Hyppää pääsisältöön

Yle.fi:tä kehitetään sekä pitkäjänteisesti että reagoivasti

Ylen internet-strategiassa ydinkokonaisuudet ovat: Uutiset, Areena, Elävä arkisto ja Lapset. Näitä kokonaisuuksia kehitetään pitkäjänteisesti. Voi ennustaa, että kehitys jatkuu niin kauan kuin Yle on ylipäätään olemassa.

Kehitämme lisäksi erityisiä kohderyhmäpalveluita, joista päätämme vuosittain. Nykyisistä palveluistamme YleX, Olotila, Klassinen, Satumaa, Uusi päivä ja Abitreenit ovat nyt meneillään olevan suunnitteluprosessimme kärjessä ensi vuotta ajatellen.

Uusia sisältöjä ja avauksia parhaillaan ideoidaan ja suunnitelmat valmistuvat kevään aikana.

Olemme kaiken kaikkiaan palveluiden kappalemäärän kanssa erittäin tarkkana. Yle.fi:n kokonaisuudessa vähennämme palveluita sekä arkistoimalla että poistamalla.

Kun nyt aktiivisia palveluja on satoja, vuoden 2014 lopussa palveluiden määrä on todennäköisemmin 10. Tämä siksi, että panostamme sisältöön, löydettävyyteen ja vaikuttavuuteen.

Sisältöjen kehittämisestämme beta.yle.fi:n journalistinen kehitystyö on yksi esimerkki suunnasta. Oli hienoa nähdä, että tätä työtä palkittiin (Grand One: paras kuluttajapalvelu) jo tässä vaiheessa!

Kommentit