Ke 21.03.2007 @ 12:57admin

Voisiko viinalaskuri valvoa juomahimoasi?

Kautta aikain ihmiset ovat halunneet tavalla tai toisella päänsä sekaisin.

A-klinikkasäätiön mukaan uusimmat alkoholitutkimukset kertovat karua kieltä. Vuonna 2004 tehty alkoholiveron alennus ja sitä seurannut alkoholijuomien halpeneminen näkyy nyt alkoholin kulutuksen jyrkkänä kasvuna, vaikka hallituksen alkoholiohjelman tavoitteena on kääntää alkoholin kokonaiskulutus laskuun vuoteen 2007 mennessä. 

Nyt uusimmat toimenpiteet kohdistuvat markkinointiin. Kasvanutta kulutusta padotaan lisäämällä nyt pulloihin varoitusmerkintöjä ja kieltämällä paljousalennukset.
Niinpä.
 
Alkoholin käytöstä on annettu pitkään myönteinen kuva! En usko, että alkoholilain muutokset, terveyshaittatutkimukset ja raittiusohjelmat purevat meihin suomalaisiin. Alkoholin haittoihin ei pystytä puuttumaan sääntelemällä veroa, myyntiä eikä varoittamalla alkoholin vaaroista. 

Mikä  sitten auttaisi viinahimon hillitsemisessä? Tupakan polttaminen on monin paikoin kokonaan kielletty lain määräyksellä. Uusi tupakkalaki tulee voimaan 1.6.2007 ja sen myötä ravintolat muuttuvat savuttomiksi. Kuka muistaa vielä ajan, kun leikkipuistoissa ja pankeissa oli tuhkakupit, kysytään City-lehden blogissa

Voitaisiinko myös viinankäyttöä vähentää valvomalla ja säännöstelemällä juomisen määrää?

Kansalainen Hannu Salomäki ehdottaa Aamulehdessä elektronista viinakorttia, jossa on asiakaskohtainen viinalaskuri. Hinta nousee asiakkaan juomahimojen myötä. Viinakortti paljastaa todelliset henkilökohtaiset kulutusmäärät ja ja hinnankorotus kohdistuu tosi kuluttajaan. Auttaisiko tällainen järeä holhousvaltiomainen keino vai saisimmeko viinatrokareille taas töitä?

2 kommenttia

Ne jotka haluaa juoda,niitä ei estä verot eikä hinta,maksoi mitä maksoi.Se raha mitä viinaan tarvii,otetaan vaikka mistä.Himo on niin kova,ettei siinä paljon verot ja laskurit auta.Viinat haetaan vaikka naapurin kaapeista,jos ei juuri nyt ole rahaa kaupasta hakea. Useimmat ovat henkisesti niin löysiä,ettei edes menetetty terveys pysäytä. On lähipiiristä kokemusta...
Monilla on niin vahvat alkoholigeenit,ettei auta pohdiskelut,aivan turhaa ajanhaaskausta.Juokoot ne sitten jotka juo,eivät ne välitä muutenkaan mistään mitään,kun homma on riistäytynyt käsistä. Lapset kärsivät turhaan aikuisten tyhmyydestä ja paljon. Kallista ja turhaa hommaa.

Ehkä viinalaskuri ei tehoa yltiöpäisiin käyttäjiin, joiden terveyskin on jo menetetty, vaan niihin, joilla on vielä mahdollista pelastaa terveytensä, rahansa ja perheensä helvetiltä.

Ihan tervettä?

YLE Asiaohjelmien toimittaja Rita Trötschkes kirjoittaa ajatuksiaan maskin ja deskin takaa.

Motto: Astu aina vesilätäkköön kun siltä tuntuu.

 
Ritan blogilöydöt

Blogiarkisto

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu