Oletko lehtiöpiirtelijä?

Onko sinulla tapana värittää lehtiön reunat täyteen oramentteja, kiemuroita ja merkityksettömiä kuvia?

Cambridgen yliopiston tutkimuksen mukaan kokouslehtiön töhrijät keskittyvät infon kuuntelemiseen hyvin. Tutkimustuloksen mukaan lehtiön värittäjät muistavat enemmän kokoustietoa kuin verrokkiryhmä. Lehtiöön piirustelu saattaa estää mielen harhailun, jolloin aivojen vastaanottokyky toimii paremmin ja muistiin jää dataakin.

Hurraa. Kognitiivinen psykologia on taas piirun verran viisampi ihmisen tiedonkäsittelyssä - nyt uuden tutkimustuloksen myötä.

Hmm. En kyllä ymmärrä sitä, että miksi kokoustelija ylipäätään tarvitsee lehtiön, ellei siihen ole tarkoitus edes kirjoittaa mitään. Miksi kokouksessa ei voisi tehdä muistiinpanoja, jotta joutuu todella keskittymään kuuntelemiseen?

Nykyään ei kenelläkään voi olla ylimääräistä aikaa osallistua kokouksiin, jonka aiheita ei ole syytä kuunnella tarkkaan. Missä firmassa pidetään niin huolimattomasti valmisteltuja kokouksia, että ajatukset ehtivät harhailla?

Jos tällaisia kokouksia tosiaankin järjestetään, ehkä kaikkien osallistujien tulisi harrastaa jotakin oheispuuhastelua keskittyäkseen paremmin infoon. Ellet ole lehtiöpiirtelijä tai läppärinäprääjä, voisit viilata kynsiäsi tai pureskella niitä, voisit hieroa kollegasi hartioita tai kutoa sukkaa tai ehkä voisit teroittaa kyniä tai edes tuijottaa akvaariokaloja tai laskea pilviä taivaalla.

Ehkä kokousmuistiinpanot syntyvät parhaiten rennossa mielentilassa, kun tieto välittyy muistiin mekaanisen toiminnon lomassa.
 

Ihan tervettä?

YLE Asiaohjelmien toimittaja Rita Trötschkes kirjoittaa ajatuksiaan maskin ja deskin takaa.

Motto: Astu aina vesilätäkköön kun siltä tuntuu.

 
Ritan blogilöydöt

Blogiarkisto

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu