Hyppää pääsisältöön

Harhaanjohtava pääomaturva

Tämän viikon MOT-jakso Merenneito ja Nordean pojat kertoo pankin myymästä pääomaturvatusta tuotteesta, jossa asiakkaat menettivät koko pääomansa. Tapaus osoittaa, että termi 'pääomaturva' ei takaa minkäänlaista turvaa. 1 500 asiakasta menetti yhteeensä 140 miljoonaa euroa, vaikka heille markkinoitiin sijoitustuotetta turvallisena ja riskittömänä.

Tuote myytiin joukkovelkakirjana, mutta se olikin CDO. Kukaan ei voi edellyttää että tavallinen, tai edes varakkaampi säästäjä ymmärtäisi sen ominaisuuksia. Eivät kaikki finanssiammattilaisetkaan ymmärrä - CDO:t olivatkin yksi globaaliin finanssikriisiin johtaneista viritelmistä.

Lyhenne tulee englannin sanoista "Collateralized Debt Obligation". Suoraan suomennettuna se voisi tarkoittaa vakuudellisia joukkovelkakirjalainoja, mutta vakiintunutta käännöstä ei ole; pankki itse käyttää muotoilua "strukturoitu joukkovelkakirjalaina". Vakuudet ovatkin loppujen lopuksi samantapaista pankkikieltä kuin pääomaturva: niitä ei ole.

Miten on mahdollista, että Nordea myi näin riskipitoisia tuotteita riskittöminä, ja vieläpä asiakkaille, jotka nimen omaan eivät halunneet riskiä? Mikä on pankin vastuu omista myyntipuheistaan? Miten on mahdollista, että pääomaturvattu tuote menettää pääomansa kokonaan, ja pankki työntää vastuun asiakkaan syliin?

Ohjelmanteon aikana minulle syntyi eräänlainen tunne siitä, miten tämä on mahdollista. Ensimmäinen mahdollistaja on Finanssivalvonta. Kuvittelemme, että Finanssivalvonta todella valvoo pankkien tapaa myydä ja markkinoida. Sillä olisi mahdollisuuksia käyttää koviakin sanktioita, jos pankit menevät liian pitkälle. Virasto ei kuitenkaan käytä niitä. Se tyytyy kirjoittamaan tiedotteita siitä, että pankkien markkinointimateriaali ei täytä vaatimuksia, ja että pääomaturva-termiä käytetään harhaanjohtavasti.

Jos Nordealla on mahdollisuus tienata hyviä palkkioita vetämällä mutkat suoriksi, ja pahin sanktio on Finanssivalvonnan tiedote, niin toiminta jatkuu. Näyttää siltä että Finanssivalvonta näkee roolinsa niin, että he valvovat ensisijaisesti pankkien etuja, kuluttajien kustannuksella.

Toinen mahdollistaja on suomalaisen säästäjän mielenlaatu. Yritin saada tähän ohjelmaan mahdollisimman monta Nordean asiakasta kertomaan, miten ja millä sanoilla tätä katastrofaalista Merenneitoa oli heille myyty. Vain yksi tuli kameran eteen. On hämmentävää, että 1 500 asiakasta on menettänyt 140 miljoonaa, eikä asiasta pidetä enempää meteliä. Kun suurin osa asiakkaista kärsii hiljaa, Nordea voi jatkaa myynti- ja markkinointilinjaansa.

Kolmas mahdollistaja on Arvopaperilautakunta, pankkien omistama itsesäätelyelin. Kun Finanssivalvonta tekee pankkien myyntitavan mahdolliseksi, osa katkerista kuluttajista kääntyy Arvopaperilautakunnan puoleen.

Lautakunnan käsittelemistä tapauksista alle viisi prosenttia päättyy asiakkaan eduksi; 95 prosentissa tapauksista pankki oli oikeassa. Olisiko asiakas aina väärässä, jos Arvopaperilautakunta olisi valtiovarainministeriön alainen riippumaton elin, jonka tehtävä olisi aidosti valvoa kuluttajansuojaa finanssiviidakossa?

Tänä syksynä lautakunnan uusi puheenjohtaja Kirsti Rissanen on kovan paineen alla. Jos lautakunta päättää, että pääomaturva todella tarkoittaa jotain, se tulee Nordealle ja monelle muullekin pankille todella kalliiksi. Silloin puhutaan sadoista miljoonista euroista. Se tarkoittaisi käytännössä, että pankkien vastuuttomille myyntipuheille vedetään vihdoin raja.
 

Kommentit