Su 03.05.2009 @ 16:02Ari Hakahuhta

Osa keskustaväestäkin ihmeissään Vanhasen vappuyllätyksestä

Pääministeri, Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen kaappasi huomion vasemmiston vapulta. Vanhanen julisti omassa vappupuheessaan 1.5. Hyvinkäällä, että vuonna 2012 Keskustan presidenttiehdokkaan pitäisi olla nainen. Osa omastakin väestä jäi hämmentyneeksi, eurovaaliehdokkaista ministeriin asti.

Näin Vanhanen:
- Mielestäni Tarja Halosen jälkeen tasavallan presidentiksi voitaisiin valita uudelleen nainen, keskustalainen nainen. Olisin ylpeä, jos puolueemme nostaisi keskuudestaan naisehdokkaan, jonka taakse laaja suomalaisten enemmistö voisi asettua.
Puoluesihteeri Jarmo Korhonen ehti puolestaan jo ennen Vanhasta esittää Verkkoapilan haastattelussa presidenttiehdokkaaksi europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä.

Vaikka esimerkiksi Keskustan Pirkanmaan piirin johto suhtautuikin Aamulehden haastattelussa sunnuntaina 3.5. myönteisesti puoluejohdon vappuyllätykseen, on ihmettelijöitäkin riittänyt. Monen keskustalaisen ajatus on ollut, että Vanhasen avaus oli ennenaikainen.

Kuntaministeri Mari Kiviniemi piti hienona, että asenne on: naispresidentti Keskustasta. MUTTA: haastattelussani vapunpäivänä Kiviniemi myös toppuutteli.
- Minun mielestäni tämä on kevyttä, tällaista kevätkeskustelua eikä mitään repivää presidenttiehdokaskeskustelua. Kaikki me tiedämme sen, että presidentinvaaleihin on vielä runsaasti aikaa. Enkä usko, että tätä esitystä on tehty nyt siinä mielessä, että tässä pitäisi kahden viikon kuluttua päättää kuka on Keskustan presidenttiehdokas.

"Eurovaalit ensin" oli Keskustan europarlamenttiehdokkaan Esa Härmälän tiedotteen aihe.
- Poliittisen keskustelun painopisteen tulisi nyt kuitenkin olla Suomen etujen turvaamisessa EU:ssa seuraavalla parlamenttikaudella, asetteli sanansa entinen MTK:n puheenjohtaja.

[Presidentin]vaaleihin on vielä kovin pitkä aika, sähköpostitti keskustalainen eurovaaliehdokas Riikka Manner, ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustaja.

Jos Vanhanen on vielä Keskustan puheenjohtajana syksyllä 2011, kun puolueen presidenttiehdokas valitaan, seuraa tokaisusta muun muassa se, että EU-komissaari Olli Rehn ei kelpaa Vanhaselle presidenttiehdokkaaksi.

Omassa jutussani vappupäivänä tulkitsin, että Vanhasen ja Korhosen avauksessa on kysymys eurovaaleista.
Keskustan kannatus on alamaissa. Avaamalla presidenttipeli puheilla naisehdokkaasta, kohdistuu huomio aikanakin europarlamentaarikko ja -ehdokas Anneli Jäätteenmäkeen. Ilmeisesti toive on, että Jäätteenmäelle saataisiin samanlainen äänivyöry kuin vuonna 2004 - ja Keskustan heikoksi pelätty vaalitulos paranisi.
Eräs keskustalainen tosin epäili tätäkin logiikkaa, hyödyttääkö eurovaalien alla kääntää katse presidentinvaaleihin.

Ja vielä yksi huomio. Tähänastisissa suorissa kansanvaaleissa presidentinvaalien toisella kierroksella on aina ollut asetelmana mies vastaan nainen: vuonna 1994 Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn, vuonna 2000 Tarja Halonen ja Esko Aho, vuonna 2006 Tarja Halonen ja Sauli Niinistö. Vanhasen Keskusta tähyää siis naispaikalle.

Niin kuin usein politiikassa, aika näyttää säilyykö Matti Vanhasen vihreä vappupallo ehjänä syksyyn 2011 saakka.

Ari Hakahuhta, politiikan toimittaja, YLE Uutiset

 

Katso myös:

NÄKÖKULMA: Keskusta kalastelee huomiota julkisuuspelillä
http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/05/keskusta_kalastelee
_huomiota_julkisuuspelilla_718101.html

Vanhanen toivoo naista presidenttiehdokkaaksi
yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/05/vanhanen_toivoo_naista_
presidenttiehdokkaaksi_715927.html

Muualla netissä:

Pirkanmaalla ei karsasteta Jäätteenmäkeä
www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/pirkanmaalla-ei-karsasteta-jaatteenmakea/141902

Keskustan Verkkoapilassa Jarmo Korhosen haastattelu
www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/3729.html