuudesta. Mutta tässäkin keskustelussa on hyvä huomata miten Britit eivät ole kiinnostuneita uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisestä vaan CO2:sen verottamisesta. CO2:han ei ole mikään myrkky, vaan edellytys kaikelle kasvielämälle. Eli mitä enemmän CO2:sta ilmassa, sitä paremmin kasvit, kuten vihannekset ja hedelmät, kasvavat. CO2:sen verottaminen on elämän verottamista, jokaisen byrokraatin unelma...

- Anonyymi

"Ilmastoväittely ei ole päättynyt. Se on vasta alkamassa."

Joo-o. Ja seuraavaksi MOT varmaan aloittaa väittelyn tupakan vaarallisuudesta ja evoluutiosta.

Miten ne jaksaa?

- Anonyymi

Tässä oli tyypillinen esimerkki siitä, että toimittaja haluaa sanoa oman mielipiteensä ja etsii sopivat asiantuntijat sanomaan sen puolestaan.

Asenne käy parhaiten ilmi jutun lopusta: haastateltava todistelee pitkään, että vain fossiiliset polttoaineet ovat vastaus energiantarpeeseen. Muuhun satsaaminen on liian kallista ja hankaloittaa länsimaisten ihmisten nykyistä elämäntyyliä aivan liikaa. Toimittajalla olisi pitänyt olla munaa sanoa tämä (taantumuksellinen) mielipiteensä itse, koska se oli ohjelman viesti.

Pelkkää tekopyhyyttä oli huomautus siitä, että ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun käytettävät rahat olisi syytä käyttää hyödyllisemmin vaikkapa juomaveden puhdistamiseen. Niin siis tehtäisiin, jos vain tätä turhaa viherpiiperrystä ei olisi olemassa: enpä usko.

Tarkoitushakuista oli myös käyttää kuvaa mielenosoituksesta. Spencerin ja Christyn skeptisen kannan vastakohdaksi ei asetettu toisia tutkijoita vaan nämä hipit ja hörhöt, jotka makailevat eduskuntatalon portailla.

En osaa sanoa varmasti, ovatko tutkimukset luotettavia. Kommenteissa on esitetty todisteita lähinnä Spenceriä ja Christyä vastaan, ja tietoja on tosiaan helppo löytää googlella. Minä teen vain yhden huomautuksen: ainakin Exxon-yhteydet olisi pitänyt toimittajan tutkia ja kertoa ohjelmassa. Asiaa olisi pitänyt selvittää muutenkin kuin kysymällä Spenceriltä itseltään!

- Anonyymi

Nostan hattua Martti Backmanille ja MOT:n ryhmälle. Loistava, kriittinen ohjelma. Toivottavasti muitakin skeptikkoja pääsee tämän jälkeen ääneen. MOT on YLE:n paras ohjelma. Kiitos!

-JL-

- Anonyymi

"Kaksi miestä ei riitä kumoamaan laajan tiedeyhteisön hyväksymiä teorioita vääriksi"

PÖH! Kun niikseen tulee niin siihen riittää yksikin mies (miksei myös nainen)! Vai onko esim. nimi A. Einstein tuntematon? Tällä hetkellä monien mielestä varsin Epämiellyttävä Totuus on että ilmaston lämpeneminen on vähintäänkin pysähtynyt ellei peräti muuttunut kylmenemiseksi.

t: M. Vestama

- Anonyymi

Vuoristojäätiköt ovat vetäytyneet kaikkialla maapallolla, esim. Andeilla, Himalajalla ja Alpeilla. Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia, joita on julkaistu esim. Nature-lehdessä. Netistä löytyy lukuisia valokuvia, joista asian voi itse todeta. Tietoa kyllä löytyy, jos vaan viitsii etsiä.

Kukapa nyt huonoja uutisia haluaisi kuulla? Ymmärrän, että kulutukseen mieltyneet ihmiset haluavat mieluummin uskoa, että nykyinen luonnonvarojen riisto voi jatkua loputtomiin. Näin voidaan hyvällä omallatunnolla jatkaa tuhlailevaa elämäntapaa.

- Anonyymi

Kiitos hyvästä ohjelmasta. Valtamedian kritiikitön matelu virallisen ilmastonmuutosuskonnon edessä hämmästyttää, turhauttaa ja suututtaa minua suuresti.
Olisi mielestäni paikallaan tutkia, ketkä tästä massiivisesta ja yksisilmäisestä ilmastonmuutoshypetyksestä hyötyvät. Tietenkin siitä hyötyvät ympäristöjärjestöt, joiden rahoitus nojaa pitkälti kansalaiskeräyksiin. Mitä enemmän kansa pelkää ilmastonmuutosta, sitä löyhemmässä ovat kukkaronnyörit. Hyötyjiin kuuluu tietenkin tutkijat ja tutkimuslaitokset kuten kotoinen Ilmatieteen laitoksemme. Tutkimusrahavirta on epäilemättä taattu, varsinkin jos ja kun tulokset ovat sellaisia kuin rahojen myöntäjä haluaa niiden olevan. Epäilemättä myös kaiken maailman konsulttifirmat ottavat osansa niistä rahavirroista, jotka ilmastohypetyksessä pyörii.
Siinäpä MOT:lle seuraava tutkimuskohde!

Olavi Oriatsalo

- Anonyymi

On menneet, Elokuussa 2008 pelattiin jääkiekko ottelu alpeilla varsin jäisissä tunnelmissa alpeilla.

Kimi_66

- Anonyymi

John Christy väittää, että ilmastomalleista puuttuu tärkeitä mekanismeja.

Nimimerkki TUC kysyy mitä ovat puuttuvat mekanismit, yksi niistä on jo tässä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Milankovi%C4%87-syklit

Kimi_66

- Anonyymi

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy