To 25.11.2010, klo 10:55
Tiina Lappalainen
Oli mukava viettää pari viikkoa vanhassa opiskelukaupungissani Jyväskylässä. Jyväskylästä jäi hyvä vaikutelma jo viikonlopun pituiselta ensikäynniltä noin 30 vuotta sitten. Sen takia päädyin aikoinaan sinne opiskelemaankin. Siinä rupeamassa vierähti monta vuotta Kortepohjan ylioppilaskylässä asuen. Kun nyt Mediabussin kierroksella tähtäsin vieraisille uudelleen Kortepohjaan päätyneen opiskelukaverin luokse, meinasin eksyä jo alkumetreillä, kun opiskeluaikainen metsikkö puski kerrostaloja. Muutenkin Jyväskylä on laajentunut joka suuntaan. Toivottavasti kaupunkisuunnittelussa ei unohdeta viheralueita tällä menolla!
Vaikka on luonnollista, että monen opinahjon kaupunkiin jää opiskelijoita valmistuttuaan, ja ilmeisesti seutukunta muutenkin vetää väkeä, ihmettelen silti, riittääkö kaikkiin keskustan ostoskeskuksiin ja keskustan ulkopuolisiin automarketteihin asiakkaita. Jyväskylän keskusta kyllä tarjoaa shoppaajalle vaikka räntäsateessakin unelmatantereen, kun voi vain katua ylittämällä mennä ostoskeskuksesta toiseen – ja kolmanteen ja neljänteen...
Hotelliketjujen ravintolaruokaankin sai vähän vaihtelua, kun hotellien ravintoloita oli enemmän tarjolla kuin keskivertokaupungissa. Kasvissyöjän näkökulmasta tarjonta oli muutenkin runsaampaa: oli kasvisravintola, soppa-pastapaikka, kahviloiden salaatti-ja soppalounaita – puhumattakaan legendaarisen Sohwin innovatiivisesta menusta, mm. tuorehernekeitto kookoksella, inkiväärillä ja basilikalla höystettynä, nam! Oiva lisä oli juuri avattu maailman ensimmäinen smootila, jossa on tarjolla terveyttä edistäviä maidottomia pirtelöitä. Nuoret miehet olivat avanneet paikan vain pari kuukautta sen jälkeen, kun olivat idean keksineet: smoothie barin, kahvilan ja kaupan yhdistelmän. Ehkä yrittäjyyttä pönkittivät jo parin vuoden opinnot Tiimiakatemiassa, jonka Keskisuomalainen tiesi kertoa käyntiviikollani avanneen jälleen uuden koulutuspisteen, tällä kertaa Unkarissa. Tiimiakatemiaan tutustuin itsekin Jyväskylän ”toisen tulemiseni” aikana 1990-luvun lopussa, kun opiskelin ja vedin tietotyön yrittäjyyttä Jyväskylässä. Hyvä, että (pien)yrittäjyyteen kuitenkin kannustetaan alueella, jolta suuria toimijoita on vetäytynyt viime vuosina.
Kampuksella piti tehdä nostalgiakierros. Yhä edelleen ihmettelin Alvar Aallon kykyä tehdä kaikki tarpeensa seisaalleen, sillä ainakin yliopiston päärakennuksen naistenvessoissa saa pienempikin nainen istua polvet suussa. Opiskeluaikoina päivittelimme niitä alvariinsa kampuksella vaeltavia Alvarin kansainvälisiä fanilaumoja. Veikkaan, että nykyään kansainvälisemmät joukot saattavat vaeltaa ihailemaan hiukkaskiihdytintä Mattilanniemeen. Tällä visiitillä en törmännyt tuttuihin kampuksella, kun kierrokseni venähti illansuuhun. Kielikeskuksen johtajaksi päätynyt kurssikaverikin sattui olemaan lomalla.
Koulukierrosten aikana olin vähän toivonut, että olisin tavannut joitakin paikkakunnalle opettajiksi jääneitä kurssikavereita. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tosin opettajanhuonevierailut rajoittuivat siellä kuten muuallakin yleensä hätäiseen tee- ja kahvihetkeen, joten siellä ei välttämättä olisi tuttuja naamoja edes kerennyt huomata. Ja mistä sitä tietää, josko he ovat jo päätyneet aikaiselle sairaseläkkeelle seudun koulujen hyvin yleisten homeongelmien vuoksi. Aihe tuntui olevan tapetilla niin paikallisessa lehdistössä kuin jokaisella koululla, mitä ei muilla paikkakunnilla ollut samassa määrin tapahtunut. Olisi ollut mielenkiintoista vaihtaa muutama sananen, miten opettajankoulutuksemme oli vastannut koulumaailman vaatimuksia – vai oliko. Muistaakseni kritisoimme jo silloin, ettei aineenopettajankoulutuksessa annettu riittävästi eväitä kohdata ongelmatilanteita. Kohteemme viimeisenä päivänä teiniangsti puski päälle siihen malliin, että meinasi jäädä sanattomaksi. Teinit eivät kuitenkaan jääneet sanattomiksi, kun tarjoutui tilaisuus puhua suunsa ”puhtaaksi”, jolloin kerrottiin mm. koulun parhaat panopaikat. Tämä elokuva ei sensuurisyistä päädy esitettäväksi. Mutta uteliaille kerrottakoon, että paras paikka on opettajan pöytä.
Kaupungin kulttuuritarjonta ei ollut homeessa. Pitkin syksyä oli ollut suunnitelmissa käydä elokuvissa eri paikkakunnilla. Se tavoite ei toteutunut Jyväskylässäkään, mutta teatterissa tuli käytyä jopa kahteen kertaan. Tosin Kaupunginteatterin Ansa-trillerin ensimmäisen näytöksen juonen kehittely meinasi mennä sivu suun, kun rauhallinen hetki paikallaan houkutteli levollisiin torkkuihin. Edellisen yön editointisessio vaati veronsa. Väliajan suklaakakku kuitenkin siivitti hämmästelemään yllättävää loppuratkaisua. Varsin erilaista antia niin esityksen kuin paikan suhteen tarjosi Circus Uusi Maailman Bass & Pole -esitys Baari Vakiopaineessa. Tankotanssijat kalvetkoon! Tässä oli akrobatiaa tangoilla niin helponnäköisesti toteutettuna, että ei voinut kuin ihastella. Eikä tullut mieleenkään torkahtaa! Siitä piti huolen myös esityksen varsin omaperäinen musiikki.
Jyväskylässä sai myös seurata maan muuttumista valkeaksi – sekä ensimmäisellä että toisella viikolla. Tämä toi meikäläiselle oman jännitysmomenttinsa, sillä ensimmäinen ajoni lumessa osui ensimmäisen viikon pahimpaan myräkkään, kun Maikki oli kaveeraamassa ja minun piti ajaa yksin koululle Tikkakoskelle. Enpä ollut tainnut lumessa ajaa sitten ajokortin suorituksen opiskeluaikanani Jyväskylässä! Selvisin koetuksesta, kuten myös auton ajamisesta seuraavan myräkän jälkeen Tampereelta Helsinkiin, jolloin tiet olivat tosin täysin kuivat.
Niin jäi kahden ja puolen kuukauden maakuntakiertue ja hotellielämä taakse. Tervetuloa oma sänky, kotiruoka ja pesistreenit!
Ti 23.11.2010, klo 00:17
Maikki & Elvi & Tiina
- 10. syksyn matkaviikko
- 8 kohdetta, joista 4 koulua, 2 kirjastoa ja 2 nuorisotilaa
- Yhteensä valmistui 28 Mun uutista.
- Kotikonttori maanantaina Mikolla Sörnäisissä.
Teeveetehdas Hakala-Toiviainen editoi valmiiksi keskeneräisiä videoita.
- Maikki & Tiina autoillen Jyväskylään. Toinen kaksikko junalla perässä.
- Saija Nironen teki juttua Radio Keski-Suomeen.
- Keskisuomalaisessa lähes joka päivä menopalstalla
maininta Mediabussin liikkeistä
- Puistokoulun kaksi nuorta miestä tekivät suururakan tehden koko
jengille musaa. Puoli päivää musaluokassa rumpuja, bassoa ja kitaraa
hakattuaan pojat palasivat takaisin todeten:
”Me tehtiin kuus biisiä. Sormista lähtee kohta nahka.”
- Maikki sai takaraivonsa mukaan täistä kertovaan elokuvaan
– yksinkertaisia trikkejä tukanleikkauksesta ja on onnellinen,
ettei moinen vipeltäjä oikeasti juokse pitkin kallokäytäviä.
- Ennätysmäärä valmistuneita elokuvia Luonetjärven koululla.
Oppilaat olivat kuvanneet 4 etukäteen ja päivän aikana syntyi 5
eli saldoksi tuli koko potin editoimisen jälkeen 9 elokuvaa.
- Opettajankoulutuslaitos Jyväskylässä tekee opettajille vaikeaksi
saada töitä ympäristöstä.
- Sisäilmaongelmat kouluissa
- Pasilan kollegat bongasivat Elvin Stradan katugallupiin
(ei päässyt kuitenkaan lähetykseen asti)
- Osalla talvishoppailua Jyväskylän keskustassa
- Jyväskylä on ensimmäinen kohde, jossa kaikilla mebulaisilla on joko
ystäviä tai sukulaisia eli henkilökohtaista elämää töiden lomassa:
Elvin vanhempien lapsuudenmaisemissa Keski-Suomessa: sukulointia.
Tiina vanhassa opiskelukaupungissaan.
Maikilla ja Mikolla ystäviä näillä kujilla.
- Pienimmät hotellihuoneet. Vessaan sai liki peruuttaa.
Ma 22.11.2010, klo 23:44
Julia Honkanen & Selma Takala
- Julia Honkanen 6. lk
Ensimmäiseksi, kun sain kuulla, että mediabussi tulee Puistokoululle. Ihmettelin, mikä se semmoinen mediabussi oikein on. Sitten saimme tietää, että teemme lyhyitä uutisia, YLE;n ammattilaisten kanssa. Kun mediabussi saapui, näin ison määrän kuvaustarvikkeita, mikä ei minua hämmästyttänyt ollenkaan. Havaitsin, että ei se elokuvien/uutisten teko kovin helppoa ole.
Uutisten aiheita oli ruokailu, liikunta, kirjasto ja tanssi.
Näiden elokuvien teko on aivan erilaista kuin viimekertaisten lyhytelokuvien teko, jotka teimme viime vuonna. Se eroaa monin tavoin, esim. meillä on nyt paremmat laitteet ja meillä on ammattilaisia auttamassa. Tässä oppii käyttämään kameraa ja oppii kuvaamisesta. Aivan ensimmäisenä piti tehdä käsikirjoitukset ja niiden pohjalta alettiin kuvata.
Musiikkia tekivät Urho ja Saku, kaikkiaan kuusi biisiä. Basso, kitara ja rummut soivat biiseissä.
Elokuvissa haastatellaan ja kerrotaan omia mielipiteitä asioista, jotka ovat meille tärkeitä. Aluksi ei hommasta oikein tullut mitään. Uutisten teko aiheutti pientä riitaa ja hämmennystä. Koska homma ei mennyt eteenpäin ja oli erimielisyyksiä. Koska oli hankalaa aloittaa käsikirjoitusten tekeminen, koska ei saatu haastatella aikuisia. Mutta sitten, kun päästiin kuvaamaan, oli sitten vähän toimintaa. Kuvaaminen oli oikein mukavaa. Oppilaita auttoivat Maikki ja Tiina. He kertoivat kaikkia oleellisia asioita, mitä kuvaamisessa pitää tietää, kun oppilaat olivat kuvauspaikoilla ja kamera käy.
Yksi ryhmä sanoi, että oli vaikeinta olla kameran kuvattavana ilman naurua. Mutta hiukan riitoja tuli eikä yhteistyö oikein toiminut, ja se hermostutti.
Toinen ryhmä taas sanoi, että oli hermostuttavaa kun kaikki piti tehdä uudestaan. Koska ei ollut mikrofoni toiminut. Mutta silti tekeminen oli kivaa.
Ihmisistä oli kuitenkin mukavaa kuvata ja editoida. Eli onnistunut juttu tämäkin!
- Selma Takala
Mediabussi, Puistokoulun 6-luokkalaiset saivat Tehdä omia ”lyhytelokuvia”. Kaikki viisi, lopulta neljä ryhmää saivat tehdä oman elokuvan, omista mielipiteistään. Alussa kaikki saivat isot paperit, joille kirjoittivat mm. kysymyksiä, tietoa siitä, mitä kukin sanoo, ja piirrettiin kuvia. Elokuvia tuli monesta aiheesta kuten ruokailu, liikunta, kirjasto ja Jumping Stars -tanssiryhmä.
Dokumentointiryhmä (Selma, Julia ja Pyry) kuvasivat ja kirjoittivat päivän ohjelmaa. Tunnelma oli vaihtelevaa, eri aikoina ja eri ryhmissä. Kaikki osallistuivat kuitenkin elokuvien tekemiseen iloisin mielin. Kaikkia ryhmiä ohjasivat välillä ohjaajat Maikki ja Tiina. He opettivat esimerkiksi kameroiden ja mikrofonien käytössä. Välillä tunnelma luokassa nousi, ja melu oli kovaakin kovempi.., myös hiljaisia hetkiä oli. Kiihkein tunnelma oli silloin, kun kirjoitettiin ideoita elokuvista.
Havaitsimme dokumentointiryhmän kanssa, että elokuvien teko on aika raskasta. Pitää ottaa monta otosta yhdestä asiasta, vaikka pienikin asia kuten oven pamahtaminen kuuluu, joten kärsivällisyys on tärkeää. Myös pieni välituntitauko oli kaikille tärkeä, sillä sisällä monta tuntia putkeen oleminen on kamalaa.
Urho ja Saku sävelsivät kappaleitaan koko päivän, sormet rakkuloille. Urho soitti kitaraa, bassoa ja kongia ja Saku soitti rumpuja. He Tekivät yhteensä kuusi kappaletta. Lopuksi he kuuntelivat kappaleitaan.
Koululla vieraili myös Emmin pappa, joka kertoi Liikuntaryhmälle liikunnasta ja hänen kouluaikansa liikuntatunneista.
Varsinainen kuvaus aloitettiin vasta noin puolilta päivin. Alkukankeutta oli ilmassa milloin missäkin ryhmässä. Kaikilla oli myös jotain ongelmia kuten kameran käyttö tai taustaäänet.
Elokuvien tekijöiden mielestä vaikeimpia asioita olivat hyvän kuvan saaminen ja sanojen muistaminen. Parasta oli kuvaaminen ja Fiilis oli hyvä. Myös kuvaukset onnistuivat odotetusti. Jumping starsin mielestä ehdottomasti parasta oli se, kun sai tehdä itse kaiken, kukaan aikuinen ei ollut mukana kuvaamisessa. Vaikeaa oli hiljaisuuden etsiminen, lopulta sitä löytyi tyttöjen pukuhuoneesta. Jumping starsilla oli 'arkistomateriaalia'. He olivat siis kuvanneet muun muassa esityksiään bändin kanssa, tanssiryhmän omia Halloween juhlia ja ensimmäisiä esityksiä. Mukana oli myös koulussa otettu kaverikuva.
Teimme viime vuonna koulussa lyhytelokuvia, joissa näyteltiin. Näiden leffojen tekeminen erosi siitä esimerkiksi siten, että tässä elokuvassa kerrottiin mielipiteitä, viime vuotisessa taas näyteltiin.
Saimme myös lähes itse päättää, mistä aiheesta tekisimme. Ammattilaiset olivat auttamassa kuvaamista ja laitteetkin olivat laadukkaampia ja nopeampia.
Videoiden editointi oli useiden oppilaiden mielestä vaikeaa, mutta muutamat oivalsivat sen heti ja kaikki varmasti lopulta. Joillakin ryhmillä oli myös pieniä riitoja ja erimielisyyksiä, onneksi nekin olivat pieniä ja huomaamattomia.
Osa luokkalaisista oli hämmentyneitä siitä, että emme saanetkaan haastatella päiväkotilaisia, keittäjiä tai opettajia. Onneksi siihen oli hyvät syyt: elokuvan piti olla tekijöiden OMA mielipide.
Mielestäni on hyvä, että sai kertoa oman mielipiteensä, eikä tarvinnut vältellä totuutta. Lasten mielipide on tärkeä.
Ma 22.11.2010, klo 23:31
Maikki Kantola
Käymme matkaan näin riemumielin. Jälleen uusi viikko edessä uusin kujein ja ympäristöin. Tilapäiskodin pesukone on rikki – jo useatta viikkoa, joten peruspakkauksen lisäksi matkalle pääsee järeä likavaatepussi. Ruletti vain pyörimään, jännityksellä odotamme, kuka kavereista saa voittonaan ensi viikonlopuksi kylään sekä mahtavan Maikin, että muhkean likasäkin.
Jää on muodostunut ajotielle. Penkat valkoisena. Talvi tekee tuloaan. Ohitamme lumisen Tampereen päätyen Jyväskylään. Tiina hihkuu tuttuja paikkoja.
Aloitus on hieman apea. Kirjastosta ei löytynyt yhden yhtä mainosjulistetta. Eivät olleet kuulemma saaneet meidän julistepohjia. Ne olivat meidän päädystä kyllä lähteneet, joskin jo syyskuun alussa, mutta kirjastotalo on iso, ja postikin voi hukkua. Kulttuuriluotsi koordinaattori Hanne Laitinen piipahti kyläilemässä ja kertoi lähettäneensä yli 500 viestiä ympäriinsä. Kiitos hänelle. Minä olen lähestynyt lehdistöä ja jos jonkinmoisia sidosryhmiä puffikirjeillämme. Jokin meni kuitenkin pieneen, sillä paikan osallistujamäärä on kovin pieni. Paikallinen läänintaiteilija käy tervehtimässä – tuttu, samoin muutama muu ihminen, mutta videontekijöiksi heistä ei tänä iltana ole. Metkalaiset pelaavat yläkerrassa. Samaan aikaan talossa näyttää olevan tämän mediakasvatusannin lisäksi jos jonkinmoista ohjelmaa. Iso joukko ihmisiä taputtaa käsiään aulassa.
Sisäilmaongelmat
”Miltä tämä olo täällä meillä on tuntunut? - Särkeekö silmiä?”
Viikko toisensa jälkeen nenän limakalvot kuivuvat kuivumistaan. Kurkku rykii rykimistään. Flunssaa ei kuitenkaan ole. Asiaa on ihmetelty, kunnes kellot alkavat soida.
”Kutinaa silmissä, verestävää limaa nenässä, väsymys, päänsärky...”
Jo alkukierroksesta lähtien olemme kuulleet kertomuksen toisensa perään koulujen sisäilmaongelmista. Pohjoinen, itä, etelä, länsi, samat ongelmat. Kuulostaa siltä, ettei ole väliä, milloin koulut on rakennettu, homeet ja muut myrkyt jylläävät hengitysilmassa. Osa luokkahuoneista on käyttökiellossa, osa kouluista remontissa. Osa oppilaista istuu kylmissä parakeissa opiskelemassa ja odottaa uudisrakennusten nousemista – joissa toivottavasti ongelmat olisivat poistuneet. Osa oppilaista matkustaa useita kymmeniä kilometrejä ympäri kaupunkia päivän aikana oppiakseen liikuntaa, kuvaamataitoa tai kotitaloutta, sillä remontin ajaksi ei ole osoittaa yksiä yhtenäisiä tiloja opiskelulle. Eräs koulu on viimeisen neljän vuoden aikana muuttanut viisi kertaa. Oppilaat sairastelevat, opettajat sairastelevat – päättäjät pyörittelevät päitään.
Tällä menolla meillä on pian astmaatikkojen sukupolvi ja hengityselinsairauksista kärsivä keski-ikäisten eläkeläisten joukko. Apua, kuinka pian/lyhyellä ajalla ihminen voi altistua kaikkeen tähän?
Valmiita videoita
Luonetjärven oppilaat olivat harjoitelleet videoiden tekemistä etukäteen. Aloitimme päivämme katsomalla lasten edellisenä päivänä kuvaamat videot. Mahtavaa. Itse asiassa tässä on ymmärretty koko idea. Koulu ei tarvitse YLE:n Mediabussia vierailemaan tehdäkseen lyhyitä elokuvia tai Mun uutisia. Jokainen opettaja voi aktivoida ryhmänsä tekemään lyhyitä, minuutin mittaisia tarinoita nuorten omasta elämästä ja lähettää ne sitten YLE:lle Internetin kautta Mun uutiset -sivustolle. Ohjeet voi katsoa tarkemmin Mun uutisten sivuilta.
Oppilaiden vai opettajien ideoita
Periaatteessa koulussa elokuvan tekeminen voi lähteä liikkeelle joko omasta ideasta tai tehtäväannosta. Tämän kierroksen kohdalla olemme halunneet kuitenkin päästää nuorten oman äänen kuuluviin. Jostain tietystä aiheesta olevan esitelmän sijasta olemme toivoneet kuulevamme nuorten kokemuksia ja mielipiteitä. Tämä vaatii silloin aiheen valinnassa jonkinmoista henkilökohtaisuutta. Kovin monesti olemme törmänneet aiheisiin, joiden edessä nuoret ovat täysin tyhjiä. Hetken jututettuamme ryhmää, olemme kuulleet opettajan antaneen aiheen heille.
Teemapäivä alakoulussa
Tahtimme on ollut hurja; yksi koulu/päivä. Silloin tällöin olemme onnistuneet saamaan leffat valmiiksi ennen koulupäivän päättymistä. Tällä viikolla kohteenamme oli muutama alakoulu ja lopputuloksena kasoittain iltatöitä. Tätä ei voi yleistää, mutta on todettava, että klo 8:00 – 15:00 päivä on hektisellä työtahdilla rankka sekä oppilaalle että ohjaajalle. Tämä on tuplasti selkeämmin huomattavissa alakoululaisten kohdalla. Iltapäivään siirtyessämme osa oppilaista on nuokahtanut, osalla vauhti olisi siirtymässä ylinopeudeksi – ellei itse ymmärtäisi muuttua liikennepoliisiksi. Muutamiin mimmeihin on iskenyt hepuli ja kyyneleet valuvat naurusta hytkyvästä kehosta. Kaiken kaikkiaan volyymitaso ylittää desipelirajoitukset.
Turhautumisen ABC
Edelliset asiat yhdistettynä kaikenmoisiin vastoinkäymisiin laitteiden kanssa tai törmäyksiin opetuksen ymmärtämyksen kanssa aiheuttavat turhautumista…
- Kun ulkopuolisesta mikrofonista huolimatta kuvatusta materiaalista
ei kuulu ääntä.
- Kun koneet kaatuvat mennen tullen.
- Kun koneen kaaduttua huomaa kaiken työn kadonneen,
vaikka on luokan edessä julistanut kädet heiluen ja taululle kirjoittaen
tallentamisen tärkeyttä = cmd (hannuvaakuna) + S
- Kun on alussa esimerkein naurattanut oppilaita ”Karhukopla kuvauksesta”
eli pidätysmielikuvasta ihmisen seistessä tiiliseinää vasten ja kehottanut
etsimään mielenkiintoisia ja esteettisiä miljöitä haastatteluille ja valitsemaan
mukavia, rentoja asentoja puhujalle – kun sitten oppilaat palaavat ja
kaikki elokuvan sankareiden puheet on kuvattu seisten tiiliseinää vasten...
- Kun olemme tehneet listan, millaisia kuvia pitäisi ottaa haastattelujen lisäksi,
jotta jutusta saisi mielenkiintoisen
– ja jengi palaa takaisin kuvattuaan vain puhuvia päitä
- Kun keskustelujen aikana oppilaat ovat kertoneet mielenkiintoisia juttuja,
anekdootteja ja muisteluita aiheesta ja on innoissaan kannustanut heitä
kuvaamaan nämä stoorit, ja kameralta löytyy lopulta vain kuivat faktat asiasta.
- Kun olet ollut kuvauspaikalla oppilaiden kanssa ja käynyt läpi vielä koko
ryhmän kanssa kuvattavat asiat ja kohteet – ja sitten jengi palaa takaisin
niin, ettei mitään niistä ole kuvattu
- Kun ryhmä tulee takaisin kuvauksista ja kysyy heilutellen käsikirjoitusta:
”Pitikö nää paperissa olleet asiat kuvat?”
Häh, MITÄ TE OLETTE KUVANNEET, JOS ETTE NIITÄ?
- Kun ryhmän jäsenet ovat kaksi tuntia kirjoittaneet käsikirjoitusta ja pohtineet
kukin, mitä sanovat aiheesta – kuvauspaikalle mennessäsi osa ryhmän
jäsenistä on kadonnut ja kuvaukset ovat olleet pysähdyksissä jo tovin.
Käy ilmi, ettei kamera ole tallentanut vielä mitään ryhmän mielipiteistä,
mutta osa jengistä on lähtenyt etsimään muista luokista oppilaita,
joita haastatella.
- Kun valmiita kuvauksia katsellessa huomaa nuorten lukeneen asiat
suoraan paperista…silmät liikkuvat vasemmalta oikealle, ja mikä pahinta,
puhe takkuilee lukihärön iskiessä.
…hetkittäin, siis onneksi vain hetkittäin, joku sisälläni voisi huutaa AAAAAAAAARGGGGGGGGGG!!!
Aika urakka
Väitän, että meidän yhden koulupäivämme työpanos ilman mitään aamu- tai iltapäiväsiirtymisiä hotellin ja kohteen välillä vastaa jo tuplasti mennen tullen normityöpäivän saavutuksia. Siinä, kun Tiku ja Taku polkaisevat koneen aamusta käyntiin, tappava tahti jatkuu kiihtyvänä koko päivän, kunnes kaikkensa antaneena käärii piuhoja kasaan kello 15:30. Päivä on yleensä edennyt yhdellä pikku breikillä, missä on kauhonut ruokaa suuhunsa. Kahvitauko on luksusta. Joskus virran nykiessä käy hakemassa opettajahuoneesta kahvikupin mukaansa luokkaan. Päivän päätteeksi yleensä kupla tuntuu jo päässä huomatessaan, ettei ole käynyt koko päivänä vessassa. Toisinaan on iltaisin hyvillään, jos ei tarvitse puhua. Päivän aikana on tarvinnut käyttää ääntään koko pallean voimalla niin, ettei illalla suusta meinaa tulla enää pihinääkään. Me emme voi sanoa oppilaille: ”Ottakaa esiin kirja ja tehkää hiljaa ja itsenäisesti tehtäviä.” tai ”Tänään meillä on ainekirjoitusta/ koe”. Vaikka päivämme toki ovat vaihtelevia, meillä on sama hektisyys päivästä toiseen.
”Me mentäs kysymään” – rakkaat toimittajan kysymykset
Lähes jokaisella nuorella on ajatus toimittajasta kulkemassa mikrofonin kanssa kertoen samalla tunnelmia kohti kohdetta, jolta sitten kysytään kysymyksiä.
Ajatus valmiista jutusta pelkillä vastauksilla tuntuu lähes utopialta.
Yritämme rautakangin vääntää pois mielikuvaa kysymysten läsnäolosta ja saada elokuvista soljuvasti eteneviä tarinoita. Toki aihetta pohtiessa kysymykset ovat poikaa – mitä, missä ja varsinkin MIKSI. Mutta jo ihan aikapoliittisesti ajateltuna, minuuttiin mahtuu enemmän asiaa, jos kysymys ei kuulu – on väin kokonaisin lausein kerrottuja vastauksia eli faktaa ja tarinaa aiheesta.
Su 14.11.2010, klo 21:17
- 9. syksyn matkaviikko
- 2 paikkakuntaa, 7 kohdetta, joista 4 koulua, 2 vapaa-ajantilaa, ja 1 kirjasto
- Valmistuneet elokuvat: 20 Mun uutista
- 1 x myöhässä oleva kassi ja lohdutuspussukka
- Reissuväsymystä ilmassa
– varsinkin alkuviikko oli tosi tahmeaa.
Itse asiassa tuntui siltä, ettei viikko lopu koskaan.
- Kohteina kaksi viimeistä vuottaan viettävää koulua
– molemmissa kouluissa ilmiö päätyi uutisen aiheeksi
(Kuopion yhteiskoulu ja Siekkilän koulu Mikkelissä)
- Mikkelin Pämajakoulu sijaitsi arvorakennuksessa, jonka kellarista löytyi
museoksi muutettu Mannerheimin työhuone. Paikalla ollut Elvi ja Mikko
tosin kuulivat asiasta vasta 25 min työpajapäivän päättymisen jälkeen
- Kaksi radiolähetystä
- Siekkilän koulussa opettajien mielenterveydestä huolehditaan pingispöydällä
opettajahuoneessa – myös mebulaiset pääsivät kokeilemaan
- Mikkelissä hotellissamme kanssamajoittautuneina aikamoisia kaappeja
– lihas oli kertynyt lihaksen päälle. Kaupungissa meneillään
kehonrakennuskisat ja osanottajina ainakin kasa jenkkejä.
- Jengimme oli kenties enemmän jakaantunut kuin aiemmin.
Liikkumisia paikkakuntien välillä tapahtui autolla ja junalla
kahden hengen tiimeissä.
- Pimeää ja sateista. Iltaisin huomaa talviaikaan siirtymisen.
Su 14.11.2010, klo 21:06
Maikki Kantola
Maanantai. Herätys klo 6:00. Lento Joensuuhun ja siitä ajo Kuopioon, jotta kerkeäisi vielä illaksi töihin kuopiolaiseen Petosen lähiöön. Lentoyhtiö onnistui hukkaamaan Tiinan matkalaukun. Siinä me odotimme vastaanottoaulassa, mutta kassi ei tipahtanut linjalle. Mihin lie matkustanut. Lohdutukseksi Tiina sai pussukan, mistä löytyi jos jonkinmoista kosmetiikkaa ja XL paituli.
Joensuu – elokuvakaupunki
Joensuussa, palauttaessani hollantilaisen elokuvaohjaajan ”Prisoners of the ground” -elokuvaa (jossa olen ollut mukana etsimässä ohjaajalle henkilöitä) paikalliselle elokuvayhdistykselle, pääsimme tutustumaan Tiedepuistoon ja paikallisen ammattikorkeakoulun mediapuolen studioon ja 3D tuotantoon. Paikallinen innostus oli kova ja tunnelma oli positiivinen suhteessa suomalaisen elokuvan kuvaamiseen Joensuun ympäristössä. Osaamista, assistentteja, avustajia, studioita ja tahtoa löytyy. Työtä on tehty jo yli 20 vuotta.
Parkkipaikkojen kehto
Ovatko itäsuomalaiset saaneet jonkin autoilijamyönteisen EU-rahan vai mikä on pistänyt kaupungit samanaikaisesti repimään kaupunkiensa keskukset, torit, auki suurille montuille, jotta jonain päivänä autot saisivat päristellä ytimeen ja kuskit voisivat parkkeerata koslansa torin alla olevaan parkkihalliin. Niin tai näin, itäsuomalaisen lupsakkuuden kehdot näyttivät nyt ankean puolensa. Onneksi Kuopion kauppahalli sentään oli auki myyden käsin poimutettuja karjalanpiirakoita ja muhkeita kalakukkoja. Ulkoa löytyi rasvantuoksuinen koju atomeineen, vetyineen ja lörtsyineen. Muikku kääntyi tirisevässä rasvassa aasialaista syntyperää olevan torikauppiaan voimin.
Kuopio ja Puijon maisemat
Itä-Suomen kaupungeista tällä kertaa eniten sykähdytti Kuopio. Tähän saattaa tietenkin hieman vaikuttaa se, että työvuorona oli ilta, mikä antoi enemmän aikaa löntystellä kaupungin kaduilla. Ehkäpä myös sääpoliittisella seikalla oli jokin merkitys. Viikon ainut aurinkopäivä osui nimittäin Kuopioon. Automme kurvasi ylös Puijon rinnettä, ja hissi vei meidät ylös Puijon torniin. Sieltä sai 360-asteisesti katsella sisämaasaaristoa ja kuusipuuta. Silmien panorointi loppuu hyppytorneihin. Yhä edelleen tuumin mäkihyppääjän tarvitsevan erilaiset hullungeenit kuin omani, sillä sitä porkkanaa ei ole, että hyppäisin sukset jalassa (tai ilman) moisesta tornista. Laskeudumme tornista rauhallisin mielin hissillä.
Stereotyyppistä, lupsakkaa savolaista emme löytäneet. Päinvastoin, kolmessa vierailukohteessamme oli kenties jähmeämpää menoa kuin muualla. Ehkäpä on aika ravistella stereotypioitaan.
Suvaitsevaisuutta vai ei
Aasiatyttö myy lörtsyä ja kiinapoika riisiannoksiaan. Kansainvälisen kaupan opiskelu oli pojalla muuttunut ruoka-annosten myymiseen. Venäjä ja muut kielet kaikuvat kaduilla. Muutamalta ihmiseltä kyselemme Joensuun pahan maineen paikkansapitävyyttä. Tilanne on kuulemma parempaan päin. Ikävä kyllä pari päivää näiden kommenttien jälkeen lehdessä on iso artikkeli pilottitakkisten klanipäiden ilmestymisestä takaisin Joensuun kaduille. Varsinaisesti rasismista tässä muodossa ei kierroksellamme ole syntynyt yhtään elokuvaa. Kiusaaminen kylläkin on ollut yksi suosituimmista aiheista.
Nuorisovaltuusto NUVA
Ennen kierrostamme olemme hätyytelleet eri paikkakuntien nuorisovaltuustoja kertoen mahdollisuudesta saada äänensä kuuluviin Mediabussin kurvatessa heidän kaupunkiinsa. Tähän asti kuitenkaan nuvalaisia ei ole tarvinnut hätyytellä liiallisesta osallistumisesta. Siispä Kuopiossa oli hienoa, että neljän aktiivisen nuvalaisen joukko saapui paikalle. Saimme aluksi suuren tietoannoksen nuorisovaltuustoista yleensä sekä Kuopion toiminnasta. Kuopion kaupunki sai nuorilta kiitosta rahoituksen osalta, joskin paljon oli asioita, joihin nuorilla oli sananen sanottavana. Valitettavasti aikaa oli vähän, sillä kuunnellessamme näiden nuorten puheita, olisi juttuja saanut mm. itse NUVA:sta, kirkollisvaaleista, äänestämisen ikärajoista, lakipykälästä 8 ja linja-autolippujen kalleudesta. Näissä nuorissa oli tulevaisuuden politiikkojen ja lakimiesten ääni.
”Ei tässä viitti alkaa prassailemaan”
Ensimmäistä kertaa nuorten kohdalla toimintaan kieltäytymisen syyksi paljastui pelko prassailusta. Joitain olisi ehkä vähän kutkuttanut tulla mukaan, mutta kun yksi ei jaksanut ja toista ei huvittanut ja kolmas ei halunnut alkaa prassailla, niin pian yleisilmapiiri muuttui prassailun vastaiseksi. Yritä siinä sitten kertoa, että oman äänen kuuluviin tuomisella ei ole mitään tekemistä elvistelyn, prassailun, vosottamisen, leuhottamisen tai snobbailun kanssa.
Nuorisotalojen työntekijät käyttivät hyödykseen lahjontaa. Niinpä lopulta pari elokuvaa syntyi kahvin voimalla. ”Jos osallistut ja menet tekemään yletätien kanssa jutun, saat kahvikupin.” Toimiihan se noinkin. Unohtivat hoitaa tätä samaa voitelua yletäteihin päin. Tädit jäivät ilman tätä piristävää mustaa kuraa. ”Lahjonta” kilvoitti kuitenkin myös aiheen valintaan. Syntyi lyhytelokuva: ”Hienon hieno viiva lahjomisen, pakottamisen ja perseelle potkimisen erosta.”
YLE karamellit ovat loppuneet. Meillä olisi pitänyt olla karkkia kasoittain enemmän ja pullakahveeta. Tällöin lahjonnan, kiristämisen ja pakottamisen pedagogiikkaa olisi voinut levitellä laajemminkin.
Halu kuunteluun
Karamellien ja kaffeen lisäksi meillä olisi ehdottomasti pitänyt olla mukana avoin kirja, johon ihmiset saisivat kirjoittaa mielipiteitään YLE:stä. Sen verran paljon on aihe kirvoittanut osallistujien kielenkantoja. Ihmiset ovat toivoneet eri ohjelmia ja sarjoja uudelleen esitettäviksi. Mutta tätäkin enemmän on esitetty huolta paikallistoimitusten säilymisestä ja kritiikkiä näiden toimitusten paikallisuudesta.
Tämän lisäksi ihmisillä on paljon sydämellään ja halu päästä purkamaan huoliaan. Oman paikkakunnan päätöksistä löytyi monia hampaankoloon jääneitä asioita. Eri asia on sitten se, haluavatko nämä ihmiset kertoa näitä kameralle ja mikrofonille tai tehdä itse aiheestaan elokuvan.
Kuvituskuva – tuo ongelmallinen käsite
Teemme videota, joka perustuu eri ihmisiltä koottuihin mielipiteisiin. Mielipiteen kukin kertoo omilla kasvoillaan ja äänellään. Kun mielipiteet ovat koossa ja aihe läjässä, on meillä periaatteessa noin 4 – 6 naamaa peräkkäin oleva elokuva. Kuunnelmana tämä olisi ihan jees. Nuorten naamoissa ei ole mitään vikaa – nättejä kasvoja, mutta tokihan elokuva muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kun asiaa esitellään muutenkin kuin puhuvien päiden kautta. Tässä kohtaa alkaa kuvituskuva-termin opastus. Miten siis esitellä aihe erilaisin kuvin, jotta kuvat itse kertoisivat saman asian tai jopa toisivat aivan vallan uusia näkökulmia suhteessa puheeseen.
Teemme listaa kuvituskuvista – rasti ruutuun laatikkoon, kun viereen kirjoitettu kuvituskuva on kuvattu. Taululle on piirtynyt kuva editointiohjelman aikajanasta. Siinä on ensimmäiselle raidalle piirrettynä alkutekstit ja peräjälkeen puheeseen perustuvat kuvat kasvoineen. Toiselle raidalle on piirretty esimerkkejä kuvituskuvista, joilla voi korvata puhuvia päitä ja tuoda lisäinformaatiota ja mielenkiintoa valmistuvaan juttuun. Esimerkiksi nuoret kertovat mopoilusta, mopokortin kallistumisesta ja lakimuutoksesta ajokoulun suhteen. Kuvituskuva on esimerkiksi videokuvaa mopokortista, kuvia autokoulun (mopokoulun) oppikirjan sivulta ja liikennemerkeistä, mopoilija laittamassa kypärää päähänsä, mopoilija käynnistämässä mopoa, mopoilija ajelemassa mopolla , joista myös lähikuvia – yksityiskohtia moposta (käsi kaasuttaa, jalka polkee käynnistyspoljinta, mopon peilin kautta kuvaa mopoilijan kasvosta....)
Jostain syystä tämän hahmottaminen on äärimmäisen vaikeaa. Pahimmillaan nuoret tulevat takaisin kuvausmatkaltaan ja videokamerasta löytyy videona jokaisen mielipidekommentit ja pari still-kuvaa, jotka ovat nuorison mielestä kuvituskuvia, kun niitä kuvia kerta piti ottaa. Olemme esitelleet kameraa ja tarvittavia nappeja ja kytkimiä. Katselu- ja still-kuva-asetukset olemme jättäneet tarkoituksella opetuksemme ulkopuolelle. Mutta vaikka joukko ei olisi koskaan aiemmin käsitellyt videokameraa, nämä toiminnot on jossain mutkassa oma-aloitteisesti löydetty. Eläköön oma-aloitteisuudelle, mutta tässä kohden pieleen menee, että pätkähtää. Ei sillä, etteikö still-kuvilla voisi kuvittaa elokuvaa – voi toki, mutta kuvituskuvalla EI tarkoiteta still-kuvaa.
Lähikuva – tuo hankala kuvakoko
”Kuvatkaa lähikuvia, yksityiskohtia ja vielä lisää lähikuvia”. Tämän lauseen kuulee kerran jos toisenkin kerran omasta ja kollegansa suusta jokaisessa kohteessa. Parhaimmillaan tätä ideaa tuodaan esiin taululle piirretyin kuvin, demonstraatioin ja puhe-esimerkein. Kamera ei pure, sen voi viedä lähelle kohdetta. Parempi mennä lähelle kohdetta kuin yrittää zoomata kaukaa lähelle.
Useimmista maanitteluista huolimatta aivan liian usein nuorten kuvaukset ovat täynnä yleiskuvaa ja kokokuvaa varsinkin siinä vaikeassa kuvituskuvan maastossa.
To 04.11.2010, klo 11:35
Maikki & Tiina
- 8. syksyn matkaviikko
- 3 paikkakuntaa, 7 kohdetta, joista 4 koulua ja 3 kirjastoa
- Valmistuneet elokuvat: 21 leffaa, joista 16 Mun uutista ja 5 A-tuubi elokuvaa
- Jälleen mediarikas viikko:
Yle puffasi iltakohdetta ja toimittaja teki suoran radiolähetyksen
Lappeenrannasta.
Arttu Laakkonen Uutisalasimesta ja Niina Nyrhinen Kotikarjala-lehdestä
tekivät juttua paikallislehtiin Tohmajärvellä.
Milla Holm ja Pohjois-Karjalan radio teki suoran radiojutun Utran koulusta, Joensuusta.
- Ikäjakaumaennätys Joensuun kirjastossa
- Olemme Tiinan lapsuuskesien maisemissa.
Heitämme hänet autosta ulos Roukalahdella. Setäkin saa osansa Mediabussin
kurvailuista – myös radion välityksellä, sillä setä ja Tiina bongasivat
Maikin suorasta aamulähetyksestä.
- Mikkokin on viettänyt lapsuutensa kesiä jossain Kiteen kulmilla.
- Ylitämme järven Arvinsalmen lossilla. Lautan valo kilpaili kuunsillan kanssa.
- Auton lämmityslaite ei mitä ilmeisemmin toimi.
Matkaamme paikasta toiseen pakastearkussa.
Pian varpaat alkavat irvistää kuin nauravat nakit. Matkan ainoana ilona metsänlaidalta kurkistava oranssinhohtoinen kuu – joskin pienenevä.
- Yksi mediabussilainen (= Tiina) nalkissa Joensuun kirjaston tuulikaapissa.
Työpaja olisi siis hyvä lopettaa ajallaan, ettei sulkemisajan jälkeisiä
”vaaratilanteita” pääsisi syntymään.
To 04.11.2010, klo 11:12
Maikki
Ote sähköpostista:
”Mediabussille mietittiin parkkipaikaksi kirjaston takapihan
kävelytietä, kirjaston myötäisesti aivan rakennuksen vieressä.
Näin auto ei ole parkkipaikalla ja kulkeminen bussiin on
turvallisempaa. Jos tarvitsette pienempää tilaa editointiin tms.,
sellainen löytyy myös.”
To 04.11.2010, klo 11:10
Maikki Kantola
Päivä on selvästi lyhentynyt – molemmista päistä. Koivu on ravisuttanut lehtensä, jäljellä vain valkomustat varret, jotka maastoutuvat hyvin roudan puremaan peltoon. Aamut ovat mustia. Silmä haluaa pysyä kiinni herätyskellon soidessa. Voimme yhtyä nuorison elokuvaotsikointiin: ”Aina vaan väsyttää.”
Olemme Tiinan kanssa liikkeellä junalla. Päivä on tiistai ja suuntana Tohmajärvi. Maanantai on mennyt rästiin jääneiden leffojen editoinnissa. Paljon saatiin kumpikin suunnillamme aikaan. Leffat on konvertoitu HDV-materiaalista SD-muotoon ja lähetetty ihmeellisen Internetin ja Cyperduckin välityksellä Mun Uutisten nettilootaan odottamaan seuraavaa työvaihetta. Pian ne löytyvät Mun uutisten Internetsivuilta.
Kiteen asemalla ei odota taksia. Itse asiassa se ei ole asema, vaan seisake. Onneksi Pentti the kuski lupaa suihkauttaa paikalle ensitilassa. Menemme Tiinan kanssa odottelemaan häntä lähellä olevalle huoltoasemalle. Linja-autoa Tohmajärvelle saisi odotella heti pitempään. Päädymme Jouhkolan Hovin hotelliin, 6 km Tohmajärveltä metsään. Harmi, että on pimeää. Harmi, että aamulla on pimeää lähtiessämme. Hotelli on nimittäin upea kartano järven rannalla. Pieni aatelinen nostaa päätään. Kuinka mukavaa olisi käyskennellä tiluksilla kesäleningissä kauniina suvipäivänä.
Tohmajärven ainoa ravintola saa kiitosta suurista annoksistaan. Kyllä siinä sai mahansa täyteen ja varsin edullisesti.
Tietäväisen koulun opettaja kiitteli meitä etukäteistehtävistä. Parhaillaan myös toinen luokka työsti ilmaisutaidon tunnilla elokuvia meidän tehtävien ja ohjeiden mukaan. Me taas iloitsimme siitä, että materiaali oli kelvannut ja jatkoi elämäänsä meidän lähdettyä.
Raikas, leveä karjalan murre kaikui korvissamme sekä käytävillä että elokuvissa.
Mahtavaa, Utralaiset olivat katsoneet etukäteen netistä jo aiemmin tehtyjä elokuvia. He olivat myös nauhoittaneet viimeksi TV:sta tulleen Mun uutis -lähetyksen. Hyvä, hyvä. Saman kiitoksen saa Noljakan koulu. Oppilaat olivat katsoneet netistä elokuvia – myös niiden kestoja. Siinä saikin tiukasti perustella minuutin kestoa, kun tarkkaavaiset silmät olivat bonganneet pidempiä elokuvia! Ennakkotehtäviin oli valmistauduttu huolella, ja suuresta luokkakoosta huolimatta kaikki neljä elokuvaa valmistuivat ennätysajassa katsottaviksi.
Joensuussa oli myös iltatilaisuus kirjastossa samaan aikaan Mediametkan kanssa – joskin eri huoneissa. Mediabussi teki edelleen Mun uutisia ja videoita A-tuubiin. Mediametkalla aiheena oli ”koko perhe pelittää”. Mediabussi taisi tehdä ennätyksen ikäjakauman suhteen, sillä kävijöitä oli 6-vuotiaasta yli 8-kymppiseen. Syntyi myös ensimmäinen elokuva kolmessa polvessa!
Ke 03.11.2010, klo 23:33
Maikki
- 7. syksyn matkaviikko
- 3 paikkakuntaa, 8 kohdetta,
joista 4 koulua, 2 kirjastoa, 1 nuorisotila ja 1 toimintakeskus.
- Valmistuneet elokuvat: 22 Mun uutista, 3 A-tuubi videota
- Hyödyllinen kokemus on ajatella mediaa viestintävälineenä
silloin kun ääni jää kokonaan pois.
Kirjastossa osallistujina oli kuuroja.
- Toimintakeskus Vuoltsulla osanottajat olivat kaikki
hakeutuneet kulttuuripajakoulutukseen.
Nuoret aikuiset olivat siis media-alalle suuntautuneita ja
erittäin motivoituneita.
- Laitteet alkavat prakata. Jos joku on joskus mennyt sanomaan,
että mac on varma eikä kaadu,
HAH.
Tervetuloa tiimiimme todistamaan toista.
Jokainen kuudesta läppäristä kaatuu ainakin kerran päivässä,
osa jopa useammin. Pienten kameroiden mikkiliittimet ovat
löystyneet. Kuulokkeet eivät vallan toimi kameroissa.
Ääni pätkii ja häviää. Osan kuulokkeiden miniblugit
ovat liian isot kameran vastaavaan reikään.
Hei, montako erikokoista pientä reikää ja blugia voi
olla toimittamassa samaa asiaa?
- Autoruljanssi.
Talvirenkaiden vaihdon selvittämiseen meni enemmän
kuin päivä. Hommat eivät siis mennet niin kuin oli sovittu
tai suunniteltu. Renkaat eivät löytyneet sieltä, mistä piti.
Agentti Lappalainen ratkoi kadonneiden renkaiden arvoitusta
ja sopi talvirenkaiden vaihdon perjantaille.
