To 31.05.2007, klo 14:23
¤¤¤¤¤ viimeisin päivitys 11.6. klo 17.10 ¤¤¤¤¤¤¤
Elä etelän mies huijo, lähde Lappiin! Wanhaa mainosta myötäillen Yöradio matkaa Suomen Lappiin parin yön ajaksi kesäkuun alussa. Allekirjoittanut ja toimittajakolleega Kati Mikkonen laskeudumme ihmettelemään yötöntä yötä ja tarinoimaan pohjoisen ihmisten kanssa.
Lähetyspaikka on Inari, siellä tarkemmin olemme (näillä näkymin) Siidan alueella elävän tulen loimotuksessa perjantai-lauantaiyönä sekä lauantai-sunnuntaiyönä. Kutsumme tulille mielenkiintoisia, sanavalmiita ihmisiä ja ennen lähetystä seikkailemme myös ympäri Inaria tehden haastatteluja.
Aion pitää tätä blogia yllä koko retken ajan, alkaen nyt hektisistä valmisteluista aina siihen hetkeen kun sinivalkoisen lentoyhtiön koneen pyörät irtautuvat Lapin maaperältä seuraavana maanantaina.
Tervetuloa paikanpäälle, radioaalloille tai tänne nettiin seuraamaan pikkukiertueemme edistymistä. Lupaan ottaa tietysti paljon valokuvia Lapista joista parhaat löytävät tiensä joko tänne tai Picasaan.
====== Valmistelupuuhissa ==================
Huomenna lennetään. Lappiin. Tänään vielä valmistellaan retkeä, viimeisiä haastateltavia sovitellaan käsikirjoitukseen. Jos rehellisiä ollaan niin viimeisiä haastateltavia vielä metsästetään Lapin aavoilta aroilta.
Lähetyspaikaksi on vahvistunut Siidan kammi. Älkää kysykö minulta (näin valistunut on etelän mies, lat.huom.) mikä on kammi. Se selvinnee minulle viimeistään torstaina.
Videobloggaus pitää unohtaa teknisten rajoitusten vuoksi. Pahus. Oishan sitä voinut kokeilla. Pitänee päivittää wanha sanonta muotoon: "kaikkea kannattaa kokeilla, paitsi kansantanhuja ja videobloggausta".
======= Matkalla pohjoiseen! =============
Lentomatka meni hyvin. Mitä nyt kotimaan terminaalissa vähän tuskailtiin check-in:in hitautta. Yksi virkailija oli suhteellisen ripeästä toiminnastaan huolimatta varsin hidas purkamaan jonomuodostelmaa. Mutta mitäs siinä valittamaan, kun lennät päivän ainoalla lennolla Ivaloon vaihtoehtoja ei ole. Ivalosta siirtyminen Inarin maisemiin herätti meidät siihen että täällä pohjoisessa eletään kevättä vielä. Koivuihin on juuri puhjennut lehti, helakanvihreys joka etelästä on jo lähes tyystin kadonnut on täällä pääväri. Ensikosketus poroihin oli hupaisa, pirssikyydin ikkunasta todistimme kuinka porot ovat hyvin oppineet sääntöihin. Viisi poroa jolkotteli kauniisti jonossa pitkin kevyen liikenteen väylää.
Säätila oli vastoin etelän ennustajien lupauksia sateinen. Täällä piti sataa vasta lauantaina! No, pientä tihkua ja sekin lakkasi ennen auringonlaskua. Siis ennen pimeän tuloa. Siis... No, ymmärrätte mitä tarkoitan.
========== Ensimmäinen yötön yö ================
Puolen yön (siis kellosta katsottuna) aikaan pääsimme vihdoin lataamaan akkuja ja hetkeksi unten maille. Valoisuus häiritsi ainakin minun unta. Näin ihan levottomia Lapin seikkailu-unia (niistä ehkä joskus toiste lisää) enkä aamulla pysynyt millään sängyssä kun olin niin innoissani auringon kirkkaista säteistä. Jee! Nyt ei sada! Pikku aamukävelylle kosken rantaan ennen aamupalaa tekee hyvää. Sitten päivällä tekemään valmisteluja, tarkistamaan lähetyspaikka, haastattelemaan muutamia ihmisiä ja tarkkailemaan Lapin luontoa.
Auringonkilossa kohiseva Juutuanjoki aamupalanäköalana on muuten kokemisen arvoinen. Lasin takana kirmailee blondi ja mustahäntä. Paikalliset oravat ovat myös aamupalalla ruokintapisteellä, samoin pitkästä aikaa pongattu punatulkkupariskunta ilahdutti kovasti matkalaisen mieltä. Vähän väsyneenä tilitin Katille etten saanut nukutuksi valon vuoksi. Nokkelampi kolleegani valisti käyttämään seuraavana yönä pimennysverhoa. Tyhmä Juha!
Ilma täällä muuten on niin raikasta että melkein tekee kaupunkisissin kuonossa pahaa.
======= Torstai - aurinko paistaa Inarissa ================
Mahtava päivä Inarissa! Aurinko on paistanut koko päivän poutapilviseltä taivaalta, tuuli on mitä todennäköisin ja varmasti yli 6 m/s. Olemme vaeltaneet (autolla!) pitkin ja poikin. Tavanneet mielenkiintoisia ihmisiä, keskustellen mm. matkailusta Lapissa ja Teemu Selänteestä sekä Donald Trumpista. Olemme syöneet rautua ja siikaa. Nähneet porokolarin tai siis auton alle kuolleen poron ja ison tokan eläviä. Inarissa kuulemma liikuskelee karhu. Syö poron vasoja. Mutta täällä se on arkipäivää, eikä rannikkovartiostoa ole hälytetty paikalle. Toivon, että näen edes vilahduksen nallesta. Toiveeksihan se jää, mutta mukava sen toiveen kanssa on elää.
Kaunispäällä emme saaneet kahveja. Näköalakahvila oli vielä kiinni. Mutta näköalat olivat auki. Samoin mielestäni maailman kauneimman alttaritaulun sisällään pitävä Saariselän kirkko oli auki.
Lenkkeileviin poroihin muuten törmäsimme taas. Siellä ne viisi Tukholman poromarathonille treenaavaa sarvipäätä jolkottelivat kieli suusta roikkuen pitkin Ivalon esikaupunkiraittia. Yritän saada niistä ensikerralla myös kuvan.
======== perjantai 8.6. klo 9:53 ==========
Päivät eivät näköjään ole veljiä keskenään pohjoisessakaan. Eilen nautimme kauniista, aurinkoisesta poutapäivästä lämpötilojen huiskiessa +20C korvilla. Nyt kuljemme pipo korvilla, lämpöä on +9C ja taivas raskaassa pilvessä. Pääasia on ettei sada. Ja varsinkaan yöllä.
Illan pienellä luontoretkellä ei nalle tullut vastaan polulla. Valitettavasti. Ja onneksi. Metsä on oudon hiljainen kun on tottunut esim. Helsingissä Pornaistenniemen satakielikonserteissa tai merenrataruovikkojen kerttujen luritussessioissa kulkemaan. Ei pulputa sepelkyyhkyt eikä rallata räkätit. Tiaisten tiuske on melkein ainoa ääni jonka pystyy tällainen ammatikseen kuulorajoitteinen poimimaan. Käki kukkui Saariselällä. Se on mainittava.
Tänään aamupäivä sujuu valmisteluissa ja sitten onkin aika mennä lähetyspisteeseen Siidan Kammiin virittämään rensselit pykälään. Tai no, jos tarkkoja ollaan niin tekninen tukihenkilömme Sauli Antikainen tekee sen homman. Lähetysvalmiudessa ollaan ennen puolta yötä.
========= pe 8.6. klo 19:15 ========
Päivä muuttui aamun koleuden jälkeen varsin mukavaksi. Lämpötila pyöri +15C hujakoilla ja aurinko tervehti välillä yöttömän yöradion valmistelijoita. Äkkiä sitä aika kuluu kun on kivaa. Tai, siis eihän töissä kivaa saa olla, joten sanotaan sitten että päivä meni joutuisasti monien asioiden äärellä. Kammi on viritetty lähetystä varten, samoin ääniauto. Eväät on hankittu yöksi ja ilta sujunee rentoutuen kohti "vaativaa urheilusuoritusta". On se vaan suoran ulkotuotannon tekeminen aina niin yhtä jännittävää, vaikka niitä onkin tullut tehdyksi lukuisia ja taas lukuisia kertoja.
Siidan ulkomuseo on varsin vaikuttava paikka kuljeskella ja miettiä oikeasti elämää näissä olosuhteissa vuosisatoja, jopa tuhansia sitten. Pieniltä ne tuntuvat omat asuntomurheet, jos kohta onhan sitä ihminen niin raadollinen että kotiinpalattuaan se kallis asunto Helsingissä tuntuu edelleen yhtä kalliilta ja pieneltä hintaansa nähden. Elämä on.
Luontohavaintoja yritän tehdä aina parhaani mukaan, olin sitten töissä tai vapaalla. Kirjosieppopariskunnan kodinvalintapuuhia oli mukava seurata. Uros sieppo esitteli valitulleen hieman vinossa olevaa pönttöä Siidan läheisyydessä: "katsoppas hani, arkkitehdin suunnittelema sijoittelu - ei yhtään suorassa olevaa seinää. Ja rantakin ihan tuossa lähellä, melkein jokinäköala. Otetaan vaan tämä." Epäselväksi jäi mitä naaras siipalleen kohteesta kommentoi. Lapintiainen, Käpytikka. Räystäspääsky. Varis. Harakka. Kalalokki. Varpunen. Viherpeippo. Räkättirastas. Ja joku vesiäinen, oisko ollu kaakana? Pieni on valikoima ja varsin hiljainen. Kuukkeli pitäis pongata. Ja kuvata.
Lähetyksen alkuun on aikaa vajaa viisi tuntia. Tirsat voisi olla paikallaan. Tai jos sittenkin kävelen majapaikkamme (Kultahovi) baariin kahvikupilliselle ja yritän lähettää tämän pätkän blogia verkkoon. Jos siis pystyt lukemaan tämän lienen onnistunut. (piti kävellä itseasiassa Sami Radion tiloihin saakka, langaton verkko ei hyväksynyt konettani sisään!)
======= Ensimmäinen Yötön Yöradio takana ==============
Helpotuksen huokaus. Ennakkovalmistelut olivat tekemisensä arvoisia, kaikki sovitut vieraat olivat täsmällisiä ja juuri sellaisia kuin olimme toivoneet villeimmissä haaveissamme. Kullankaivaja, kultaseppä Janne Kannisto tarinoi leppoisasti kullan kimalluksesta, historiasta ja nykypäivästä.
Inarin nuorten kuulumisia kertoilivat elävästi Inarin nuorisovaltuuston jäsenet Ville-Juhani Nivasalo ja Saara-Maria Salonen sekä nuorisosihteeri Seppo Körkkö. 19-vuotias Ville-Juhani pudotteli sellaista tekstiä meistä etelän vetelistä että pisti vähän miettimään.
Kaksinkertainen Vuoden Luontokuva -tittelin saavuttanut Martti Rikkonen valotti hienosti yöttömän yön ja myös päivättömän päivän sävyjä. Vilpittömän innostuneesti puhuttiin myös Suomen kuuluisimmasta linnusta, Bubi -huuhkajasta.
Yön päätteeksi väännettiin vielä Lapin matkailun kehittämisen tiimoilta Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Sanna Kortelaisen kanssa. Teemu ja Donald, tervetuloa vaan Lappiin!
Ensi yönä onkin toinen kattaus. Ei kuitenkaan mitään rääppiäistunnelmaa ole luvassa vaan tarjolla on asiaa ja viihdettä saamelaisuuden syvimmästä olemuksesta. Tarjolla on myös elävää joikaamista. Kati vähän puhui siihen malliin että.... No, ehkä alan ammattilainen Annukka Hirvasvuopio hoitaa homman kuitenkin. Mutta jätetään Katillekin varaus. Joten eikun kuulolle, jos mahdollista.
Tarkemmat aiheet ja vieraat tästä!
Me lähdemme nyt ulos pohjoista ulottuvuutta tutkimaan, menemme Lapin luontoon oikein kunnolla. Jäljitämme sinirintaa. Tuo Lapin satakieleksi tituleerattu maakuntalintu on minulla vielä näkemättä sekä kuvaamatta. Jos saamme houkutteluksi myös Martti Rikkosen mukaan retkelle niin onnistumisen mahdollisuus senkun kasvaa.
====== luontoretki Martti Rikkosen kanssa onnistui! ==========
Nukkuminen jäi taas vajaaksi. Jotenkin ei vaan pysty. Huilataan sitten etelässä.
Lauantain iltapäivä sujui hienosti vähän töitä tehden ja virallisten velvollisuuksien jälkeen alkoi meille molemmille lantalaisille hienoksi kokemukseksi noussut retki viime yön vieraamme luontokuvaaja Martti Rikkosen opastuksella. Martti vei meidät mahtavalla tavalla kohtaamaan Lapin luonnon sen moninaisessa kauneudessa, samalla kertoillen tarinoita paikoista, ihmisistä ja eläimistä. Näin se "lapinhulluus" tartutetaan parhaalla mahdollisella tavalla ihmiseen. Ja vaikken ensikertalainen näillä leveysasteilla olekaan, täytyy sanoa että kokemus oli valtaisa. Sulaojan "ihmevettä" otimme pulloihin seuraavaa lähetysyötä varten, tehosiko se kerron myöhemmin.
Karigasniemen Ailigas oli mykistävän kaunis paikka. Kolleega Kati sanoikin kävelevänsä postikortissa. Tuon mykistävän kauneuden vangitseminen valokuvaan on mahdotonta, ainakin minun taidoillani varustetulle kuvaajalle. Ja näköjään edelleen kun koen jotain "elämää suurempaa" huomaan menettäväni sen vähäisenkin taidon kuvata ja tohkeissani en muista säätää kameraani oikein. Mutta tästä tilastani olen vain onnellinen ja kiitollinen. Tunnen siis vielä jotain :)
Ailigas ja koko retki tarjosi allekirjoittaneelle muutamia uusia lintulajeja, joita koskaan ennen en ole Suomen maaperällä nähnyt. Tunturikihu, vesipääsky, lapinsirkku ja se jonka vuoksi koko retkelle lähdettiin alunperin eli sinirinta. Kuvattua en tätä kaunotarta saanut mutta ensi kerralla sitten.
====== Yöttömän yön Yöradio - osa 2 ===============
Lauantain ja sunnuntain välinen yö vaikutti olevan kirkkaampi ja hivenen lämpimämpi kuin edeltäjänsä. Olokin oli vakaampi kuin ensimmäisen Yöradion alkua odotellessa. Tai sitten yksinkertaisesti olin vaan väsyneempi. Kaikki meni alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Toisaalta, kuinkas muutenkaan, met nyt vaan ollaan "niin hyviä". Ja tähän VALTAVA hymiö!
Totta puhuen kaikkihan on erinomaisen pitkälti kiinni siitä millaisiksi lähinnä puhelimessa aiemmin tavatut vieraat todellisuudessa osoittautuvat. Ja osoittautuivat mainioiksi kuten edellisenkin yön vieraamme.
Lapin onnellisimman miehen Juha Guttormin kasvoille rävähti leveän onnellinen hymy kun aloimme puhua hänen seitsemän vuoden kiirastulestaan ja sen hienosta päätöksestä joka on neljän vuoden päässä. Saamelaisten kulttuurikeskus tulee Siidan välittömään läheisyyteen ja luo ihan uuden ulottuvuuden saamelaisten yhteisiin asioihin.
Lappi ja lappalaisuus suomalaisessa musiikissa on Jorma Lehtolan sydäntä lähellä ja selvästi myös Kati Mikkosen. Keskustelua hienoine musiikkinäytteineen oli mahtava kuunnella ja katsella paikan päällä. Toivottavasti tunnelma välittyi myös kotikatsomoihin.
Eikä siinä vielä kaikki. Annukka Hirvasvuopio joiku täräytti tunnelman kattoon kertalaakista ja me sentään olimme siinä kohtaa lähetyksen tekoa ulkona! Saamelaismusiikkitarjonta lennätti meitä joikujen kautta Amocin saameräppiin ja Vilddasin myötä Wimmeen.
Kahden yön paketin viimeisenä vaan ei mitenkään vähäisimpinä Siidan kammille saapuivat "lapintiiraksi" ristimämme taitelijayrittäjärespanlikkakokkimitäkaikkeahänonkaan Satu Natunen ja eräopas niin Lapissa kuin Espanjassa Erkki Jämsen. Ja taas mentiin laidasta laitaan. Puhetta piisasi niin Inarin "kulttuurihörhölä" -leimasta kuin ikimetsien säilyttämisestä.
Kun klo 4:n aikamerkki kuului vastaanottimesta, pääsi ainakin minulta tyytyväisyyden huokaus. Olin sillä hetkellä "Lapin onnellisin lantalaismies".
Sitten me siivottiin ja järjesteltiin ja purettiin....
Jaa niin, tehosiko Sulaojan ihmevesi? Kyllä, pysyin hereillä koko lähetyksen ajan ja vielä ihmeen virkeänä. Tunnuin nuortuneeni 10 vuotta, mutta valitettavasti vain henkisesti :)
====== kotona @ last =========
"Väsynyt, mutta onnellinen" kuvannee hyvin tämänhetkistä olotilaani. Kaikki meni hyvin, paremmin kuin odotin. Kiitos ennenkaikkea loistaville vieraillemme ja Lapin ihmisten yhteistyöhalukkuudelle. Siida ansaitsee erikoiskehut kammin luovuttamisesta käyttöömme. Sami Radion joukoille myös iso kiitos yhteistyöstä, ystävällisyydestä ja avunannosta. Kultahovissa saimme myös "erityiskohtelua" mm. myöhäisten aamupalojen suhteen, kiitos sinnekin. Ja Sauli Antikainen, meidän loistava äänimiehemme oli enemmän kuin mies paikallaan. Ja tietysti on kiitettävä työtoveriani Kati Mikkosta. Kati on hyvä jätkä :)
Kun Finskin Airbusin renkaat irtautuivat Lapin maaperältä Ivalossa, tiesin että tulen palaamaan. Viimeistään elokuussa. Ja varmasti vielä useasti. Lappi roks.
Ke 10.01.2007, klo 15:21
Olen ihmetellyt koko pienen ikäni miksi ihmeessä lentävän kulkuneuvon onnettomuus tai kolari on niin mahdottoman tärkeä asia että se pitää jokakerta uutisoida niin valtavalla volyymilla.
"Helikopteri putosi Anjalankoskella, lentäjällä meni jakaus sekaisin ja pottuvarpaan kynsi mustaksi"
Hei haloo! Jos jokaisen auton, mopon, polkupyörän, veneen, ilmatyynyaluksen, traktorin, leikkuupuimurin tai minkä tahansa muun maalla liikkuvan ajoneuvon jokainen ojaanajo tai muun epäonnisen matkan keskeytyminen kerrottaisiin ei lehdissä, nettisivuilla, uutislähetyksissä niin radiossa kuin televisiossa muuta olisikaan. Mikä ihme tekee lentävien härveleiden onnettomuuksista niin erilaisia. Ja en nyt todellakaan tarkoita niitä satoja ihmishenkiä vaativia matkustajakoneiden onnettomuuksia vaan näiden pienkoneiden harmittomien pakkolaskujen uutisointia.
"Purjekone laskeutui kaurahalmeeseen Heinävedellä - vilja-allerginen lentäjä toimitettiin saamaan ensiapua hengitysvaikeuksiinsa Savonlinnan sairaalaan."
Onkohan niin, että lentäminen on vielä niin suuri mysteeri ihmiskunnalle että siihen liittyvien poikkeuksien kertomiselle on yksinkertaisesti pakonomainen tarve. Tarve tiedottaa ettei ihminen vieläkään ole ratkaissut maan vetovoiman mystistä salaisuutta.
"Ultrakevyen lentokoneen pakkolaskussa Tuupovaaran Öllölässä ei loukkaantuneita. Silminäkijä kertoo kuulleensa ennen tapahtunutta pörinää ja laitteen takana olevista suulakkeista tulleen savua."
(otsikot keksittyjä, lat.huom.)
Su 07.01.2007, klo 23:43
Olen tainnut joskus mainita sivulauseessa harrastavani valokuvausta. Olen taas sortunut sille tielle. Lähtenyt vinkin perässä autolla yli 50 kilometrin päähän saadakseni kuvatuksi pöllön. Ajanut wanhalla ranskalaisella, runsaspäästöisellä "urheiluautollani" pitkin eteläsuomalaisia pikkuteitä päästäkseni pienen kuusiaukean laitaan etsimään lapinpöllöä (Strix Nebulosa). Ei ole muuten kovin luontoystävällistä tällainen harrastus. Siitä miinukset mulle.
Lähdin liikkeelle tihkusateisena arkipäivänä. Ajattelin jotta varmaan aika rauhallista olisi zuumailla pöllöä. Ja mitä vielä! Pikkutien varressa oli enemmän autoja kuin konalalaisen autojobbarin pihalla. Ja ukkoja oli kuin pipoa. Paitsi että näillä ei ollut punaista pipoa, ei vaikka metsästämässä olivatkin. Kaikki olivat samalla asialla kuin minäkin. Pöllöt jahdissa.
Vartin taivasteltuani kansainvaellusta näin pöllöstä ensimmäisen havainnon! Siellähän se lensi. Toisella puolella aukeaa. Eikun sinne! Ja sinne liityin seuraan sakeaan. Pystytin oman kamerani jalustan varaan, siihen jonon hännille. Kuuntelin hämmentyneenä ukkojen horinoita valotusajoista ja syväterävyyksistä ja kameramerkkien välisistä eroista. Me kokemattomammat yritimme välillä ottaa etsimen kautta havaintoja lapinpöllöstä. Kokeneet herrat vaan välinpitämättöminä jatkoivat keskusteluaan. Puhuivat kirjanjulkaisuista ja uusimmista kuvankäsittelysovellusten ominaisuuksista. Katselin kateellisena kamera-arsenaalia jota paikalle oli raahattu. Lähes kaikilla oli parempi kamera kuin minulla. Vaikka olinkin vasta vähän aikaa sitten päivittänyt mielestäni harrastajalle hyvään malliin, näytin selkeältä amatööriltä. (sitähän minä olenkin, lat.huom.). Joukossa oli muuten yksi nainen. Nuori nainen sitä paitsi. Kameran kanssa. Hiljaisena kuunteli ja katseli. Kuten minäkin.
Sitten alkoi tapahtua. Jonkun pinna paloi kun pöllö pysyi liian kaukana. Nosti kalustonsa ja käveli pusikkoon. Muut hetken aikaa odottelivat ja sitten alkoi vaellus kohti pöllöä. Lapinpöllö katseli pää kallellaan kuusentaimen latvassa, zuumaili kohti maata, etsimessään myyrä. Ja me altekameraden (wanhat kameramiehet) zuumailimme kohti pöllöä. Sulkimien rapina oli varsinainen päivän luontoääni. Harmi kun ei ollut äänityskone mukana. Neljänkymmenen kuvaajan kamerat tallensivat tuhansia ruutuja harmaassa tihkusateisessa päivässä. Arviolta 300 000 euroa optiikkaa ja elektroniikka yhden pöllön perässä. No, elämä on.
Kokemuksena tuo joukkokuvaus oli yhtäaikaa huvittava ja harmittava. Ei välttämättä mieluisin kuvauskokemukseni, mutta mieliinpainuva ehdottomasti. Olen itse niin kameran kuin virvelin kanssa liikkuessani mieluiten pienessä porukassa, jos en yksin voi olla. Molemmat ovat minulle sen verran hartaita harrastuksia, vaikken kumpaakaan elämää suurempana pidä. Sain kuitenkin pari fotoa pöllöstä. Ei siis ihan turha retki loppupeleissä ja pitkässä juoksussa. -juhapöllönen-
