Noin viikon kuluttua se on ohi!

 

Niin se vain on, että aikanaan tämäkin päättyy.

Venäjää odotellessa on tullut kurkattua jo abitreenien kautta enkun oikeita rivejä ja näyttää ihan mukavalta. Ainakin läpi sen pitäisi olla. Kokeesta päästyäni niin suuri stressimäärä purkaantui kerralla pois, etten voinut muuta kuin itkeä, samalla jännittäen oikeiden rivien paljastumista. 

Venäjän kirjathan mulla on korkattuna ollu jo aikoja sitten, mutta nyt pitäisi aloittaa se opiskelu oikeasti. Siis ihan oikeasti! 

Ja kuten huomaatte, saatiin eilen järkkäri. Kiitos isän etelänreissun, saatiin heidän pari kuukautta vanha järkkäri omaksi. :)

Kyllä tää pahasti alkaa näyttämään siltä, että musta on tulossa ylioppilas itkujen ja naurujen jälkeen. Empä ole siis turhaa sitä lakkia tilannut... *Koputtaa puuta* 

Liikuntadiplomi pitäisi onnistua vääntämään loppuun jossakin vaiheessa. Pitänee kuitenkin käydä ensin lääkärissä tarkistuttamassa jalka, josko sillä on jotakin suoritusten kannalta auttavaa merkitystä. Tai jospa se vaikka leikattaisiin tai jotain. Täytyy panostaa tuohon diplomiin oikein kunnolla, sillä haluan siitä hyvät arvostelut! 

Tein inventaarion jäljelle jääneistä lukiokirjoistani ja on niitä kertynyt aikamoinen määrä. Ottaen huomioon, että ainakin parisenkymmentä kirjaa on tullut jo myytyä. Tietysti onnettomana haihattelijana olen onnistunut ostamaan joitakin kirjoja kaksin kappalein... Turha siis ihmetellä, että minne ne rahat on lukioaikana kadonneet. Nooo... Ainakin niistä tulee muutama satanen edes takaisin. Voiko sitä 80 kurssin jälkeen olettaa vähempää kirjamäärää?

Onnea kaikille seuraavan ja sitä seuraavan viikon koitoksiin! 

P.s. Olen nähtävästi niin taitava, että blogimerkinnän sijaan onnistuin tekemään tästä ensin sivun..? Ööö.. Tarkkaavaisuutta, tarkkaavaisuutta!

Meri-Tuuli

0 kommenttia

Mission improbatur

Kevään 2011 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Meri-Tuuli ja Vilma


Millainen on abin loppukiri, mitä kuuluu lukulomalle? Abitreenien Mission improbatur -blogissa kaksi kevään 2011 abia, Meri-Tuuli Valkealasta ja Vilma Oulusta, jakavat yo-kirjoitusten fiilikset, parhaat lukumusat ja -tekniikat.
 

Kevään 2010 abibloggaajat

Abitreenien blogistit Aino ja Tino


Meitä on kaksi kammottavaksi
Abit kaipaa pelastusta
On maailmamme synkkä
Aivomme tyhjät
On prelit ja tentit raukkoja varten
Vain ylioppilaskoe abikuningatarten

ÖÖÖÖÄÄÄÄ juuri niin! 

Aino ja Tino kertovat abien elämästä, elämättömyydestä ja kaikesta siltä väliltä, penkkareista itkupotkuraivareihin. Tavoitteena valkolakki ja autuas vapaus!

yle.fi/abitreenit

facebook.com/abitreenit

Blogiarkisto

2010

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu