Pe 30.01.2009 @ 09:43admin

Apteekkari Kekäläinen

Jokohan tästä uskaltaisi puhua. Meinasin kirjoittaa tästä asiasta jo tuoreeltaan, mutta tuolloin esimieheni sanoi, että: ”Mikko, ei hämmennetä tätä juttua nyt yhtään enempää.”
 
Kaikki tapahtui siis viime vappuna. Olin kiekumassa vapunpäivän jälkeisenä aamuna ja tajunnanvirta vei ajatukseni suomalaisia koettelevista vapunjälkeisistä kolotustiloista menneiden vuosien ihmelääkkeeseen Hota-pulveriin. Muistathan: ”Ota Hota, ei pakota!” Juuri sitä samaa ainetta, jota mummot ennen ottivat joka aamu, kun kuitenkin jostain vihloo päivän mittaan.
 
Päätin järjestää, hetken mielijohteesta, kuten tavallista, Hota-pulveri –arpajaiset. Kun kansakunnan päätä kivistää, Kiekuu rientää hätiin. Ensin piti vain löytää jostain Hotaa. Sitähän ei ole myyty enää vuosikausiin. Tiedustelin lähetyksessä, olisiko kenellekään kuulijalle mahdollisesti jäänyt lääkekaapin perukoille ylimääräistä Hotaa. Sitähän löytyi. Muistaakseni kuuntelija nimeltä Yrjö oli jalosti valmis luopumaan rakkaasta Hota-pussistaan hyvän asian vuoksi. Siitä edelleen lämmin kiitos!
 
Sitten ei kun arpajaiset pystyyn. Osallistua saattoi yksinkertaisesti ilmoittamalla nimensä ja osoitteensa. Niitä tulikin kymmenittäin. Ilmeisesti vappua oli vietetty perinteisin menoin. Voittaja löytyi ja kaikki näytti sujuvan niin kuin pitikin.
 
Onneksi, korostan, onneksi tulin lähetyksessä maininneeksi, että mikäli tällaiset lääkearpajaiset ovat vastoin jotain lakia, yleistä oikeustajua tai muuten vaan hyvää makua, niin palkintoa vaihdetaan lennosta.
 
Kello tuli puoli seitsemän, onnittelin itseäni lennokkaasta lähetyksestä, ja vetäydyin kauneusunille.
 
Heräsin puhelimen vimmattuun pärinään.
 
Toisessa päässä oli tuottaja, joka sanoi, että nyt on, Mikkolainen, piru irti. Muuan kuuntelija oli lainsäädäntöä paremmin tuntevana kannellut Hota-pulveri –arpajaisista Lääkelaitokselle. Tällaisia lääkearpajaisia ei todellakaan saanut järjestää. Siellä ohjelmajohto juuri naputtaa kirjallista vastinetta. ”Glups!”, pääsi minulta aivan spontaanisti. Hota-pulveria ei missään nimessä saanut lähettää kilpailun voittajalle tai leivätön pöytä odottaa. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että olin älynnyt edes sen verran, että sanoin kilpailun palkintoa vaihdettavan, mikäli asiainhaarat niin vaatisivat. Se pelasti meidät tällä kertaa suuremmalta hässäkältä.
 
Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että silloin tällöin on hyvä kokeilla, missä rajat kulkevat. Jos aina tekee vain samoilla kaavoilla, niin siitä ei synny kuin tylsää radiota. Ja tylsällä radiolla ei kukaan tee mitään.
 
Ai, missäkö ne pulverit nyt ovat? Tossa ne ovat mulla kaapin päällä.
 
Tällainen oli siis tapahtumasarja, jonka seurauksena YLE Radio Suomen johto kutsuu minua vieläkin apteekkari Kekäläiseksi.
 
Mikko

4 kommenttia

On siis todellakin sellaisia kuuntelijoita, jotka ainoastaan etsivät jotain valittamisen aihetta kanssaihmisten tekemisistä. Täytyy sanoa, jotta pienet on ilot eräillä. Kun asia saa tarpeeksi suuret mittasuhteet, unohtuu talonpoikaisjärki kokonaan ja tyhmyys tiivistyy.

Olet Mikko mainio!
Aina kun herään aikaisin, niin heti ratio päälle, että olisiko Mikko äänessä.
Saat minut hymyilemään aamun pimeydessä.
Silloin aina päivä alkaa hyvin.

Nimimerkki: aamuhymy

Hyvä Mikko.

Oot mies joka osaa tehdä mielenkiintoista ohjelmaa. Ja sitä kiv aamusella kuunella.

Ja eikun lisää näitä kommelluksia ;-) Siitä se ilo löytyy.
Hyvä veto tuo oli myös että tarvittaessa palkinto vaihdetaan.

....Kuuntelen korva tarkkana miten tämän postikortti jutun kanssa käy;-)
-J-

Voi- melkein tekisi mieli kiekua ja kiljua. Tämä lähetys olisi pitänyt kuulla!!!! Eikö mistään arkistojen kätköistä voisi kaivella ko timangia esiin :) Näet tässä sokea kana on löytänyt jyväsen vasta syksyllä: radion armaan aamuohjelman.

Hota-pulveri oli ärpäkkää kamaa. Itsekin sitä aivan pikkukakarana on taidettu nauttia. Ja kyllä lähti kolotukset! En tiedä, olisiko ennen pitkää loppunut sitten meno kuin se kanan lento?

Kiitos mainioista aamuohjelmista- kot kot kot.

Kiekuu - kajahdus yön ja päivän väliltä

Kello 05:00 on hyvä aika herätä! Silloin alkaa YLE Radio Suomen aamuohjelma Kiekuu, joka sanoo juuri sen, mitä radiolta olet radiolta aina toivonut, mutta et ole koskaan uskaltanut pyytää. Tässä blogissa me Kiekuun tekijät sanomme sen, mitä radiossa ei tullut sanottua.