Ma 07.02.2011 @ 17:26Simo Sipola

Esimerkillistä sekoilua

Sähköisen lääkemääräyksen tarina on surullinen. Sen piti olla suomalaisen tietoteknisen osaamisen menestystarina, mutta siitä tuli kaikkea muuta: floppi, malliesimerkki tietohallintojärjestelmästä, joka on susi jo syntyessään.

Kaksi asiaa pisti silmään, kun luin tämänviikkoista MOT-ohjelmaa valmistellessani sähköisen reseptin hankeasiakirjoja. Ensinnäkin, valmistelulta puuttui selkeä johtaja – joku, joka tietää, mitä ollaan tekemässä ja mihin suuntaan hanketta pitäisi viedä. Hankkeen johto- ja ohjausryhmän kokoukset näyttivät olleen kuin anarkistien keittiökurssi. Monta kokkia, sekavia reseptiluonnoksia, paljon porua eikä valmista tule sitten millään.

Toiseksi, hankkeella ei ollut ennen vuotta 2006 selvää aikataulua eikä budjettia. Kunhan nyt kokeiltiin kaikenlaista siellä sun täällä ja katsottiin, millaisia tuloksia tulee. Sosiaali- ja terveysministeriö ei antanut rahaa kokeiluun kuin nimeksi, kun ottaa huomioon hankkeen laajuuden ja vaativuuden.

Tuloksena oli se, mistä tämän viikon MOT-ohjelma kertoo: sekava soppa, josta kukaan ei halua kunniaa itselleen.

Sähköisen reseptin kehittäminen on myös malliesimerkki valmistelusta, jossa etujärjestöt ja eri viranomaiset vartioivat omia poteroitaan.

Mitä ihmettä Lääkäriliitto, Apteekkariliitto, Yliopistoapteekki ja Sitra tekivät sähköisen reseptin johtoryhmässä? Eihän niiden olisi pitänyt osallistua hankkeen johtamiseen. Ne ovat asianosaisia, joita voidaan kuulla hankkeen eri vaiheissa. Nyt ne olivat ohjaamassa hanketta sen sijaan, että sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet olisivat johtaneet sitä.

Ei ihme, että e-reseptin ohjausryhmän työskentely meni kilpalaulannaksi.

Kaiken huippu on se, että sähköiseen reseptiin liittyvää reseptikeskusta ei ilmeisesti tarvita lainkaan. Sähköinen potilasarkisto ajaa saman asian – kunhan se joskus valmistuu.

Yllä mainittu ja monta muuta opettavaista havaintoa sisältyy Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukseen sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintohankkeista. On hyvä, että tarkastusvirasto on puuttunut sähköisen reseptin ja muiden tietohallintohankkeiden valmisteluun. Viraston tarkastajat tekevät työnsä hyvin, eivätkä he päästä vastuullisia helpolla.

Mutta kuka tästä sekoilusta sitten kantaa vastuun? Sosiaali- ja terveysministerit Perho, Mönkäre, Haatainen, Hyssälä ja Rehula kukin vuorollaan sekä sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki ja hänen edeltäjänsä Markku Lehto.

Mitä tuo vastuun kantaminen sitten käytännössä tarkoittaa? Yritämme tehdä parhaamme, vakuutti Välimäki ohjelmaan tekemässäni haastattelussa. Mutta kun se ei riitä.
 

26 kommenttia

Ohjelma sähköisestä reseptistä on parhaillaan menossa.
Käsittämätöntä, että tässä samassa ohjelmassa käsitellään edesmenneen toimittajan sairauksia ja lääkitystä!

No eipä ollut mikään elämää suurempi dokumentti. Mitä ihmettä tuolla Jyrki Hämäläisellä ja hänen historiallaan oli tekemistä sähköisen lääkemääräyksen kanssa? Varmasti jokainen pystyy kuvittelemaan että yhdessä vaaralliset tai lukumääräisesti liian usea lääke on vaarallinen potilaalle ilman esimerkkiäkin... Miksei haastateltu ketään KELAsta joka olisi ketonut miksi vaadittiin kova varmennus, mikä on tietokantojen yhteensovittamisen tila nyt, etc.? Entä miksi STM:n ihmisiltä ei kysytty miksi hankkeella ei ollut selvää johtajaa, rahoitusta, päämäärää...? Millähän saataisiin BBC tekemään laadukas dokumentti Suomen lääketietokannoista?

Kiitokset taas kerran erinomaisesta ohjelmasta tekijöille, erityisesti Simo Sipolalle. Mikäli saisimme nämä täydelliset epäonnistumiset ja rahanhukaamisen ministeriöiden osalta hallintaan. Mitään leikkauslistoja ei tarvittaisi, rahaa säästyisi miljardi tolkulla tärkeisiin kohteisiin.

Olen tosi pettynyt MOT:n tapaan käsitellä sähköistä reseptiasiaa. Kohuotsikolla saatiin kansa katsomaan ohjelmaa, josta vain murto-osa käsitteli,yksipuolisesti, ko asiaa. Esille otettu edesmennyt ( julkkis)henkilö ei liittynyt mitenkään aiheeseen, vaan nimen omaan siihen epäkohtaan, etteivät potilastiedot välity eri toimijoiden välillä, ei julkisenterv.huollon sisällä puhumattakaan julkisen ja erikois-tai yksityispuolen välillä. Koneelllinen lääkkeiden annosjakelu, josta oli pitkiä kuvauksia, ei myöskään liittynyt illan aiheeseen. Oliko käynyt niin, ettei haastateltavaksi oltu saatu todellakaan henkilöitä, jotka olisivat asiasta vastuussa.

terv.hoitaja

Oli hieman vaikea ymmärtää, mikä ohjelman tarkoitus oli, ja ketä siinä haluttiin syyttää. Ainakin ohjelman esimerkkitapaus sekavasta ja huonosta lääkityksestä vaikutti olevan osaltaan seurausta siitä, että henkilö kävi yksityisesti useilla eri lääkäreillä hakemassa apua vaivaansa. Oliko siinä vika siis lukuisien lääkäreiden kun eivät osanneet kollektiivisesti määrätä lääkkeitä oikein, vai viranomaisten koska eivät ole tehneet tietojärjestelmiä valmiiksi? Oliko sairaus ja kuolema kiistatta sekavan lääkityksen syytä? Miten koko tapaus liittyi tässä mihinkään? Vai haluttiinko tapaus ottaa mukaan koska vainaja on kuuluisa?

Kiitos MOT:n tekijöille. On hyvä, että maallikot ottavat asian esille. Olemme siirtyneet pörssiyhtiöiden palveluksessa olevien lääkärityöntekijöiden aikaan. Nämä ovat yhden elimen lääkäreitä. Ei ole potilaita tutkivia ja hoitavia lääkäreitä, joilla olisi aika kuunnella potilasta;, kysyä, mitä lääkkeitä he käyttävät ja harkita, mitä lääkkeitä voidaan yhdistellä. Kokonaiskuva puuttuu.
Tuntematta Jyrki Hämäläisen tapausta, oli se kuitenkin tyypillinen esimerkki siitä, mitä maassamme nyt tapahtuu

Kerrassaan hieno ohjelma. MOT paljasti taas kerran epäkohtia joita yritettiin peitellä vaikenemalla. Erittäin hyvä että Hämäläisen tapaus tuotiin julki, hänet lääkittiin kirjaimellisesti kuoliaaksi.
Epäselväksi jäi vain se että tarvitaanko sähköistä reseptiä lääkäreiden lääkemääräysten tarkkailuun ja valvontaan, vai haluaako Kela valvoa sitä että potilaat hakevat lääkkeensä kiltisti apteekista?

-
http://masennuslaakkeista.nettisivu.org/

Taisi MOT kulkea aika lähellä yksityisyyden suojaa. Jutun olisi pitänyt olla vainajan osalta ilman potilaan tunnistettavaa osuutta,
Nyt potilasesittelystä ei sitä paitsi ollut edes hyötyä, koska asiantuntija kommentoinut ei kommentoinut ollenkaan sähköistä reseptiä ja sen mahdottomuuksia.

Ammattitaitoiset toimittajat ovat oppineet, että kansa ymmärtää paremmin monimutkaiset asiat, jos ne liitetään johonkin ihmiseen (elävänä tai kuolleena) konkreettisesti. Jyrki Hämäläinen oli kai esimerkkinä siitä, että nykyjärjestelmät eivät hälyytä, jos eri lääkärit toisistaan tietämättä määräävät haukuammuntana lääkkeitä toistensa jälkeen. Epätoivoisessa tilassa potilas ei aina enää kykene itse huomaamaan, kun tilanne on jo karannut käsistä.

Viime syksynä MOT-ohjelmassa Kolesterolipommi oli vastaavalla tavalla esillä papparainen, joka oli saanut pahan haimatulehduksen statiinilääkkeestä. Tämäkin personointi meni jakeluun. Tuon ohjelman jälkeen haimatulehdus näyttää olevan heti lihaskipujen jälkeen tunnetuin statiinilääkkeen haittavaikutus. Ennen tuota MOT-ohjelmaa ei kai monikaan Suomessa tiennyt statiinilääkkeen ja haimatulehduksen syy-yhteyttä.
Jos tällainen asia olisi esitetty vain teoriassa, olisi se mennyt ohi meistä kaikista.

Ohjelman nimi oli" Sekava resepti", mutta ohjelma se vasta sekava olikin. Mihin koko ohjelmalla pyrittiin?
Ja miten edesmennyt julkisuuden henkilö liittyi aiheeseen? Miten joku kolmas henkilö voi esittää sellaista, että jotain lääkettä ei olisi pitänyt määrätä alkuunkaan ja tämä kommentoija ei käsittääkseni ollut edes lääkäri? Tuntematta tarkkaan koko potilaan sairaus historiaa, on aika arveluttavaa mennä sanomaan, että potilaalle määrättiin väärä lääke. Tapahtuiko sitten potilasvahinko, tutkittiinko asia?
Aina on ihmisiä, jotka kiertävät eri lääkäreillä ja eivät kerro, mitä lääkkeitä on käytössä. Sähköinen resepti olisi varmaan ko tilanteissa hyvä. Mutta mitäs sitten tehdään, kun koneet eivät toimikkaan ja järjestelmät kaatuvat?

alalla oleva kirjoitti:

Ohjelman nimi oli" Sekava resepti", mutta ohjelma se vasta sekava olikin. Mihin koko ohjelmalla pyrittiin?
Ja miten edesmennyt julkisuuden henkilö liittyi aiheeseen? Miten joku kolmas henkilö voi esittää sellaista, että jotain lääkettä ei olisi pitänyt määrätä alkuunkaan ja tämä kommentoija ei käsittääkseni ollut edes lääkäri? Tuntematta tarkkaan koko potilaan sairaus historiaa, on aika arveluttavaa mennä sanomaan, että potilaalle määrättiin väärä lääke. Tapahtuiko sitten potilasvahinko, tutkittiinko asia?
Aina on ihmisiä, jotka kiertävät eri lääkäreillä ja eivät kerro, mitä lääkkeitä on käytössä. Sähköinen resepti olisi varmaan ko tilanteissa hyvä. Mutta mitäs sitten tehdään, kun koneet eivät toimikkaan ja järjestelmät kaatuvat?

Googlaamalla löytyy ohjelmassa esiintyneen Alli Puiravan tausta: lääkehuollon lehtori, näyttötutkintomestari, farmaseutti, LuK
* Lääkelupakoulutus
* Lääkkeiden yhteisvaikutukset
* Kliininen lääkehoito
* Hoitaja turvallisen lääkehoidon toteuttajana
* Lääkehoidon seuranta

Hänen vierustoverinsa näyttää olevan Jouni Ahonen: proviisori, kliininen farmasia, Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS),Kuopion lääkeinformaatiokeskus
* Lääkityksen selvitys kliinisen farmasian avulla
* Lääkkeiden yhteisvaikutukset
* Riskipotilaat ja riskilääkitys yhteisvaikutusten kannalta
* Lääkityksen arviointi farmasistin työssä

Ovat lääkeyrityksistä riippumattomia. Taitavat olla lääkkeiden vaikutuksista ja erityisesti seurauksista paremmin perillä kuin rivilääkärit.

Luin tuon Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksen noilta sähköisen lääkemääräyksen osilta ja täytyy kyllä sanoa että aika laiskasti tehty dokumentti MOT:lta. Oikeastaan koko dokumentti oli tuon raportin ääneen lukua, välillä ihan tekijöiden lukenamakin... Yhteenkään tuon tarkastuskertomuksen jo esittämään kysymykseen ei taidettu saada vastausta Kelan tai STM:n edustajilta. Hämäläisen sinänsä traagista tarinaa kuljetettiin vierellä mutta jos ohjelman farmaseutti-asiantuntijan totuudet vääristä ja liian monista lääkkeistä kerran pitivät paikkansa, miksi dokumenttiin ei liitetty oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen raporttia jossa nuo ilmiselvät virheet olisi todettu? Ja jonkinlainen osoitus siitä että sähköinen lääkemääräysjärjestelmä olisi voinut tuon estää saattaisi olla paikallaan tämäntyylisessä dokumentissa. Vaikka kyseinen ala on nimeltään LÄÄKEtiede, ei ehkä ihan pelkkien lääkemääräysten perusteella ja tapauksen yksityiskohtia tuntematta antaa mitään yleisiä totuuksia kuolemaan johtaneista syistä yms.

Varsin pehmeältä lähestymiseltä vakavaan asiaan vaikutti. Hyvä esipuhe aiheeseen kylläkin.
Tästä linkistä löydätte edelleen käypää tietoutta aiheesta - huolimatta kirjoituspäivästä: www.pelastahenki.fi
Lähteinä Eduskunta ja SITRA.

Jyrki Maijala
eReseptiä jo vuodesta 1995

alalla oleva kirjoitti:

Ohjelman nimi oli" Sekava resepti", mutta ohjelma se vasta sekava olikin. Mihin koko ohjelmalla pyrittiin?
Ja miten edesmennyt julkisuuden henkilö liittyi aiheeseen? Miten joku kolmas henkilö voi esittää sellaista, että jotain lääkettä ei olisi pitänyt määrätä alkuunkaan ja tämä kommentoija ei käsittääkseni ollut edes lääkäri? Tuntematta tarkkaan koko potilaan sairaus historiaa, on aika arveluttavaa mennä sanomaan, että potilaalle määrättiin väärä lääke. Tapahtuiko sitten potilasvahinko, tutkittiinko asia?
Aina on ihmisiä, jotka kiertävät eri lääkäreillä ja eivät kerro, mitä lääkkeitä on käytössä. Sähköinen resepti olisi varmaan ko tilanteissa hyvä. Mutta mitäs sitten tehdään, kun koneet eivät toimikkaan ja järjestelmät kaatuvat?

Miten arvelenkaan, että ylläoleva on henkilö, jolla on päällään valkea takki ja painelee tuhatta ja sataa sairaalan käytävillä takin liepeet ylpeästi liehuen. On oma kokemus sairaalasta, että ollessani tippatelineen kanssa käytävällä, valkotakkinen liehui ylpeästi ohi ja haukkui minut siitä, että sairas on hänen tiellään. Siis sairaalassa, jossa lääkärien pitäisi parantaa sairaita. Toivottavasti kun ja jos tulee se yleinen sairauskertomus, niin sieltä poistuvat lääkärien mielipiteet potilaiden ulkonäöstä ja pukeutumisesta. Olen saanut lukea sairaskertomuksesta itsestäni siitä, että "marketvaatteissa liikkuva meikkiä käyttämätön potilas". Mitä ihmettä tuollainen kuuluu fyysiseen sairauteen.

Lääkkeiden ristiriitaisuukia on mun kohdalla sattunut muutamia, mutta kiitos apteekin. Käytän samaa apteekkia koko ajan ja näin siellä on tiedot kaikista käyttämistäni lääkkeistä. Ristiriidaisuuden sattuessa on apteekista otettu yhteyttä lääkäriin, enne kuin olen lääkettä saanut. Neuvoni onkin, että käyttäkää vain yhtä ja samaa apteekkia, jos suinkin. Ehkä se vaatii kanta-asiakkuutta, mutta se kannattaa. Kyseessä ei ole yliopiston apteekki, vaan yksityinen.

Täysin käsittämätön ohjelma! Punainen lanka oli aivan kateissa. Miten ohjelmassa ollut potilastapaus liittyi sähköiseen reseptiin? Mikä olikaan se sairaus, johon potilas lopulta kuoli? Mitä merkittiin kuolintodistukseen? Kieltämättä sekava lääkitys hänellä oli mutta tuskinpa hän siihen kuoli. Mitä järkeä oli ohjelmaan ottaa farmaseutti kommentoimaan hoitoa ja lääkitystä? Minkäänlaista kokonaisotetta hänellä ei asiaan voinut ollut, ei asiantuntemustakaan. Potilaan tutkimustuloksiakaan ohjelmassa ei liiemmälti käsitelty.
Monen lääkkeen samanaikaiseen käyttöön mahdollisesti liittyvistä vaaroista varoittaminen ei tainnut kuulua lainkaan sähköisen reseptin alkuperäisiin määrittelyihin, vaikka ohjelman lopussa sellaista kuvaa annettiin.
Surullinen on sähköisen reseptin tie. Mutta surkea oli ohjelman käsittelytapakin.

Käsittämätöntä mihin Yleisradion lupamaksuilla kerättyjä varoja käytetään. Toimituksellisesti mitäänsanomaton ohjelma, jossa lilluttiin kahden, toisistaan irrallaan olevan asian välillä. Kriittisyyden suhteen ohjelma oli tarkoitushakuisuuden perikuva; olkoonkin että kansallisissa tietojärjestelmäpalveluissa on vielä paljon työtä ja kehittämistä sekä oppimista siinä, mitä olisi voitu tehdä paremmin.

Olipa erikoista levitellä vainajan sairauksia suolen ja virtsaelinten toimintaa myöten. Ohjelma mielestäni häpäisi vainajaa. Millähän oikeudella tämä entinen puoliso niitä tietoja levitti, niitähän periaatteessa saa vain rintaperillinen, joita tässä tapauksessa ei liene olemassa. Kuka toivoisi itselle sellaista kohtaloa, että televisiossa ruoditaan intiimejä ja vaikeitakin asioita kuoleman jälkeen!

ohjelmassa papparalla osti sähköisellä reseptillä apteekista primaspaan lääkettä,joka on reseptivapaa lääke.ilman reseptiä lääke on halvempaa.oliko kyseessä sattuma?

Erittäin sekava ohjelma, täynnä asiavirheitä, käsitteli edesmenneitä sekä hankkeita että ihmisiä! Ala-arvoinen ja 7-päivää-tasoa!

Dokumentin olisi voinut tehdä asiallisesti nyt meneillään olevasta eReseptihankkeesta, jossa on tehty jo 20 000 reseptiä ja toimitettu 16 000 reseptiä!!!

7.2.2011 esitetty Sekava resepti oli erinomaisen hyvä.

Olen terveyskeskuslääkäri pienestä maalaiskaupungista, jossa suurin osa potilaista asioi omassa terveyskeskuksessaan. Vuosien ajan olen paukutellut teemaa "Lääkelista oltava aina mukana", aiheesta olen kirjoittanut paikallislehtiin, terveyskeskuksemme seinillä on asiasta ohjeistus ja pääosin nykyään homma hoituu eli liki kaikilla potilailla on ajantasainen lääkelista mukana.

Kovaa työtä se on vaatinut eikä "meuhkaamiseni" ole aina saanut ymmärrystä edes lääkärikollegoilta, tosin nykyisin saan jo kiitostakin. Potilaat ovat asian ymmärtäneet melkeinpä paremmin, kun infolapuissa lukee myös, että "atk:lla eivät näy muut kuin omassa terveyskeskuksessa määrätyt lääkkeet jne.".

8.2. keskustelimme kaffella ko. ohjelmasta: kaikki työntoverit (hoitajia) eivät olleet ymmärtäneet, miksi Jyrki Hämäläisen tarina oli mukana ohjelmassa. Jouduin siis vääntämään jälleen rautalangasta!

Kun ihminen asioi mm. lukuisissa eri yksityispuolen hoitopaikoissa, lähes vääjäämättä tulee tilanne, että kukin tohtori määrää omat "roppinsa" ja usein tietämättä, mitä kollegalääkäri on potilaalle kirjoittanut. Ja juuri tuo asia tuli hyvin ohjelmassa esille.

Ohjelmassa mukana ollut Valtion tarkastusviraston Tomi Voutilaisen mukanaolo oli hyvä asia. Hänellä on kiinnostusta ja älyä mm. näissä terveydenhuollon atk-ongelmiin liittyvissä asioissa.

Siispä toivon, että YLE jatkaisi aiheen tiimoilta eli vastaavaa syväluotausta myös sähköisen sairaan (!) sekavan sairauskertomusjärjestelmän kohdalla! Ja Tomi Voutilainen mukaan,
hänellä on käsitykseni mukaan aiheesta laajaa tietämystä.

Mahdollisesti YLE on asiaa jo tonkimassakin. Ja jos ei ole, niin tässäpä vinkkiä. Aihe on äärimmäisen tärkeä, hyvin monelta kantilta katsottuna. Ja tavallaan vihjeenä pomoni lausahdus: "yksi ohjelmiston päivitys = kymmenen huononnusta"! Ts. ohjelmistoyhtiöt (pääosin Tieto ja Logica) rahastavat yhteisiä verorahojamme täysin siekailematta, mutta tulos on kaikkien käyttäjien - ja potilasparkojen - kannalta negatiivinen.

Sekava resepti - sekava ohjelma !
JÄRKYTTÄVÄÄ - että tuollainen "lääkehuollon asiantuntija" Alli Puirava pääsee kertomaan televisioon täysin virheellistä tietoa että Atarax, Cymbalta ja Fluanxol olisivat virtsaamislääkkeitä. Atarax on allergialääke ja nämä toiset kaksi masennus-/mielialalääkkeitä. Näytetyn lääkelistan 9 lääkkeestä vain yksi, Tamsact oli eturauhasen aih. virtsaamisongelmien hoitoon. Lisäksi siinä oli epilepsia- ja nukahtamislääke. 2 viimeistä olivat ilman reseptiä saatavat silmänkostutus tipat ja ummetusjauhe.
- Ohjelman tekijöiden olisi syytä tarkastaa tietojen todenperäisyys, (vaikka kyllähän sitä olettaa farmaseutin(?) tietävän noinkin tunnetut lääkkeet)...
Sähköinen resepti on täysin turha. Pitäisi kehittää ohjelma/palvelu nettiin tai apteekkiin josta asiakkaat voisivat tarkistaa kaikkien lääkkeidensä yhteensopivuus.
Ihmiset ostavat nykyään paljon lääkkeitä myös ulkomailta.

MOT:n kyseenalaisen saagan toistaiseksi ehkä noloin nilmentymä. Sipola toimittajana ilmeisen lahjaton ja Voutilainen kenties purkaa kansallisten terveyshankkeiden jarrumiehen roolissa koulukiusatun (?) traumojaan.

Kiitos kaikille kommentoijille. Sekava resepti -ohjelman toimittajana haluan kommentoida muutamia esitettyjä väitteitä.

Ensinnäkin, Kari huomasi, että Nummenmäen apteekissa asioinut turkulainen mies sai apteekista Primaspania. Hänen lääkärinsä valitsi lääkkeen, jota siis saa myös ilman reseptiä, kuten Kari tiesi kertoa. Tällä kertaa hoitava lääkäri kirjoitti potilaalle Primaspania reseptillä.

Nimetön kommentoija kaipasi asiallista ohjelmaa sähköisestä lääkemääräyksestä. Hän lienee alan ihmisiä, koska tiesi kertoa, että Turussa on kirjoitettu yli 20 000 ja toimitettu 16 000 sähköistä reseptiä. Se voi kuulostaa paljolta. Kuitenkin, samaan aikaan, siis viime toukokuusta lähtien Turussa on kirjoitettu puoli miljoona reseptiä. Sähköisten reseptien osuus kaikista resepteistä on siis neljä prosenttia.

Toinen nimetön kommentoija kirjotti, että Alli Puirava olisi väittänyt Ataraxin, Cymbaltan ja Fluanxolin olevan virtsaamislääkkeitä. Näin Puirava ei väittänyt. Hän sanoi, että mainitut kolme lääkettä ehkäisevät virtsan tuloa. Puiravan kommentin voi tarkistaa MOT:n nettisivuilla olevasta käsikirjoituksesta: http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot/kasikirjoitus

Nimimerkki Hullu Marevan-mies kommentoi suorasukaiseen tyyliin MOT:tä ohjelmana, minun ammattitaitoani ja VTV:n Tomi Voutilaisen esiintymistä ohjelmassa. Hänellä on tietysti oikeus mielipiteeseensä. Nimimerkin suojista solvaaminen on helppoa. Se on myös tökeröä ja alhaista, eikä se edistä asiallista keskustelua aiheesta.

Hienoa, MOT on ohjelma joka uskaltaa puhua asioista joista suomessa ei ole uskallettu käydä keskustelua.
Tämä ongelma juontaa juurensa eduskunnasta. Esim. viimeiset neljä vuotta on jauhettu milloin mitäkin seksiin liittyvää ja lopunajan on paasattu edustajien vaalirahoista, jääviyksistä, ja muusta konnuuden rajoilla tapahtuvasta toiminnasta.
Varsinaiset päätökset onkin jo tehty EU:ssa ja niitä sitten on siunailtu.
Eli siis eduskunnasta lähtee valtionhallinnon rappio. Tämä sähköinen resepti ei ole ainoa epäonnistuminen. Valtion hallinnon tarkastusvirasto löytää vuosittain epäkohtia ja moitattavuutta valtion hallinnossa. Eli siis tapahtuu asioita joita eduskunta ei hyväksy.
Kysymys onkin vastuuttamisessa. Kyllä jonkun on kannettava vastuu jos eduskunnan tahto ei toteudu. Operatiivisesta toiminnasta tasavallassa vastaa hallitus.
Eduskunnalla on oltava selkärankaa vaihtaa ministereitä mikäli pysytään pelkällä selittelylinjalla.

Kirjoituksista huomasin pari hienoa käyttökelpoista ideaa.
Lääkelista. Tällaista lääkelistaa voi jokainen itsekin ylläpitää.
Apteekissa asioidessaan kannattaa pytää selvitystä lääkkeiden sopivuudesta.
Näin olen tehnyt ja välttynyt harmeilta lääkityksen suhteen.
Toisaalta käyttämäni lääkäri ei polta päreitään kysyessäni asioista.

Pe 11.02.2011, klo 17:51 anonyymi kauhistelee lääkeosaamistani.
En kertonut ohjelmassa, että Atarax, Fluanxol ja Cymbalta olisivat virtsaamislääkkeitä. Mikä muuten mahtaa olla virtsaamislääke? Kolme edellä mainittua lääkettä ovat vahvasti antikolinergisiä sivuvaikutuksiltaan, mikä aiheuttaa sen, että ne vaikuttavat myös lamaavasti virtsateissä.
Olen tullut lääkealalle 39 vuotta sitten ja opettanut päätoimisesti terveydenhuollon ammattilaisia yli 20 vuotta ja teen sitä edelleen. Kyllä nämä kyseiset lääkeaineet ovat ehtineet tulla kovinkin tutuiksi minulle. Lyhyessä TV-ohjelmassa ja nopeissa otoksissa voi näköjään käydä, että katsoja, joka ei itse ole lääkealan ammattilainen voi käsittää asiat aivan väärin.

Alli Puirava
Lehtori, farmaseutti, LuK

MOT - Mikä Oli Tutkittava

MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Blogiarkisto

2007

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Anna palautetta Betasta »