Säestäjä Ilmo Ranta urakkatyössä

Kolmen kilpailijan peruutukset vähensivät pianotaiteilija Ilmo Rannan säestysrupeaman kuuteen kilpailijaan, joista kolme on Suomesta, kaksi Koreasta ja yksi Saksasta.

Mikä on säestäjän osuus kilpailijan hermojen kurissapitämisessä, kun kyseessä on kuitenkin uusi tuttavuus, jonka kanssa pitäisi saada aikaan mahdollisimman korkeatasoinen taide-elämys minimaalisessa ajassa? ”Tämän tason laulajat ovat hyvähermoisia, kysymys on enemmänkin oikeanlaisen ilmapiirin luomisesta. On vain tarkkailtava, mitä laulaja pianistilta odottaa.”

Joskus laulajalta ja säestäjältä saattaa puuttua yhteinen kieli, jonka luulisi haittaavan yhteistyötä. Kolmen kotimaisen kilpailijan kanssa Rannalla tuskin on suuria vaikeuksia. ”Ja muutkin puhuvat saksaa tai englantia.” Eli suomalaisten säestäjien laaja kielitaito on ulkomaisille laulajille iso bonus, jollaista ei valtakielten maissa välttämättä löydä.

Ilmo Ranta kiiruhti kilpailujärjestyksen arvontatilaisuuteen 500 kilometrin päästä keikkamatkalta, jota edelsi samanlainen rupeama edellisenä päivänä. Nyt ajatukset siirtyvät Helin-kilpailuun viikoksi, ja eteen tulee uutta ja eksoottistakin ohjelmistoa. ”Olen soittanut pari korealaista laulua aikaisemmin, mutta tämänkertainen alkuerän kappale on uusi. Se on klassinen teos, jonka kilpailija valitsi jouduttuaan luopumaan liian kansanomaisesta laulusta.”

Kilpailutilanne ei ole esittäville taiteilijoille helppo tai kiitollinen. ”Mutta vielä pahempia ovat koelaulut ja -soitot”, sanoo Ranta. ”Niissä ilmapiiri on yleensä tympeä, eikä kuulijoista näy että yleensä edes pitäisivät musiikista.” Toisin on Mirjam Helin -kilpailussa, jossa yleisö odottaa pääsevänsä kannustamaan joka ikistä kaikkensa antavaa laulajaa.

”Tässä kilpailussa on mukana paljon myönteisiä asioita. Jos ajatellaan vaikeita aikoja ja kriisitilanteita, niin me olemme vähän kuin lääkärit, jotka voimme tehdä jotakin hyvääkin”, Ranta toteaa.
 

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu