Ma 06.02.2012, klo 17:07
Magnus Berglund
Kun kolme vuotta sitten tein MOT -ohjelman "Totuus Patriasta", olin ylpeä Suomen valtiollisen johdon vastauksista Slovenian lähettämään kahteen diplomaattiseen noottiin. Pääministeri Matti Vanhanen totesi, että Suomessa hallitus ei voi puuttua median sananvapauteen. Toisessa vastauksessa kerrottiin, että Suomessa hallitus ei voi puuttua poliisin toimintaan.
Onko viennin edistäminen yhtä suoraselkäistä? Muistan kuvausmatkaani Ljubljanaan elokuussa 2008. Patrian toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi oli myös kaupungissa, viikkoa ennen potkujaan, selittämässä Patrian lahjusepäilyjä. Illalla hän kävi avustajineen Suomen suurlähetystössä illallisella. Silloisen suurlähettilään puoliso toimi silloin Patrian Slovenian -toimintojen johtajana.
Ulkoministeriö ja suurlähetystöverkosto on edistänyt Patrian liiketoimintaa ulkomailla aina kun sitä on pyydetty. Mitä UM:ssä on tiedetty Patrian liiketavoista?
Myös pääministeritasolla ollaan käytetty rahaa, työaikaa ja arvovaltaa Patrian etujen ajamiseen. Pääministeri Vanhanen kävi pikavierailulla Kuwaitissa helmikuussa 2006. Matkan tarkoitus oli pääministerin mukaan onnitella Kuwaitin uutta emiiriä.
http://www.yle.fi/uutiset/news/2006/02/vanhanens_kuwait_visit_mixes_dipl...
Vanhanen pyysi anteeksi tanskalaisen tekemiä pilapiirroksia. Matkan tärkein aihe oli kuitenkin Patrian panssariajoneuvojen myynnin edistäminen. Patria saikin kaupan.
Myös tästä syystä Patrian liiketavoista raportointi on tärkeää, jopa velvollisuus. Ensi sunnuntaina pääministeri Jyrki Katainen lähtee Brasiliaan vienninedistämismatkalle. Suomen presidentit käyvät säännöllisesti vientiä edistämässä. Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb teki vaikutuksen mongolialaisiin edistäessään Suomen vientiä. Suomen valtiollisella johdolla on maineensa pelissä aina kun he edistävät Patrian kaltaisten yritysten bisneksiä maailmalla.
> Lue ohjelmassa käytettyjä lähteitä MOT.n nettisivuilta.
Ma 30.01.2012, klo 14:16
Tero Koskinen
”Hei. Ikävä että joudun jälleen lähestymään teitä tälläisen asian puitteissa. Olen erittäin väsynyt ja lopussa. Minusta kuitenkin tuntuu nyt siltä etten saa ihan sellaista kohtelua kuin minun kuuluisi saada, ja näyttää myös siltä että asioitani ei hoideta niille vaaditulla vakavuudella. Minulla on teille vain yksi kysymys. Voinko minä luottaa Xxxxx poliisilaitoksen toimintaan ja sen palveluksessa olevista poliiseista yhteenkään?”
Näin kuului erään isän viimeinen viesti poliisiviranomaiselle. Mies oli tehnyt rikosilmoituksen entisen avovaimonsa väkivaltaisesta käytöksestä häntä ja lapsia kohtaan. Miehen mukaan lastensuojelun sosiaaliviranomaiset olivat kääntyneet häntä vastaan. Poliisi oli puolueellinen. Lastensuojeluilmoitusta ei tehty. Syyttäjä ei nostanut syytettä.
Isän viesti on yksi lukuisista vastaavista saamistani yhteydenotoista. Näiden yhteydenottojen suuri määrä viittaa siihen, että varsinkin huoltajuuskiistoissa isillä ei monesti ole oikeuksia eikä lapsilla oikeutta isään. Näyttää myös siltä, että hankalissa tilanteissa äitien väkivalta monesti sivuutetaan, lapsen hyvinvoinnin uhalla. Parisuhteeseen tai huoltajuuteen liittyviä riitoja on lähes mahdoton käsitellä televisio-ohjelmassa. Huoltajuuskiistat ovat vaikeita toki myös viranomaisille
Toimittajana joudun usein tutkimaan hankalia, jopa vastenmielisiä aiheita. Niin myös käsitellessäni tämän iltaisessa MOT:ssa naisten tekemää väkivaltaa. Suomi on täynnä katkeria avioeroissa kaltoin kohdeltuja isiä. Sosiaalipolitiikan tutkija Teija Hautanen on Tampereen yliopistossa tehnyt tärkeää työtä tutkiessaan huoltajuuskiistojen olosuhdeselvityksiä. Kymmenestä selvityksestä kuudessa äidin väkivaltaisuutta ei huomioitu. Isistä sama tilanne oli noin puolella. Otos on liian pieni johtopäätöksiin. Siinä on törkyinen ja ikävä jatkotutkimuksen aihe perheväkivallan tutkijoille.
Ma 23.01.2012, klo 17:08
Minna Knus-Galán
Milloin meillä seisoo kymmeniä junia aamuruuhkassa kuparivarkauksien takia? Milloin ensimmäinen kuparivaras kuolee sähköiskuihin - kuten useasti on tapahtunut Britanniassa ja Espanjassa? Britanniassa myös ulkopuoliset ovat joutuneet hengenvaaraan kun varkaat veivät walesilaisen sairaalan sähkögeneraattorin johdot, jonka seurauksena kahdeksan syöpäpotilaan leikkauksia jouduttiin siirtämään.
Näin pahoja tilanteita kuparivarkaat eivät ole vielä aiheuttaneet Suomessa, mutta kyllä täälläkin osataan.
Suomessa kuparivarkaudet ovat saaneet uusia piirteitä. Kuparia revitään nyt julkisista rakennuksista kuten koulun katolta ja teatterin ikkunoista. Varkauksien mittakaava on myös selvästi laajentunut. Helsingin Hakaniemen torin kupeesta varastettiin esimerkiksi 187 neliötä kuparia, joka painoi 1350 kiloa. Vaasassa kupariliiga varasti ja möi kuparia 450 000 euron edestä. Enää ei puhuta pienistä näpistyksistä. Niin kauan kun kuparin markkinahinta pysyy korkeana, varkaat käyvät häikäilemättömästi kiinni kaikkeen joka haiskahtaa kuparilta.
Monissa Euroopan maissa ilmiö on riistäytynyt käsistä. Ruotsissa ja Britanniassa vorot ovat viime vuosina repineet satojen kirkkojen kattoja. Vielä suuremmaksi ongelmaksi koituu rautateiden kuparikaapeleiden varastaminen. Tämän seurauksena junaliikenne on lamaantunut monessa Euroopan maassa. Veronmaksajille koituu miljoonien eurojen lasku.
Laittomassa kuparikaupassa liikkuu niin paljon rahaa, että myös järjestäytynyt rikollisuus on sen löytänyt. Ruotsissa moottoripyöräjengit Hells Angels ja Bandidos ovat jo saaneet tuomioita vyyhdissä, jossa rikolliset pesivät varastetun kuparin useiden yritysten kautta.
Poliisin mukaan ei ole vielä viitteitä, että moottoripyöräjengit olisivat Suomessa sekaantuneet kuparivarkauksiin. Toisaalta keskusrikospoliisi myöntää, että varkauksien suurentuminen viittaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Onko vielä mahdollista jarruttaa ilmiön leviämistä Suomeen eurooppalaisessa mittakaavassa? Pystyvätkö Suomen viranomaiset hillitsemään sitä ennen kuin on liian myöhäistä? Rikosylikomisario Arto Tuomela katsoo, että Ruotsin rikollisuus tulee ennemmin tai myöhemmin Suomeen.
Rikollisuus on kansainvälistä ja rajojen yli liikkuvaa. Pahimman ennustuksen välttäminen edellyttäisi sitä, että poliisi, tulli ja muut viranomaiset tekevät vankkaa yhteistyötä sekä toistensa että ulkomaisten kollegoittensa kanssa. Romukauppiaat tekevät jo nyt yhteistyötä poliisin kanssa, mutta keinot voisivat olla varoitusverkostoja tehokkaampia. Varastettua kuparia menee Baltiaan, mutta suuri osa käsiteltäneen yhä Suomen maaperällä.
Ma 16.01.2012, klo 16:41
Renny Jokelin
MOT esitti maanantaina 16.1. poikkeuksellisesti ulkomaisen lainadokumentin, Norjan television tuottaman ”Fedrenen”. Se kertoo joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin lapsuudesta ja nuoruudesta. Lähtökohtana ovat hänen biologisen isänsä ja isäpuolensa kertomukset. Äiti kieltäytyi osallistumasta ohjelman tekoon.
Aihe on ajankohtainen. Itse surmatöistä on kulunut puoli vuotta. Behring Breivik on kerran todettu mielisairaaksi, millä hän välttäisi vankilatuomion. Viime viikolla norjalaiset viranomaiset kuitenkin päättivät, että hänen terveydellinen tilansa tutkitaan uudelleen.
On tärkeää palata kivuliaisiinkin tapahtumiin, koska turtuminen on alkanut.
Teeman tekevät valitettavan ajankohtaiseksi myös Suomessa sattuneet useat perhesurmat. Vuoden aikana kuusi perhettä on surmattu, viidesti isän ja kerran äidin kädestä. Uhreina on ollut puolisoita ja viattomia lapsia. Surmista on jaksettu puhua muutama päivä kerrallaan.
Viikko sitten nuori koululainen puukotti Alahärmässä luokkatoverinsa hengenvaaralliseen kuntoon luokassa, muiden kavereiden edessä, keskellä koulupäivää. Puukottaja itse kuoli pakomatkallaan. Tapaus ei ole verrattavissa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmiin, mutta kuvaavaa on, että tapahtuma tuntuu unohtuneen saman tien.
Onko surmista – tai voisiko useiden kohdalla puhua jo murhista – tullut niin jokapäiväisiä, että julkisuus ja ihmiset ovat jo turtuneet Suomessakin? Koskettavatko meitä jatkossa enää tapahtumat, joissa uhreja on kymmenen tai kymmeniä? Milloin 77 surmaa unohtuu?
Isien kertomukset, lastensuojeluviranomaisten toiminta ja psykiatrien lausunto panevat ihmettelemään, miten kukaan ei huomannut Behring Breivikin kehittymistä joukkosurmaajaksi. Miksi Suomessa viranomaiset, sukulaiset tai naapurit eivät tajunneet tilanteiden kehittymistä ongelmaperheissä? Apua kuulemma on saatavissa, mutta sitä ei osata hakea.
Pakosti tulee myös pohtineeksi mikä olisi oikea rangaistus perhe- tai joukkomurhiin syyllistyneille.
Ma 09.01.2012, klo 17:07
Maarit Åström
Massiivinen tekopohjavesilaitoshanke Tavase eli Tampereen ja Valkeakosken seudun tekopohjavesihanke kauhistuttaa asukkaita niin Pälkäneellä kuin Kangasalla. Satoja tuhansia kuutioita vettä imeytetään arvokkaisiin harjuihin aivan lähelle asutusta ja herkkää Natura-aluetta, jopa osittain Natura-alueella. Asukkaat pelkäävät ympäristötuhoa, vesien virtaamista vääriin paikkoihin, talojen ja peltojen vettymistä ja puhtaan pohjaveden saastumista kun harjuun imeytetään Roineen aaltoja.
Myös Turun seudulla pelätään ympäristökatastrofia. Vasta avatulla Suomen suurimmalla tekopohjavesilaitoksella eli Turun Seudun Veden tekopohjavesilaitoksella on lupa imeyttää jopa yli 100 000 kuutiota Kokemäenjoen vettä harjujen läpi. Sellaisia määriä ei tule edes pitkäaikaisilla rankkasateilla. Asukkaat pelkäävät arvokkaan pohjaveden saastumista. Varsinais-Suomen ELY -keskus taas pelkää, että harjualueen herkät lähteet ja niiden suojellut kasvit ja eläimet saattavat kärsiä muun muassa pohjaveden otosta ja pohjaveden lämpötilan muutoksista.
Kun laitos on ollut toiminnassa lähes kuukauden, kertoo Varsinais-Suomen ELY -keskus, että Kokemäenjoen vesi ei välttämättä puhdistukaan toivotulla tavalla. Onko kyse käynnistysvaikeuksista vai onko jättisatsauksen vaatineet hienot laitokset turhia?
Kymmenien tuhansien järvien Suomi on täynnä puhdasta järvivettä ja vedenpuhdistuslaitosten tekniikka on huippuluokkaa. Siitä huolimatta monet kunnat intoutuivat 90-luvulla suunnittelemaan megaluokan tekopohjavesihankkeita. Hankkeissa on loputtoman paljon avoimia kysymyksiä. Hankkeet ovat myös kalliita ja niiden suunnittelu vie paljon aikaa ja voimavaroja. Turun hankkeen piti alun perin maksaa 70 miljoonaa, mutta loppusumma nousi 170 miljoonaan euroon.
Tampereen seudun Tavase -kunnista usea on alkanut epäröidä hanketta. Pälkäne irrottautui Tavasesta jo ennen kuntien yhteisen osakeyhtiön perustamista. Viime joulukuussa Valkeakoski päätti vetäytyä hankkeesta. Se vienee mukanaan Akaan. Kangasalla vastustajat ovat keränneet lähes 1400 nimeä. Tavase murenee palapalalta.
MOT lähti ohjelmaa tehdessään siitä, että kuntien (lue kuntalaisten) omistama Tavase Oy saa ja sen tulee kertoa omasta hankkeestaan. Tavase Oy:n käyttäytyminen on kuitenkin ollut erikoista. Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokela vältteli viikkokausia haastattelupyyntöjä ja yritti siirtää tapaamista ohjelman ulostulon jälkeiseen aikaan. Tampereen kaupunki sai Jokelan tulemaan kameran eteen mm. koska kaupunki harjoittaa avointa viestintää.
Tavase kuvasi Ylen haastattelutilaisuuden salaa ja lupia kysymättä ja julkaisi aineiston kaikkine kahvinjuonteineen Tavase Oy:n nettisivuilta. Sama aineisto linkitettiin Valkeakosken kunnan sivustolta. Tavase ei myöskään reagoinut Tampereen johtoryhmän määräykseen poistaa tallenne välittömästi, vaan viivytteli lähes koko päivän.
Tavasen viestintäkauhu herättää kysymyksiä siitä mitä yritys yrittää peitellä.
Ma 19.12.2011, klo 18:22
Tiina Lundell
Ei savua ilman tulta. Kulunut sanonta on tullut monta kertaa mieleeni ”MOT: Räjähdysvaara” -ohjelmaa tehdessäni. Useiden haastateltavien reaktiot ovat olleet poikkeuksellisen hermostuneita ensimmäisistä yhteydenotoista lähtien.
Maxam Suomi Oy:n edustajat eivät suostuneet käymään edes kunnon taustakeskusteluja. He eivät vastanneet lähettämiini yleisluontoisiin kysymyksiin yhtiön toiminnasta Lopen Läyliäisissä. Lopulta Espanjassa sijaitsevalta emoyhtiöltä tuli tiedote, jolla lähestyttiin suoraan Yleisradion toimitusjohtajaa. Siinä kieltäydyttiin antamasta kommentteja tiedotusvälineille.
Suomen Ilotulitus Oy puolestaan kutsui ensin MOT:n seuraamaan lehdistölle järjestettyä ilotulitteiden koeammuntapäivää. Samalla luvattiin yhtiön toimitusjohtajan haastattelu. Lopulta yritys perui koko koeammuntapäivän ja haastattelun.
Kun MOT uusi haastattelupyyntönsä, Suomen Ilotulitus Oy asetti sille ennakkoehtoja. MOT ei suostunut siihen, että Suomen Ilotulitus Oy olisi videoinut haastattelun omaa käyttöään varten ja siksi toimitusjohtaja Kalervo Kaarre kieltäytyi haastattelusta kiireisiin vedoten. Ohjelman esityspäivänä yritys julkaisi asiakastiedotteen, jossa MOT leimattiin ”sensaatiohakuiseksi” ohjelmaksi. Saman tiedotteen liitteenä yritys julkaisi MOT:n ja yrityksen toimitusjohtajan sähköpostivaihtoa.
MOT alkoi tehdä ohjelmaa metsissä makaavista räjähdevarastoista, koska Läyliäisten kyläläiset olivat huolestuneita siitä, ovatko nykyiset suojaetäisyydet ja turvallisuusvaatimukset riittäviä. Alueella oli havaittu selkeitä turvallisuuspuutteita.
Räjähdevarastoja on Suomessa lähes 350. Lisäksi armeijalla niitä on kymmeniä. Asukkaat ihmettelevät, eikö edes rajanaapureille tarvitse ilmoittaa, jos yksittäinen yritys varastoi kymmeniä tuhansia kiloja räjähteitä
Ilotulitteiden varastointi ja koeammunnat otettiin käsittelyyn siksi, että poliisi on tutkinut tänä vuonna alan suurimman toimijan, Suomen Ilotulitus Oy:n, räjähdevarastointia sekä ilotulitteiden koeammuntoja.
MOT kyseli myös toimiiko viranomaisten (Tukes) valvonta tällä alalla. Viranomaiskoneistot ovat syksyn aikana pettäneet mm. valelääkäreiden suhteen (Valvira). Räjähdevarastointia valvova Tukes luottaa yritysten omaan sanaan. Maxam kertoo tiedotteessaan noudattavansa Suomen lakeja ja Suomen Ilotulitus kertoo tiedotteessaan toimivansa ”avoimesti ja oikein, lakeja ja säännöksiä sekä viranomaiset ohjeita noudattaen”. Ei siis hätää vaikka keskellä metsää tai naapuritontillasi on konttikaupalla räjähteitä?
Ti 13.12.2011, klo 12:33
Risto Vuorinen
Etelä-Pohjanmaalta tuntuu olevan pitempi matka Helsinkiin kuin Vietnamiin. Maakunnan miehet ovat reissanneet viime vuosina pohjanmaan ja Hanoin väliä ”tie kuralla”, mutta neuvottelureissut oman maan ministeriöihin ja Maahanmuuttovirastoon näyttävät unohtuneen.
Työperäisen ja hallitun maahanmuuton kokeilu yskii paitsi laman myös jäykkien tulotasovaatimusten puristuksessa. Kahta pohjalaistunutta vietnamilaisperhettä uhkaa perheen työperäinen hajoaminen kahteen maanosaan jo toistamiseen. Kauhajoelle uudella ja pysyvällä kotimaalla houkuteltujen perheiden tulotaso jää Maahanmuuttoviraston kiveen hakkaamien tulorajojen alapuolelle. Asiassa ei näytä auttavan itku eikä se tosiasia, että perheet tulevat vallan hyvin toimeen nykyisillä tuloillaan, joista riittää vielä sievoinen summa lähetettäväksi Vietnamiin lähisukulaisille.
Laki on laki ja sen pitää olla kaikille sama. Mutta tuomiot voisivat vaihdella ainakin maan tulevaisuuden kannalta tärkeässä kokeilussa. Kun Suomeen tarvitaan 20 vuoden sisällä ainakin 300.000 paria ulkomaisia työkäsiä ja kun kukaan ei vielä tiedä, miten ja mistä ne saadaan, olisi olettanut, että hallitun maahanmuuton kehittely olisi voitu toteuttaa lievennetyin tulorajavaatimuksin. Se olisi vaatinut ennen muuta ennakointia, neuvotteluja ja poliittisia päätöksiä.
Kauhajoen kokeiluun räätälöidyt, lievennetyt tulorajavaatimukset eivät juolahtaneet ministerin Tarja Cronberg ja Matti Vanhanen tai taannoisen eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön päähän, kun he keskustelivat Suomen ja Vietnamin välisestä työvoimayhteistyöstä Aasian tiikerin ministereiden pöydissä. Ja nyt tulorajoja ollaan kohottamassa tuntuvasti sisäministeri Päivi Räsäsen johdolla. Palautetaanko Kauhajoelta loputkin vietnamilaiset? On aivan perusteltua puhua vietnamilaisten duunareiden ja heidän perheidensä harhaanjohtamisesta.
Vaikka työvoiman tuontikokeilu näyttää vaativan viattomat uhrinsa, ansaitsee itse kokeilu toki reilun hatunnoston. Etelä-Pohjanmaan Liiton aktiivisuuden hedelmänä Suomeen voidaan saada työvoiman hankintamalli, jolla koko maa saattaa välttyä kestämättömältä työvoimapulalta – aikana
jolloin jo sanat ”työvoiman Suomeen tuonti” ovat monille kirosanoja. Pallo on nyt mm. työmarkkinajärjestöjen ja yksittäisten työnantajien kourissa. Etupiirien tuki kokeilulle on välttämätön.
Ei pidä unohtaa myöskään niitä vaaroja, joita yhteistyöhön Vietnamin kanssa liittyy. Kuten Staffia Oy:n edustaja Heikki Pihlajamäki muistuttaa: ”Me täällä Suomessa ei tunnisteta sitä Vietnamissa olevaa korruptiota, joka on todella iso ongelma tässä asiassa.”
Ti 13.12.2011, klo 12:26
Tero Koskinen
Asbestipölyn vaarat on tunnettu vuosikymmeniä. Tämänkertainen MOT:n jakso nosti pintaan jo unohtuneet pelot. Aihe itsessään ei ole vuosien saatossa vanhentunut, sen todisti Helsingin kaupungin rakennusviraston tiloista löytynyt asbestipöly.Rakennusvirasto on paikka, jolta itseltään pitäisi löytyä pääkaupungin paras sisäilma-asiantuntemus. Monet asbestikuolemat jäävät edelleen pimentoon ja valvova viranomainen Aluehallintovirasto on hampaaton.
Asbesti siirtyi taka-alalle sen jälkeen kun sen vaarallisuus tunnustettiin ja räikeimmät uhat terveydelle saatiin lainsäädännöllä kuriin. Viime vuosina asbestin vaaroja on jopa vähätelty. Kaikki huomio on keskitetty home- ja kosteusongelmiin. Niidenkin hoitaminen on varsinkin kouluissa ja sairaaloissa ala-arvoista.
Säädösten mukaan asbestityötä saa tehdä vain viranomaisen valtuuttama yritys. Perustuslain uudistuksella on työturvallisuutta parantava positiivinen seuraus: asbestityöstä on säädetty Työturvallisuuslaissa vain asetuksilla ja säädös halutaan nyt siirtää lakiin Perustuslain edellyttämälle tasolle. Samassa yhteydessä muihin asbestiin liittyviin kysymyksiin on ryhdytty hakemaan ratkaisuja. Aiheen parissa askartelee parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön, työmarkkinajärjestöjen ja työterveyslaitoksen yhteinen työryhmä.
Eduskunnassa tullaankin tulevana keväänä pitkästä aikaa käymään keskusteluja asbestin vaaroista. Joku kansanedustajista pitää puheen siitä, kuinka asbestityötä tekevien turvallisuutta tulisi uuden lain myötä parantaa. Eri asiantuntijat esittävät tiukennuksia työpaikoilla sallittujen asbestimäärien raja-arvoihin.
Asbestitöitä koskevan lain yhteydessä parlamentissa pohditaan keväällä myös asbestikartoituksia koskevia uusia säädöksiä. Tämän johdosta erityistä huolta tullaan kantamaan villinä rehottavasta asbestikartoitusbisneksestä. Jotkut edustajistamme julkaisevat pian tiedotteita, joissa asbestikartoittajillekin vaaditaan pätevyysvaatimuksia ja kartoituksien sisällöille tarkkoja kriteerejä.
Asbestilainsäädännön tiukentaminen on hyvä asia. Se kiinnostaa tällä kertaa erityisesti korjausrakentamista harjoittavia yrityksiä ja taloyhtiöitä. Pelkkä lainsäädännöllinen uudistus ei kuitenkaan riitä. Jos työsuojeluvalvonnan resurssit ja keinot puuttua ongelmiin ovat riittämättömät, ei uusi lakikaan pelasta asbestikuolemilta- ja sairastumisilta.
Ma 05.12.2011, klo 15:22
Marko Niemi
Yleisin virhetulkinta Portugalin huumeiden dekriminalisoinnista on se, että huumausaineet olisivat laillisia. Niiden käyttöön puututaan yhä, mutta vankilaa ei tarvitse pelätä, eikä usein sakkoakaan. Niiden salakuljetus ja myynti on edelleen ankarasti sanktioitu.
Portugali kääntyi vuosituhannen alussa tähän poikkeukselliseen malliin, koska heroiiniongelma oli karannut käsistä -90-luvulla. Melkein joka perheessä tai ainakin suvussa oli joku, jonka tämä maailman koukuttavimmaksi huumeeksi sanottu heroiini oli orjuuttanut. Tämä on hämmästyttävää, koska Portugali on aina ollut alhaisen käyttöasteen maa. Huumeidenkäytön ja ongelmakäytön välinen alue on siellä ollut epätavallisen kapea. Tilanne pakotti poliitikot poikkeustoimiin.
Lainsäätäjien pyrkimyksenä ei ollut rakentaa maasta narkkareiden paratiisia saati huumeturismin keidasta, kuten lain vastustajat ja kriminologit kautta maailman ennustivat. Nimittäin oletus on ollut tähän asti sellainen, että jos huumelakeja höllentää, niin käyttö nousee jyrkästi. Näin ei käynyt Portugalissa eikä Lissabonista tullut Amsterdamin kaltaista huumehörhöjen Disneylandia.
Lainsäätäjät Portugalissa halusivat tietenkin tehostaa huumehoitoihin hakeutumista, kun ei enää tarvitse pelätä rikollisen leimaa. Se onkin yksi Portugalin mallin hienouksista: vastuu huumeriippuvaisista on siirretty selkeästi lainvalvojilta terveysviranomaisille. Toisaalta rikollisen leima on vain vaihtunut sairaan leimaan, mikä ei ilahduta etenkään kaikkia huumeidenkäyttäjiä.
Satsaus huumeriippuvaisten hoitoihin on kallista, mutta maksaa itsensä takaisin yhteiskunnalle: paineet vankiloissa hellittävät ja huumeista irti päässeet tai korvaushoidossa olevat voivat palata työelämään, kun ei enää tarvitse juosta laittomien aineiden perässä rikoksia tehden.
Huumehaittojen vähentämisen kannalta Portugalin malli on onnistunut kokeilu. Tilastot osoittavat sen: huumekuolemat ovat vähentyneet samoin kuin huumeruiskujen välityksellä leviävät tartuntataudit. Heroiinin käyttäjien määrä on Portugalin huumevirasto IDT:n mukaan puolittunut kymmenessä vuodessa. Joissakin aineissa käyttö on kasvanut, mutta vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin.
Portugalin huumelainsäädäntö on herättänyt poikkeuksellisuutensa vuoksi voimakkaasti tunteita puolesta ja vastaan. Tiukan lainsäädännön kannattajat yleensä vähättelevät Portugalin mallin tuloksia. Jos tavoitteena on yhteiskunta, jossa huumeita ei käytetä, dekriminalisointi ei ole siihen vastaus. Jos taas lähtökohtana on erittäin laaja opiaattien ongelmakäyttö, Portugalin malli voi olla ratkaisu.
Suomessa poliitikot usein valittavat, ettei huumeista voi käydä järkevää yhteiskunnallista keskustelua. Huumeet on aiheena tabu ja leimakirves heilahtaa helposti. Poliitikot etenkin Vihreiden leirissä ovat tämän saaneet kokea, mutta myös esimerkiksi Kokoomuksen Jaana Pelkonen, joka väläytteli taannoin huumeidenkäyttöhuoneiden perustamista myös Suomeen.
Sisäministeri Päivi Räsänen puolustaa MOT:ssa ankarasti Suomen mallia, jossa on mukana niin keppiä kuin porkkanaakin. Hänen mukaansa Suomessa tilanne on vielä sen verran hyvä, ettei dekriminalisointia kannata harkita. Hän ymmärtää lain höllentämisen vasta, kun tilanne ei ole enää pelastettavissa muilla keinoin.
Räsänen toi esiin myös epäilynsä siitä, mahtaisiko Portugalin malli toimia Suomessa. Mikään ei todista, että kehitys Suomessa olisi samanlainen kuin Euroopan toisella äärilaidalla. Täällä nuoret saattaisivatkin saada lain höllentämisestä väärän signaalin ja käyttö kasvaisi voimakkaasti.
Miten malli toimisi täällä? Sitä me emme tiedä, eivätkä asiantuntijat Portugalissakaan lähde suosittelemaan malliaan muille. Entä millainen Portugali olisi nyt, jos lakia ei olisi muutettu kymmenen vuotta sitten? Melko varmasti heroiini olisi niittänyt tuhoa huumekuolemien ja tartuntatautien muodossa moninkertaisesti nykyistä enemmän.
Ma 21.11.2011, klo 16:23
Kirsi Skön
Suomella on lähitulevaisuudessa edessään valinnan paikka. Samalla kun puolustusbudjetin säästöt alkavat purra, joutuu Suomi käyttämään kansainvälisiin operaatioihin nykyistä suuremman osuuden puolustusbudjetista. Vaihtoehto on, että rauhanturvaajien määrä pysyy alhaalla tai jopa entisestään vähenee.
Ulkoministerin mukaan varsinkin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyys vuonna 2013 edellyttäisi Suomelta valmiutta osallistua operaatioihin nykyistä laajemmin. Hän on puhunut jopa tuhannesta sotilaasta. Tällä hetkellä väkeä on maailmalla 250. Koko vuoden keskiarvo nousee jonkun verran yli 300:n kun mukaan lasketaan alkuvuonna kolmen kuukauden merirosvojahdissa olleen miinalaiva Pohjanmaan miehistö.
Hallitus kinaa siitä millä tahdilla Suomi vetäytyy Afganistanista. Voitolle näyttää pääsevän ulkoministerin edustama kanta, jonka mukaan joukkojen vähentäminen alkaa jo ensi vuonna.
Kun Afganistanin joukot vähenevät, jää resurssia lisätä YK-osallistumista. Nimittäin turvaneuvostoon pyrkivälle maalle vain 20 sotilastarkkailijaa YK:n operaatioissa näyttää pahalta. Tämä siirtymä ei silti ratkaise ongelmaa kokonaan koska YK-osallistuminenkin maksaa vallankin jos joukot varustetaan kunnolla.
Tutkija Pertti Joenniemi toteaa MOT:ssa ykskantaan, että Suomi tulee pitkällä tähtäimellä väistämättä seuramaan muita pohjoismaita, joissa paino on jo siirretty kansainvälisiin tehtäviin. Suomessa kehitys on hänen mukaansa vain hitaampaa. Se on paljon sanottu maassa, jossa tullaan kohta sulkemaan varuskuntia, ja jossa puolustusvaliokuntaa ja ulkoasianvaliokuntaa johtavat varuskuntien lakkauttamisia vastustavat Perussuomalaiset.