Häpeä
Köyhyys ja yksin eläminen ovat paha yhdistelmä. Ne merkitsevät paitsi niukkaa toimeentuloa, usein myös heikkoa itsetuntoa ja häpeää – sekä pahimmillaan syrjäytymistä.
Köyhät yksineläjät kokevat, että yhteiskunta on hylännyt heidät. Ammattiauttajat eivät ota heidän hätäänsä vakavasti.Moni syrjäytynyt yksin asuva ei saa tarvitsemaansa apua, koska hän ei jaksa tai osaa hakea sitä.
Apu tuntuu sitä paitsi olevan kovin ohutta: kuntouttavaa työtoimintaa tai aktivoivaa työllisyyskoulutusta. Entä jos se ei riitä? Mitä muuta on tarjolla?
Ei juuri mitään.
Esimerkiksi mielenterveyspalveluita on vaikea saada, ellei joku – ystävä, omainen tai muu auttaja – ole ajamassa mielenterveyden ongelmista kärsivän asiaa. Ajan varaaminen lääkärille voi olla työn takana. Vastaanotolle lähteminen voi tuntua ylivoimaiselta ponnistukselta. Ja mikä pahinta, lääkärin vastaanotolle voi olla kuukauden odotus. Se on pitkä aika yksin asuvalle, jos hän kärsii masennuksesta.
Miksi ammattiapua tarjoava hyvinvointivaltio ei pysty kohtaamaan yksin asuvan hätää?
Koska auttamisen ammattilaiset eivät usein tunne hädässä olevan yksineläjän arkea. Tai koska heillä ei ole valmiuksia kohdata yksin elävää aikuista.
Pahaa oloa on vaikea purkaa virka-aikana, kolkosti valaistussa toimistohuoneessa. Miksi keski-ikäiselle yksineläjälle on niin vaikea järjestää kriisi- tai muuta apua kotiin? Jalkautuvathan sosiaalityöntekijät perheiden, vanhusten ja vammaisten luo, miksi ei siis myös yksin elävien keski-ikäisten luo?
Työtön ja köyhä yksin elävä häpeää usein elämäntilannettaan. Hänen on vaikea puhua elämästään ulkopuolisille.
”En halua puhua itsestäni enkä esiintyä köyhänä ja masentuneena”, eräs tapaamista yksineläjistä sanoi.
”Joudun tuottamaan pettymyksen. En lähde televisioon. Minulla on henkilökohtaiset syyt siihen”, toinen pahoitteli.
Tämän viikon MOT:ssä esiintyy kaksi rohkeaa ihmistä. Riitta Voutilainen ja Seppo Blomqvist kertovat elämästään yksin, osattomuuden ja avuttomuuden tunteistaan. He antavat yksin elävän ahdistukselle, osattomuudelle ja häpeälle kasvot. Kiitos heille siitä.
9 kommenttia
Ma 06.04.2009 @ 22:24
Hyvä ohjelma. Tästä ei tosiaan ole juurikaan puhuttu eikä kyseisiä faktoja ole ennen tuotu esille. Yllättävän suuri osa meistä suomalaisista kuuluu mainittuun ryhmään !?
Ti 07.04.2009 @ 07:24
asiaa..... kaikki palvelut on perheille/ vammaisille/vanhuksille mistä ihmeestä saa tukea yksinelävä ihminen?
ja paula risikko et ole perehtynyt asiaan ollenkaan mitä ihmeen tukea yhteiskunnalla muka on?
Ti 07.04.2009 @ 13:12
Erinomainen ohjelma vaietusta aiheesta. Erityisesti blondi diakonissa tiesi mistä puhui ja osasi tarttua juuri olennaisiin asioihin. Varmasti työnsä osaava ihminen.
Vakavasta aiheesta huolimatta dokkari myös nauratti makeasti. Risikon polittisten jargoniapuheiden loput oli hauskasti vaimennettu ja antoi osuvan vaikutelman blaa blaa blaa... -puheesta. :D
To 09.04.2009 @ 12:01
Asiallinen ohjelma, tosin ohjelman esimerkkitapaukset olivat eräällä tavalla "köyhien yksineläjien eliittiä".
Pe 10.04.2009 @ 16:33
Yksinelävien asumistuki, televisiolupa ja itseasiassa kaikki palvelut pitäisi saada puoleen hintaan verrattuna perheellisiin. Perheellisen elämä on paljon helpompaa ja ERITYISESTI HALVEMPAA kuin yksinelävän.
Pe 10.04.2009 @ 21:51
Yksinelävien asumistuki, televisiolupa ja itseasiassa kaikki palvelut pitäisi saada puoleen hintaan verrattuna perheellisiin. Perheellisen elämä on paljon helpompaa ja ERITYISESTI HALVEMPAA kuin yksinelävän.
Totta. Olen yksinelävä, työtön ja masentunut. Kun jotain asunnossa hajoaa, kukaan ei auta korjaamiseen, jos en itse jaksa, niin siihen jää. Nettiyhteyden pidän yllä, mutta televisio on saanut mennä. Jos sairastun, en pääse lääkäriin kenenkään kyydillä. Lehteä on turha tilata.
Su 12.04.2009 @ 17:08
Vihdoinkin oli oikea aihe mutta kohdennus ja tarkennus olisivat voineet olla TODELLISTEN YKSINELÄJIEN KÖYHIEN kohdalle. Ohjelmassa oli mukana yksinäisten köyhien eliittiä, kuten yhdessä kommentissa oli jo maininta. Ohjelmaa en ole päässyt netistä katsomaan, koska tekijänoikeudet estävät sen näkemisen meren takana. Mun mielestä todellisia yksinäisiä ovat vanhat piiat ja -pojat, eivät kihlatut tai eronneet yksinhuoltajat. Omasta kokemuksesta tiedän tämän kurjuuden, sillä olin 46v yksin, kaikki kulut maksoin yksin yhden ihmisen palkasta. Uusia vaatteita ei ollut vara ostaa, ei lehtiä tilata jne. Kerran oli elämässä vaihe, että olin 6kk ilman minkäänlaisia tuloja, sillä suomalainen sosiaaliturva ei kuulunut mulle. Kela ja työkkäri lukivat samoja papereita mutta päätyivät eri tuloksiin sillä seurauksella, että en saanut mistään mitään; ei ollut töitä jne 1990-luvun loppupuolella. Miksi kela ei voi tehdä asumistuen kohdalla sellaista päätöstä, että jos ei ole tuloja, asumistuen tulojen kohdalle kirjoiteaan nolla ja tuki on sen mukaan? Miksi yksinasujan pitää maksaa tuplasti kaikesta? Perheellisten asenne yksineläjiä kohtaan on sokea, sillä heidän mielestä yksineläjillä ei ole muuta kuin aikaa ja yksineläjät joutavat perheellisille lapsenlikaksi jne, koska heillä ei ole muuta tekemistä. Kuka sitten pesee vanhanpiian pyykit, siivoaa, tiskaa, laittaa ruuan jne? Itse on kaikki tehtävä, perheelliset eivät sitä tule tekemään, eikä kodinhoitoapua saa vanhallepiialle vaikka olis ollut selkäleikkauksessa. Kerranmaailmassa yritin sitä, että perheeliset olisivat käyneet mun luona kylässä, mutta homma kaatu vaimojen mustasukkaisuuteen. Joten se jäi siihen. Enää en edes yritä. Nyt aviovaimona lähden ajatuksesta mieheni kohdalla, että jos ei pitelemättä kiinni pysy niin menkööt.