Ma 03.08.2009 @ 23:01Juha Ahonen

Laulajan lavakarisma!

Mikä tekee laulajasta laulajan? Edellä oleva kysymys on mietityttänyt jo minua vuosien ajan, enkä ole saanut siihen yksiselitteistä vastausta. Yöuniani en ole asian vuoksi onneksi menettänyt, mutta nukahtamisvaikeuksista olen joskus kärsinyt. On sanottu, että tuomaristo näkee laulajan jo lavalle astumisesta, pääseekö tämä kilpailussa jatkoon. Jos asia on näin, niin lauluäänen sijasta kuulijan on välillä hyvä keskittyä siihen, miltä laulaja näyttää ja mitä hän laulamisen ohessa lavalla puuhaa.

Laulajille opetettu vanha kikka on piirtää mielessä rasti salin takaseinään aivan kuulijoiden pään yläpuolelle. Mielikuvitusrastia tulee tuijottaa intensiivisesti hetken. Vähän ajan kuluttua tulee dramaattisesti vaihtaa asentoa ja keskittyä tuijottamaan toista mielikuvitusrastia, joka luonnollisesti sijaitsee salin takaseinän toisella laidalla. Näin kuulijoille annetaan vaikutelma taiteellisuudesta ja laulun välittämän sanoman syvästä kokemisesta. Seinän tuijottamisen lisäksi on hyvä tehostaa taiteellista vaikutelmaa muutamalla valitulla kädenliikkeellä. Rohkeimmat uskaltavat myös ottaa pienen askeleen eteen tai taakse, arempien tyytyessä vaihtamaan painoa jalalta toiselle.

Hyvä puoli tällaisessa tulkinnassa on se, että koreografian opettelu ei vie juuri aikaa, eikä yleisö oikeasti osaa heti erottaa pintapuolisia liikkeitä laulun todellisesta sisäistämisestä. Huono puoli on puolestaan se, että viimeistään kolmannen laulun kohdalla koreografia käy yleisölle tylsäksi ja ennalta arvattavaksi.

Toinen tärkeä asia lavakarisman ja taiteellisen illuusion luomisessa on pukeutuminen. Asiasta on kaksi koulukuntaa: ylipukeutujat ja alipukeutujat.

Ylipukeutujat tälläävät itsensä silkkipukuun ja korkkareihin, on esiintymistilanne millainen tahansa. Laulujen välillä he vaihtavat jotain muuta ylleen, jotta yleisö pääsisi paremmin seuraavan aarian tunnelmaan. Kun pukua on vaihdettu kolme kertaa ja viimeinenkin teos viiden laulun resitaalista on lopussa, on aika kukkavihkot kädessä kumartaa yleisölle, joka on aivan ihana ja saanut laulajan tulkinnan kuin lentoon.

Alipukeutujat tulevat lavalle kuin suoraan navetasta ja antavat yleisön nauttia täysin siemauksin epäsiististä olemuksestaan. On turhaa laittaa päälle pukua tai kravattia, sillä kiristävät tai lököttävät housut ja kulunut kauluspaita ovat vain pintaa. Tärkeintä on laulajan ääni ja sielukas tulkinta. Tulkinta on sitä syvempi, mitä pidempään laulajan hiukset ovat onnistuneet välttämään parturin saksia.

Jos laulaja haluaa päästä urallaan todella pitkälle, hänen on opeteltava myös julkisuuden hallitsemisen taito. Se kuuluu luonnollisena osana jokaisen laulajan lavakarismaan. On osattava tehdä itsensä dramaattisen mielenkiintoiseksi, jotta julkisuus kiinnostuu hänestä. Jos ei heti pääsekään lehtien kansiin, niin erilaisten juhlien kautta on toiveita päästä seurapiiripalstalle ja sitä kautta saada omat kasvot kateellisten kollegoiden katsottavaksi. Julkisuuden muuttuessa epämiellyttäväksi ja negatiiviksi, on hyvä alkaa rähjätä toimittajien kanssa. Luvassa on lisää palstatilaa taatusti lisää julkisuutta.

Jos yllämainitut keinot eivät tuota toivottua tulosta ja laulamisella hankittu leipä alkaa maistua kovin puisevalta, on edessä kaksi vaihtoehtoa: alan vaihtaminen tai laulun todellisen sisällön etsiminen.
 

4 kommenttia

No olipas katkera vuodatus. Arvasinkin jo luettaessa, että kirjoittajalla on jonkinlaista laulutaustaa takana. Toivottavasti olet onnellinen nykyisessä työssäsi!

Olipa hauska blogi!!! Asiat pitävät myös aika hyvin paikkansa, eivät tietenkään tässä kilpailussa, mutta yleisesti ottaen kuitenkin. :-) Laulajia (kuten myös kuulijoita) on moneen makuun.

No olipas katkera kommentti ensimmäiseltä kommentoijalta.
Mutta ei se mitään, jokaisella on oikeus tulkita kirjoittajan valittua tyylilajia kuten haluaa.

Minusta juttu oli hauska, hivenen itseironinenkin ja myös valitettavan totta, ainakin joskus.

On kuitenkin ilahduttavaa, että Suomessa sekä jo on että kasvaa ilahduttavan ilmaisuvoimainen laulajien joukko.

Näitä lisää!

Mainio teksti! Juuri noin itsekin ajattelen. Ja alalla ollaan ja siitä nautitaan! Ironiat kehiin :) Taisivat jäädä ekalta kommentoijalta täysin huomiotta.

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu