To 04.09.2008 @ 14:58admin

Miksi työtön ei kelpaa hanttihommiin?

Monet käyvät sairaaloissa syöttämässä omia sukulaisiaan tai vanhoja vanhempiaan, kun vanhusten oma syöminen on  hankalaa. 

Lehdissä on ollut toistuvasti juttuja siitä, että jonkun tuttava syötti vanhainkodin huoneen kaikki mummot samalla kun auttoi omaa äitiään syömisessä.

Jo useamman vuoden ajan on käynyt selväksi, että sairaanhoitajat, lähihoitajat ja muu henkilökunta eivät ehdi auttaa kaikissa potilaiden arkirutiineissa ja hoitaa kaikkia vanhuksia tarpeeksi. Mikä siis neuvoksi?

TV1:n Hullu juttu (es. 1.9.2008)  kaivoi reilu  vuosi sitten tehdyn ehdotuksen ja nosti keskustelun uudelleen esille. Aiheeseen liittyvän uutisen HS otsikoi näin: valtiovarainministeriön selvitysmies Pentti Puoskari esittää ikääntyneiden työttömien kouluttamista lähihoitajiksi.

Selvitysmiehen ehdotus sai tylyn vastaanoton. Hoitajien edusryhmän mielestä ehdotus vähättelee hoitotyötä. Työssä ei pärjää, ellei ole alan koulutusta. Lähihoitajan koulutus kestää noin 3 vuotta.

Toki ymmärrän itsekin sen, että terveydenhuollon tarjoama vanhustenhoito ei ole mitään hanttihommaa, mutta tekeväthän omaiset monia hanttihommia hoitaessaan vanhuksiaan – ilman hoiva-alan koulutusta.

Tv-ohjelmakin ihmettelee onko kaikki vanhusten hoitamiseen liittyvä työ niin vaativia, ettei työtön pysty siihen ilman monivuotista koulutusta?  Hoitajista on pulaa, mutta pulaa on myös vanhusten syöttäjistä, ulkoiluttajista, pukijoista ja astioiden kerääjistä. 

Hullu juttu -ohjelma testasi kahden työttömän taitoja vanhushoitajina. Testihoitajiksi pestattiin bussikuski ja puuseppä, jotka kokeilivat vanhusten hoitamista ilman alan koulutusta. Miehet tekemä hoivatyö arvioitiin kiitettäväksi. 

Miksi työttömiä ei siis voida työllistää sellaisiin hommiin, joita pystyy tekemään ilman hoitotyön koulutusta? Onko parempi, että Filippiineiltä tuodaan aina vaan lisää hoitoalan maahanmuuttajia, jotka eivät osaa suomen kieltä?

3 kommenttia

Oikein hyvä asia. Minulla on sellainen tuntuma, että sinä osut asian ytimeen tällä lausahduksella:

Onko parempi, että Filippiineiltä tuodaan aina vaan lisää hoitoalan maahanmuuttajia, jotka eivät osaa suomen kieltä?

Kannustavin terveisin,

Christer Sundqvist
ravintovalmentaja, terveystoimittaja

Hullu Juttu osui ohjelmassaan hienosti ytimeen. Lyhyellä koulutuksella saadaan vanhustyön tasoa nostettua ja työttömille töitä. Asenne ratkaisee monessa työssä, tässäkin. Hienosta asiasta hyvä ohjelma.

Kannatan ilman muuta työttömien laittamista tekemaan jotakin työttömyyskorvauksen eteen esim. vuoden määräajan jälkeen. On entista niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa olettaa että ihminen saa ammattisuojansa nojalla vetelehtia kotona kun ei alan työtä löydy. Toimin itse lääkärinä, ja nyt jo on ongelmana puolijauhoiset lähihoitajat. Moni kunta kouluttaa nyt jo ongelmallisia pitkäaikaistyöttömiä lähihoitajiksi ja kyseiset herrantertut ovat melkoinen paise työyhteisössä.

Pitkäaikaistyöttömyyteen johtaa moni ongelma ja pitkäaikaistyöttömyys aiheuttaa monia ongelmia, nämä ihmiset hoitotyössä ovat pommi. Nykysysteemin tulisi muuttua, tällä hetkellä ylimääräisille hoitotyöläisille ei ole varaa vaan heidän tulisi olla täysivaltainen ja täysipäinen tiimijäsen. Jos jostain esim työttömyyskassasta maksetaan täysin ekstran henkilöstön palkkaaminen juuri ohjelmassa oleviin hanttihommiin, jolloin henkilö ei haittaa ammattihenkilöiden työtä, tilanne on ok. Jos olet työtön, esim. mielisairaaloissa tarvitaan ns. suisidi-vahteja, eli ihmisiä jotka vahtii ettei joku tee itsemurhaa. Heistä on pulaa ja pääsyvaatimus on 18v ikä. Ei vaadittua koulutusta. Ongelma on että korvaukset katkeavat eikä ihmisiä saa kortistoista niihin hommiin..

Ihan tervettä?

YLE Asiaohjelmien toimittaja Rita Trötschkes kirjoittaa ajatuksiaan maskin ja deskin takaa.

Motto: Astu aina vesilätäkköön kun siltä tuntuu.

 
Ritan blogilöydöt

Blogiarkisto

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu