yle.fi


YLE Blogit

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä


Areenassa eilen ongelmia mutta nyt jo ratkaisuja

Jari Lahti

YLE Areenan käyttäjät ymmärrettävästi pettyivät eilen kun Linnan juhlia ei alkuvaiheessaan päässyt katsomaan palvelusta lainkaan. Klo 18-19 palvelussa oli 140 000 sivulatausta ja sen jälkeenkin käyttäjämäärä oli samaa luokkaa. Määrä on kaksinkertainen normaaliin iltaan, kuten myös viime vuotiseen Itsenäisyyspäivän vastaanottoon verrattuna.

Valitettavasti Areenan edustapalvelimet eivät tätä kestäneet ja palvelu kaatui klo 19.05. Noin tunnin kuluttua palvelu saatiin tältä osin onneksi normaalisti toimintakuntoon. Toimenpiteisiin ongelman välttämiseksi jatkossa on ryhdytty heti. Tämä tarkoittaa mm. sivusto- ja arkkitehtuurievaluaatiota sekä täydentäviä palvelinhankintoja.

Lisäksi on esiintynyt ongelmia Areenan näkyvyydessä ja kuuluvuudessa ulkomailla. Niitä selvitetään parhaillaan ja tarvittaessa niistä reklamoidaan.

0 kommenttia

Kirjoita kommentti

Seuraa kommentteja

Lähetä linkki:

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy