Esimerkkiä Oulusta?
Marja-Vantaa on mielenkiintoinen tapaus pääkaupunkiseudun maapolitiikassa. Panokset ovat kovat, kun asukasmäärältään Savonlinnan kokoista kaupunkia rakennetaan Länsi-Vantaalle.
Tämänpäiväinen MOT kertoo suurten maanomistajien, kiinteistösijoittajien, kaupungin ja rakennusliikkeiden pelistä.
Vantaa on tehnyt, kuten moni kaupunki Suomessa tekee: Se solmii sopimuksia maankäytöstä yksityisten maanomistajien kanssa. Sopimuksilla se ottaa itselleen puolet maan arvonnoususta, kun Marja-Vantaalle laaditaan asemakaavoja.
Rationaalista? Ehkä kaupungin näkökulmasta. Näin se pystyy rahoittamaan tiestön ja puistojen rakentamista.
Sopimusten solmiminen on järkevää myös maanomistajien näkökulmasta. Ne turvaavat omansa, sillä kun sopimus on tehty, kaupunki ei lähde lunastamaan yksityisiä maita. Ja maanomistaja pääsee osalliseksi maan arvonnoususta.
Kaupungin ja yksityisten maanomistajien kyljessä valtio tekee omia ratkaisujaan. Ne eivät valitettavasti ole kovin järkeviä. Valtio yrittää nimittäin saada omistamistaan maista markkinahinnan. Se voisi tehdä toisin eli niin kuin se opettaa. Siis myydä maaomaisuutensa raakamaan hinnalla. Näin valtio ei olisi ainakaan korottamassa tonttimaan yleistä hintatasoa. Sillä eihän maanhinta määräydy vapaasti markkinoilla, kuten moni poliitikko ja virkamies meille kertoo. Maamarkkinoilla vallitsee suurmaanomistajien ja kaupunkien harvainvalta. Ne määrittelevät hinnat.
Asia voisi olla pääkaupunkiseudulla toisin. Katsokaa vaikka Oulua. Kaupunki hankkii itselleen raakamaata, jota se kaavoittaa tarpeen mukaan. Se on ilmoittanut hankkivansa maata ensisijaisesti vapaaehtoisin kaupoin. Jos neuvottelut eivät tuota tulosta, kaupunki hakee lunastuslupaa ympäristöministeriöltä. Maankäyttösopimuksia, joihin pääkaupunkiseudun suuret kunnat uskovat kuin hullu puuroon, Oulu solmii vain poikkeustapauksissa.
Ja mikä on tulos: sekä raaka- että tonttimaan hinta on Oulussa noussut vain elinkustannusindeksin verran, kun taas pääkaupunkiseudulla tonttimaan hinta on noussut monta kertaa indeksiä nopeammin.
Oulu on onnistunut pitämään myös rivitaloasuntojen hinnannousun kohtuullisena. Rivitalot rakennetaan pääasiassa kaupungin luovuttamille vuokratonteille, ja kaupunki on määritellyt kohteiden enimmäishinnat.
Turha siis tulla sanomaan, etteikö tonttimaan ja asuntojen hintoihin voisi vaikuttaa. Kyse on poliittisesta tahdosta.
Simo Sipola
toimittaja, MOT
1 kommentti
Ma 15.09.2008 @ 21:56
Haluaisin korjata muutamia huolimattomuuksia sinänsä mielenkiintoisesta ohjelmasta. Ensinnäkin ohjelmassa oli niputettu yksityisiksi maanomistajiksi sekä yritykset, että yksittäiset ihmiset. Tosiasia on kuitenkin se, että yksityisille maanomistajille maksetaan pääkaupunkiseudullakin ns. raakamaasta aivan eri summia kuin mm. yrityksille mitä ohjelmassa mainittiin. Esim. minun sukuni 1400-luvulta asti omistamista alueista kunta on tarjonnut 2 euroa neliöltä, kun kaavoittamisen jälkeen myyntihinta on tällähetkellä sillä alueella noin 100 euroa neliö. Ja verotusarvokin on tällä hetkellä 5 euroa neliö!
Toiseksi voiton tosiaan korjaavat, aivan kuten ohjelmassanne oli, pääasiassa kunnat ja rakennusfirmat. Isojen alueiden kunnallistekniikan rakentaminen maksaa todellisuudessa 4-6 euroa neliöltä, joten jaettavaa pitäisi olla myös maan alkuperäisille omistajille.
Kolmanneksi on myös muita hyötyjiä, kuten pankit, kiinteistövälittäjät ja ne poliitikot, jotka istuvat molemmilla puolilla päättämässä. Jos yksityisille maanomistajille maksettu hinta maasta olisi edes jotenkin oikeassa luokassa, maata tulisi varmasti riittävästi myyntiin. Tämä taas johtaisi tarjonnan myötä hintojen laskuun ja omistusasumisen muuttumiseksi sellaiseksi, että siihen olisi tavallisilla palkansaajilla varaa ilman 25 vuoden asuntovelkaa (pankkien intressi).
Neljänneksi Oulussa harrastetaan sitten ilmeisesti Kiinasta tuttua maapolitiikkaa ja yksityisten ihmisten oikeudet näköjään ovat siellä vielä surkeammat. Tuollaisessa maapolitiikassa ei ole mitään ihailtavaa. Vanhuksia, perikuntia ja muita, jotka eivät osaa huolehtia eduistaan viedään kuin pässejä narussa ja joku muu korjaa voitot.
Olisin itse halunnut rakentaa omalle tontilleni talon ainakin 17. polvessa pääkaupunkiseutulaisena, kuten esi-isänikin ovat tehneet vuosisatojen ajan (ovat olleet mm. aikanaan perustamassa Helsinkiä kuninkaan käskystä 1550). Kunta kieltäytyi myöntämästä rakennuslupaa ilman erityistä syytä, vaikka vieressä on omakotitaloalue, jossa asuu tuhansia ihmisiä. Ottaen huomioon, että neljä polvea sitten koko kuntaa ei ollut vielä olemassakaan ja että tulo- ja koulutustasollani sekä perhetilanteeni puolesta saisin tontin varmasti vaimoni kanssa ko kunnan kilpailuttaessa tontteja. Mielestäni tämä, jos mikä osoittaa, että kunnilla on vain maanmyyntivoitot mielessä. Nythän siis saisin maasta 1000 neliön tontin kokoisesta alueesta 2000 euroa ja ostaisin sitten vastaavan tontin 100 000 eurolla kunnalta takaisin. Miksiköhän en myy, vaan odotan mieluummin sitä rakennusoikeutta tai vaikka kasvatan metsää? Maankäyttösopimukset ovat mielestäni ainoa oikea tapa torjua pääkaupunkiseudun tonttiongelmaa ja ne pitää ulottaa koskemaan myös yksityisiä maanomistajia.
Viidenneksi, mielestäni kannattaa välttää ansiottomasta arvonnoususta puhumista, jos kyse ei ole puhtaista maakeinottelijoista tai gryndereistä. Toisaalta eroaako esimerkiksi osakesijoittaminen tästä ja ei sielläkään puhuta ansiottomasta arvonnoususta?
Miksei kukaan koskaan puhu siitä, kuinka omistusasunnoissa asuvat ihmiset rahoittavat välillisesti kuntien taloutta, koska kunnat keinotekoisesti kaavoitusmonopolillaan pitävät tonttien hinnat niin korkealla? Tämä on merkittävin tulonsiirto tämänhetkisessä Suomessa keskituloisilta asuntovelallisilta saajapuolen kuntalaisille.