yle.fi


YLE Blogit

Aalto


Kummitustalo-machinima opetti tekijäänsä

Tuija Aalto

Vapaa toimittaja ja tietokirjailija Minni Niemelä tarjoutui kokeilemaan Tulevaisuus Labin tilauksesta, miten ilman mitään kokemusta syntyy kone-elokuvaa eli machinimaa. Animaation aiheena on esitellä YLE Tulevaisuus Labin omaa nurkkaa Second LIfe -virtuaalimaailmassa.

Niemelä jakaa kokemuksiaan YLEn sosiaalisen median työkalut-blogissa

"Työmäärä suhteessa valmiisiin minuutteihin on melkoinen, mutta silti täysin yhden ihmisen hallittavissa, jos vertaa vaikkapa animaation tekemiseen. Omalla kohdallani työtuntimäärää lisäsi se, että lähdin projektiin aika lailla kylmiltäni - alla oli vain kuvausharjoituksia ja keskeneräisiä teelmiä. Edes itse kuvaaminen ei ollut ihan räpylässä.

Tehdessäni opettelin 3D-ympäristössä kuvaamisen mekaniikan (vaatii hieman sorminäppäryyttä ja etukäteissuunnittelua), ohjelmat (Fraps) ja leikkaamista (Adobe Premiere Pro). "

Kummitustalo, koko nimeltään YLE Tulevaisuus Lab ja Holodeck valmistui Second Life -virtuaalimaailman EduFinland IV-saarelle parahiksi pyhäinpäiväksi. EduFinland on suomalaisten oppilaitosten keskittymä yhdelle alueelle.
 

 

0 kommenttia

Lähetä linkki:

Aalto

 

 

 

Seuraa ja tilaa

Tämän blogin päivitys on päättynyt

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy