Äänestä MOT-suosikkisi Elävään arkistoon
Ylen internet-palvelut ovat kehittyneet niin nopeasti, että monet toimitukset eivät itsekään ole pysyneet tahdissa mukana. Areena ja Elävä arkisto ovat kuitenkin pikku hiljaa muodostumassa osaksi Ylen peruspalvelua, ja niitä kannattaa opetella käyttämään tehokkaasti.
Siis sekä teidän asiakkaiden että meidän yleläisten kannattaa opetella.
Aloitetaan Areenasta: siellä julkaistaan (melkein) kaikki Ylen ohjelmat, myös MOT, mutta aikarajoituksella varustettuna: keston ratkaisee tekijänoikeussopimusten alaisen materiaalin, lähinnä musiikin määrä: kun käyttöoikeus umpeutuu joko viikon, kuukauden tai vuoden kuluttua, juttu häviää Areenasta automaattisesti.
Ajankohtaisohjelmia ei usein kannatakaan jättää pitkäksi aikaa verkkoon, koska ne happanevat uutismyllyssä nopeasti. Poikkeuksiakin on. MOT:n kaltainen ajankohtaisdokumentti on parhaimmillaan silloin kun se on sekä ajankohtainen että dokumentti, siis aito ajan kuva. Näitä jaksoja on sääli jättää Ylen nauha-arkistoon pölyttymään, joten tarjoamme niitä mielellämme netissä uudelleen katsottavaksi.
Valitettavasti tässä on taas tekijänoikeusongelmia, jotka estävät teoksen internet-julkaisun yleisradiolähetyksen jälkeen. Kivikautista touhua, mutta ei auta. Pääsemme ongelman ympäri vain rahalla, jota on rajoitettu määrä. (MOT ei vastusta muusikoiden palkkausta vaan harmittelee tekniikan kehityksestä jälkeen jääneitä sopimuskäytäntöjä.)
Toimituksessa on nyt laskettu rahoja tarkkaan ja päätetty, että meillä on tässä vaiheessa varaa julkaista Elävässä arkistossa noin kolme vanhaa MOTtia lukukaudessa.
Julkaistavilta jaksoilta vaaditaan tietysti sekä taiteellista että ajankohtaista arvoa. Esimerkiksi Matias Möttölän parin vuoden takainen juttu Islannin pankkien riskiretkistä oli pakko saada julki uudelleen juuri nyt, kun saarivaltio on vajoamassa syvään lamaan. Myös Suomen ja Slovenian väliseen noottikriisiin johtanut Magnus Berglundin "Totuus Patriasta" oli tärkeää julkaista uudelleen ilman aikarajoituksia.
Aiemmin Elävässä arkistossa on julkaistu tusinan verran MOTteja, kokonaan tai osittain. Mutta mitä jatkossa? Jokaisella on omat suosikkinsa, joten päätimme äänestää, ja pyytää yleisöä mukaan äänestykseen: Mitä menneiden talvien MOT-ohjelmia haluaisit itse nähdä?
Muistin virkistykseksi: MOT:n tekstiarkistot ovat nähtävissä täällä ja täällä. Sivuiltamme puuttuu toistaiseksi luettelo ohjelman alkuvuosien tuotoksista 1996-1997, mutta yritämme saada niistäkin listan mukaan mukaan lähiaikoina.
Lähetä toiveesi kommenttina tähän kirjoitukseen. Perustelujakin saa kirjoittaa.
Matti Virtanen
tuottaja, MOT
19 kommenttia
To 09.10.2008 @ 15:08
Jos musiikki on se paha paikka sopimusteknisesti, niin ettekö voisi vain siitä jaksonne masterista kytkeä musiikkiraitaa mykäksi ja tehdä sitten sen areena-videon, jonka voitte pitää netissä pysyvästi ilman tekijänoikeusmaksuja muusikoille? Vaikka musiikki tuokin tunnelmaa, en näkisi sitä itse asian ymmärtämisen kannalta kovin keskeiseksi.
To 09.10.2008 @ 15:35
Kiitos ehdotuksesta - osa jutuista julkaistaan varmaan ilman musiikkia, ainakin sitten kun rahat loppuvat, mutta siihen pitää olla joku erityinen syy. Suurin osa tekijöistä kokee ohjelmansa teoksena, jonka pilkkominen on ikävää.
Etenkin alkuaikojen Moteissa musiikkia oli paljon, yli 20 minuuttia per jakso. Se tekee nettijulkaistusta kallista lystiä, mutta toisaalta musiikki on noissa jaksoissa yleensä niin tärkeässä osassa, ettei kokonaisuudesta saa tolkkua ilman sitä.
Katsotaan nyt ensin minkälaisia toivomuksia tulee.
MVirtanen
To 09.10.2008 @ 15:39
...MOT-ohjelmaa Saatanalliset sävelet, joka esitettiin 24.9.2001! Tämä katsojan kuoliaaksi naurattava ohjelma on saatava Elävään arkistoon kaikkien iloksi ja ajanvietteeksi.
To 09.10.2008 @ 16:40
Ehdottaisin lukuisten hyvien joukosta näitä kahta:
Sensuroitu sotaromaani
Riskibisnes
Hannu
To 09.10.2008 @ 19:39
Se on tutkivaa journalismia loistavasti parodioiva herkkupala!
To 09.10.2008 @ 22:02
Kasvihuoneilmiöstä kertova jakso oli hyvin ajankohtainen ja kiinnostava. Voisiko sen saada elävään arkistoon?
Kiitoksia
Pe 10.10.2008 @ 15:56
Jos omia ohjelmia saa äänestää, niin haluaisin elävään arkistoon jonkun näistä:
MOT: Ei savua ilman sakkoja
MOT: Vaarallinen muuttolintu
MOT: Rahastusta velkakierteellä
Pe 10.10.2008 @ 20:36
Blues on hyvää.
Vuonna 2006 jakso Häätö-Blues Elävään Arkistoon. Aihe sai ansaitsemansa huomion myös lehdistössä.
Ma 13.10.2008 @ 20:32
Hei,
Lähettäkää uusinta: MOT - tiedevilppiä etsimässä
t. Janne
Ke 15.10.2008 @ 12:19
MOTin vastikään tuottama jakso "Kylmää vettä kasvihuoneeseen" on ehdottomasti saatava arkistoon! Kyseessä on aihepiiri, jonka nimissä tehtävät poliittiset päätökset vaikuttavat merkittävästi meidän jokaisen elämään. Ihmisten olisi hyvä tietää, ettei ilmastonmuutostieteessä ole "konsensusta" vaikka monet niin väittävät.
Konsensus sinänsä on aivan kauhea sana, kun sitä käytetään tieteen yhteydessä. Ilmasto<i>politiikasta</i> saattaa olla laajamittainen konsensus (joskaan ei 100%) mutta <i>tieteen</i> tehtävä on jatkuva kyseenalaistaminen eikä konsensuksen hakeminen.
Itse en ehtinyt jaksoa nähdä ollenkaan, kun se ehti areenaltakin poistua ennen kuin kuulin siitä. Olisipa mukava nähdä se elävän arkiston kautta.
Ke 29.10.2008 @ 15:22
> Konsensus sinänsä on aivan kauhea sana, kun sitä käytetään tieteen yhteydessä. Ilmastopolitiikasta saattaa olla laajamittainen konsensus (joskaan ei 100%) mutta tieteen tehtävä on jatkuva kyseenalaistaminen eikä konsensuksen hakeminen.
Nyt en ymmärrä mikä on ongelmasi ydin?
Oletko varma että ymmärrät mitä konsensus tarkoittaa? Wikipedia: Konsensus-päätöksenteko on päätöstentekoprosessi, jossa ei ainoastaan tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään myös ottamaan huomioon vähemmistöön jäävien vastustus ja sisällyttämään se lopputulokseen, luoden hyväksyttävimmän ja parhaan mahdollisen päätöksen (konsensus = yhteisymmärrys, jonkinasteinen yksimielisyys)
Miten asia sitten olisi käsiteltävä? Jos tehdään täysin teoreettinen oletus: "ihmisen aiheuttamat co2-päästöt muuttavat ilmastoa ja tällä on dramaattisia vaikutuksia." Jos näin olisi, niin miten tästä tilanteessa kuuluisi toimia niin että tiede voisi edesauttaa muutoksen torjumista? En näe tässä mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että tutkijoiden tuloksia vedetään yhteen.
Ke 29.10.2008 @ 15:24
Saatanalliset sävelet olisi hienoa nähdä uudestaan!
Ma 03.11.2008 @ 20:50
Kaksoislaskutus pitää kriminalisoida Suomessa ja HETI. Tässä töitä Vanhaselle ja kumpp.
Ti 11.11.2008 @ 17:28
Kylmää vettä kasvihuoneeseen.
perusteluja tuskin travitsee keksiä
Ke 14.01.2009 @ 20:07
Eipä liity tähän aiheeseen tämä kommenttini/kysymykseni, mutta oletteko MOT:ssä ajatelleet tutkia puhelinliittymäsopimuksia?
mm. GSM-Suomi tekee monen vuoden liittymäsopimuksia kertomatta selkeästi etukäteen sopimuksesta eivätkä anna perua sopimusta muuta kuin maksamalla koko monen vuoden vuokran kokonaisuudessaan. ym. ym. Kuulin asiantuntijataholta, että nämä pitkät sopimukset ilman irtisanomismahdollisuutta ovat nyt uusi trendi jolla saadaan ihmiset sitoutettua sopimuksiin. Törkeää huijausta sanon minä. Tutkikaa kiitos!
To 15.01.2009 @ 18:13
Mm. näitä toivoisin nähtäväksi kun äkkiseltää tarkastelin mitä MOT on tarjonnut.
K- Hintakilpailun pimeä puoli,
Huiputusyliopisto,
Katsastusrahastus
To 05.02.2009 @ 10:41
Juuri tällä viikolla teeveestä tuli pätkä, jossa puhuttiin eläkkeistä. Asia liittyi juuri tulleeseen sata-komitean mietintöön.
Joku VMn virkamies puhui, että ei ole varaa maksaa eläkkeitä. Ikäänkuin valtio maksaisi eläkkeet.
Kun jokainen työssäkäyvä maksaa eläkemaksua, niin laskekaa, paljonko eläkemaksua tulee työssäkäynnin aikana maksettua. Mihin asti se riittää. Olisi mielenkiintoista nähdä lopputulos. Elämmekö liian pitkään? Vai onko kyse siitä, että jos lähtee eläkkeelle norm. aiemmin, niin silloin ei maksettu eläkemaksu riitä? Vai mistä on kyse?
Su 11.10.2009 @ 00:03
Ilmastonmuutoshysteriaa käsittelevä MOT:n jakso Kylmää vettä kasvihuoneeseen on nyt katsottavissa YLE:n Elävästä arkistosta. Katsominen on ilmaista ja ohjelma löytyy täältä:
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=501&a=6215
