Ti 04.08.2009 @ 09:41Anu Jaantila

Kolme eksoottista laululintua

Mirjam Helin -laulukilpailuun tullaan vuorten ja merien takaa, ja seuraavat pikahaastatteluun vastanneet laulajat ovat joko maidensa ainoita osanottajia tai tulleet todella kaukaa. Miksi ja miten?


Nikolay Shamov, kuva: Anu KonttinenNikolay Shamov, Mari

Mistä kuulit Mirjam Helin -laulukilpailusta ja milloin päätit osallistua siihen?
Olen tiennyt tämän kilpailun olemassaolosta jo kauan, mutta vasta vuosi sitten päätin osallistua.

Miten löysit välierissä esitettävän suomalaisen laulusi ja kuka auttoi sen harjoittamisessa?
Suomalainen lauluni on Heikki Sarmannon Satakieli lopettelee. Valinta oli vaikea, koska monet suomalaiset kappaleet

kuten Merikannon laulut ovat niin kauniita. Olisin halunnut laulaa jonkin kansanlaulun, mutta se ei käynyt päinsä.

Minulle Sarmanto edustaa enemmän suomalaista mielenlaatua, kun taas Merikanto kuulostaa italialaiselta.

Sarmanto-nuotin minulle lähetti eräs konserttimestari.

Olisiko kotipaikkakunnallasi voinut valmistua oopperalaulajaksi, vai ovatko ulkomaiset opinnot välttämättömiä?
Ensin soitin Kirovin musiikkikoulussa viulua, sitten opiskelin yliopistossa neljä vuotta orkesterinjohtoa, mutta lauloin yhä enemmän, koska se sujui paljon paremmin kuin soitto. Ja kun päätin lähteä Pietariin opiskelemaan, pääaineeksi tuli oopperalaulu.

Mitä odotat tältä kilpailulta?
Oletan että taso on erittäin korkea, koska kilpailu on hyvin suosittu. Minulle on suuri kunnia laulaa täällä. Rouva Helin oli hyvin kaunis nainen ja hyvä opettaja ja laulaja.

Milloin päätit ryhtyä laulajaksi?
Olen aina laulanut, polvenkorkuisesta asti, mutta vakavasti olen laulanut viimeiset seitsemän vuotta.


Tulet Marin tasavallasta – marithan ovat suomalaisten sukua?
Olen kotoisin Kirovista, joka on valtava. Meidän etnoasukkaamme ovat sekoittuneet, eivätkä kaikki ole mareja. Marit ovat suomalaisille sukua, ja niin minäkin tietysti olen!

Oletko aikaisemmin käynyt Suomessa?
Kyllä, 7-8 vuotta sitten kävin Tampereella.

---

Florent Mbia, kuva: Anu KonttinenFlorent Mbia, Kamerun

Mistä kuulit Mirjam Helin -laulukilpailusta ja milloin päätit osallistua siihen?
Sain kuulla kilpailusta vuosi sitten Saksassa Münchenissä asuvalta laulajaystävältäni. Päätin heti silloin osallistua.

Miten löysit välierissä esitettävän suomalaisen laulusi ja kuka auttoi sen harjoittamisessa?
Laulan saksaksi Yrjö Kilpisen Der Kirchturmin. Pianistini Pariisissa antoi minulle Kilpisen nuotin, eikä vaihtoehtoja ollut paljon koska en tunne suomalaista musiikkia.

Olisiko kotipaikkakunnallasi voinut valmistua oopperalaulajaksi, vai ovatko ulkomaiset opinnot välttämättömiä?
Vuonna 2000 lähdin Ranskaan. Sitä ennen lauloin Kamerunissa kuorossa: Händeliä, Bachia, Puccinia, se oli isojen teosten kuoro. Kamerunissa ei ole konservatorioita, mutta siellä on liikaa kuoroja! Kirjoitin Pariisiin kirjeen ja menin koelauluun.

Mitä odotat tältä kilpailulta?
En tiedä, katsotaan nyt miten tässä käy.

Minkälainen olisi sinun ihannetulevaisuutesi laulajana?
Haluan tulla ammattilaiseksi ja laulaa oopperaa. Haluaisin laulaa kaikissa mahdollisissa paikoissa, New Yorkissa ja muualla, ja Verdi olisi mieluisinta laulettavaa.

Ketkä ovat esikuviasi laulajina?
Pavarotti! Pariisissa minua pidettiin ensin tenorina, ja konservatoriossa pähkäiltiin kaksi vuotta olenko tenori vai baritoni. Vihdoin päätettiin, että olen baritoni (vaikka olisin halunnut olla tenori...).

---

Ronghai Huang, kuva: Anu KonttinenRonghai Huang, Kiina

Mistä kuulit Mirjam Helin -laulukilpailusta ja milloin päätit osallistua siihen?
Kuulin kilpailusta jo kauan kauan sitten, kun tunnettu kiinalainen laulaja voitti täällä miesten sarjan (1994). Viime vuonna kevätfestivaalien aikaan päätin ilmoittautua. Tämä on erittäin korkeatasoinen laulukilpailu, tällä hetkellä maailman ykkönen. Kun maaliskuussa kuulin päässeeni mukaan, olin todella innoissani.

Miten löysit välierissä esitettävän suomalaisen laulusi ja kuka auttoi sen harjoittamisessa?
Minulle lähetettiin kaksi suomalaista lauluvihkoa, koska Kiinasta en sellaisia löytäisi, joten pyysin nuotteja sähköpostitse pianistiltani Collinilta. Leevi Madetojan ”Luulit, ma katselin sua” on ihana laulu, erittäin kaunis. Valitettavasti osaan näitä lauluja vain tämän yhden. Ääntämisen opin vihkon mukana tulleen cd:n avulla.

Olisiko kotipaikkakunnallasi voinut valmistua oopperalaulajaksi, vai ovatko ulkomaiset opinnot välttämättömiä?
Shanghaista käsin on vähän vaikea luoda oopperauraa. Viime vuonna Shanghai Opera House vieraili Euroopassa, Italiassa ja Savonlinnassa ja Ruotsissa, mutta sellaista ei tapahdu usein, joten nuori shanghailainen laulaja voi päästä pitkälle ainoastaan kilpailujen avulla.

Mitä odotat tältä kilpailulta?
Tämä kilpailu on todella korkeatasoinen, ja jos sen voittaa, se muuttaa koko elämän. Olen erittäin tyytyväinen ja onnellinen että pääsin mukaan.

Minkälainen olisi sinun ihannetulevaisuutesi laulajana?
En ole enää kovin nuori, melkein 33. Ennen tätä kilpailua olen ottanut osaa pienempiin koitoksiin; joissakin voitin ja joissakin hävisin, joten päätin että tämä on viimeinen kilpailuni. Jos onni suosii, jatkan oopperauraan panostamista, mutta jos en pärjää, ehkä lähden Shanghaista ja menen Singaporeen ja alan opettaa. Shanghai Opera Housessa on mahdollisuuksia nuorelle oopperalaulajalle, mutta jos ei ole kuuluisa, palkka on hyvin pieni. Tilanne on hankala. Jos haluaa perustaa perheen, tarvitaan talo ja siihen tarvitaan rahaa. Joten minulle tämä on nyt viimeinen tilaisuus.
 

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu