Su 09.08.2009 @ 09:21Laura Autio

David DQ Lee on löytänyt uuden oman perheen

David ja suomalaiset vanhemmat Katariina ja Risto Siirilä. Kuva: Kaisa Erola/YLE.
Tätä on perhemajoitus parhaimmillaan! David DQ Leellä sekä Katariina ja Risto Siirilällä tuntuu olevan niin mukavaa, että tekisi mieli päästä mukaan. Ohjelmassa on kilpailemisen lisäksi kiertoajeluja, saariretkiä, purjehtimista…

”Katariina ja Risto ovat uudet vanhempani, kemiat kohtaavat tosi hyvin! Teemme kaikenlaista mukavaa ja juttelemme. He ovat kokanneet minulle herkullista suomalaista ruokaa, ja minä näytin, miten tehdään korealaista ruokaa ja sushia”, hehkuttaa Lee.

Siirilätkin ovat tyytyväisiä. ”Saimme oikean aarteen.” He ryhtyivät majoittajiksi vuonna 2005 tuttavaperheen ehdotuksesta. Lee on heidän neljäs ”lapsensa”. Aiemmin heillä on asunut kilpailijoita Sibelius-viulukilpailusta ja Maj Lind -pianokilpailusta.

Lee arvostaa sitä, että Siirilät suhtautuvat hyvin hänen toiveisiinsa. ”Esimerkiksi kerroin, että kilpailuaamuna en mielelläni juttele mitään. Ja sanaakaan ei puhuttu! Arvostan sitä todella.”

Espookin saa osakseen ylistystä: ”Espoo on jumalainen paikka! Olen lenkkeillyt paljon ja yleensä keskiyöllä. Täällä on niin kaunista luontoa. Kuu helottaa pyöreänä taivaalla ja heijastuu meren pintaan. Ihailen luomakuntaa ja tunnen olevani osa sitä kaikkea.”

Aiotko tulla Suomeen uudestaan? ”Totta kai! Pitäähän minun tulla tapaamaan perhettäni!”

Katso video: DQ vanhempiensa Katariina ja Risto Siirilän kanssa kertoo elämisestään perheessä.

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu